Lähetetty: Ma Heinä 14, 2008 1:27 pm
Vampyyrit uhreina
Kun vampyrismismistä tuli suosittua, alkoivat ne myös ne näyttäytyä myös erilaisille ihmisille: vampyyrien metsästäjille. Pitkä ja suosittu tv-sarja ”Buffy vampyyrintappaja” vaikutti tähän ”kulttuuriin”. Monille vampyyrimetsästys oli vain roolipeliä, jotkut taas ottivat sen kuoleman vakavasti.
12. maaliskuuta 2004, Timothy White pidätettiin kirkon ulkopuolella Jacksonillessä Floridassa, koska hän oli ampunut työkaveriaan kahdesti Westsiden Dominon pitseriassa. Hän oli väitti uudelleensyntyneensä, hän oli raamattua lukeva kristitty, jolla oli pakkomielle vampyyreihin ja zombeihin. Hän uskoi uhrinsa, David Harrisonin olleen vampyyri ja että hän itse oli vampyyrintappaja. White ampui Harrisonia, 22, kasvoihin ja vatsaan. Sitten hän lähti. Myöhemmin eräs todistaja kertoi, että ennen ammuskelua hän oli nähnyt Whiten kaupan ulkopuolella ja kysyttäessä mitä hän teki, White oli vastannut ”Metsästän vampyyriä”.
Kun White pidätettiin, hänellä oli veitsi, katkaistu haulikko ja kolme pistoolia. Hänellä ei ollut rikosrekisteriä, mutta moni sanoi hänen sisäänpäin suuntautunut. Whiten uhri oli ollut hänen pitkäaikainen ystävänsä. Koska Harrison vain haavoittui eikä kuollut, White sai syytteen pahoinpitelystä aseella.
Coloradossa Kirk Palmer, 28, tappoi Antonia Vieriran haulikolla, koska hän uskoi Vieriran muuttaneen Palmerin oman tyttöystävän vampyyriksi. Palmer sai syytteen murhasta, mutta hänet todettiin oikeudenkäynnin aikana paranoidiksi skitsofreenikoksi. Hän oli kertonut psykologille, että neljä päivää ennen ammuskelua vuonna 2001, poistaessaan tikkua tyttöystävänsä peukalosta hän oli nähnyt Vieriran tulleen ulos tytön ruumiista. Vierira oli kertonut, että tyttöä oli purtu ja että hän oli nyt Vieriran vampyyriklaanin jäsen. Tästä syystä Palmer lähti taistelemaan Vieriran kanssa ainoalla tietämällään tavalla – tappamalla Vieriran.
Heti murhan jälkeen Palmer lähti Kanadaan ”puhdistaakseen sielunsa”.
Vuonna 2004 Palmer todettiin syyttömäksi mielenvikaisuuden vuoksi ja tuomittiin mielisairaalaan Pueblossa.
Taikauskoiset säännöt: Kuolema, murha ja vampyyrimetsästäjät
Vaikka yleisesti ajatellaan, että vampyyrit ovat tappavia, myös vampyyreitä metsästävät voivat olla yhtä tappavia, kuten seuraavat tapaukset osoittavat.
Australiassa Shane Chartres-Abbott, 28, teloitettiin kotonaan kesäkuussa 2003. Hän oli miespuolinen prostituoitu ja hänen murhaajansa olivat pari palkkamurhaajaa. Chartres-Abbott oli oikeudessa raiskauksesta ja oli vasta oikeudenkäynnin viides päivä, kun hänet löydettiin murhattuna. Oikeudenkäynnissä hän oli väittänyt olevansa vampyyri ja raiskaussyytteen lisäksi hän oli purrut naispuoliselta asiakkaaltaan kielen irti. Hän sanoi myös juovansa ihmisten verta. Chartres-Abbottin murhaajat ovat vieläkin vapaina, eikä syyllisiä tiedetä, mutta on spekuloitu että heidät oli palkattu joko uhrin tai asiakkaan toimesta. Joka tapauksessa, tämä mahdollinen vampyyri pysäytettiin.
Toisella puolella maailmaa, Blantyressä Malaweilla, pienessä Afrikan valtiossa, valtion viranomaiset kohtasivat epidemian huhuista, että vampyyrit olivat hyökänneet useissa eri asutuskeskuksissa. Joulukuussa 2002 jotkut kyläläiset hakkasivat kuoliaaksi miehen, jonka epäilivät olevan vampyyri, toiset hyökkäsivät kolmen roomalaiskatolilaisen papin kimppuun vaikka he olivat vain ohikulkumatkalla ja vielä eräät tuhosivat auttajaryhmän teltan (ja mahdollisesti laitteita). He olivat poraamassa kaivoja, jotta kylään saataisiin vettä. Kyläläiset kuitenkin uskoivat sen olevan vampyyrien kohtauspaikka.
Oletettavasti huhut alkoivat, kun presidentti Bakili Muluzi teki kaupat ihmisverellä saaden vastalahjana ruokaa helpottaakseen nälänhätää. Ihmiset alkoivat kuvitella, että valtio oli täynnä vampyyrejä ja että vampyyrejä lähetettiin keräämään verta. Viranomaisia lähetettiin kyliin rauhoittelemaan ihmisiä ja osoittamaan, ettei vampyyrejä ole olemassakaan. Tämä tietenkään ei estänyt kyläläisiä puolustautumasta, mahdollisesti koska he tunsivat olevansa jo voimattomia nälkää ja AIDSia vastaan. Jotkut olivat myös kuulleet vampyyrien hyökkäyksistä, joten viranomaisten ponnistelut olivat melko turhia. Useiden yhteenottojen jälkeen kuitenkin tilanne rauhoittui vähitellen.
Samaan aikaan, kun jotkut tappoivat kyselemättä vampyyrejä, toiset tekivät varatoimia.
Vuonna 2002 Nicolae Mihut, Transylvaniassa asuva mies, uskoi juuri kuolleen äitinsä muuttuneen vampyyriksi. Paikallinen pappi oli varoittanut häntä mahdollisista merkeistä: kissa oli hypännyt äidin arkun päälle sinä päivänä ja kuolleen posket ja huulet olivat melko punaiset. Mihut tiesi, että vapauttaakseen äitinsä sielun hänen pitäisi iskeä äitiään hopeisella veitsellä joko rintaan tai mahaan. Joten poika iski tikarin äitinsä sydämeen. Hän tiesi tehneensä oikein, kun hän kuuli äitinsä huulilta pääsevän pitkän huokauksen. Sitten kuollut muuttui kalpeaksi ja hänet haudattiin suuren helpotuksen saattelemana.
Martotinu de Susissa, Romaniassa 300 asukkaan kylässä Toma Petren sukulainen kaivoi Petren ruumiin haudastaan, poisti ja poltti sydämen sekoittaen sitten tuhkat veteen. Sitten hän antoi kolmen ihmisen juoda nesteen. Se oli rutiinirituaali vampyyrien ehkäisemiseksi kylässä, mutta sitten tapahtuikin jotain erikoista.
Poliisi alkoi tutkia juttua. He olivat kuulleet tapauksesta ja alkoivat tutkia sitä. Näytti siltä, että vampyyrien tappaminen alueella oli laitonta. Siksi rituaalia pidettiin ”uudelleen tappona”. Kuitenkaan kuolleen Petren omaiset eivät ymmärtäneet. He uskoivat, että tappamalla tämän vampyyrin ja varmistamalla, ettei hän nouse enää haudastaan, he olivat pelastaneet ihmisiä joita vampyyri olisi muuten terrorisoinut. Kuitenkin Romanian poliisit sanoivat, että koska vampyyrit olivat mytologisia olentoja se, mitä Petren sukulaiset olivat tehneet ruumiille oli haudanhäpäisyä ja hautarauhan rikkomista. Tästä syystä tuomio oli 3 vuotta vankilassa.
Lisäksi, jos tämä tapaus oli rutiini perheelle, toiset alueella saattoivat tehdä jotain samanlaista, joten laajemmat tutkimukset olivat paikallaan. Itse asiassa, jotkut kyläläiset tunnustivat, että sitä oli tapahtunut usein, ei kyseisessä kylässä mutta toisissa. Oletettavasti he uskoivat, että useissa perheissä oli ainakin yksi vampyyri ja he olivat oppineet jo lapsuudesta asti miten puolustaa itseään.
Kerrottiin, että jos jostakusta tuli vampyyri, se pystyttiin tarkistamaan kaivamalla arkku ylös ja tarkistamalla ruumiin asento. Se saattoi olla kääntynyt, jolloin ihminen ei voinut olla kuollut. Lisäksi, se ei olisi hajonnut, mutta veristä nestettä näkyisi suun ympärillä.
Kun vampyyri kerran nousi haudastaan ruokaillakseen elävillä, hänet täytyi pysäyttää. Se tehtiin poistamalla sydän, polttamalla se ja sekoittamalla veteen, joka annettiin sairaaksi tulleille sukulaisille.
Tässä kyseisessä tapauksessa, kun Petre oli haudattu, kolme hänen sukulaistaan sairastui. Kun Petren hauta ja arkku oli avattu, Petre oli kyljellään ja hänen suussaan oli verta. Kun sydän oli poltettu ja juotettu sairaille, he alkoivat selvästi voida paremmin, mikä todisti sukulaisten tehneen oikein.
Vaikka kyseessä olisi murha tai ruumiin häpäisy, yliluonnollisia asioita pelkäävät ihmiset saattavat toimia, jos he tuntevat tarvitsevansa suojaa. Heille se ei ole rikos.