Sivu 2/2

Re: Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa

Lähetetty: Ti Touko 06, 2025 3:54 pm
Kirjoittaja Eräs1
Yksi ihminen on kuollut henkilöauton ja rekan peräänajossa Valtatie 7:llä Porvoossa, tiedottaa poliisi.

Poliisin tietojen mukaan henkilöauto oli ajautunut kovaa vauhtia edellään ajaneen rekan perään. Rekka oli pysähtyneenä tien pientareelle.

Onnettomuudessa kuoli henkilöautoa kuljettanut noin 60-vuotias mies. Rekkakuski selvisi onnettomuudesta ilman isompia henkilövahinkoja.

Onnettomuudessa oli osallisena myös toinen henkilöauto, joka ajautui tilanteessa tieltä kaistojen väliselle nurmialueelle. Auton kuski selvisi tilanteesta ilman vakavia henkilövahinkoja.

Erittäin huono ajokeli
Onnettomuus sattui hieman ennen kello 12.00 Valtatie 7:llä Porvoon kohdalla. Siitä ilmoitti onnettomuuspaikan ohi ajanut kuljettaja.

Onnettomuuden seurauksena Valtatie 7:n itään menevät kaistat olivat pitkään suljettuna.

Poliisi tiedotti puoli kolmen aikaan, että onnettomuuspaikka on saatu raivattua ja liikenne tiellä kulkee taas normaaliin tapaan.

Poliisin lisätietojen mukaan ajokeli onnettomuuspaikalla oli erittäin huono. Onnettomuuden ajankohtana alueella satoi vettä ja rakeita.

Tapaus siirtyy nyt poliisin tutkintaan, missä selvitetään muun muassa onnettomuuteen johtaneita syitä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ca25 ... 7e625eebc0

Re: Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa

Lähetetty: Ti Touko 06, 2025 3:54 pm
Kirjoittaja Haista Kaavittu
Tai sitten sää

"06.05.2025 11:08:21
Sipoo
tieliikenneonnettomuus: pieni
Henkilöauto törmäsi keskikaiteeseen valtatiellä 7. Ensihoito tarkasti kuljettajan.

Borgåbladet, Sipoon Sanomat"

"06.05.2025 12:47:56
Loviisa
tieliikenneonnettomuus: pieni
Auto luisui tieltä moottoritiellä. Tiellä oli runsaasti vettä.

Sipoon Sanomat"

Sama tie ja samoihin aikoihin. Tällä oli vain huonompi tuuri.

Re: Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa

Lähetetty: Ti Touko 06, 2025 4:15 pm
Kirjoittaja Hermione
Olisiko sitä syytä sopeuttaa aina ajonopeus keliolosuhteisiin. Yhdelle osapuolelle ei tule tällä kertaa toista mahdollisuutta.

Huono ajokelihän sitä oli aikaisemmin päivällä. Kun rupesi rakeita tulemaan taivaan täydeltä, niin tuli itselle arvelu, että taitaa pelti kolista. Onneksi tilannehuoneen mukaan liikenneonnettomuuksia oli vain muutamia. Tämä yksi nyt sitten oli henkilövahinkoihin johtanut.

Re: Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa

Lähetetty: Ti Touko 06, 2025 4:57 pm
Kirjoittaja jkkke
Entiedä saataisko se tie nyt sitten kuntoon kun joltain lähti henki.... Ihan järkyttävät urat,päin vittua tehdyt paikkaukset (jos reikä paikataan tilalla on 30mm korkea paikka) vesi seisoo tiellä yms.. olen itse valittanut ely-keskukselle useamman kerran..

Myös tänä talvena tienhoito oli uskomattoman paskaa... Jos päivällä tulee lunta 20cm niin aura-auto on seuraavana päivänä levittämässä suolaa siellä.. en ole ikinä nähnyt tuolla moottoritiellä niin montaa vahinkoa yhden talven aikana..

Re: Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa

Lähetetty: Ti Touko 06, 2025 4:59 pm
Kirjoittaja Tubbs
Mikäköhän kuvio kun toinenkin auto on ollut mukana. Tollanen Mach-e painaa sen 2,2 tonnia, renkaat tehtaalta 225-245, eli ei pitäisi älyttömän herkkä olla nousemaan liirtoon. Sähkärillä saa nopsasti lisää vauhtia, minkä voi sitten etenkin tottumaton ulosmitata mitä jännittävimmillä tavoilla.

Re: Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa

Lähetetty: Ti Touko 06, 2025 5:07 pm
Kirjoittaja Private dick
Hermione kirjoitti: Ti Touko 06, 2025 4:15 pm Olisiko sitä syytä sopeuttaa aina ajonopeus keliolosuhteisiin.
Suurin osa ei. Ajetaan se 110-120 moottoritiellä oli sää mikä tahansa.

Re: Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa

Lähetetty: Ti Touko 06, 2025 5:10 pm
Kirjoittaja Private dick
Tubbs kirjoitti: Ti Touko 06, 2025 4:59 pm Mikäköhän kuvio kun toinenkin auto on ollut mukana.
Olisiko ajanut onnettomuusauton puskuria nuollen ja kun toinen törmäsi rekkaan niin piti väistää ja päätyi keskinurmikolle?

Re: Vakava liikenneonnettomuus Porvoossa

Lähetetty: Ti Touko 06, 2025 6:19 pm
Kirjoittaja LiamNeeson
Itse menin tuosta samoihin aikoihin ja vettä tiellä, vesisade ja autojen nostama vesiseinä teki näkyvyydestä todella huonon.
Väärä tilannenopeus tai -arvio ja peli on menetetty.
Lisäksi ohituskaistalla paahtoi autoja menemään kuin formulakisoissa konsanaan.