Sivu 2/3

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 12:58 am
Kirjoittaja John Kimble
Shakawkaw kirjoitti: Pe Heinä 14, 2023 4:53 pm On mahdollista myös että tyttö keksinyt hätäpäissään tarinan kissavarkaasta, kun kissa on päässyt tytöltä karkuun.
Ei tuo ole kovin todennäköistä, sillä karannut kissa osaisi kyllä takaisin kotiin sinne mistä on lähtenytkin.
Rikoskomisario Aleksi Sulkko Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo tiedotteessa, että asiaa tutkitaan tällä hetkellä epäiltynä varkautena. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja mahdollista tekijää.

– Ilmoitustietojen perusteella kyse on varsin moitittavasta teosta, sillä kissa on anastettu lapsen hallusta. Vaikka lain mukaan eläintä pidetäänkin irtaimena esineenä, on lemmikin menettämisellä usein omistajalle suuri merkitys. Kissa kun on perheenjäsen, Sulkko pohtii.
Tämän pitäisi olla kuvaillun perusteella epäilty ryöstö oikeastaan. Tuo lain mukaan eläimen "irtaimena esineenä" pitäminen on aika kummallinen pykälä jos se on totta. Päteekö tämä sama laki myös kalliisiin rotukoiriin, hevosiin, turkiseläimiin, lehmiin, sikoihin, poroihin jne.

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 5:48 am
Kirjoittaja LokakuunLapsi
John Kimble kirjoitti: La Heinä 15, 2023 12:58 am

Niinpä.

Kissoilla on uskomaton sisäänrakennettu gps. Onhan näitä tapauksia että kymmenien kilometrien päästä kotoaan on kissa osannut suunnata takaisin kotitiluksille.

Tässä tapauksessa särähtää kyllä korvaan tämä ilmaisu "lain mukaan irtain esine". Tulee mieleen tällainen "sehän on vaan kissa"-asenne. Käsiteltäisiinkö parin tonnin näyttelykoiran varastamista irtaimena esineenä?

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 6:34 am
Kirjoittaja ruusumaa
^Kyllä käsiteltäisiin koiraa samalla tavalla, koska eläin luokitellaan valitettavasti esineeksi.

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 9:54 am
Kirjoittaja LokakuunLapsi
ruusumaa kirjoitti: La Heinä 15, 2023 6:34 am ^Kyllä käsiteltäisiin koiraa samalla tavalla, koska eläin luokitellaan valitettavasti esineeksi.
On se tuokin jumalauta laki. "Elävää irtainta omaisuutta." Vaikea ymmärtää, kuten myös sitä, että vasta vuonna 2024 astuu Suomessa voimaan laki eläimiinsekaantumisesta rikoksena.

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 11:46 am
Kirjoittaja Philip_Marlowe
Twitterin puolella on nousemassa lynkkausmielialaa.

Jokainen esimerkiksi valkoisen turkispuuhkan kanssa kävelevä on suuressa vaarassa joutua heitetyksi Turun Aurajokeen syytettynä valkoturkkisen kisumisun varastamisesta!

Murhainfossa on maltillisempaa väkeä. Myös kissaa ulkoiluttanut tyttö voi olla syynä kissan katoamiseen.

https://twitter.com/search?q=kissa%20va ... yped_query

Kuvassa valkoinen turkispuuhka (älä lynkkaa ko. henkilöä!):
Kuva

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 12:04 pm
Kirjoittaja kass
Toivottavasti tämä mielenterveysongelmainen? Elukka ymmärtää palauttaa kissan jonnekkin josta se löytää omistajalleen, ettei asiat eskaloidu mitenkään.

kissa.png
kissa.png (192.53 KiB) Katsottu 3541 kertaa

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 12:23 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Hevosvarkaat ammutaan

Kissavarkaat ammutaan kahdesti.

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 1:53 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Omituinen rikos. On tuo sinänsä omistajille aika vakava tilanne ja varsinkin nuorelle, jos näin röyhkeästi viedään.

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: La Heinä 15, 2023 8:43 pm
Kirjoittaja Kaikkiookoo
LokakuunLapsi kirjoitti: La Heinä 15, 2023 9:54 am
ruusumaa kirjoitti: La Heinä 15, 2023 6:34 am ^Kyllä käsiteltäisiin koiraa samalla tavalla, koska eläin luokitellaan valitettavasti esineeksi.
On se tuokin jumalauta laki. "Elävää irtainta omaisuutta." Vaikea ymmärtää, kuten myös sitä, että vasta vuonna 2024 astuu Suomessa voimaan laki eläimiinsekaantumisesta rikoksena.
Näin se menee, jos tapan naapurin 5 vuotiaan Bostonin terrierin, josta naapuri maksoi 2000€, niin korvaussumma on tuosta noin puolet ikävähennysten vuoksi.

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: Su Heinä 16, 2023 10:28 am
Kirjoittaja vivy
Ilmeisesti kyseinen kissa nähty vapaana alueella, josta "varastettu". Eiköhän tämä ole lapsen keksimä juttu, johan se jo siltä kuulostikin eläinlääkärisatuineen.

Kannattaisi ehkä poliisin ja median vähän miettiä ennen kuin tarttuu tällaisiin. :roll:

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: Su Heinä 16, 2023 10:50 am
Kirjoittaja VastarannanKiiski
vivy kirjoitti: Su Heinä 16, 2023 10:28 am Ilmeisesti kyseinen kissa nähty vapaana alueella, josta "varastettu". Eiköhän tämä ole lapsen keksimä juttu, johan se jo siltä kuulostikin eläinlääkärisatuineen.

Kannattaisi ehkä poliisin ja median vähän miettiä ennen kuin tarttuu tällaisiin. :roll:
Onhan varas voinut hylätäkin kissan. Kissan kerrottiin olevan varautunut vieraita kohtaan, joten onhan se voinut raapia varasta ja karata tältä.
Toivottavasti kissa löytyy, eikä sitä ole nakattu jokeen tai vahingoitettu muulla tavoin.

En lähde lapsen kertomusta vielä kyseenlaistamaan. Nykyisin on kuitenkin paljonkin perheitä, joissa on turvallinen ilmapiiri kertoa, jos joku vahinkokin käy, niin lapset uskaltavat kertoa totuuden. Eivät kaikki rähjää ja huuda lapsilleen, on ymmärrys, että se saa lapset salaamaan asioita ja heidät mahdollisesti vaaraankin (mm. grooming).
On perheitä, joissa kissan irti pääsemisen voi kertoa ja vanhemmat sanovat vain "hyvä kun kerroit" ja alkavat ratkoa asiaa.

Turun keskustassa näkee välillä niin sekopäistä porukaa, etten ihmettele enää mitään. Joku narkkikin on voinut kissan napata ja hetken päästä hylätä, jos on tullut muuta ohjelmaa.

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: Su Heinä 16, 2023 5:25 pm
Kirjoittaja Philip_Marlowe
Valkoisia rotukissoja voi ostaa netin kirpputoreilta. Ja halvalla menee, mutta menköön!

F1AdXqYXoAEVF3V.jpg
F1AdXqYXoAEVF3V.jpg (63.66 KiB) Katsottu 2044 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: Ma Heinä 17, 2023 8:13 pm
Kirjoittaja John Kimble
vivy kirjoitti: Su Heinä 16, 2023 10:28 am Ilmeisesti kyseinen kissa nähty vapaana alueella, josta "varastettu". Eiköhän tämä ole lapsen keksimä juttu, johan se jo siltä kuulostikin eläinlääkärisatuineen.
Ketjun aloituksen IS:n uutisen mukaan nainen on ilmeisesti nykäissyt hihnan, johon kissa oli kytkettynä, lapsen kädestä:
IS kirjoitti:Lapsen noustessa ylös siniseen paitaan pukeutunut, vaaleahiuksinen nainen ottikin valjaissa ja talutushihnan päässä olevan kissan maasta syliinsä. Hän väitti olevansa eläinlääkäri ja että hänellä on velvollisuus viedä kissa poliisilaitokselle. Tässä vaiheessa talutushihna oli vielä lapsella kädessä.

– Ei hän siitä mitenkään vapaaehtoisesti irti päästänyt, vaan nainen oli ilmeisesti nykäissyt hihnan lapsen kädestä, Pitkänen kertoo.
Tuo kuvaus väkivallan käytöstä täyttää mielestäni ryöstön tunnusmerkit. Mikä sinun lähteesi on kissan näkemiselle vapaana alueella?

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: Ti Heinä 18, 2023 6:55 pm
Kirjoittaja Thor.
Kaikkiookoo kirjoitti: La Heinä 15, 2023 8:43 pm Näin se menee, jos tapan naapurin 5 vuotiaan Bostonin terrierin, josta naapuri maksoi 2000€, niin korvaussumma on tuosta noin puolet ikävähennysten vuoksi.
Se on kallista, tästä on yli 10-vuotta kun joku ampui ilmakiväärillä asuntovaunu alueella oravan, vaikka orava oli vain varastanut leiriintyjän munkin kahvipöydästä ja saanut ansionsa mukaan kuten varkaan kuuluukin, juttu oli viety oikeuteen eläinrääkkäyksenä ja leiriytyjä joutui korvaamaan valtiolle oravan arvon eli 7 euroa.

Re: Kissa on varastettu Turussa

Lähetetty: Ti Heinä 18, 2023 8:20 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Kaikkiookoo kirjoitti: La Heinä 15, 2023 8:43 pm

Näin se menee, jos tapan naapurin 5 vuotiaan Bostonin terrierin, josta naapuri maksoi 2000€, niin korvaussumma on tuosta noin puolet ikävähennysten vuoksi.
Kannattaa huomioda myös sellainen seikka että ihan jokapaikassa siitä ei ehkä selviäkään rahalla vaikka kuinka yrittäisi laskea ikävähennyksiä :idea: