Sivu 2/4
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 3:49 pm
Kirjoittaja KokenutMies
Harvinainen yksittäistapaus, joka päätyy uutisiin, koska teosta epäillään valkoista miestä. Tosin, tuolla Etelä-Afrikassa ei ole mustan henki ollut minkään arvoinen ja kyllä ne farmarit on laittaneet näitä hengiltä melkoisen määrään, pimeästi, kun siihen on ollut mahdollisuus. Valtaosa varmasti ihan aiheesta, mutta sitten on näitä tapauksia, että tulee riitä jostain ja lähtee käsistä.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 4:02 pm
Kirjoittaja Antsa
Kaikkeen uutisointiin Etelä-Afrikasta kannattaa suhtautua varauksella. Etenkin jos uutisointi on mustat vastaan valkoiset. Siellä kun on anti apartheid menossa ja se siis tarkoittaa valkoisten alistamista ihan huolella. On fakta, että siellä on nykyään enemmän rotusyrjintään perustuvia lakeja kuin apartheidin aikaan. On myös fakta, että valkoiset maanviljelijät ovat koko ajan uhattuna ja heitä tapetaan viikoittain. Ei se ei ole Trumpin horinoita vaan ihan fakta jota ei länsimainen lehdistö suostu käsittelemään. On myös fakta kuinka merkittävä musta poliitikko huudattaa kymmenien tuhansien yleisöä stadionilla sellaisilla iskulauseilla kuin "kill the Boor", "kill the whitey". Puhuuko media tästäkään? No ei vitussa kun sotii heidän ajatusmaailmaansa vastaan.
Tämä uutinen voi olla totta tai sitten paskapuhetta joka on keksitty kärjistämään tilannetta. Maassa jossa valkoisen hengellä ei ole merkitystä kaikenlaista voi sattua. Kenenkään ei kannata uskoa sitä, että viattomat nälkää näkevät uhrit kyseessä.
Sellainen pieni knoppitieto aiheen sivusta, että Etelä-Afrikan ellei peräti koko Afrikan suurin sitrusfarmi annettiin tasa-arvon nimissä mustille ja aika nopeasti sitruspuut päätyivät polttopuiksi. Eli sellaista osaamista. Samaa paskaa siis kuin naapurimaassa jossa Mugabe muutti ruoka-aitan nälänhädäksi.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 4:26 pm
Kirjoittaja KokenutMies
Kyllähän se tunnettu valkoisten asialla oleva farmari EA:sta toimi juuri niin, että hän piti afrikkalaisia kovassa kurissa ja jos joku varasti, niin laitettiin hengiltä ja ruumis piilotettiin. Hän sai tuosta myöhemmin tuomion, muttta ilmeisesti monia tapettuja jäi piiloon. Tuollaisella asenteella voi toimia, kun otat lain omaan käteen ja nämä tietävät, että nyt siellä on isäntä, joka ampuu pienestäkin rikkeestä. Sehän ei pitänyt itseään rasistina, eli hän ei mielestään ollut ennakkoluuloinen, mutta kuitenkin mustan henki ei ollut minkään arvoinen. Se oli lähinnä olosuhteiden pakosta opittua käytöstä.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 4:59 pm
Kirjoittaja Mörrimurri
Murha on murha, aivan riippumatta siitä, minkävärinen ihminen sen tekee.
Aikoinaan Euroopassa oli isojen taistelujen jälkeen tapana päästää siat syömään ruumiit. Siat ovat kaikkiruokaisia otuksia, ja niille kyllä kelpaavat kalmot oikein mainiosti. Mutta aika monista ihmisistä tuli vegetaristeja sen jälkeen.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 7:31 pm
Kirjoittaja Kummisetä
lonesjucca kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 3:03 pm
valkonen nuori mies ampui 2 puolustuskyvytöntä mustaa naista. Suomessa mustalaiset varastelee paljon röyhkeämmin eikä heitäkään saa ampu.
Oliko varastelemasta yllätetyt tapetut sioille syötetyt neekerit sun ystäviä vai mistä olet saanut sisäpiiritietoa että ampuja olisi ollut nuori valkoinen mies?
Entä mistä tiedät kyseisten neekereiden olleen puolustuskyvyttömiä eikä esim. rynnäkkökiväärein aseistettuja?
Vai keksitkö sen(kin) ihan itse?
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 7:51 pm
Kirjoittaja Siirimaria
Oliko rikollisen tunkeutujan ampuminen oikein tai väärin ja asiasta enempää tietämättä, on kuitenkin niin, että kuollut on kuollut ja ei piittaa siitä, syövätkö ruumiin madot vai siat. Ja tämä ihan ihon väristä riippumatta.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 9:46 pm
Kirjoittaja Knobster
Normaalia oikestolaista toimintaa. Tulee mieleen Vornanen.
"BBC:n mukaan naiset olivat etsimässä sioille jätettyjä maitotuotteita, joiden eräpäivä oli pian tulossa vastaan."
Oikeutti ampumaan? Näitä paikallisia Vornasia tosin ei edes erota sioista.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 10:31 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Knobster kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 9:46 pm
Normaalia oikestolaista toimintaa. Tulee mieleen Vornanen.
"BBC:n mukaan naiset olivat etsimässä sioille jätettyjä maitotuotteita, joiden eräpäivä oli pian tulossa vastaan."
Oikeutti ampumaan? Näitä paikallisia Vornasia tosin ei edes erota sioista.
Vituttaahan se, kun neekerit käyvät pöllimässä kotieläinten ruoat.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 11:54 pm
Kirjoittaja Jannes
Näinpä, mitäs ne siat sitten syö?
no tässä tapauksessa ne neekerit jotka niiden ruokia kävi pöllimässä, eikä varmaan ollu eka kerta

Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: To Elo 07, 2025 2:48 am
Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I
Picaro kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 1:59 am
McCall kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 1:13 am
45-vuotiaan Maria Makgaton ja 34-vuotiaan Lucia Ndlovun kerrotaan olleen etsimässä ruokaa maatilalta, kun maatilan omistaja ja hänen kaksi työntekijäänsä väitetysti ampuivat naiset kuoliaaksi.
Etsimässä ruokaa eli ryöstämässä paikkaa.
He he juuri näin taas kerran. Täytyy taas kyllä todeta ettei ole juuri alhaisempaa olentoa kuin nämä vassari toimittajat jotka tekevät kaikkensa omaa agendaa ajaakseen hyi helvetti mitä sakkia pftui
Valtamedia saa syyttää ihan itteensä siitä ettei siihen enää juuri ketään usko !
Miten paha mielenterveyden häiriö pitää olla, että näkee tämänkin jutun jonakin vassareiden agendana?
Aika foliohattu kamaa taas ja vielä Valtamedia paha, hih huh.
Ja sinun agendasi on? Rasistinen ajatusmaailma ja kaikenlainen kiukuttelu kaikkea muuta kuin mv-lehti yms. valemediat? Oletkohan nyt niellyt ryssätrollien koukun?
Epäilyshän oli, että naiset olisvat olleet varkaissa. Olivat tai eivät varkaissa, niin tappo tai murha ja hautarauhan rikkominen, kun sioille syöttivät.
Voin todeta, että ei tässä ollut Valtamedialla mitään agendaa, eikä vassaritkaan yrittäneet syöttää pajunköyttä sinulle. Olet vain sekoamassa kun maailma on muuttunut moniväriseksi.

Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: To Elo 07, 2025 3:00 am
Kirjoittaja Jannes
Ei tässä ole mitään epäilyksiä olivatko naiset varkaissa vai eivät, kun ihan sen henkiin jääneen kolmannen ammutun tyypin mukaan ne oli siellä keräämässä maitotuotteita jotka eräs firma kävi kippaamassa sioille.
Eli rikkoivat lakia olemalla luvatta yksityisalueella, ja olivat selkeästi varkaissa ottamassa ruokaa joka ei heille kuulunut, siitä kuuluukin saada haulia kalloon kun näin ruokahuoltoa alkaa sabotoimaan.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: To Elo 07, 2025 7:42 am
Kirjoittaja Animus Fortis
Olisi varmaan ollut hyväksyttävämpää laittaa kalmot maakuoppaan jolloin madot ja muut öttiäiset olisivat saaneet ruokaa.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: To Elo 07, 2025 7:56 am
Kirjoittaja Koljattii
Silmä silmästä, tuskin nuo ensimmäistä kertaa varkaissa kävivät. Ehtineet mahdollisesti kymmeniä kiloja varastaa ruokaa ennen kiinnijäämistään, nyt omalla kehollaan tasasivat tilit. Aivan turha haloo ja tutkinta.
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: To Elo 07, 2025 8:02 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Hurraaa kirjoitti: To Elo 07, 2025 3:01 am
Olivat varkaissa joo. Varastamassa sioille tarkoitettuja maitotuotteita.
Tarkoitatko, että oli jotenkin vähempiarvoista varastettavaa kuin, että olisivat pöllineet esim. fillarin tai telkkarin vai mitä tarkoitat?
Re: Valkoinen mies tappoi kaksi neekerinaista ja syötti ruumiit sioille
Lähetetty: To Elo 07, 2025 8:14 am
Kirjoittaja damfin
Keplotteleva konna kirjoitti: To Elo 07, 2025 8:02 am
Hurraaa kirjoitti: To Elo 07, 2025 3:01 am
Olivat varkaissa joo. Varastamassa sioille tarkoitettuja maitotuotteita.
Tarkoitatko, että oli jotenkin vähempiarvoista varastettavaa kuin, että olisivat pöllineet esim. fillarin tai telkkarin vai mitä tarkoitat?
No saako jostain ostettua fillarin tai telkkarin muutaman maitolitran hinnalla...?
Ymmärrän vihan ja inhon mustia maahanmuuttajia kohtaan Suomessa, mutta tuo tapahtui Etelä-Afrikassa jossa neekerit ei ole maahanmuuttajia vaan alkuperäisväestöä, joten kyllähän tuo nyt melko kohtuuton rangaistus maitotuotteiden varastamisesta oli, vai pitäisikö meilläkin kantasuomalaiset myymälävarkaat alkaa syöttämään sioille?