Re: Väkivaltarikos Seinäjoella 19.1.2025
Lähetetty: Ke Maalis 12, 2025 8:25 am
Poliisi epäilee viittä nuorta aikuista Seinäjoella tehdystä tapon yrityksestä – Epäillyt ovat vaienneet koko tutkinnan ajan
:
Poliisi epäilee viittä nuorta aikuista Seinäjoella 19.1. tehdystä tapon yrityksestä. Epäillyt ovat olleet esitutkinnassa hyvin vaitonaisia tapahtumien kulusta, mutta poliisi edistyi tutkinnassa nopeasti ja on päässyt myös motiivin jäljille.
:
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Nappari Pohjanmaan poliisista kertoo, että kukaan epäillyistä ei ole enää vangittuna. Tapon yrityksestä epäillään kuitenkin tutkinnan loppusuoralla yhteensä viittä henkilöä.
Poliisi ei ole aiemmin avannut millaista asetta teossa on käytetty. Nyt Nappari sen kertoo.
– Uhrin saamat vammat ovat teräaseella aiheutettuja, Nappari kertoo.
Nappari ei tässä vaiheessa tarkenna, mikä on viiden epäillyn rooli väkivallan käyttämisessä ja onko teräasetta käyttänyt useampi kuin yksi henkilö.
Poliisi kertoi uhrin saaneen vakavia vammoja, mutta olevan toipumassa.
:
:
Tapon yritys on rikosnimikkeistä vakavin, mutta kokonaisuuteen kuuluu muitakin rikoksia. Napparin mukaan näistä muista tutkinnassa esiin tulleista rikosepäilyistä joillakin on yhteyksiä tapon yritykseen, joillakin ei.
– Tutkinnassa on ilmennyt huumausaineen käyttörikoksia, mutta on myös viitteitä siitä, että tämä tapon yritys liittyy huumausaineisiin.
Napparin käsityksen mukaan joukko nuoria aikuisia on ollut koolla aluksi hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta sitten on syntynyt riita, joka on johtanut epäiltyyn väkivallantekoon varhain sunnuntaiaamuna 19.1.
Käräjäoikeus vapautti vangitut
Vastaajat tulevat aikanaan vastaamaan syytteisiin vapaalta jalalta. Nappari ei suoraan ota kantaa siihen, olisiko poliisi halunnut pitää epäiltyjä vangittuna pitempään. Joka tapauksessa Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus päätti, että vangitseminen ei pakkokeinona tullut enää kysymykseen.
:
https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja ... n-motiivin
11.3.2025 klo 16.33
Cut. Täst´eteenpäin päivitetyn otsikon suomin mahdollisuuksin
-NILS-