Sivu 2/2

Re: IS 20.7.2025 15-vuotias poika piinasi koulukaveriaan ja tämän äitiä hirvittävällä tavalla

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 1:29 pm
Kirjoittaja Sil5
Tuolle tasolle kehittynyt häiriköinti ei ole enää pelkästään kiusaamista. Sehän täyttää kirkaasti rikoksen tunnusmerkit. Taustalta löytynee sekä kasvatukselliset että mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Kyseessä lienee myös henkiseltä kehitykseltään vajavainen, muista poikkeava ja todennäköisesti myös henkisesti varsin sairas nuori ihminen..

Valitettavasti yhteiskunta joutuu huolehtimaan sairaista ja muista poikkeavista terveiden lasten joukossa. Aikaisemmin näissä tapauksissa oli mahdollisuus sijoittaa kyseinen lapsi apukouluun ja erityisopetukseen. Se antaisi mahdollisuuden sekä yksilöllistä tilaa muita hitaammalle henkiselle kehitykselle ja koulunkäyntiin.

Häiriintyneen ja rikollisesti käyttäytyvän lapsen ennuste tulevaisuudesta on huono. Tässäkin tapauksessa ollaan edetty jo moniin rikoksiin asti ennenkuin tilanteeseen on yhteiskunnan toimesta edes yritetty puuttua. Toisekseen annetut tuomiot (= lähestymiskielto) tuskin millään tavoin ehkäisevät tekojen jatkamista.
- ikääkin alkaa olla jo sen verran (yli 15 vuotta) että mukaan tulee jatkossa uusia kuvioita, päihteitä, väkivaltaisuutta, muuta rikollisuutta jne.
- toki jo annettu tuomio kertoo että tällainen alkava rikollisuus saattaa jo muutenkin kuulua tuon ikäisen nuoren elämään.

Näin tämä yhteiskunta kouluttaa jäseniään, 99 %:ia saa vähintääkin kohtuullisen kasvatuksen ja lähtökohdat elämälleen
- mutta sitten jää vielä se kuuluisa 1 %.

Re: IS 20.7.2025 15-vuotias poika piinasi koulukaveriaan ja tämän äitiä hirvittävällä tavalla

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 1:31 pm
Kirjoittaja Sil5
oh my kirjoitti: Ma Heinä 21, 2025 10:46 am Nyt jos joku livauttaisi kiusaajan nimen niin hän voisi ehkä kokea, mitä se oikein tuntuu....eihän tuollaiseen auta kuin kuri
Sekin hetki tulee vielä vastaan...kaikessa karuudessaan.

Re: IS 20.7.2025 15-vuotias poika piinasi koulukaveriaan ja tämän äitiä hirvittävällä tavalla

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 1:34 pm
Kirjoittaja Stonedar
Murha-Pertti kirjoitti: Ma Heinä 21, 2025 1:19 am Kehitysmaalaisen neekerin sen on oltava, sillä kantasuomalaiset lapset eivät kiusaa toisiaan, koskaan!
Täysin naurettava väite.

Re: IS 20.7.2025 15-vuotias poika piinasi koulukaveriaan ja tämän äitiä hirvittävällä tavalla

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2025 2:12 pm
Kirjoittaja Staff Meeting
Kyrpähyrkkänen kirjoitti: Ma Heinä 21, 2025 10:16 am Siinä IS uutisessa oli tästä että eivät ole enää koulukavereita. Sitä ei mainittu että kumpi on joutunut vaihtamaan koulua. Jos pitäis itse veikata niin kyllä löisin roposeni vetoa sen puolesta että jälleen kerran kiusattu on joutunut vaihtamaan koulua..
Eipä tule muita mieleen kuin huomiohuora Tuure Boelius, joka koulukiusaajana joutui vaihtamaan koulua,