Sivu 2/3
Re: Yle: 2022 Unkariin muuttanut suomalaispariskunta kohteli lasta kaltoin - 14-vuotias löytyi vaipoissa naapurin pihalt
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 4:30 pm
Kirjoittaja dead_calm
Kiitos linkeistä! Huomion kiinnitti, että nämä tiedot ovat yli kymmenen vuoden takaa ja näissä jutuissa puhutaan lähinnä eläkeläisistä. Hyvin mahdollisesti heistä moni on palannut Suomeen kunnon heikettyä. Wikipedian mukaan 2022 väestönlaskentatiedoissa ei mainita suomalaisia erikseen, ja "muu kansalaisuus" kuin mainitut on vain 4 prosentilla asukkaista.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että adoptiolapsi olisi Kiinasta. Kiinahan päätti kansainvälisen adoptio-ohjelman viime vuonna. Jo tätä ennen noin 10 vuotta kansainväliset adoptiot olivat rajussa laskussa yhden lapsen politiikan loputtua ja kiinalaisten elintason parannuttua niin, että keskiluokka pystyi adoptoimaan lapsia maan sisäisesti. Viimeisten noin 10-15 vuoden ajan kansainväliseen adoptioon päätyi paljon "vaikeasti adoptoitavia" poikia, joilla oli saattoi olla kehityshäiriöitä tai vammoja. HBO:lla on nähtävissä dokumentti perhevloggaaja Myka Staufferista, joka ensin teki materiaalia perheen adoptiomatkasta Kiinaan, mutta adoptoidun lapsen osoittauduttua "liian" vaikeaksi (tietyt kehitykselliset haasteet olivat tiedossa) dumppasi tämän uuteen kotiin.
Kylmäävä tapaus kaikkineen, ja taas kerran naapurit pelastivat lapsen.
Edit: Googlekääntäjänkään en tuosta linkkaamastasi tai uudemmasta oikeuskäsittelyä koskevasta jutusta löytänyt enää mainintaa lapsen kiinalaisuudesta. Ehkä tämä on poistettu jutuista yksityisyyden suojan takia? Kiinasta on 2010-luvun puolivälissä ylipäätään adoptoitu enää noin 70-80 lasta Suomeen vuosittain. Unkariin 2022 muuttanut perhe, jossa on kiinalainen adoptiolapsi on helppo tunnistaa.
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 5:37 pm
Kirjoittaja Claudio
8.7.2024
Behold the power of teamwork!!
The mentally disabled little boy who disappeared from his home in Geresdlaki last night was found safe and sound!
The people of Geresdlaki, led by Mayor Dr. Tibor Habjánecz, worked together as one for the Finnish family in an exemplary manner, and every resident tried to help in the search. We are grateful for that. We would also like to thank the police unit on site, including Ákos Ömböli and Major Mrs. for professionally directing the search, Melinda Balogh and the civil guard and volunteer firefighters, we would like to thank the rescue units, rescue dogs and special search rescuers that I sent out for help again, I don't want to list everyone, but I would like to thank everyone. Thanks to the teamwork, the little boy was brought out of a ruined uninhabited house not far away after eight in the evening by the searchers, so Alex is safe again.

Facebook-linkki:
https://www.facebook.com/permalink.php? ... %2CO%2CP-R
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 6:25 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
Tulee vähän mieleen se kääpiökasvuisen Natalia -nimisen tytön tapaus tästä, sekä toki Turpinit, vähän kuin ristisiitos näistä... Mutta oliskos tässäkin mielisairas pariskunta, jotka halunneet jotain hyve-pisteitä adoptoimalla "ruskean" ja vielä kehitysvammaisen lapsen hellään huomaansa? Sitten syystä tai toisesta, kun lapsi osoittautuukin vaativammaksi kuin oli ajateltu, eikä siihen lämpöisiä tunteita kehitykään - niin aloitetaan rääkkääminen. Tai voihan olla, että tässä on sadistit löytäneet toisensa, ja ihan tietoisesti tämmöisen lapsen etsineet tekojensa kohteeksi... Olispa kiinnostava tietää, miten toi niiden biologinen pentu kokee adoptioveljensä kohtelun. Onhan se tiennyt mitä kotona tapahtuu... Hyvin on osattu opettaa pitämään turpansa kiinni, kun ei ilmeisesti ole koulussa kavereilleen laverrellut - "et voi tulla kylään, kun meillä tänään pestään se kellarissa asuva isin ja äitin kiinalaispenska" tmv...

Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 6:51 pm
Kirjoittaja dead_calm
Claudio kirjoitti: Pe Syys 26, 2025 5:37 pm
8.7.2024
Behold the power of teamwork!!
The mentally disabled little boy who disappeared from his home in Geresdlaki last night was found safe and sound!
The people of Geresdlaki, led by Mayor Dr. Tibor Habjánecz, worked together as one for the Finnish family in an exemplary manner, and every resident tried to help in the search. We are grateful for that. We would also like to thank the police unit on site, including Ákos Ömböli and Major Mrs. for professionally directing the search, Melinda Balogh and the civil guard and volunteer firefighters, we would like to thank the rescue units, rescue dogs and special search rescuers that I sent out for help again, I don't want to list everyone, but I would like to thank everyone. Thanks to the teamwork, the little boy was brought out of a ruined uninhabited house not far away after eight in the evening by the searchers, so Alex is safe again.

Facebook-linkki:
https://www.facebook.com/permalink.php? ... %2CO%2CP-R
Vanhemmat olleet ilmeisesti sen verran valveutuneita, etteivät ole tykänneet viestistä tai ovat tykkäykset poistaneet. Sukunimi toki selviää viestistä.
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:02 pm
Kirjoittaja Maanalainenmammutti
Kasurinen on nyt ilmeisesti sukunimi, onko etunimistä tietoa?
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:05 pm
Kirjoittaja aivoriihi
^
Alex Jian Maximilian lukee kuvan alla.
Alkuperäisestä katoamisilmoituksesta lainaus:
"According to the Baranya County Police Headquarters, Alex Jian Maximilian Kasurinen left his home in Geresdlak without permission on Sunday evening and has not been heard from since."
----
https://xpatloop.com/channels/2024/07/p ... ngary.html
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:06 pm
Kirjoittaja Maanalainenmammutti
Äh joo, tarkoitin vanhempia.
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:08 pm
Kirjoittaja dead_calm
Maanalainenmammutti kirjoitti: Pe Syys 26, 2025 7:02 pm
Kasurinen on nyt ilmeisesti sukunimi, onko etunimistä tietoa?
Hakemalla Kasurinen + Unkari löytyy paikkakunnalta mieshenkilö, jolla on avoimet LinkedIn- ja Instagram-profiilit. Ei ole välttämättä pojan isä, tällä Kasurisella on paikkakunnalla viinibisnes, joka saattaa työllistää myös sukulaisia.
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:14 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Aika pieni ja hentoinen poika 13-vuotiaaksi, täältä löytyy kuvia pojan löytymisestä:
https://pecsaktual.hu/kozelet/kozosseg/ ... jTxn81a8fw
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:18 pm
Kirjoittaja Maanalainenmammutti
dead_calm kirjoitti: Pe Syys 26, 2025 7:08 pm
Maanalainenmammutti kirjoitti: Pe Syys 26, 2025 7:02 pm
Kasurinen on nyt ilmeisesti sukunimi, onko etunimistä tietoa?
Hakemalla Kasurinen + Unkari löytyy paikkakunnalta mieshenkilö, jolla on avoimet LinkedIn- ja Instagram-profiilit. Ei ole välttämättä pojan isä, tällä Kasurisella on paikkakunnalla viinibisnes, joka saattaa työllistää myös sukulaisia.
Löytyi, kiitos. Puolison profiili myös. Facessa tämä Kasuristen miesyrittäjä jakaa myös rokotepropagandaa.
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:20 pm
Kirjoittaja Maanalainenmammutti
Puolison fb-profiilissa kuva vuodelta 22, jossa ikään sopivat lapset kuvassa. Sylissä oleva lapsi tummahiuksinen ja toinen veteen kurkottava vaaleampi.
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:30 pm
Kirjoittaja dead_calm
Maanalainenmammutti kirjoitti: Pe Syys 26, 2025 7:18 pm
Löytyi, Facessa tämä Kasuristen miesyrittäjä jakaa myös rokotepropagandaa.
Facebookia en tosiaan vielä edes katsonut, mutta yllättyneet voivat taas muodostaa olemattoman parijonon.
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 7:41 pm
Kirjoittaja Olinko eka
Facebookissa ollut pojan katoamis-ilmoitus.
Kommenteissa joku sukulainen kommentoinut:
Paras fani
Timoteus Kasurinen
We found him! He is in good condition!
https://www.facebook.com/10003955421131 ... 099737785/
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: Pe Syys 26, 2025 8:01 pm
Kirjoittaja Maanalainenmammutti
Eli vanhemmat on Timoteus ja Salla Kasurinen näistä jutuista ja kuvista päätellen.
Re: Suomalaispariskuntaa uhkaa pitkä tuomio Unkarissa adoptiolapsen kaltoinkohtelusta
Lähetetty: La Syys 27, 2025 11:10 am
Kirjoittaja Laivakoira
Maanalainenmammutti kirjoitti: Pe Syys 26, 2025 7:20 pm
Puolison fb-profiilissa kuva vuodelta 22, jossa ikään sopivat lapset kuvassa. Sylissä oleva lapsi tummahiuksinen ja toinen veteen kurkottava vaaleampi.
Vuoden 2022 kuva, jossa on kaksi lasta on ihan eri henkilö, jolla on sama nimi. Tässä oikea:
https://www.facebook.com/salla.kasurinen.7.