Sivu 2/4

Re: Oulussa taas törkeä väkivallanteko: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: La Kesä 15, 2024 10:53 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Taas törkeä vä­ki­val­ta­ri­kos Oulussa – useampi henkilö hyök­kä­si Kau­ko­vai­niol­la uhrin kimp­puun ai­heut­taen tälle vakavia vammoja
Poliisi tutkii uutta törkeää väkivaltarikosta Oulussa.
Poliisin mukaan Oulun Kaukovainiolla useampi henkilö hyökkäsi kerrostalon piha-alueella lauantaiyönä noin puoli yhden aikaan yhden henkilön kimppuun ja pahoinpiteli häntä eri tavoin.

Kalevan saamien tietojen mukaan teko olisi tapahtunut Nuolihaukantiellä sijaitsevan kerrostalon piha-alueella.
Uhrille aiheutui pahoinpitelystä vakavia vammoja. Poliisin mukaan teossa on käytetty myös jonkinlaista teräasetta.
Poliisi otti tapahtumapaikan lähistöltä kiinni useamman henkilön porukan. Heitä kaikkia epäillään tässä vaiheessa tapon yrityksestä.
Väkivallanteko oli jatkoa Oulun väkivaltaiselle viikolle.

Väkivallanteoilla ei ole tiettävästi yhteyttä toisiinsa. Oulun poliisista kerrottiin lauantaiaamuna Kalevalle, että poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa vielä kommentoi Kaukovainion tapausta tarkemmin.
Kaukovainiolla.jpg
Kaukovainiolla.jpg (208.65 KiB) Katsottu 9608 kertaa
https://www.kaleva.fi/taas-torkea-vakiv ... o/11017595

Re: Oulussa taas törkeä väkivallanteko: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: La Kesä 15, 2024 1:17 pm
Kirjoittaja Jeppaliini
Kiinniotetut on itäblokin maasta olevia miekkosia, alkoholin käyttö runsasta. 4-5 äijää, raksamiehiä, samassa kämpässä majoittuneet. Keski-ikäisiä tai sitten vain hyvin kulahtaneen näköisiä...
Eivät ole aiemmin aiheuttaneet muuta haittaa kuin meteliä. Kerran rymysivät pihalla päissään niin että veri roiskui.

Koiran kans poliisit etsivät teräasetta ja koiran kans menivät asuntoon. 4 miestä kävelytettiin raudoissa autoihin.

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: La Kesä 15, 2024 2:38 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä Oulun Kaukovainiolla
Poliisi on aloittanut esitutkinnan liittyen viime yön tapahtumiin Oulun Kaukovainiolla. Hieman puolen yön jälkeen tulleen ilmoituksen mukaan useampi henkilö oli käynyt yhden henkilön kimppuun ja pahoinpidellyt häntä eri tavoin.

Tapahtumaan liittyen otettiin yön aikana kiinni kolme miestä. Kiinniotto tapahtui tapahtumapaikan lähellä olleesta asunnosta. Miehet ovat täysi - ikäisiä ja heidän kuulustelunsa on aloitettu.
Asianomistajalle aiheutui tapahtumista vakavia vammoja ja poliisi epäilee, että vammoja olisi aiheutettu myös terä - aseella. Poliisilla olevien tietojen mukaan tapahtumista ei aiheutunut vaaraa sivullisille.
Mahdollista motiivia ja ylipäätään tapahtumien kulkua selvitetään esitutkinnassa. Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
Poliisi vahvistaa, että teko tapahtui Nuolihaukantiellä sijaitsevan kerrostalon piha-alueella. Kokonaisuutta tutkitaan tässä vaiheessa epäiltynä tapon yrityksenä.

https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-epa ... ovainiolla

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: La Kesä 15, 2024 3:48 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
Jeppaliini kirjoitti: La Kesä 15, 2024 1:17 pm
Kuuluuko uhrikin samaan porukkaan?

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: La Kesä 15, 2024 4:05 pm
Kirjoittaja Jeppaliini
Siitä ei ole minulla varmuuta, kun en uhria nähnyt. Arvelin heti alkuun, että voisi jopa ollakin kun ovat tuossa tosiaan 4-5 hengen porukassa tuossa vötkyilleet.

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: La Kesä 15, 2024 4:46 pm
Kirjoittaja murhe
Nykyään valtaa tapa , että iso joukko yhden kimppuun harrastamaan suojattua väkivaltaa , jossa omat vammat eliminoimaan kollektiivisen tyhmyyden suojaan,,,,

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ti Kesä 18, 2024 9:15 am
Kirjoittaja URSA
Teräasein oululaismiehen kimppuun käyneitä esitetään vangittavaksi tänään

Kolmea miestä epäillään tapon yrityksestä viime viikonloppuna Oulun Kaukovainiolla sattuneessa tapauksessa.

9:00 • Päivitetty 9:01

Oulun poliisi tiedotti viikonloppuna tutkivansa epäiltyä tapon yritystä, joka tapahtui Oulussa Kaukovainiolla lauantaina 15. kesäkuuta aamuyöllä. Poliisi on kuulustellut teon osallisia ja tehnyt teknistä tutkintaa.

Hätäkeskukseen tehtiin lauantaina 15. kesäkuuta puolen yön jälkeen ilmoitus, jonka mukaan useampi henkilö pahoinpitelee yhtä Kaukovainion Nuolihaukantiellä.

Paikalla poliisille selvisi, että kolme miestä oli pahoinpidellyt oululaista, täysi-ikäistä miestä monilla eri tavoilla. Teko tapahtui kerrostalon pysäköintipaikalla.

Uhri toimitettiin sairaalahoitoon, hänen vammansa ovat vakavia. Poliisi otti epäillyt tekijät kiinni tapahtumapaikan läheisestä asunnosta.

Epäillyt ovat ulkomailta Suomeen töihin tulleita, täysi-ikäisiä miehiä. Miehet on pidätetty ja heitä esitetään vangittavaksi tänään tiistaina Oulun käräjäoikeudessa.

Tekoa tutkitaan tapon yrityksenä, sillä poliisin mukaan tekijät ovat käyttäneet pahoinpitelyssä muun muassa teräasetta, aiheuttaen uhrille potentiaalisesti hengenvaaralliset vammat.
https://yle.fi/a/74-20094737

Kun kerrotaan epäiltyjen tulleen Suomeen töihin kukaan ei luule heitä maahanmuuttajiksi. Mutta oliko uhri kuitenkin jotain muuta porukkaa?

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ti Kesä 18, 2024 5:05 pm
Kirjoittaja Collie


Tuossa tänne kopioimassasi Ylen jutussahan sanotaan, että uhri on oululainen ja tekijät ulkomaalaisia.

Onpas muuten hiljaista tässä ketjussa jostain syystä.

*poistettu pohdintaa toisista kirjoittajista. Sellaisen pohdinnan paikka on Lautamiehissä*tm

Otsikkoon voisi lisätä, että epäillyt ulkomaalaisia.

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ti Kesä 18, 2024 5:09 pm
Kirjoittaja sepeliepeli
*poistettu pohdintaa toisista palstan kirjoittajista. Sellainen kuuluu Lautamiehiin*tm

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ti Kesä 18, 2024 6:58 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
^^No toki erilaisista tapauksista kyse - känniporukka mukiloi aikuisen vs aikuinen puukottaa lasta... Sekin tietysti tässä Kaukovainion tapauksessa, että nää ulkomaalaiset on ilmeisesti jotain itäeurooppalaisia työukkoja, eli valkoisia... Eihän se sillain kenenkään intohimoja herätä, kun näitä kännissä porukalla yhden puukottamisia/mukilointeja on iän kaiken tapahtunut ihan kantisten toimesta. Sehän kai jopa se "perinteisin" väkivalta-/henkirikos suorastaan näillä leveysasteilla... Eipä tää itseäkään kiinnostais enempää - tai kiinnostanut - kun vasta nyt, jos pahoinpidelty onkin porukan ulkopuolinen... Onkohan mahdollisesti kehdannut lausahtaa jonkunlaisen poikkipuolisen sanan ryyppyremmin metelöinnistä ja sen vuoksi saanut keklua keuhkoon... :roll:

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ti Kesä 18, 2024 9:22 pm
Kirjoittaja Collie
JohanPomppas kirjoitti: Ti Kesä 18, 2024 6:58 pm ^^No toki erilaisista tapauksista kyse - känniporukka mukiloi aikuisen vs aikuinen puukottaa lasta... Sekin tietysti tässä Kaukovainion tapauksessa, että nää ulkomaalaiset on ilmeisesti jotain itäeurooppalaisia työukkoja, eli valkoisia... Eihän se sillain kenenkään intohimoja herätä, kun näitä kännissä porukalla yhden puukottamisia/mukilointeja on iän kaiken tapahtunut ihan kantisten toimesta. Sehän kai jopa se "perinteisin" väkivalta-/henkirikos suorastaan näillä leveysasteilla... Eipä tää itseäkään kiinnostais enempää - tai kiinnostanut - kun vasta nyt, jos pahoinpidelty onkin porukan ulkopuolinen... Onkohan mahdollisesti kehdannut lausahtaa jonkunlaisen poikkipuolisen sanan ryyppyremmin metelöinnistä ja sen vuoksi saanut keklua keuhkoon... :roll:
Noissa tänne kopioiduissa uutisissa ja poliisin tiedotteessa ei ole mainintaa päihteistä tai känniporukasta. Sitäkään ei ole missään sanottu, että olisivat itäeurooppalaisia. Voivat olla vaikka eteläeurooppalaisia, afrikkalaisia tai aasialaisia. Myöskään ihonväreistä ei ole kerrottu mitään. 'Oululainen' voi sekin olla nykytoimittajien sanakirjassa vaikka somali joka asuu Oulussa.

Koska teko on kerrotun mukaan tapahtunut parkkipaikalla, niin tulee ennemmin mieleen ovatko nämä ulkomaalaiset 'työntekijät' mahdollisesti olleet jotain katalysaattorivarkaita tai muita ns. ammattivarkaita, ja uhri nähnyt/keskeyttänyt niin ovat yrittäneet tappaa sen takia. Ei tämä ihan normikeissi ole mielestäni. Harvemmin ulkomailta Suomeen 'töihin tulleet' alkavat joukolla hakkaamaan ja puukottelemaan parkkipaikalla suomalaisia? Muuten tosin ulkomaalaistaustaisten suomalaisiin kohdistama väkivalta onkin sitten jokapäiväistä, mutta siitähän ei paljoa yleensä hiiskuta mediassa kuin pakon edessä.

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ti Kesä 18, 2024 10:21 pm
Kirjoittaja lonesjucca
Collie kirjoitti: Ti Kesä 18, 2024 9:22 pm Noissa tänne kopioiduissa uutisissa ja poliisin tiedotteessa ei ole mainintaa päihteistä tai känniporukasta. Sitäkään ei ole missään sanottu, että olisivat itäeurooppalaisia. Voivat olla vaikka eteläeurooppalaisia, afrikkalaisia tai aasialaisia. Myöskään ihonväreistä ei ole kerrottu mitään. 'Oululainen' voi sekin olla nykytoimittajien sanakirjassa vaikka somali joka asuu Oulussa.

Koska teko on kerrotun mukaan tapahtunut parkkipaikalla, niin tulee ennemmin mieleen ovatko nämä ulkomaalaiset 'työntekijät' mahdollisesti olleet jotain katalysaattorivarkaita tai muita ns. ammattivarkaita, ja uhri nähnyt/keskeyttänyt niin ovat yrittäneet tappaa sen takia. Ei tämä ihan normikeissi ole mielestäni. Harvemmin ulkomailta Suomeen 'töihin tulleet' alkavat joukolla hakkaamaan ja puukottelemaan parkkipaikalla suomalaisia? Muuten tosin ulkomaalaistaustaisten suomalaisiin kohdistama väkivalta onkin sitten jokapäiväistä, mutta siitähän ei paljoa yleensä hiiskuta mediassa kuin pakon edessä.
Tekijät slaaveja raksaukkoja. Juoppoja sellaisia, joille ilmeisesti huumeetkin maistuu. Työskentelevät päivisin ja möykkäävät öisin.

Voi hyvinkin olla, että joku oululainen on käynyt valittamassa möykkäämisestä.

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ti Kesä 18, 2024 10:32 pm
Kirjoittaja Collie
lonesjucca kirjoitti: Ti Kesä 18, 2024 10:21 pm Tekijät slaaveja raksaukkoja. Juoppoja sellaisia, joille ilmeisesti huumeetkin maistuu. Työskentelevät päivisin ja möykkäävät öisin.

Voi hyvinkin olla, että joku oululainen on käynyt valittamassa möykkäämisestä.
Mistä tämä tieto on vai onko spekulaatiota, lähde?

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ke Kesä 19, 2024 12:25 am
Kirjoittaja JohanPomppas
Collie kirjoitti: Ti Kesä 18, 2024 9:22 pm
Tässä ketjussa on kommentoinut ilmeisesti samassa naapurustossa asuva henkilö, joka mainitsi heidän olevan itäblokin maasta kotoisin olevia työukkoja, jotka ilmeisesti aiheuttaneet häiriötä aiemminkin. Mun on helppo uskoa se... Oululaismies toki voi tarkoittaa nykypäivänä ihan mitä vaan. No jos olisi tummaihoinen, niin eiköhän se ainakin olisi jo uutisoitu. Veikkaan siis, että kantis, tai ainakin valkoinen... Voi toki olla vaikkapa huumekaupasta yms. kyse, koska uhri ulkopuolinen, jos ei ole tosiaan joku heidän elämöintiinsä ymv. liittyvä juttu, joka eskaloitunut väkivallaksi.

Re: Oulun Kaukovainiolla törkeä väkivallanteko 15.6.2024: Useita epäillään tapon yrityksestä

Lähetetty: Ke Kesä 19, 2024 8:47 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Poliisi epäilee: Rakennusmiehet olivat tappaa oululaismiehen kerrostalon parkkipaikalla
Oulun käräjäoikeus on vanginnut tänään poliisin esityksestä kolme puolalaista rakennusalan työmiestä tapon yrityksestä.

Kolmea puolalaismiestä epäillään todennäköisin syin tapon yrityksestä Oulun Kaukovainiolla Nuolihaukantie 3 tapahtuneen puukotuksen takia. Miehet ovat iältään 37-, 29- ja 28-vuotiaita.
Rikoskomisario Ilkka Riikolan mukaan tapahtumien kulku alkaa pääpiirteittäin olla poliisilla tiedossa.
Poliisille tuli Hätäkeskuksen kautta tehtävä Oulun Kaukovainiolle, Nuolihaukantielle, lauantaina 15. kesäkuuta noin kello 00.30. Ilmoitustietojen mukaan useampi henkilö pahoinpiteli yhtä henkilöä.

Tekijät olivat käyttäneet pahoinpitelyssä muun muassa teräasetta. Uhriksi joutunut oululainen täysi-ikäinen mies sai väkivallan seurauksena potentiaalisesti hengenvaaralliset vammat.
Teko tapahtui kerrostalon pysäköintipaikalla.
Poliisi tavoitti epäillyt tekijät läheisestä asunnosta ja otti heidät kiinni.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.b1f652