Sivu 2/7
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 1:16 am
Kirjoittaja Sipi
Mielenkiintoinen linjaus oikeudelta:
Miljonäärimies huomautti, että nainen oli viettänyt asunnolla lähes kuusi tuntia, eli vielä tunteja ensimmäisen päälle virtsaamisen jälkeen. Oikeus katsoi, ettei ole olemassa oikeanlaista seksuaalirikoksen uhrikäyttäytymistä.
– Esimerkiksi sen, että seksuaalirikoksen uhri jää tekijän asunnolle, ei voida katsoa heikentävän asianomistajan kertomuksen uskottavuutta, oikeus perusteli. (Iltalehti)
Olen eri mieltä. Jos joku kusee mun päälle, en ajattelisi illan siitä ainakaan paranevn. Lähtisin pois, ja välittömästi. En kuuden tunnin kuluttua. Ja tämä kahden vuoden päästä tapahtuneesta kolahtava traumatisoituminenhan liittyy nimenomaan vuonna 2023 voimaantulleeseen seksuaalirikoslakiin. Ilmoituksen teko on helpottunut, oikeusasteet kuormittuneet näistä jutuista ja nainen on sikäli oikeassa, että teon jälkeen vuonna 2021 juttu tuskin olisi oikeudessa menestynyt. Mutta aina kannattaa yrittää. Tuskin hän työttömän ja persaukisen kuseskelijan tekemisistä kuitenkaan olisi jaksanut enää näin pitkän ajan kuluttua hermostua, mutta nyt on mahdollista saada kusemiselle ja sormettamiselle kymppitonnien hintalappu. Viivästyskorkoineen.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 1:52 am
Kirjoittaja Arjalainen 88
Mikähän mahtaa olla miljonäärin etninen tausta?
Mut joo, mun päälle kyllä voisi pissiä jos olisi tyyliin yhtä kaunis kuin Henna Kalinainen tai Tiina Jylhä.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 2:08 am
Kirjoittaja Tenderloin
Kapitalisti kusi silmään ihan kirjaimellisesti. Luulisi että rahamiehellä olisi mahdollisuus toteuttaa tuollaisia mielihaluja ihan laillisestikin vaikka escortin kanssa. Toki joku voi saada kiksinsä juuri siitä kun homma on kiellettyä ja laitonta. Melkoisen riskin siinä kyllä ottaa.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 4:37 am
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
piitu73 kirjoitti: Ke Touko 14, 2025 10:29 pm
No näin pimeitä miljonäärejä ei heti tuu montaa mieleen, mut yks tulee heti. Pinkkihattumies.
Döhhh..?
Et kai vaan meinaa, että "Sitrus" P. ..?

Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 6:15 am
Kirjoittaja TosiJees
piitu73 kirjoitti: Ke Touko 14, 2025 10:55 pm
Calabash kirjoitti: Ke Touko 14, 2025 10:45 pm
Miljonääri tykkää kusileikeistä.
Sian kusi haisee ihan helvetin pahalle
Makuasia.
Yleensä miljonääärit ei jää kiinni, koska heillä varaa lahjoa.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 6:55 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Missä mahtoi mättää? Yleensä tosiaan ainakin ennen vanhaan niin lahjottiin uhreja ja poliiseja, sekä kylillä pelattiin upporikasta ja rutiköyhää pelejä, niin että tietävä ja mahdollisesti tietoa levittävä porukka pysyy hiljaa.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 7:04 am
Kirjoittaja RumaHikoilija
Asianajaja hoitanut homman aika hyvin, lmeisesti raiskaajalla ollut varaa palkata hyvä. Artikkelin perusteella sormet lipsahtnut ilman lupaa sisälle ja päälle kustu pari kertaa. Viisi kuukautta ehdollista. Tuli mieleeni jääkiekkoilija, jonka sormien eksymisestä tuli vuoden ehtoollinen. Siinä tapauksessa ei kai tehty ihmeempää muuta, kuten kustu päälle. Syytetyn nimi tuli julki ja ura kärsi suuria uhrauksia. Vaikuttaisi ettei nyt mene ihan linjassa tuomiot.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 7:33 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Epäilen suuresti.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 7:42 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Sipi kirjoitti: To Touko 15, 2025 1:16 am
Miljonäärimies huomautti, että nainen oli viettänyt asunnolla lähes kuusi tuntia, eli vielä tunteja ensimmäisen päälle virtsaamisen jälkeen.
– Esimerkiksi sen, että seksuaalirikoksen uhri jää tekijän asunnolle, ei voida katsoa heikentävän asianomistajan kertomuksen uskottavuutta, oikeus perusteli. (Iltalehti)
No aikamoista bullshittiä.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 9:46 am
Kirjoittaja QwertyKeyboard
Itse ihmettelen sitä miten näissä "raiskaus" jutuissa joissa rikosilmoitus tehdään kuukausia tai vuosia jälkikäteen todistetaan se, että mitään seksiä on edes tapahtunut. Tällä logiikallahan minä voin alkaa väittää, että naapurini varasti minulta miljoona euroa 8 vuotta sitten ja alkaa vaatia korvauksia eikä mitään muuta todisteita tarvita kuin minun sana ja naapuri laitetaan kuseen. Sitten vielä näytän jostain, että silloin 8 vuotta sitten lähetin pari whatsUp viestiä jollekin random tutulle missä olin järkyttynyt siitä, että naapuri vei miljoonan niin homma on paketissa ja tuttu tulee todistamaan miten järkyttynyt olin kun miljoona vietiin silloin 8v sitten.
Jostain syystä vain miehiin kohdistuvissa rikoksissa ei ikinä hyväksytä tämän tason todisteita todisteeksi asiassa.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 10:44 am
Kirjoittaja Nauravanakki
Se on se mitä nörtti tietää ja sinä et. Kun jätät jälkiä koko ajan nykyään. Puhelimet, tietokoneet apit kaikki. Kannattaa muistaa että aina löytyy viisaampi ihminen joka todisteen löytää.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 11:18 am
Kirjoittaja B€st
Arjalainen 88 kirjoitti: To Touko 15, 2025 1:52 am
Mikähän mahtaa olla miljonäärin etninen tausta?
Sikaniska. Samaa kaliberia todennäköisesti kuin se rakennusyrittäjä, joka heitteli kalusteita laivan parvekkeelta mereen.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 1:24 pm
Kirjoittaja Rescuer
Huutaja Jaana kirjoitti: To Touko 15, 2025 7:42 am
Sipi kirjoitti: To Touko 15, 2025 1:16 am
Miljonäärimies huomautti, että nainen oli viettänyt asunnolla lähes kuusi tuntia, eli vielä tunteja ensimmäisen päälle virtsaamisen jälkeen.
– Esimerkiksi sen, että seksuaalirikoksen uhri jää tekijän asunnolle, ei voida katsoa heikentävän asianomistajan kertomuksen uskottavuutta, oikeus perusteli. (Iltalehti)
No aikamoista bullshittiä.
Sehän on ihan bingohallin (=käräjäoikeus) kokoonpanosta kiinni, meneekö tuollainen selitys läpi vai ei. Onhan jonkun mielestä näyttö suostumuksesta kairata jokaiseen reikään joukolle se, että kävelee yhdessä metsään, niin miksei tuollainenkin selitys voisi mennä läpi?
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 6:22 pm
Kirjoittaja T.T.
QwertyKeyboard kirjoitti: To Touko 15, 2025 9:46 am
Itse ihmettelen sitä miten näissä "raiskaus" jutuissa joissa rikosilmoitus tehdään kuukausia tai vuosia jälkikäteen todistetaan se, että mitään seksiä on edes tapahtunut. Tällä logiikallahan minä voin alkaa väittää, että naapurini varasti minulta miljoona euroa 8 vuotta sitten ja alkaa vaatia korvauksia eikä mitään muuta todisteita tarvita kuin minun sana ja naapuri laitetaan kuseen. Sitten vielä näytän jostain, että silloin 8 vuotta sitten lähetin pari whatsUp viestiä jollekin random tutulle missä olin järkyttynyt siitä, että naapuri vei miljoonan niin homma on paketissa ja tuttu tulee todistamaan miten järkyttynyt olin kun miljoona vietiin silloin 8v sitten.
Tämä on muuten hyvä idea! Vois nyt jo alkaa säännöllisen epäsäännöllisesti laittaa viestejä kavereille jos jonkinlaisesta uhriksi joutumisesta. Sehän olis niinku laittais rahaa pankkiin. Sit aina vuosien päästä lunastais niillä "kupongeilla" itelle vähän massia
Jostain syystä vain miehiin kohdistuvissa rikoksissa ei ikinä hyväksytä tämän tason todisteita todisteeksi asiassa.
Re: Suomalainen multimiljonääri raiskasi naisen
Lähetetty: To Touko 15, 2025 9:46 pm
Kirjoittaja Ramotswe
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: To Touko 15, 2025 4:37 am
piitu73 kirjoitti: Ke Touko 14, 2025 10:29 pm
No näin pimeitä miljonäärejä ei heti tuu montaa mieleen, mut yks tulee heti. Pinkkihattumies.
Döhhh..?
Et kai vaan meinaa, että "Sitrus" P. ..?
Pikainen vilkaisu facebook-sivulleen antaa mielestäni hieman osviittaa siihen suuntaan.