Sivu 2/3

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Su Touko 25, 2025 1:28 pm
Kirjoittaja Sipi
Kyllähän tuota jutusta on muutamia asioita pääteltävissä.

Ensinnäkin naisen eristäytyneisyys. Missä ovat olleet naisen omat ystävät, perhe, läheiset? Luulen, että tekijä on nähnyt vaivaa asian eteen kuten näissä tapauksissa on tyypillistä; eli pikkuhiljaa eristänyt naisen muusta maailmasta ja uhkailemalla, kiristämällä ja pakottamalla saanut naisen luopumaan omista kavereistaan ja läheisistään. Tämän kaliiberin miehet kun usein kokevat naisen oman elämän ja ystävät uhkana, ja siksi heidät on rajattava kokonaan ulkopuolelle. Kukaan ei siis ollut huolissaan naisesta ainakaan riittävästi tehdäkseen asialle mitään. Teot kestivät kuitenkin pitkän aikaa ja tilanne oli jatkunut huonona jo kauan.

Toinen huomio liittyy siihen, että jos naista on pidetty vankina päiväkausia, on miehen täytynyt kontrolloida ja vahtia naista. Eli tuskin kumpikaan käy päivätöissä.Tästä voitaneen päätellä, että ovat narkkareita tai muuten syrjäytyneitä.

Kolmas asia on, että nainen on mitä ilmeisimmin palannut Tampereelta takaisin kidutettavaksi miehen luo siksi, että miehellä on ollut jokin valta häneen. Ehkä pitänyt naisen rahoja hallussaan, uhannut tappaa ne lemmikit ellei nainen palaa heti, uhannut satuttaa naisen läheisiä, levittää juoruja, mitä tahansa. Onhan niitä keinoja. En usko, että nainen on itse Tampereen reissunsa jälkeen kiiiruhtanut takaisin rakkaansa luo, vaan pakotettuna tilanteessa, jossa ei ole nähnyt muuta vaihtoehtoa.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Su Touko 25, 2025 3:26 pm
Kirjoittaja Kalma
jasso kirjoitti: Pe Touko 23, 2025 11:21 am
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: Pe Touko 23, 2025 4:37 am Niin... mikäköhän naista vaivasi?
Naista vaivasi PELKO.!!
Luulisi pelottavan enemmän se mitä tämä jännäukkeli seuraavaksi keksii, mutta jos muija ei ole täysillä sylintereillä käynyt, niin ymmärtäähän sen.
Eiköhän me seuraavaksi kirjoitella tän Harjulan murha/tappo keissistä, ku pistää kylmäksi ton ämmän.
Varmaan jo vankilan tapaamisella käyny ihanas perhehuonees🤦🏼

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Su Touko 25, 2025 7:13 pm
Kirjoittaja Millavaan
Kuvista päätellen roinaaja. Sopii naistenhakkaajan profiiliin. Harmi kun tuskin on kauan kiinni

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Su Touko 25, 2025 10:52 pm
Kirjoittaja jukuripää
Pelolla hallitseminen on isojen yritysten pomojen, kuten myös valtiojohtajien tapa pitää väki aisoissa. Ja jos hiukan epäilyttää, että asia karkaa käsistä, pitää ottaa viehättävämpi puolensa esille, jotta varmistaa asemansa ja saa homman pysymään koossa.
Tämän Harjulan tilanne oli ilmeisesti juuri kauhun tasapainon ylläpitoa. Kunnes sitten alkoi seota latvastaan totaalisesti, tappoi kaneja ja leikkoi emännältä sormesta palan, lukitsi asuntoon jne. Hyvä, että jäi lopulta nalkkiin teoistaan. Liian pieni tuomio hänelle kyllä annettiin.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 12:14 am
Kirjoittaja alatuuhonen
Jos jollain on kuva niin vois laittaa tänne.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 1:27 am
Kirjoittaja aku88
Ei tainnut olla seksuaalisia tekoja kuitenkaan? Jarolla ei seiso niin pitää tappaa kanit :D

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 8:33 am
Kirjoittaja Mhp
Mitä veljet edellä, niin pikkuveljet perässä.

Jos en aivan väärässä ole, niin tämän sankarin isovelikin paistatteli otsikoissa aikoinaan, kun onnistui aiheuttamaan miljoona vahingot linja-autoja polttelemalla. Eikä hänkään ole naisiaan ruusuisesti käsitellyt vuosien varrella...

Olisikohan kolmas veljeksistä nyt tämä Jaro, jolle häkki heilahtaa.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 9:16 am
Kirjoittaja Stonedar
alatuuhonen kirjoitti: Ma Kesä 02, 2025 12:14 am Jos jollain on kuva niin vois laittaa tänne.
Juu. Voidaan arvioida on trenboloni ollut vajaata vai ei.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 9:54 am
Kirjoittaja Joosua
Arjalainen 88 kirjoitti: To Touko 22, 2025 11:14 am Nimestä päätellen kantasuomalainen.

Kysyn taas kerran: mikä vitun ihme voima saa naiset olemaan missään tekemisissä näiden väkivaltajätkien kanssa?

Onko olemassa naiskallujen tyyppi, joka kuvittelee olevan coolia seurustella vähä-älyisen luolamiehen kanssa?
Uskon että on omanlainen naistyyppinsä, jotka valitsee tällaisia jännämiehiä, ja pataan saamisen jälkeen edelleen jää jännämiehen kanssa seurustelemaan.
Toki vaatii jonkun verran päätöksentekokykyä ja vaivannäköä kun häipyy niin että jännämies ei löydä. Mutta kannattaa kyllä. Esimerkiksi henki säästyy.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 4:02 pm
Kirjoittaja Yoshi
Näyttää kusipäältä löytyvän useampi faceprofiili.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 7:04 pm
Kirjoittaja Yoshi
Joku kyseli kuvaa, miten saa tänne laitettuu? Oron facesta puhelimella muutamat kuvakaappauksen, nyt on tänä kova jätkä, naistenhakkaaja ja pupujen kiduttaja poistanut yhden profiilin ja sen äidinkin profiilista on nyt piilotettu tietoja

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 7:30 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
Yoshi kirjoitti: Ma Kesä 02, 2025 7:04 pm Joku kyseli kuvaa, miten saa tänne laitettuu?
Aloita klikkaamalla teksti-ikkunan alta, painikkeesta "liitteet". Vähän outo himmeli, mutta sen saa toimimaan kyllä, kun riittävän monta kertaa sählää. 8)
.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 8:07 pm
Kirjoittaja Kuumiaperunoita
Mhp kirjoitti: Ma Kesä 02, 2025 8:33 am Mitä veljet edellä, niin pikkuveljet perässä.

Jos en aivan väärässä ole, niin tämän sankarin isovelikin paistatteli otsikoissa aikoinaan, kun onnistui aiheuttamaan miljoona vahingot linja-autoja polttelemalla. Eikä hänkään ole naisiaan ruusuisesti käsitellyt vuosien varrella...

Olisikohan kolmas veljeksistä nyt tämä Jaro, jolle häkki heilahtaa.
Se henkilö taitaa kylläkin olla tämän Jaron isä, ellen ihan väärässä ole. Btw mainitsemastasi rikoksesta löytyy täältä minfosta vielä oma ketju.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2025 9:21 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
.
Onko kyseessä kenties Aasiasta toimitettu nettimyyntivaimo? Selittäisi joitain seikkoja.

Re: Toistuvasti puolisoaan hakannut mies piti tätä viikkoja vankina Lapualla

Lähetetty: Ti Kesä 03, 2025 3:36 am
Kirjoittaja Mhp
Kuumiaperunoita kirjoitti: Ma Kesä 02, 2025 8:07 pm
Mhp kirjoitti: Ma Kesä 02, 2025 8:33 am Mitä veljet edellä, niin pikkuveljet perässä.

Jos en aivan väärässä ole, niin tämän sankarin isovelikin paistatteli otsikoissa aikoinaan, kun onnistui aiheuttamaan miljoona vahingot linja-autoja polttelemalla. Eikä hänkään ole naisiaan ruusuisesti käsitellyt vuosien varrella...

Olisikohan kolmas veljeksistä nyt tämä Jaro, jolle häkki heilahtaa.
Se henkilö taitaa kylläkin olla tämän Jaron isä, ellen ihan väärässä ole. Btw mainitsemastasi rikoksesta löytyy täältä minfosta vielä oma ketju.
Jarkko on ihan veli, ei isä 😁