Oulun puukotuksesta epäilty on kertonut nauttineensa huumaavia aineita
Mies puukotti ravintolan työntekijää Kauppakeskus Valkeaan kyljessä olevassa kiinteistössä perjantaina iltapäivällä.
Tutkinnanjohtaja, komisario Jarno Väliaho vahvistaa Kalevalle maanantaina aamupäivällä, että tapausta tutkitaan edelleen tapon yrityksenä.
Mikä oli tapauksen motiivi?
– En voi tässä vaiheessa ottaa kantaa. Tänään tehdään vielä aktiivista, taktista tutkintaa asian suhteen. Tavoitteena tälle päivälle on saada vielä muutamia seikkoja selväksi, Väliaho kertoo.
Komisarion mukaan varmaa kuitenkin on, että epäilty on ollut päihtynyt puukotuksen tekohetkellä.
– Henkilö on itse kertonut nauttineensa huumaavia aineita, Väliaho kertoo.
Puukotuksen uhrin mukaan tapaus oli lähtöisin maksamattomasta laskusta ravintolalle, jossa uhri työskentelee.
Uhri kertoi aiemmin Kalevalle, että häiriköintiin johtanut tilanne juontui torstaihin, jolloin epäilty asioi ravintolassa kumppaninsa kanssa maksamatta.
Epäilty palasi ravintolaan perjantaina iltapäivällä, jolloin uhrin kollega pyysi tätä maksamaan laskun. Epäilty ei suostunut pyyntöön, jolloin kollega soitti poliisille.
Tämän jälkeen tapahtumat johtivat siihen, että epäilty mies puukotti henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä ylävartaloon. Uhrin saamat vammat eivät olleet hengenvaarallisia.
Henkilöt eivät tunteneet entuudestaan.
Komisario ei vielä ota kantaa, aikooko poliisi esittää henkilön vangitsemista.
Mikäli epäiltyä esitetään vangittavaksi, komisarion täytyy tehdä siitä ilmoitus maanantaina kello 12 mennessä.
Jos poliisi esittää henkilön vangitsemista, vangitsemista esitetään tiistaina Oulun käräjäoikeudessa.
– Tässä on juuri kiireajat käsillä, Väliaho sanoo.
Poliisilla ei toistaiseksi ole muita lisätietoja kerrottavana julkisuuteen.
https://www.kaleva.fi/oulun-puukotukses ... n/11709292