Sivu 2/5

Re: Joulun ihme

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 2:28 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Samira kirjoitti: Ti Joulu 26, 2023 12:24 am Minun mielestäni vastuutonta jättää pieni lapsi leikkimään yksin lumikasaan. Luola olisi voinut sortua ilman ulkoista tekijääkin ja lumi on painavaa: tuskin aikuisenkaan voimat riittävät pääsemään ulos kasassa, kun päällä on muutama sata kiloa painoa. Koira hoiti homman hienosti!
Mielestäni tuo oli suurinta huvia tehdä tämmöisiä lumiluolia ja kasoja. Aina niihin saattoi liittyä omat riskinsä, mutta ei niitä osannut ajatella. Yleensä itse rakennelma oli ideana saada kestämään, mutta pahempi on ulkopuolinen vaikutus mm. tässä oli tuotu lunta kuormaajalla. Epäselvää on myös missä kohti kyseinen lumiluola sijaitsi.

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 2:36 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Hyvä on pyrkiä ajattelemaan todennäköisimmät paikat. Lumikasa oli jo merkattu ensin. Erittäin hyvä miten siihen palattiin uudestaan ja koira hoiti tehtävän mainiosti.

HS:ssa oli juttu miten nämä koiraryhmät toimivat ja vaikka vapaaehtoisten verkostoa pidetään kattavana, niin ottavat myös uusia toimijoita mukaan.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010081344.html

Re: Joulun ihme

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 3:49 pm
Kirjoittaja Puhelinkortti
Badloser kirjoitti: Ti Joulu 26, 2023 8:35 am Kaikkia kokeita jotka mittaavat koirien ominaisuuksia. Metsästyskokeita, palveluskoirakokeita, rekikokeita, jne.
Esim. Alaskanhuskyt ovat monirotuisia, mutta nämäkin on jalostettu käyttötarkoitustaan varten.
Vastauksesi loppuosa kertoo täydellisestä tietämättömyydestäsi koirarotujen ja yksilöiden eroista.

Käyttääkö emo pentujensa kanssa vain lempeitä taktiikoita? Miksi koirat tappelevat keskenään on eivätkä käytä lempeitä taktiikoita?
Yllä on täydellinen esimerkki ihmisestä ,jolle ei koskaan tulisi antaa koiraa. Jos ei ole vielä määratty eläintenpitokieltoa, niin toivottavasti sellainen määrätään mahdollisimman pian. koirat on tarkoitettu ihan muuhun tarkoitukseen kuin munanjatkeeksi.

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 4:32 pm
Kirjoittaja Nokus
Hienoa juttu, tossa oli lähellä että olisi tullut ruumis! Koira ihmisen paras ystävä! Itellä on ollut useita koiria ja kyllä ne saa oppimaan mitä tahansa.

Re: Joulun ihme

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 5:35 pm
Kirjoittaja strömmingen
Badloser kirjoitti: Ti Joulu 26, 2023 1:40 am Toivottavasti tämä herättää myös miettimään kuinka tärkeitä virka/pelastuskoirat ovat.
Jotta näitä väsymättömiä, vietikkäitä koiria on tulevaisuudessakin ihmisten apuna, kannattaa miettiä mitä se vaatii.
Pitääkö koirilta kysyä haluavatko he maata joogamatolla? Saako koiria treenata niin että niitä viedään jaksamisen äärirajoille?
Saako treenaaminen aiheuttaa koiralle stressiä?
Jos tässä olisi ollut kyseessä ns.pullamössökoira jolta ei ikinä olisi vaadittu jaksamista ja taistelutahtoa, niin lapsi olisi jäänyt löytymättä koska tunnin turhan etsimisen jälkeen pullamössöt luovuttaa.
Tämä rotu on jalostettu periksiantamattomaksi, mutta se ei ole tapahtunut itsestään. Vaan sillä että on valittu parhaimmat piirteet, koirat jotka kestävät stressiä, joilla on taistelutahtoa ja viettiä ilman että sitä täytyy sirkustempuilla sieltä virpoa.
Jos näitä ominaisuuksia mittaavat harrastukset,testit ja kokeet kielletään, niin mistä luulette näitä koiria enää tulevaisuudessa löytyvän?
Suurin osa palvelukoirista on perusluonteeltaan varsinaisia pullamössösylikoiria. Ei ne tuota etsintääkään tee periksiantamattomuutensa tai taistelutahtonsa takia vaan leikinomaisena harrastuksena. Koira ei yleensä tee mitään sellaista minkä se kokee tai on joskus kokenut stressaavana. Eli kun kysyt "saako treenaaminen aiheuttaa koiralle stressiä", vastaus on että saa jos haluaa luonnevikaisen vahtikoiran.

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 7:42 pm
Kirjoittaja Nokus
Luonnevikaisesta koirasta saa hyvän vahtikoira... Opettaa sen että sisälle päästää mutta ulos ei vaan näyttää hampaita ja nostaa karvaa siihen malliin että en usko että kukaan uskaltaa lähtee ulos pakoon... No tää ei liity enää tähän tapaukseen että koiria on paljon erilaisia niin kuin isäntäkin!

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 8:04 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
*poistettu turha OT-chat*tm

Re: Joulun ihme

Lähetetty: Ti Joulu 26, 2023 9:33 pm
Kirjoittaja tauno123
McPanty kirjoitti: Ti Joulu 26, 2023 12:31 am
Samira kirjoitti: Ti Joulu 26, 2023 12:24 am Minun mielestäni vastuutonta jättää pieni lapsi leikkimään yksin lumikasaan. Luola olisi voinut sortua ilman ulkoista tekijääkin ja lumi on painavaa: tuskin aikuisenkaan voimat riittävät pääsemään ulos kasassa, kun päällä on muutama sata kiloa painoa. Koira hoiti homman hienosti!
Kyllähän lapsen voi pitää kotona neljän seinän sisällä suojassa kaikilta maailman vaaroilta. Onko se lapselle hyväksi, on sitten kaikkien itse pääteltävissä.
Neljän seinän sisässä pitämisen ja huolettoman toiminnan väliin mahtuu aika paljon.

Tästä tapauksesta ei ole paljoa kerrottu. Pienen pojan isänä pidän kyllä todella vastuuttomana jos lapsi pystyy jäämään yksinään lumiluolan peittoon kodin lähettyvillä iltamyöhällä. Ei minulla tulisi mieleenkään päästää omaa poikaa yksin johonkin lumiluolaleikkeihin. Jos vielä tiedetään, että luolia on kaiveltu nimenomaan aurojen tekemiin kasoihin ja auraajat liikkuu niin kyllä jumankauta pitää sen verran omista lapsista pitää huolta, että kyseisiä leikkejä ei suoriteta ilman valvontaa.

Lapsi voi tottakai esim koulumatkalla kiinnostua ja mennä kielloista huolimatta johonkin luolaan. Tämä on elämää eikä kaikkea voi estää. Mutta se, että valvoo oman lapsen leikkejä, ei ole mitään pumpulissa kasvattamista, vaan lähinnä huoltajan yksi tehtävistä.

Onhan tässä käynyt onneksi ihan järjettömän hyvä tuuri, että luolassa on ollut tarpeeksi ilmaa eli luola ei ole romahtanut ns täysin.

Positiivista tässä jutussa on se, että saatiin kuolonuhriton opetus/herätys sekä kyseiselle perheelle, että toivottavasti lukuisille muille lehtijuttujen lukijoille siitä miten lasten toiminnasta on syytä pysyä kärryillä. Varsinkin jos leikkeihin liittyy tuollaisia kuolonloukkuja. Ihan järkyttävä ja turha kuolema oli todella lähellä.

Re: Joulun ihme

Lähetetty: Ke Joulu 27, 2023 1:53 am
Kirjoittaja Collie
Samira kirjoitti: Ti Joulu 26, 2023 12:24 am Minun mielestäni vastuutonta jättää pieni lapsi leikkimään yksin lumikasaan. Luola olisi voinut sortua ilman ulkoista tekijääkin ja lumi on painavaa: tuskin aikuisenkaan voimat riittävät pääsemään ulos kasassa, kun päällä on muutama sata kiloa painoa. Koira hoiti homman hienosti!
Alakouluikäisenä liikuttiin ja leikittiin jo itsekseen ilman vanhempia. Tiesitkö, että alakouluikäiset osaavat ajaa jopa polkupyörällä itsekseen tai siirtyä kouluunsa vaikka kahdella eri bussilinjalla vaihtaen omatoimisesti? Kenties tässä kommentissasi on jonkinlainen nykykulttuuri nähtävissä, jossa yläasteikäisiä ja jopa yliopistoikäisiä 'lapsia' paapotaan ja katsotaan perään vanhempien toimesta. Eräänlaista uusavuttomuutta siis. Tämä tapaus ei missään nimessä ollut lapsen tai vanhempiensa vika. Syyttävä sormi osoittaa auraajan suuntaan joka ei ole katsonut mihin kippaa lumea ja onko siellä ollut mahdollisesti lapsia tai ihmisiä ylipäätään.

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ke Joulu 27, 2023 5:43 am
Kirjoittaja Tessu
Siis eikö ihmiset osaa enää lukea?
Ei kukaan ole jättäny pikkupoikaa minnekkään leikkimään ei edes lumiluoliinsa eikä se kasa ole ollu pihalla vaan kadun päässä.
Poika katosi pihasta ja lumisade kadotti jäljet niin etsi siinä sitten.
Tässä kyse ei ole iha npikkutaaperosta,ittekkin mentiin jo alle kouluikää kattelee junia rautatieasemalle jakolattiin romuautovarikko ja monet muutkin romuautot kaverin kanssa pitkin mettiä.
Muuta ei tainnu käydä kun joskus repeyty kuteet,ihan hyvin oltas voitu jäädä päätien varressa autojen allekkin!

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ke Joulu 27, 2023 9:09 am
Kirjoittaja Badloser
strömmingen, Puhelinkortti ja Doris Watson:
Montakohan käyttökoiraa olette kouluttaneet ja kasvattaneet?
Ette yhtään.
Aivan älyttömiä kommentteja teiltä.

"NIVALA haluaa kiittää käyttökoirakasvattajia, joilta poliisikoiria saadaan. Hänen mukaansa ilman kasvattajia ei olisi poliisikoiria käytettävänä. Tärkeitä ovat harrastajat, jotka antavat tietoa koirista ja niiden soveltuvuudesta viranomaiskäytössä."

https://www.is.fi/kotimaa/art-200001008 ... MbzKq01ATw

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ke Joulu 27, 2023 11:01 am
Kirjoittaja Iso-D
No Mikon vaimo on koirankasvattaja, jolla on muutama malipentuekkin ollut, mutta tottahan tuo on.

Re: Joulun ihme

Lähetetty: Ke Joulu 27, 2023 11:32 am
Kirjoittaja Rotteni
Collie kirjoitti: Ke Joulu 27, 2023 1:53 am Syyttävä sormi osoittaa auraajan suuntaan joka ei ole katsonut mihin kippaa lumea ja onko siellä ollut mahdollisesti lapsia tai ihmisiä ylipäätään.

:mrgreen:
Aika raju syytös,
Jos syyllisiä etsitään, nii vähiten tuo on aurakuskin velvolllisuus, käydä joka penkka tsekkaa!
Ei taida työtunnit ja kenenkään rahat riittää maksaa moiseen!

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ke Joulu 27, 2023 11:50 am
Kirjoittaja Badloser
Iso-D kirjoitti: Ke Joulu 27, 2023 11:01 am No Mikon vaimo on koirankasvattaja, jolla on muutama malipentuekkin ollut, mutta tottahan tuo on.
Miten se ainakaan vähentää Mikon sanoman painoarvoa?
Mikolla on kokemusta siis sekä kasvattajan näkökulmasta että koiranohjaajan näkökulmasta.
Ihmiset ei useinkaan ymmärrä ettei viranomaiskäyttöön soveltuvia koiria vain haeta kaupan hyllyltä.

Re: Poliisikoira löysi lumiluolaan hautautuneen lapsen Korpilahdella

Lähetetty: Ke Joulu 27, 2023 12:04 pm
Kirjoittaja Cassandra
Badloser kirjoitti: Ke Joulu 27, 2023 9:09 am
"NIVALA haluaa kiittää käyttökoirakasvattajia, joilta poliisikoiria saadaan. Hänen mukaansa ilman kasvattajia ei olisi poliisikoiria käytettävänä. Tärkeitä ovat harrastajat, jotka antavat tietoa koirista ja niiden soveltuvuudesta viranomaiskäytössä."

https://www.is.fi/kotimaa/art-200001008 ... MbzKq01ATw
Pistetäänpä näkyviin myös Suomen palveluskoiraliiton pelastuskoiratoiminnan suunnittelija Kirsi Liikasen näkemys asiasta:
Liikasen mukaan pelastuskoiran koulutuksessa on tärkeää ensinnäkin koiran ja sen omistajan välinen suhde.

– Sen täytyy olla kunnossa ja hyvä sillä tavalla, että koira haluaa työskennellä omistajan kanssa.
Jos koira on kasvatettu kovalla kädellä väkivaltaa ja koiran pelkoa hyväksikäyttäen, ei koiran ja ohjaajan suhde voi olla kunnossa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010081369.html