26-vuotias ensihoitaja joutui piinaan – ”Pelkäsin kuolevani”
Täysin tavanomaiselta vaikuttanut ensihoidon työtehtävä sai karmivan käänteen, kun potilas otti parikymppisen ensihoitajan panttivangikseen.
Ensihoito saapui Sonkajärvellä sijaitsevaan omakotitaloon lauantai-iltapäivällä 4. marraskuuta 2023.
Kolmekymppinen mies vaati hoitajilta lääkkeitä. Vaatimustaan tehostaakseen hän haki makuuhuoneesta haulikon.
Toinen hoitajista pääsi pakoon, toinen jäi miehen armoille.
”Pelkäsin kuolevani”
Mies tähtäsi katkaistun haulikon piipun ensihoitajaa päin. Hän vaati sekä lääkelaukkua että suonensisäisiä lääkkeitä. Kumpaakaan hoitajalla ei ollut mukana asunnolla.
– Älä tapa minua, teemme vain työtämme, 26-vuotias ensihoitaja aneli.
Ensihoitajan mukaan mies käskytti hänet vatsalleen lattialle. Hän pyysi asunnolta paennutta kollegaansa tuomaan lääkkeitä radion välityksellä.
– Ajattelin, että en halua kuolla tähän laattalattialle ja minun on pakko yrittää tehdä jotakin, hän kertoi poliisille.
Pyyntöön ei kuitenkaan vastattu.
Mies tivasi, onko radiossa jokin salainen kanava, jota pitkin hän saisi yhteyden viranomaisiin. Hän suivaantui keksimästään teoriasta.
– Vaikka tilanne oli koko ajan uhkaava ja pelkäsin kuolevani, niin tunsin tilanteen kiristyvän edelleen, ensihoitaja kuvaili.
– Olin aivan puolustuskyvytön, eikä minulla ollut siinä lattialla mitään hätävarjelukeinoja käytössä.
Osoitti haulikolla päähän
– Tässä on tämä henkilö, joka tuota niin, on aseen kanssa ja haluaisi sen lääkelaukun tähän. Minulla on yksi ensihoitaja tässä pankkivankina ja lääkelaukku mielellään tähän. Ensihoitaja voi tiputtaa sen oven raosta, mutta kenellekään ei satu mitään, kun lääkelaukku tulee tähän, hän sanoi radioon.
– Ei ole mitään hätää niin pitkään, kun kaikki toimii niinku pitääkin toimia.
Ensihoitaja makasi keittiön lattialla noin metrin päässä miehestä. Mies piteli käsissään haulikkoa, jonka piippu oli suunnattuna ensihoitajan päähän.
– (Hän) sanoi minulle, että jos teen jotakin muuta kuin mitä hän käskee, niin hän ampuu heti ja hänellä on sormi liipaisimella, ensihoitaja kertasi tapahtumien kulkua poliisille.
– Kun menin maahan makaamaan, niin [mies] oli tosi kiihtynyt ja aggressiivinen. Maassa maatessani ja keskusteltaessa hän oli rauhallinen ja looginen. Kun hän kiihtyi uudelleen niin ajattelin, että hän saattaa ampua minut milloin tahansa.
Kolmekymppinen uhkailija koetti saada kenttäjohtajaa kiinni ensihoitajan radiolla. Silloin ote haulikosta herpaantui.
Keittiön lattialla maannut ensihoitaja tajusi tilaisuutensa koittaneen. Hän otti jalat alleen ja juoksi uloskäyntiä kohti.
Eteiseen päästyään kuului pamaus. Mies oli laukaissut haulikon.
---------------------------------------------------------------------------------
Mieheltä kysyttiin myöhemmin, mitä hän oli tehnyt tuon ajan.
– Join pari kaljaa ja vein aseet ulko-oven eteen pihalle tai toisinpäin, jonka jälkeen tulin kädet esillä ulos asunnosta, kun käskettiin.
Mies sanoi, että ei ollut suunnitellut asiaa. Aseella uhkaaminen oli tullut hänen mieleensä vasta makuuhuoneessa, kun hän näki haulikon.
– Se oli äkillinen päähänpisto, hän sanoi.
– Jos olisin suunnitellut niin olisin itse tilannut ensihoidon paikalle.

- Haulikko.jpg (88.14 KiB) Katsottu 3189 kertaa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/30fc ... 9e1c3a959e