Pankkiryöstäjä ampui Saila Ahosen miehen Suodenniemellä - "Kolmeen kuukauteen en pystynyt käymään kaupassa"
Pauli Kiili yritti estää pankkiryöstäjiä, mutta sai kuolettavia osumia luodeista. – Myöhemmin on kerrottu Paulin ehtineen sanoa vain ”voi ei”, kun häntä oli ammuttu, kertoo Saila Ahonen.
Saila Ahonen kehottaa avopareja menemään naimisiin, sillä ikinä ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu. Leskeneläke auttoi häntä 43-vuotiaana, kun mies kuoli pankkiryöstäjän luoteihin.
Kaksi huppupäistä miestä ajaa Toyota Corollan Suodenniemen Säästöpankin eteen keskellä tiistaipäivää.
Miehet ryntäävät sisälle pankkiin. Kolme pankkivirkailijaa kirkaisee. Ryöstäjät pakottavat töissään olevat naiset aseella uhaten antamaan rahat kassaholvista.
Samaan aikaan pankin kokoushuoneessa on yhdeksän paikallisen metsänhoitoyhdistyksen jäsentä, jotka kuulevat ryöstöyrityksestä. Miehet päättävät lähteä taka- ja sivuovista ulos pysäyttämään ryöstäjiä.
Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Pauli Kiili juoksee pääportaiden viereen. Kun ryöstäjät ryntäävät ulos, maanviljelijä Teemu Turppa saa toista miestä niskasta kiinni.
Mies pääsee kuitenkin irti Turpan otteesta ja ampuu taskussaan olleella pistoolilla kahdeksan laukausta.
Pauli Kiili saa kuolettavia osumia rintaansa ja kaatuu maahan.
On 26. marraskuuta 1991.
Uusi matto matkustaa autossa Tampereelta kohti Suodenniemeä. 43-vuotias Saila Kiili ajaa ja vieressä istuu hänen 19-vuotias poikansa Matti.
On 26. marraskuuta 1991.
– Autoradio ei ollut auki. Kun saavuimme Suodenniemelle, ihmettelimme, miksi pankin edessä on kauheasti autoja, poliiseja ja ambulanssi. Ajattelin, että varmaan on joku kolari sattunut. Pian minut viitottiin pysähtymään, Saila Ahonen muistelee.
Joku henkilö makaa paareilla pankin portaikon edessä. Pää ja vartalo on peitetty.
– Vain kengät näkyivät ja ne olivat Paulin kengät. Se oli järkytys. Avasin peiton ja katsoin.
– Muistan, että olin ihan viilipytty. Ei tullut itkua. Jostain kumman syystä halusin siinä heti kihlasormuksen pois Paulin kädestä. En kuitenkaan itse pystynyt sitä ottamaan.
– Myöhemmin on kerrottu Paulin ehtineen sanoa vain ”voi ei”, kun häntä oli ammuttu. Pauli ei uskonut kenenkään olevan niin raukka, että aseella ampuu. Hyväksyin Paulin käytöksen. Hän puolusti yhteiskuntaa, vaikka jotkut sanoivat, ettei pidä leikkiä urhoollista.
- Pauli Kiilin muistokirjoitus julkaistiin Paikallissanomissa 4. joulukuuta 1991.
- muistokirjoitusKiili.jpg (48.22 KiB) Katsottu 3365 kertaa
Kotona ei tarvitse olla yksin.
– Siskoni tulivat tekemään ruokaa ja pian tämä talo täyttyi kukista. Väkeä kävi paljon ja kerroin kaikille sen saman kertomuksen uudestaan ja uudestaan, samalla tavalla kuin äiti kertoisi synnytyskertomustaan. Silloin ei ollut mitään kriisiryhmiä, mutta se yhteisöllisyys oli niin mahtavaa. Koko kylän suru auttoi minua varmasti. Tapaus ei jäänyt päälle.
Alkuvaiheessa pelkokin käy mielessä.
– Kuvittelin yöllä, että joku kävelee tuossa ikkunan alla. Oli vain sellainen outo tunne.
Joulusta ei jää mitään muistikuvia.
– Kolmeen kuukauteen en pystynyt käymään kaupassa. En halunnut itkeä kaupassa, kotona sai itkeä. Kaikenlainen puuha oli tärkeää. Oli esimerkiksi hautajaisten laittoa. Hautajaisissa minulta ei tullut itkua, koska olin itkenyt jo itseni niin kuiviin.
Ahonen lähtee takaisin töihinsä Lavian vuodeosastolle jo tammikuussa.
– Se oli pelastus. Työkaverit olivat sopineet, että siitä asiasta ei puhuta. Muutenhan olisin aina vollottanut töissä.
Saila Ahonen kertoo miehensä olleen ensimmäinen suomalainen siviilihenkilö, joka on kuollut pankkiryöstön yhteydessä.
Hän ei pysty vieläkään lukemaan lehtileikkeitä, vaikka on säilyttänyt ne kaikki.
Niin, vielä siitä matosta: olen toista tuntia kuunnellut tarinaa, juonut kahvia ja pitänyt jalkojani sillä samalla matolla, joka uutena saapui autolla Suodenniemelle 26. marraskuuta 1991.
Matto näyttää nuoremmalta.
- Suodenniemi.jpg (36.99 KiB) Katsottu 3365 kertaa
"En olisi selvinnyt, jos en olisi nuuka"
Miehensä menettäneen Saila Ahosen pahin surutyö kesti pari vuotta.
Sitten arki saapui.
– En onneksi nujertunut suruun, koska 43-vuotiaana oli jo elämänkokemusta.
Oikeudenkäynteihin hän ei mennyt lainkaan. Surun lisäksi arki iski myös taloudellisesti.
– Talovelat olivat päällä, ja silloin lainan korko oli 16 prosenttia. En olisi selvinnyt, jos en olisi nuuka.
Ahonen korostaa lesken olevan eronnutta paremmassa asemassa. Eronneen pitää tapella lapsista ja oma talous romahtaa.
Saila Ahonen sanoi aikanaan lapsilleen, ettei ota uutta miestä.
– Mutta tanssikaveri on löytynyt.
Kohtalo tai ei, mutta tuo sama tanssikaveri oli hakenut häntä Sävin lavalla tanssiin jo kymmenen vuotta ennen Paulin kuolemaa.
– Se yksi tanssi ja hyvänolon tunne oli jäänyt mieleeni. Sai liidellä. Mitään seksuaalista siinä ei ollut. Kysyin häneltä sitten myöhemmin, että haitko minua silloin joskus tanssiin Sävin lavalla ja sain myöntävän vastauksen.
Ja vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa Pauli Kiili onnitteli jahtipäällikkönä tätä vaimonsa tulevaa tanssikaveria hirvenkaadosta. Sattumaako vain?
Saila Ahonen on säästänyt kaikki ex-miehensä hautajaisadressit ja -kortit mustiin kirjoihin.
– Adresseja on parisataa ja kortit siihen päälle. Tässä joku ilta sitten niitä luin ja ajattelin, että tämä ja tämäkin on muistanut.
Viisi lastenlasta tietää, miten heidän isoisälleen kävi.
– Itselläni ei ole ollut voimia siitä heille kertoa. Kun haudalla käydään, niin puhutaan, että vaaripappa se siellä maan alla lepää.[/i]
FAKTA
Kuuluisa pankkiryöstö
Suodenniemen Säästöpankki ryöstettiin marraskuussa 1991.
Ryöstäjiä tuli pankin pihalla vastaan kaksi paikallista miestä, jotka yrittivät estää paon. Toinen ammuttiin kuoliaaksi ja toinen mies loukkaantui hengenvaarallisesti jalkaan osuneesta luodista.
Kaksi koneistajaa sai pankista saaliikseen reilut 200 000 markkaa.
Lavian kihlakunnanoikeus tuomitsi ampujan 14 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi vankeuteen. Korkein oikeus alensi rangaistuksen 12 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi vankeutta.
Toinen ryöstäjä tuomittiin 4 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen.
Aamulehti
30.09. 09.01
