Re: Poliisi epäilee: 22-vuotias nainen valmisteli vakavaa väkivaltarikosta
Lähetetty: Ke Heinä 30, 2025 5:14 pm
Nuori nainen vangittiin törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta
Rikosepäilyt poliisin mukaan teko olisi saattanut kohdistua useampiin ihmisiin ja mahdollisia tekopaikkoja olisivat voineet olla sairaala ja kauppakeskus Oulun keskustassa.
Nuori nainen vangittiin keskiviikkona törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta epäiltynä Oulussa.
Poliisin mukaan teko olisi esitutkinnan perusteella saattanut kohdistua useampiin ihmisiin ja mahdollisia tekopaikkoja olla sairaala ja kauppakeskus Oulun keskustassa.
”Tässä on voinut olla merkittävä riski, että henkilö voisi käyttää väkivaltaa satunnaista ihmistä kohtaan. Hän on myös ryhtynyt konkreettisiin toimiin, jotka tukevat tätä epäilyä”, sanoo tutkinnanjohtajan sijainen, rikoskomisario Jan Sormunen.
Poliisi epäilee naisen valmistelleen törkeää väkivaltarikosta heinäkuun aikana muun muassa kartoittamalla mahdollisia tekopaikkoja.
Nainen on Sormusen mukaan myös lähestynyt ihmisiä ja sanonut haluavansa vahingoittaa heitä. Hänellä on ollut veitsi mukanaan.
Poliisi kertoi aiemmin Ilta-Sanomien mukaan, että mahdollisen väkivaltarikoksen kohteeksi olisi voinut joutua jopa viidestä kymmeneen henkilöä. Sormunen sanoi myöhemmin HS:lle, että väkivalta olisi voinut kohdistua useisiin ihmisiin mutta mahdollisten uhrien määrää on hankala määritellä.
Sormunen kertoo, että nainen haluttiin vangita mahdollisen väkivallan estämiseksi.
Oulun käräjäoikeus vangitsi naisen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, pahoinpitelyn yrityksestä ja vahingonteosta.
Nainen otettiin kiinni sunnuntaina, jolloin hänen epäillään yrittäneen kivittää toista henkilöä. Yksi auto vahingoittui tilanteessa.
lähde