Sivu 2/3
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ma Touko 20, 2024 7:06 pm
Kirjoittaja KariTaalasmaa
tämä joukkio on hyvin pitkälti lestadiolaiskantaa. asuinalueella varmaan 80% lestoja. tämän samaisen alueen koulun oppilas hyppäsi sillalta rekan alle talvella. taustalla kiusaamista ym. Alue villiintynyt herran haltuun jätettyjen lasten kasvettua teineiksi.

Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ma Touko 20, 2024 9:26 pm
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
vastarannansääski kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 5:50 pm
Eiköhän ne ole enimmäkseen neekereitä ja ählämeitä. Vaikea uskoa, että suomalaiset vanhemmat antaisivat lastensa muodostaa noin ison porukan häiriköimään kauppaan.
Omassakin kylässä mukulat ovat häiriköineet isoina laumoina kaupoissa, juna-asemalla tai milloin missäkin ja 99% ellei jopa kaikki näistä on kantiksia. Tämä paikka toki on vain murto-osa Oulusta joten voihan se olla että Oulun nuorten keskuudessa on enemmän ulkomaanvahvistuksia. Joka tapauksessa ihan turha kuvitella että valkoiset lapset/nuoret olisivat yhtään sen fiksumpia kuin ählämien ja neekerien vastaavat.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ma Touko 20, 2024 9:39 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Sarjahurmaaja kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 9:26 pm

Ei sitten tullut mieleen menna ojentamaan naita oman kylan mukuloita? Nain se homma ennen vanhaan meni!
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ma Touko 20, 2024 10:26 pm
Kirjoittaja jasso
Vieläkö nämä koomarketit mainostaa sitä myötähäpeää herättävää kiusaamisvapaata vyöhykettä? On kyllä oikeasti sellaista sontaa, mutta ihan hyvä markkinointikeino vai mitä

Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ma Touko 20, 2024 11:41 pm
Kirjoittaja Jari Linna
Heille pitäisi perustaa nuorisotalo.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ti Touko 21, 2024 1:05 am
Kirjoittaja aumari
Sipi kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 3:15 pm
Jopsten kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 1:21 pm
Ei se välttämättä heittelyä kokonaan lopettanut, mutta kaikki kunnioitti mummoa ja homma jäi taas sillä kertaa siihen....
Näinhän se oli. Kuitenkin kun ajattelee, että nuorison tehtävänähän on kokeilla rajojaan, oli se sitten kiljunteko, salarakas heinäladossa tai vaikka hirvittävän rock-musiikin kuuntelu kovalla voimakkuudella. Ja vanhempien ikiaikainen tehtävä näissä tilanteissa on tehdä selväksi, että nyt sitten riittää.
Nykyään tuntuu siltä, että nimenomaan tuo vanhempien kunnioitus on täysin karissut. Vaikka joku rohkelikko antaisikin teineille palautetta, se ei tee heihin minkäänlaista vaikutusta. Rehtoria homotellaan ja vanhuksia tönitään kaupan tuulikaapissa.
Jokin on toden totta muuttunut.
60-luvulla hunsvotin leiman sai poika, jonka hiukset ulottuivat korvien päälle. Sai kuulla "tanan pitkätukkapiitles" ja joku sai turpiinkin. Semmoinen piitles oli pahempi kuin oikea häirikkö.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ti Touko 21, 2024 1:07 am
Kirjoittaja aumari
Sarjahurmaaja kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 9:26 pm
vastarannansääski kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 5:50 pm
Eiköhän ne ole enimmäkseen neekereitä ja ählämeitä. Vaikea uskoa, että suomalaiset vanhemmat antaisivat lastensa muodostaa noin ison porukan häiriköimään kauppaan.
Omassakin kylässä mukulat ovat häiriköineet isoina laumoina kaupoissa, juna-asemalla tai milloin missäkin ja 99% ellei jopa kaikki näistä on kantiksia. Tämä paikka toki on vain murto-osa Oulusta joten voihan se olla että Oulun nuorten keskuudessa on enemmän ulkomaanvahvistuksia. Joka tapauksessa ihan turha kuvitella että valkoiset lapset/nuoret olisivat yhtään sen fiksumpia kuin ählämien ja neekerien vastaavat.
No ohan.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ti Touko 21, 2024 1:11 am
Kirjoittaja aumari
Jari Linna kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 11:41 pm
Heille pitäisi perustaa nuorisotalo.
Häiriköiden oma nuorisotalo! Kiinnostaisiko häiriköidä keskenään, jos siellä ei olisi terveitä nuoria?
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ti Touko 21, 2024 9:07 am
Kirjoittaja vastarannansääski
KariTaalasmaa kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 7:06 pm
tämä joukkio on hyvin pitkälti lestadiolaiskantaa. asuinalueella varmaan 80% lestoja. tämän samaisen alueen koulun oppilas hyppäsi sillalta rekan alle talvella. taustalla kiusaamista ym. Alue villiintynyt herran haltuun jätettyjen lasten kasvettua teineiksi.
Hyi hitto. Enpä tiennyt, että tuollaisia alueita on päässyt syntymään.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ti Touko 21, 2024 9:34 am
Kirjoittaja Anom
Sarjahurmaaja kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 9:26 pm
Joka tapauksessa ihan turha kuvitella että valkoiset lapset/nuoret olisivat yhtään sen fiksumpia kuin ählämien ja neekerien vastaavat.
Aivan varmasti ovat keskimäärin afrikkalaisia tai arabeja fiksumpia.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ti Touko 21, 2024 9:35 am
Kirjoittaja K9Wifey
Sarjahurmaaja kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 9:26 pm
Omassakin kylässä mukulat ovat häiriköineet isoina laumoina kaupoissa, juna-asemalla tai milloin missäkin ja 99% ellei jopa kaikki näistä on kantiksia. Tämä paikka toki on vain murto-osa Oulusta joten voihan se olla että Oulun nuorten keskuudessa on enemmän ulkomaanvahvistuksia. Joka tapauksessa ihan turha kuvitella että valkoiset lapset/nuoret olisivat yhtään sen fiksumpia kuin ählämien ja neekerien vastaavat.
Sama täälläkin vähän eteläisemmässä kylässä. Tosin ne ei oo enää nuoria vaan syrjäytyneitä nuoria aikuisia, juoppoja, nistejä ja sit vähän vanhempaakin porukkaa.
On täällä nekruja, kinkkejä sun muita, mut ne.osaa käyttäytyä, koska ovat opiskelijoita!
Annipannipihipanni saa nyt sit kärsiä, kun ei raaski palkata vartijoita apinataloonsa, ja myös sen verran pihi, että ei.halua jakaa porttareita, ettei jäisi Buzz-,colan ja EDin myynnistä kertyvät roposet kilahtamatta. Tosin ajattelikohan sitä, et nuo varmasti varastaa paljon enemmän kuin ostaa, ja vielä karkoittavat maksavat asiakkaat tiehensä...
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ti Touko 21, 2024 10:07 am
Kirjoittaja Tarkastaja Ankardo
vastarannansääski kirjoitti: Ti Touko 21, 2024 9:07 am
KariTaalasmaa kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 7:06 pm
tämä joukkio on hyvin pitkälti lestadiolaiskantaa. asuinalueella varmaan 80% lestoja. tämän samaisen alueen koulun oppilas hyppäsi sillalta rekan alle talvella. taustalla kiusaamista ym. Alue villiintynyt herran haltuun jätettyjen lasten kasvettua teineiksi.
Hyi hitto. Enpä tiennyt, että tuollaisia alueita on päässyt syntymään.
Ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä netistä lukee. Häirikköjoukon uskonnollisesta taustasta ei ole tarkempaa tietoa, mutta Metsokangas tuoreena alueena ei ole mitenkään erityisen lestadiolaispainotteinen.
Alueella on pääosin omakotitaloja sekä pari yksi- ja kaksikerroksisten rivitalojen keskittymää. Suurin osa asukkaista lienee töissä käyviä suomalaisia alueelle tyypillisellä uskontojakaumalla eli n. 30% ei kuulu mihinkään uskontokuntaan ja 67% evankelisluterilaisia. Evankelisluterilaisten piirissäkin lestadiolaisuus on vähemmistö.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ti Touko 21, 2024 10:13 am
Kirjoittaja lonesjucca
vastarannansääski kirjoitti: Ti Touko 21, 2024 9:07 am
KariTaalasmaa kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 7:06 pm
tämä joukkio on hyvin pitkälti lestadiolaiskantaa. asuinalueella varmaan 80% lestoja. tämän samaisen alueen koulun oppilas hyppäsi sillalta rekan alle talvella. taustalla kiusaamista ym. Alue villiintynyt herran haltuun jätettyjen lasten kasvettua teineiksi.
Hyi hitto. Enpä tiennyt, että tuollaisia alueita on päässyt syntymään.
Tämä on ollut Oulussa ongelmana niin pitkään kuin muistan. Onhan Sipiläkin Oulun lestoja, joka kavalsi kymmeniä miljoonia aikoinaan.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ke Touko 22, 2024 6:34 pm
Kirjoittaja Mestari68
palkkaa jonkun hipin nahakaliivi päällä seisomaan ovelle pian porukka etsii toisen paikan.
Re: Yläasteikäisten joukkio piinaa lähikauppaa Oulussa - ovien tukkimista, sylkemistä, huutelua
Lähetetty: Ke Touko 22, 2024 7:34 pm
Kirjoittaja paneelimies
Jopsten kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 1:21 pm
Birch Tree Headland kirjoitti: Ma Touko 20, 2024 11:25 am
Omassa nuoruudessa kultaisella 80-luvulla kaupassa jossa meidän ryhmä kävi, tuli myös tehtyä häiriökäyttäytymistä. Se vain loppui lyhyeen, koska jos kaupassa oli aikuisia (asiakkaita) jotka jotenkin tiesivät melskaavaa nuorisoa, he nappasivat kakaroista fyysisesti kiinni ja antoivat kurinpalautusta. Tämä toimi aina - olen itsekin kiitollinen jokaisesta tukkapöllystä.
Räikeämmässä tilanteessa myös ventovieras aikuinen puuttui tilanteeseen ja ojensi lapsia ja nuoria tarvittavalla vahvuudella.
Kertaakaan en muista että kauppias itse olisi joutunut puuttumaan tilanteisiin.
"Those were the days, my friend..."
Nössöjunan seuraava pysäkki on Kadotus.
Se oli omassa nuoruudessa (70-80 luku) just näin! Jos perseilit niin ei sillä ollut väliä kuka näki ne touhut, tiesit hyvin, että noottia tulee jos jäät kiinni. Ei siinä tarvittu juuri niitä omia vanhempia ojentamaan. Jos vaikka naapurin mummo näki, että pojat heitteli ohikulkijoita omenoilla niin mummo tuli ja pisti räkänokat ruotuun. Ei se välttämättä heittelyä kokonaan lopettanut, mutta kaikki kunnioitti mummoa ja homma jäi taas sillä kertaa siihen....
Maailma on muuttunut totaalisen paljon noista ajoista. Silloin kunnioitettiin aikuisia, ei kannettu puukkoja mukana ja vedetty alaikäiskorttia ja "omiaoikeuksia" joka vitun tilanteessa. Kyllä se kaikki lähtee sieltä kotoa ja kasvatuksesta. Jos vanhempi ei saa 14 vuotiasta aisoihin ei sellaisen lapsen paikka ole kotona vaan laitoksessa