Hotellista varastetun arvotuolin tapauksessa yllättävä käänne
Hotelli Helka on joutunut syyskuussa ennennäkemätön varkausaallon uhriksi.
Hotelli Helkaan palautettiin lauantaiaamuna aiemmin samalla viikolla varastettu Artekin Paimio-tuoli.
Legendaarisessa Hotelli Helkassa tapahtuu jälleen.
Helsingissä Pohjoisen Rautatiekadun ja Runeberginkadun risteyksessä sijaitsevan Helkan aulasta viikko sitten maanantaina varastettu tuhansien eurojen arvoinen Artekin Paimio-tuoli on palautettu hotelliin.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
– Lauantaiaamuna hotellin ovikello soi, vaikka ovi oli auki. Varastettu tuoli oli jätetty meidän katoksen alle, hotellin toimitusjohtaja Mikaela Pomrén taustoittaa HS:lle.
Ilta-Sanomien tavoittama Pomrén kertoo olevansa jopa Agatha Christien dekkarit mieleen tuovasta käänteestä vähintäänkin ihmeissään.
– Tosiaan hotellin ovi oli auki ja vastaanottovirkailija oli mennyt siihen ulos katsomaan ja nähnyt Paimio-tuolin sekä vähän kauempana jonkun henkilön kävelemässä pois ja epäili kyseisen henkilön olevan tämä tuolin palauttanut henkilö.
Pomrén kertoo, että tuoli oli suojattu osittain jätesäkillä, sillä kyseisenä hetkenä satoi runsaasti vettä.
– Ei nyt kokonaan ollut suojattu, mutta vähän kuitenkin yritetty.
Syyskuun aikana hotellin aulasta sekä kerrosauloista on viety niin nojatuoleja, ritiläpenkkejä kuin baarituoleja.
– Ne eivät ole yhtä arvokkaita yksittäin kuin tämä Paimio-tuoli, mutta kyllä niiden yhä varastettuina olevien tavaroiden arvo yhteensä on varmaankin 10 000–15 000 euroa.
Paimio-tuoli taas huitelee Pomrénin mukaan noin 3 000 eurossa.
– Niin ne Paimiot myydään pareittain ja tällä hetkellä niitä myydään Artek 2nd Cycle -sivustolla 6 000 euron yhteishintaan.
– Niissä on samanväriset kankaat, mutta erilaiset käsinojat, Pomrén ruotii.
Varkauksista on tehty kaksi eri rikosilmoitusta: toinen Paimio-tuolista ja toinen muista varastetuista tavaroista.
Hotellin johtajana uransa aikana eri hotelleissa lähes kymmenen vuotta toimineella Pomrénilla on terveiset varkaalle sillä oletuksella, että kaikkien varkauksien takana on yksi ja sama henkilö.
– Kiitos, että palautit Paimion, mutta ottaisin mielelläni loputkin tavarat takaisin.
Pomrén sanoo peruvansa toisen rikosilmoituksen ja on muutenkin valmis sovitteluun, jos muut varastetut tavarat palautetaan.
– Jos kaikki tavarat ovat siis samassa kunnossa kuin lähtiessään.
– Ihmisiähän tässä ollaan, vaikka varastaminen tietenkin on väärin, mutta jos tulee katumapäälle, niin kyllähän sitä voi vielä sopia, Helkan johtaja filosofoi.
Nyt on kuitenkin hänen mukaansa aika toipumiselle.
– Meillä on nyt molemmat Paimio-tuolit tallessa, toinen oli viety ensimmäisen varkauden jälkeen jo piiloon.
Jatkossa Paimio-tuolit aiotaan sijoittaa hotellissa suojaisampaan paikkaan, josta niitä ei voi viedä yhtä helposti.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009878207.html
25.9. 12:08

Tamahan oli hauska kaanne, voro on yha karkuteilla, mutta tuli katumapaalle!

. Tuokohan loputkin moopelit takaisin Helkaan, vai onko ne jo myyty?