Sivu 2/13

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 1:52 pm
Kirjoittaja Valtapallo
Tuore juttu Iltalehdessä kertoo, että kyseessä on 10 v poika. Kun poika ei tullut illalla kotiin, soitettiin poliisille ja hänet löydettiin puolenyön aikaan hukkuneena.
Voihan olla että hän oli sovitusti vaikka kaverin luona ja olivat päättäneet lähteä tuttuun paikkaan uimaan vielä illasta kun on pitkään valoisaa ja lämmintä. Jos sitten vaikka kaveri luullut että kyseinen poika lähtenyt jo ennen häntä kotiinsa.

Nämä vain omia ajatuksia ja spekulaatioita.
Jossain lehtijutussa kerrottiin että paikalla oli tuolloin puoliltaöin ollut vielä muutakin porukkaa ja erityisesti silmiin pisti maininta:' ei ollut tietoa oliko kenelläkään paikalla olleista uimataitoa' ?!
-Onneksi poliisi tutkii ja selvittää.
Lämmin osanottoni perheelle ja läheisille!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/133d ... 416e9a2285

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 1:56 pm
Kirjoittaja ajanpatina
Minä taas uskon lapsen olleen heitteillä, sillä ei 10-vuotiaan pitäisi yksin kuljeksia ulkona iltamyöhällä, saatikka yöaikaan. Todennäköisesti alkoholistien tai narkkarien lapsi, joka ei vain voi, ei halunnut mennä kotiinsa, kun siellä meno on sellaista, ettei lapsia sitä halua katsella. Lapsi on maleksinut ulkona ja saanut päähänpiston mennä uimaan ja sitten kävi näin, että hukkui.
Noille samaisille hiekkakuopille on aikaisemminkin hukkunut ihmisiä, elikkä, ei tämä ainutlaatuinen tapaus ole tuossa paikassa. Muistaakseni tässä aikaisemmin sinne hukkui aikuinen mies.
Jakomäen kaltaisessa asumalähiössä ei kukaan tervepäinen vanhempi päästä penskaansa ulos iltapimeällä, on se vaan siksi rauhatonta seutua.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 1:58 pm
Kirjoittaja URSA
Helsingin Jakomäessä sijaitsevasta lammesta hukkuneena löytynyt lapsi oli 10-vuotias, kertoo Helsingin poliisi STT:lle.

Lapsi löytyi lammesta maanantain vastaisena yönä. Helsingin pelastuslaitoksen mukaan hätäkeskus sai ilmoituksen asiasta puoli kahdentoista maissa illalla.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-166594

Ei ole ainakaan viranomaiset etsineet, jos hätäkeskus sai ilmoituksen vasta lähellä keskiyötä. Alan epäillä poliisin tarvitsevan tulkkia tapauksen selvittämisessä.

10 - vuotias on vielä niin nuori, että vanhempien pitäisi tietää missä lapsi on, mitä tekee ja missä seurassa. Vai saako lapset nykyään jättää Allahin haltuun Suomessa?

Uimataidottomat uimarannalla on 99 % mamuja.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 2:22 pm
Kirjoittaja Valtapallo
URSA kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 1:58 pm
....Alan epäillä poliisin tarvitsevan tulkkia tapauksen selvittämisessä.

10 - vuotias on vielä niin nuori, että vanhempien pitäisi tietää missä lapsi on, mitä tekee ja missä seurassa. Vai saako lapset nykyään jättää Allahin haltuun Suomessa?

Uimataidottomat uimarannalla on 99 % mamuja.
100 % samaa mieltä tuosta viimeisestä virkkeestä.
Sekä muutenkin. Kieltämättä ensimmäisenä tuli mieleen että nyt ei kyse oke välttämättä kantasuomalaisesta.
Halusin kuitenkin yrittää ajatella tapahtumien kulun parhain päin, mutta viimeistäänkin tuo tieto että hälytyskeskus sai soiton asiasta vasta yöllä, eli klo 23.30 kertoo että kyseessä ei ollut lasten normiuintureissu.
Ilmeisesti soitto häkeen tuli tapahtumapaikalta, koska viranomaiset ovat ehtineet nopeasti paikalle ja poika löydetty jo heti puolenyön jälkeen. Eli ei tässä aikahaarukassa ole etsitty pitkin Jakomäkeä, vaan on tiedetty mennä suoraan tapahtumapaikalle.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 2:42 pm
Kirjoittaja SamuliS
Jarmomurha kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 12:57 am Onkohan nyt rikoksen mahdollisuus varmasti suljettu pois. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku idioottiporukka ei laske lasta pois vedestä. Eikös Vantaan Kuusijärvellä ollut joku sen tyyppinen keissi, jossa uhri kuitenkin selvisi sivullisen puuttumisen ansiosta?
Sama kävi mielessä...

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 2:49 pm
Kirjoittaja Sverdlov
Ällistelen vappulehdessä näkyneen "muistikirjoituksen" käsialan tasoa??? Tiesin jo yhteiskouluun mennessäni että lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy esim. pisteeseen. Tuossa vilisee isoja tikkukirjaimia ja tekstausta sekaisin ja käsiala hyvin horjuvaa. Minkähän ikäisiä nämä kaverit ja kuolleet ovat olleet? Lapsista kirjoitellaan, vappulehti ilmoittaa kymmenen vuoden ikäisyyden, mutta tottahan se ei välttämättä ole ollenkaan.

Ei kai tässä taas ole jokin pahantekoporukka liikkeellä?

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 2:54 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Sverdlov kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 2:49 pm Ällistelen vappulehdessä näkyneen "muistikirjoituksen" käsialan tasoa??? Tiesin jo yhteiskouluun mennessäni että lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy esim. pisteeseen. Tuossa vilisee isoja tikkukirjaimia ja tekstausta sekaisin ja käsiala hyvin horjuvaa. Minkähän ikäisiä nämä kaverit ja kuolleet ovat olleet? Lapsista kirjoitellaan, vappulehti ilmoittaa kymmenen vuoden ikäisyyden, mutta tottahan se ei välttämättä ole ollenkaan.

Ei kai tässä taas ole jokin pahantekoporukka liikkeellä?
Jos oli joku Allun Mehmetti, niin ikä on todennäköisesti ollut alta 60 vuotta, koska ilmoitettiin 10 vuotiaaksi.
Kuten olemme huomanneet niin joillakin ikämääreet ovat vain viitteellisiä.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 2:55 pm
Kirjoittaja aumari
Sverdlov kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 2:49 pm Ällistelen vappulehdessä näkyneen "muistikirjoituksen" käsialan tasoa??? Tiesin jo yhteiskouluun mennessäni että lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy esim. pisteeseen. Tuossa vilisee isoja tikkukirjaimia ja tekstausta sekaisin ja käsiala hyvin horjuvaa. Minkähän ikäisiä nämä kaverit ja kuolleet ovat olleet? Lapsista kirjoitellaan, vappulehti ilmoittaa kymmenen vuoden ikäisyyden, mutta tottahan se ei välttämättä ole ollenkaan.

Ei kai tässä taas ole jokin pahantekoporukka liikkeellä?
No nyt ei kyllä auennut kommentin sisältö. Mihinkähän tarkoitettu?

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 3:02 pm
Kirjoittaja Pumpuli45
En kyllä tajunnut tuota hätäkeskukselle tullutta puhelua katoamisilmoitukseksi vaan että lapsi on löytynyt silloin puolilta öin ja löydöstä on ilmoitettu häkeen silloin. Löytäjä olisi siis ulkopuolinen ja siksi viranomaiset ovat tulleet suoraan paikalle heti puhelun jälkeen. Eiköhän lasta ole etsitty jo ennen tuota. Ei vaikuta kovin loogiselta ajatukselta, että lapsi on ilmoitettu kadonneeksi vähän ennen puolta yötä ja pelastuslaitos on heti arvannut että hiekkakuopillahan se.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 3:12 pm
Kirjoittaja Sverdlov
aumari kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 2:55 pm
Sverdlov kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 2:49 pm Ällistelen vappulehdessä näkyneen "muistikirjoituksen" käsialan tasoa??? Tiesin jo yhteiskouluun mennessäni että lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy esim. pisteeseen. Tuossa vilisee isoja tikkukirjaimia ja tekstausta sekaisin ja käsiala hyvin horjuvaa. Minkähän ikäisiä nämä kaverit ja kuolleet ovat olleet? Lapsista kirjoitellaan, vappulehti ilmoittaa kymmenen vuoden ikäisyyden, mutta tottahan se ei välttämättä ole ollenkaan.

Ei kai tässä taas ole jokin pahantekoporukka liikkeellä?
No nyt ei kyllä auennut kommentin sisältö. Mihinkähän tarkoitettu?
Vilkaise vappulehdistä niitä kynttilöitten seuraksi jätettyjä muistokirjeitä.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 3:19 pm
Kirjoittaja ruusumaa
Sverdlov kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 2:49 pm Ällistelen vappulehdessä näkyneen "muistikirjoituksen" käsialan tasoa??? Tiesin jo yhteiskouluun mennessäni että lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy esim. pisteeseen. Tuossa vilisee isoja tikkukirjaimia ja tekstausta sekaisin ja käsiala hyvin horjuvaa. Minkähän ikäisiä nämä kaverit ja kuolleet ovat olleet? Lapsista kirjoitellaan, vappulehti ilmoittaa kymmenen vuoden ikäisyyden, mutta tottahan se ei välttämättä ole ollenkaan.

Ei kai tässä taas ole jokin pahantekoporukka liikkeellä?
Mikä vittu on vappulehti?

Voisit laittaa tänne linkin tai ss:n jos siellä on jotain aiheeseen liittyvää.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 4:19 pm
Kirjoittaja 135piispa
hipsulainen kirjoitti: Ma Heinä 24, 2023 5:48 pm https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009739539.html

Lapsi löytyi hukkuneena Jako­mäestä

Lapsi löytyi maanantain vastaisena yönä.


HELSINGIN POLIISIN johtokeskus vahvistaa Ilta-Sanomille, että Jakomäestä on löytynyt lapsi hukkuneena. Lapsi löytyi poliisin mukaan maanantain vastaisena yönä.

Tapauksessa ei epäillä rikosta.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Lehden mukaan lapsi löytyi ulkoa.
Kaupunkia rakennettiin. Tämmöisiä hiekkakuoppia tuli, kun ei ollut ympäristölainsäädäntöä eikä turhaa byrokratiaa eikä ituhippejä.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 5:24 pm
Kirjoittaja Jarmomurha
Syy miksi itse pidän myös rikosta mahdollisena on se, että tuolla hiekkakuopilla on kyllä aika myöhään porukkaa. On koiranulkoiluttajia, uimareita, notskilla istuskelijoita, lenkkeilijöitä ym. Ehkä siinä joskus klo 22 jälkeen hiljenee. Ja pitäisin siis hyvin outona, että 10-vuotias lapsi menisi tuonne yksin uimaan klo 22 jälkeen, ja sitä ennen taas voisi kuvitella jonkun kiinnittäneen yksinäiseen lapseen huomiota. Toki kaikki on mahdollista.

Paikalla on siis ilmeisesti kuitenkin ainakin jossain vaiheessa ollut muitakin. Toivottavasti noiden kaikkien paikalla olleiden ilmeisen uimataidottomien puhelimet on takavarikoitu tarkempaan syyniin. En ihmettele, jos sieltä jonkinlaista videota tapahtuneesta löytyisi.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 5:34 pm
Kirjoittaja Jarmomurha
Joku koiranulkoiluttaja olikin kirjoittanut, että muistaa nähneensä joko sunnuntaina tai maanantaina kolme tummahiuksista poikaa uimassa hiekkakuopalla puoli ysin maissa. Voihan toki olla, että yksi pojista on vajonnut pinnan alle ja muut kaksi ovat panikoineet ja vain häipyneet paikalta :roll:
Ikävä tapaus joka tapauksessa.

Re: Lapsi löytyi hukkuneena Jakomäestä

Lähetetty: Ti Heinä 25, 2023 5:43 pm
Kirjoittaja -Martta-
Mulla tulee tästä mieleen, että paikalliset lapset kokoontuneet päivän viettoon uimamontulle. Kukaan vaan ei ole huomannut yhden kadonneen. Luulleet lähteneen kotiin. Illalla kotona vanhemmat huolestuneet lapsen katoamisesta.