Sivu 2/2

Re: Kemissä käynnissä poliisioperaatio

Lähetetty: La Marras 23, 2024 3:54 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Kemissä paikalla olleen IS:n valokuvaajan mukaan puolenyön jälkeen Kemin Mansikkanokan, Lumilinnan ja Urheilukadun läheisyydessä oli runsaasti poliisipartioita tutkimassa kerrostaloaluetta.
Alueella asuva IS:n lukija ei ollut itse havainnut perjantaiöistä poliisioperaatiota. Hän kuitenkin kertoo, että alue on muuttunut viime vuosina levottomaksi.
– Mielellään en itsekään mene ulos illalla.
Hän kertoo, että hakee yleensä puolisonsa iltavuorosta töistä autolla, ettei tämän tarvitse kävellä yksin ulkona.
– Sellaisiakin on ollut tuossa, että lähtevät kävelemään perään.
Lukijan mukaan häiriötä kerrostaloalueella aiheuttavat myös autolla kaahailijat. Etenkin viikonloppuiltaisin ulkoa kuuluu lukijan mukaan usein myös huutelua. Hän säilyttää autoaan talonsa edessä ulkona ja kertoo tarkistavansa usein, ettei hänen autoaan ole rikottu.
Poliisi tutki kerrostaloaluetta Sankarinkadulla Kemissä.jpg
Poliisi tutki kerrostaloaluetta Sankarinkadulla Kemissä.jpg (207.41 KiB) Katsottu 8545 kertaa
Viranomaiset hinasivat Ruotsin rekisterikilvissä olevaa farmarimallista autoa noin puoli kahden aikaan yöllä Sauvonsaaren urheilupuiston kentän vieressä, kertoo IS:n paikalla ollut kuvaaja. Paikalla oli myös poliisin koirapartio. Urheilukatu sijaitsee reilun puolen kilometrin päässä Kemin keskustan pizzeriasta.

IS:n tietojen mukaan autolla olisi ajettu urheilukentän puuaidan läpi. Aita on yhdestä kohtaa pahasti rikki.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010854191.html

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Marras 23, 2024 6:20 pm
Kirjoittaja jokusen koira ressu
IS löytänyt haastatteluun jonkun pelokkaan eläkeläisen.
Mitähän poliisi jännittää kun eivät voi puhua muusta kuin väkivalta tehtävästä.

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Marras 23, 2024 7:47 pm
Kirjoittaja JuristiKö
jokusen koira ressu kirjoitti: La Marras 23, 2024 6:20 pm Mitähän poliisi jännittää kun eivät voi puhua muusta kuin väkivalta tehtävästä.
Jos huhut pitää paikkaansa kuten kemistä on kuulunut että 4 tai 5 saanut ampumavammoja ja kemin poliisi ei ole asiasta suostunut tiedottamaan yli vuorokauteen mitään, niin on kyllä ala-arvoinen suoritus jota on hankala perustella mitenkään

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Marras 23, 2024 7:57 pm
Kirjoittaja jokusen koira ressu
JuristiKö kirjoitti: La Marras 23, 2024 7:47 pm

Puoli kylää tietää albert lingren oli ampuja ja verta oli reippaasti terassilla.

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Marras 23, 2024 8:25 pm
Kirjoittaja JuristiKö
jokusen koira ressu kirjoitti: La Marras 23, 2024 7:57 pm

Mutta mitään faktaa silti ei vielä ole moniko ampumavammoja sai

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Marras 23, 2024 8:32 pm
Kirjoittaja jokusen koira ressu
JuristiKö kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:25 pm
jokusen koira ressu kirjoitti: La Marras 23, 2024 7:57 pm
JuristiKö kirjoitti: La Marras 23, 2024 7:47 pm

Jos huhut pitää paikkaansa kuten kemistä on kuulunut että 4 tai 5 saanut ampumavammoja ja kemin poliisi ei ole asiasta suostunut tiedottamaan yli vuorokauteen mitään, niin on kyllä ala-arvoinen suoritus jota on hankala perustella mitenkään
Puoli kylää tietää albert lingren oli ampuja ja verta oli reippaasti terassilla.
Mutta mitään faktaa silti ei vielä ole moniko ampumavammoja sai
Ei ole faktaa vain silminnäkijöiden kuvauksia tapahtuneesta.

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Marras 23, 2024 8:33 pm
Kirjoittaja humma
Jopas Kemissä on tapahtumaa. Mahtaako tällä viikonlopun ammuskelulla olla joku yhteys maanantain ilmakivääriammuskeluun, tulipahan vain mieleen.

Viittaan siis tähän, ei tainnut olla omaa ketjua tälle: https://yle.fi/a/74-20125750

Re: Kemissä käynnissä poliisioperaatio

Lähetetty: La Marras 23, 2024 8:36 pm
Kirjoittaja Sir Dalud
*poistettu palstan säännöissä kiellettyä henkilöspekulaatiota*tm

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Marras 23, 2024 8:44 pm
Kirjoittaja JuristiKö
jokusen koira ressu kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:32 pm
JuristiKö kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:25 pm
jokusen koira ressu kirjoitti: La Marras 23, 2024 7:57 pm

Puoli kylää tietää albert lingren oli ampuja ja verta oli reippaasti terassilla.
Mutta mitään faktaa silti ei vielä ole moniko ampumavammoja sai
Ei ole faktaa vain silminnäkijöiden kuvauksia tapahtuneesta.
siksipä ainakin omasta mielestä ois aika merkittävää että poliisi kertois mitä on tapahtunut eikä pimittäis

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Marras 23, 2024 9:42 pm
Kirjoittaja Superman94500
Ketäs siellä on ollu osumaa ottavana osapuolena? Faltit?

Re: Kemissä käynnissä poliisioperaatio

Lähetetty: La Marras 23, 2024 11:28 pm
Kirjoittaja LiamNeeson
Millavaan kirjoitti: La Marras 23, 2024 3:06 pm Sinne asti en jaksa juosta
Mee bussilla. Voit saada ajankohtaista infoa kuskilta.

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: Su Marras 24, 2024 4:52 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Jatkotiedote Kemissä 22.11.2024 tapahtuneeseen väkivallantekoon
Kemissä oli kiinniotettuna useita henkilöitä väkivaltaiseen välienselvittelyyn

Kemissä perjantai-iltana ravintolan edustalla tapahtunutta useita poliisipartioita paikalle vaatinutta kahden seurueen välillä tapahtunutta välien selvittelyä tutkitaan kolmena törkeänä pahoinpitelynä, pahoinpitelynä ja ampuma-aserikoksena. Poliisi tavoitti kaikki asianosaiset illan ja yön aikana.
Välienselvittelyssä kolme henkilöä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti.
Asian vuoksi yhteensä seitsemän henkilöä on ollut rikosperusteisesti kiinniotettuna.

Poliisi jatkaa esitutkintaa eikä tiedota enempää.

https://poliisi.fi/-/jatkotiedote-kemis ... llantekoon

Re: Ammuskelu Kemissä aiheutti poliisioperaation

Lähetetty: La Loka 04, 2025 11:08 pm
Kirjoittaja Squeeky
Näkihän tuossa kilometrin päähän että autossa on vähän erilaiset ajovalot kun kaupasta ostettavassa golffissa. Tosin mitäpä sitä piilottelemaakaan, tietääpähän konnat pysyä kaukana :?

Toinen hyvä ne kevlar-vahvistetut pellit, jotka on mattapintaisia. Normi auto kiiltää kuin, no, äidin pöytähopeat vaikka näin kauniisti sanottuna. Eli näitä "siviiliautoja" on mahdotonta olla huomaamatta tien poskesta, parkkipaikalta tai vaikka naapuristasi jos hyvä tuuri kävi.