https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/873 ... dca5bf67f3
Kolmoismurha Ruotsissa: Poliisi ehdotti lapsille sokkoleikkiä, jotteivät he näkisi kuolleita perheenjäseniään
Kolme ihmistä sai surmansa, kun syytetty teinipoika hyökkäsi kahden eri lapsiperheen koteihin. Tarkoituksena oli murhata 10 ihmistä.
Lastenkodista karannut poika kertoi kuulusteluissa olevansa huolehtivainen ja välittävänsä muista ihmisistä.
Nyt häntä syytetään kolmen ihmisen murhasta, seitsemästä murhayrityksestä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Kyseessä oli kahden eri lapsiperheen kodit, joihin tuolloin 16-vuotiaan pojan epäillään hyökänneen. Kodeissa oli tapahtumahetkillä yhteensä viisi lasta. Poliisi kantoi heidät ulos viltteihin käärittyinä, etteivät lapset näkisi kuolleita perheenjäseniään.
Poika oli saanut tehtäväkseen murhata kahden lapsiperheen jäsenet. Apuna oli kaksi muuta teiniä, 15-vuotiaat tyttö ja poika. Heitä syytetään avunannosta, poikaa syytetään lisäksi murhiin yllyttämisestä. Kaikkia kolmea syytetään myös törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Palkkioksi oli luvattu 150 000 kruunua jokaisesta uhrista – eli reilut 13 000 euroa. Koko teosta oli siis luvassa puolitoista miljoonaa kruunua – noin 131 000 euroa.
Ensimmäinen perhe
Torstai 12. lokakuuta 2023 noin kello 00.48
Perheenäiti herää lasin rikkoutumiseen ja ampumiseen omakotitalossaan Tukholman Västbergassa. Makuuhuoneessa hänellä on vieressään perheen kaksivuotias lapsi. Alakerrasta kuuluu hänen miehensä huuto.
Ja sitten askeleita, kun joku kävelee yläkertaan.
Äiti nappaa tyttärensä syliinsä, tytär nappaa Nalle Puh -pehmolelun syliinsä. Ampuja lähestyy heitä ja heidän katseensa kohtaavat.
– Käänny ympäri, ampuja huutaa naiselle.
Nainen kääntyy selkä kohti ampujaa tytär sylissään. Hän miettii, ehtisikö tai pystyisikö heittämään lapsensa turvaan jonnekin. Mutta laukaus ehtii tulla ensin. Sitten joku huutaa alakerrasta jotain sen suuntaista kuin ”nyt lähdetään” ja ampuja pakenee.
Toinen perhe
Perjantai 13. lokakuuta 2023, noin kello 01.22
Suur-Tukholman Tullingessa perheenäiti herää laukauksiin, jotka tulevat makuuhuoneen oven ulkopuolelta. Sängyssä äidin kanssa nukkuvat perheen kolme tytärtä. Äiti ei löydä puhelintaan ja laukausten loputtua hän lähtee ulos huoneesta etsimään sitä ja selvittämään, mitä on tapahtunut.
Kotona on tuona yönä ollut hänen oma äitinsä sekä 20-vuotias bonustytär. Hän löytää molemmat heistä ammuttuina.
Iltalehden tietojen mukaan sekä perheen äiti että isoäiti ovat suomalaistaustaisia.
Pääsyytetty, nykyisin 17-vuotias poika, on kiistänyt kaikki rikokset. Todisteita on kuitenkin mittavasti. Esimerkiksi todennäköisestä murha-aseesta löytyi kaikkien kolmen nuoren dna:ta.
Pojan omassa versiossa hän ei ole tehnyt mitään rikollista. Näin poika kertoi osuudestaan:
– Sain tehtävän, että minun tulisi hakea jokin kassi. Otin kassin vastaan ja hyppäsin taksiin, poika kertoi kuulustelussa.
Lisäkysymyksiin hän ei vastannut. Lähes poikkeuksetta jengirikollisuuteen liittyvissä kuulusteluissa on vastaus aina ”ei kommenttia”. Näin oli suuressa osassa pojan kuulusteluja.
Joihinkin kysymyksiin hän vastasi. Hän kertoi karanneensa lastenkodista, koska ”halusi vapautta”. Hän suostui myös kuvailemaan itseään, näillä sanoin:
– Olen huolehtivainen, välitän ihmisistä. Jos kaverilla on vaikeuksia, autan häntä. Jos joku tuntematon tarvitsee apua vaikka kassien kantamisessa, autan häntä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/20a ... be6563551a
Syyte: 15-vuotias tilasi kolmoismurhan 17-vuotiaalta Ruotsissa
Esitutkinnan mukaan nuorempi poika tarjosi vanhemmalle pojalle 150 000 kruunua (noin 13 300 euroa) jokaisesta surmatusta henkilöstä.
23.6.2024
Södertörnin käräjäoikeudessa Ruotsissa on käynnissä poikkeuksellinen oikeudenkäynti. 15-vuotiasta nuorta syytetään raa’an kolmoismurhan tilaamisesta 17-vuotiaalta nuorelta. Asiasta uutisoi Dagens Nyheter.
Oikeudenkäynti liittyy viime syksyn tapahtumiin. Silloin kaksi naista ja yksi mies ammuttiin koteihinsa. Tullingessa murhattiin 20- ja 60-vuotiaat naiset, Västbergassa puolestaan murhan kohteeksi joutui noin 40-vuotias perheenisä.
17-vuotiasta poikaa syytetään näistä kolmesta murhasta.
15-vuotiasta nuorta epäillään puolestaan murhien tilaamisesta. Hän oli myös syytteen mukaan hankkinut automaattiaseen, jolla 17-vuotias ampui uhrit.