Nahkatakkimies astui Tampereen rautatieasemalle ja huuto alkoi välittömästi, sitten hän yritti tappaa tuntemattoman
”Kuka haluaa tapella?” pitkään nahkatakkiin pukeutunut mies huutaa tullessaan Tampereen rautatieasemalle.
Pian asemalle saapuu kaksi ulkomaalaistaustaista miestä. Seuraa rasististen solvausten ketju. Nahkatakkiin pukeutuneen miehen kädessä on veitsi.
Oli aamuyö 9. helmikuuta noin kello 4.50 aamulla, kun mies löi puukolla hänelle ennestään tuntematonta miestä Tampereen rautatieasemalla.
Oikeus katsoi, että miehen piti ymmärtää, että uhrin kuolema oli varsin todennäköinen seuraus puukoniskulle. Hänet määrättiin 4 vuoden ehdottomaan vankeuteen ja passitettiin heti vankilaan.
Hän joutuu korvaamaan asianomistajalle yli 10 000 euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta. Lisäksi Haapamäen maksettavaksi tulee yli 3 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Haapamäki on ilmoittanut tyytymättömyyttä siihen.
”Raivo päällä”
Poliisikuulusteluissa mies myönsi todistajien kertomat huudot ja rasistiset solvaukset. Myöhemmin oikeudessa hän pyörsi puheitaan.
Mies sanoi, että Hämeenkadulla oli ollut tappelu ja hänen päälleen käytiin, minkä seurauksena hänellä oli ”hirveä raivo päällä”, kun hän saapui rautatieasemalle.
”Mä oon vain niin paha suustani, kun mä suutun. Mä olisin voinut huutaa mitä tahansa kelle tahansa”, hän selitti poliisille.
Todistajan mukaan mies huusi kahdelle ulkomaalaistaustaiselle miehelle muun muassa, että heiltä lähtee henki.
Mies iski veitsellä toista miestä. Veitsen mukanaoloa Haapamäki perusteli itsepuolustuksella: ”Kun täällä nykyään puukotetaan koko ajan ja tapetaan ihmisiä, niin täällä joutuu oikeesti oleen varovainen nykyään”.
”Sotatantere”
Puukotuksen uhri sanoi, että he olivat nähneet miehen tappelussa Hämeenkadulla hieman aiemmin. Hän kuvaili, että hänen kaverinsa oli hyväntahtoinen ja tahtoi rauhoitella miestä. He seurasivat miestä rautatieasemalle, missä oli tarkoitus myös lämmitellä taksia odottaessa.
”Se mies levitteli asemalla roskia ja ihmiset alkoivat jo pakenemaan. Se paikka oli yhtäkkiä kuin sotatantere”, kuvaili puukotuksen uhriksi joutunut mies.
Rasistinen motiivi
Rautatieasemalla oli suomea puhumattomien kahden miehen lisäksi suomea puhuvia todistajia. Haapamäki huusi nimenomaan ulkomaalaistaustaisilta vaikuttaneille miehille ja uhkasi heitä.
Oikeus päätti soveltaa tuomiossa koventamisperustetta, koska motiivi oli ainakin osittain rasistinen. Oikeus katsoi kuitenkin, että teko-olosuhteista oli pääteltävissä, että rasistinen motiivi ei ollut miehen ainoa motiivi.
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000011199299.html