Törnävällä miehen tappanut yritti tappaa naisen Kasperissa
Juha Hautamäki teki tekonsa ehdonalaisessa vapaudessa. Hänellä on takanaan erittäin rankka rikostausta.
Aiemmin taposta tuomittu seinäjokelaismies yritti viime helmikuussa tappaa Seinäjoen Kasperissa naisen.
Juha Hautamäki iski nojatuolissa istunutta naista veitsellä kaulaan, takaraivolle, oikeaan käteen ja vasempaan käteen.
Isku kaulaan aiheutti 2,5 senttiä pitkän ja 3–4 senttiä syvän haavan päännyökkääjälihaksen verisuoniin. Vamma oli vaarallinen ja henkeä uhkaava.
Hautamäki kiisti syytteen tapon yrityksestä. Hän katsoi, että kyse oli laittomasta uhkauksesta ja vammantuottamuksesta.
Nainen kertoi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa, että hänellä oli Hautamäen kanssa sanaharkkaa, mutta ei mitään fyysistä kamppailua ennen Hautamäen tekemiä veitseniskuja.
Hautamäen puolustus vetosi siihen, että hän vain piti veistä naisen kaulalla. Hautamäki ei halunnut oikeudessa tulla kuulluksi, joten Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudelle jäi epäselväksi, mitä hän väitteellään tarkkaan ottaen tarkoitti.
Asia selvisi vasta myöhemmin hovioikeudessa.
Päihtynyt mies ei voinut hallita veistä
Nainen kertoi johdonmukaisesti, että Hautamäki puukotti häntä. Nainen otti itse yhteyttä hätäkeskukseen, antoi tapahtumakuvauksen lääkärille ja kertoi sekä esitutkinnassa että käräjäoikeudessa tapahtumista samalla tavalla.
Käräjäoikeus totesi siten ratkovansa sitä, yrittikö Hautamäki tahallaan tappaa, vai syyllistyikö hän johonkin muuhun rikokseen.
Oikeus katsoi, että Hautamäki ei tavoitellut naisen kuolemaa. Sen sijaan se tuli siihen tulokseen, että Hautamäen täytyi ymmärtää, että naisen kuolema oli hänen menettelynsä varsin todennäköinen seuraus.
Hautamäki käytti teossa 20 senttiä pitkää veistä, jolla aiheutti naisen kaulaan leikkaushoitoa vaatineen vamman. Haavakanava oli lähellä elintärkeitä valtimoja.
Hautamäki oli päihtynyt, eikä hän voinut hallita sitä, mihin hän veitsellä osuu.
– Kaulaan kohdistunutta puukoniskua oli pidettävä hengenvaarallisena. Hautamäen on täytynyt mieltää menettelynsä luonne ja se, että (uhrin) kuolema saattaa olla sen varsin todennäköinen seuraus, oikeus tiivisti lopputuloksensa.
Oikeuden mukana konkreettinen kuolemanvaara jäi aiheutumatta vain satunnaisesta syystä.
Kyse ei ole voinut olla huolimattomuudesta eikä tilannetta edeltänyt kamppailu. Näin ollen Hautamäki yritti tahallaan tappaa naisen ja syyllistyi tapon yritykseen.
Oikeus katsoi, että nyt tehdystä teosta Hautamäelle tuomitaan 3 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistus. Sen lisäksi oikeus määräsi pantavaksi täytäntöön jäännösrangaistuksen edellisestä tuomiosta, koska teko tehtiin koeajalla. Yhteinen rangaistus on neljä vuotta.
Uhrille Hautamäen pitää maksaa yli 10 000 euroa korvauksia.
Hautamäki selvensi käsitystään hovioikeudessa
Hautamäki vei asian hovioikeuteen, jossa hän edelleen katsoi, että oli syyllistynyt vain laittomaan uhkaukseen ja vammantuottamukseen.
Hän väitti, että oli vain asettanut veitsen uhrin kaulalle, jonka jälkeen uhri on itse aiheuttanut itselleen vammat pyrkiessään tilanteesta pois.
Hovioikeus ei pitänyt väitettä uskottavana. Se totesi, että uhrin kädessä oleva vamma sopii siihen, että tämä on yrittänyt torjua veitseniskua.
– Epäuskottavaa on, että (uhri) olisi hyökkäystä torjuakseen vetänyt veistä itseään kohti ja aiheuttanut itselleen syvän pistohaavan kaulaan, vaan loogisempaa on, että hän on pyrkinyt työntämään veistä oikealla kädellä itsestään poispäin, minkä seurauksena hän on saanut haavan käteensä.
Hovioikeus katsoi Hautamäen siis olleen aktiivinen asiassa. Se piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.
Hautamäellä on poikkeuksellisen rankka rikostausta. Hän tappoi miehen Seinäjoen Törnävällä toukokuussa 2013. Sen jälkeen hän on muun muassa ammuskellut Cannonballin kerhotiloissa.
https://www.ilkkapohjalainen.fi/tornava ... a/12515649