Rikospuolella kyse olisi pahoinpitelysyytteestä, ainakin syytä epäillä kynnys ylittyy. Jos tuo olisi "vahinko" ja lievä pahoinpitely, silloinkin se olisi yleisen syytteen alainen eikä asianomistajan mielipiteestä kiinni, kohdistui henkilöön hänen työtehtäviensä vuoksi eikä rikoksentekijä kuulu työpaikan henkilöstöön (RL 21:16). Luvassa olisi kohtuullinen sakko. Isompi seuraus on, mitä sponsorit miettivät. Lastenklinikan kummiksi ei ihan heti ole asiaa.
NHL:ssä muuten tappelu päättyy heti kun pilli soi, nimittäin liiga jakaa tuomioita vain pelin aikana.
Se ei ainakaan isommissa kaukaloissa (eli ammattilaissarjoissa) ole mitenkään harvinaista että tuomari saa nyrkistä kun menee väliin tappelun aikana. Tai voi se nykypäivänä olla, mutta ei ollut silloin vanhaan hyvään aikaan kun jääkiekko oli miesten peli.
Varmaan täkäläisissä kaukaloissa puhutaan ennennäkemättömästä tapauksesta, mutta kyllähän tuosta rangaistukseksi riittää se mikä pelissäkin tuomittiin eli 2+5+20 min. Se nyt ei selvinnyt oliko kyse pelirangaistuksesta (5+20 min) vaiko ottelurangaistuksesta (25 min) jolloin tietysti ottelurangaistuksesta seuraa automaattisesti vähintään yhden ottelun pelikielto.
Villeri kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 8:55 pm
Tuomariin osui vahingossa, mutta se polvitaklaus oli kyllä ihan sika.
Se on aivan sama onko se vahinko
No ei se nyt ihan noin ole. Jos olisi tarkoituksella lyönyt dumaria, niin ei todennäköisesti pelaisi useampaan vuoteen, mutta nyt puhuttaneen ottelumääräisesti tuomiosta.
Tattipa kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 7:46 pm
Ikuinen pelikielto noin heikkopäiselle tyypille.
Vahinkohan tuo oli. Vastajoukkueen pelaaja kävi aluksi tuomaria osuneen kaverin päälle ihan normaalin jäähytilanteen jälkeen ja lyömäkisaksi meni. Tuomari taas meni työntämään päänsä lyömäkilpailun keskelle ja näin kävi
Tattipa kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 7:46 pm
Ikuinen pelikielto noin heikkopäiselle tyypille.
Vahinkohan tuo oli. Vastajoukkueen pelaaja kävi aluksi tuomaria osuneen kaverin päälle ihan normaalin jäähytilanteen jälkeen ja lyömäkisaksi meni. Tuomari taas meni työntämään päänsä lyömäkilpailun keskelle ja näin kävi
Aika sairas oli pelaajan reaktio lyöntinsä jälkeen. Ei jäänyt katsomaan mitä tapahtui, kyselemään tuomarin vointia tai pyytämään anteeksi. Ei ole kauheasti uskoa näihin uusiin sukupolviin. Toivottavasti huilaa koko kauden, ei ollut tervettä käytöstä.
Se on aivan sama onko se vahinko, nyrkkeily on ihan oma lajinsa. Paska sihti sillä ainakin oli, kuin mustalainen aseen kanssa
dumari on sivulla ja tappelukaveri edessä. siitä huolimatta vetää dumaria suoraan päin näköä. joko Karalahden jalanjäljissä, tai puolisokea kaveri.
Vaikka neekeri ei osaa luistella, niin kyllä sen silti pitäisi erottaa suora ja koukku.
Tuo nyrkkien heiluttelu ja poistuminen paikalta nyt kertoo lähinnä monen jääkiekkonuoren kusipäisestä asenteesta. Ollaan muka tulevia NHL-staroja ja säännöt eivät koske minua. Sallitaanko muissa lajeissa näin epäurheilijamaista käytöstä?
Tenderloin kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 9:37 pm
Ei ihme että jääkiekko vetää puoleensa väkivaltaan taipuvaisia sosiopaatteja. Kaukalossa selviää jäähyllä ja pelikiellolla teoista jotka normaalien, töissä ja kirkossa käyvien kansalaisten tekemänä täyttäisivät rikoksen tunnusmerkit ja johtaisivat sakkoihin tai jopa vankeustuomioon. Raa'atkin väkivallanteot kuitataan puhumalla "kontaktilajista" ja impulssikontrollin puute on vain kovan pelimiehen merkki.
Ja vielä pahempia ovat kamppailulajit. Nyrkkeily, itämaiset taistelulajit, MMA ja paini! Kehässä ja tatamilla saa tehdä vastustajalle sellaista josta siviilissä poliisi tulisi hakemaan säilyy ja lopulta saisi vähintään sakkotuomion. JUMALAUTA!
Pelikin näyttää tuloksellelisti olleen pettymys ja kaveri turhautuneena vielä teloo jalkakampilla vastustajan. Tällöin on ihan hyvä joukkuekaveriaan puolustamaan tulleen antaa muikkaria kusipäälle.
Itkupotkuraivareissa lyö sitten silmät kiinni tuomaria.