Sivu 2/20

Lähetetty: To Elo 21, 2008 12:30 am
Kirjoittaja loneliness
Tiina kirjoitti:
Solmu kirjoitti:Myöntäkää nyt itsekin, että kaikkihan me sarjamurhaajilta näytetään passi/ajokorttikuvassa.

Mä en ainakaan myönnä ja minusta on edelleenkin masentuneen näköinen ja näin illalla katsoen ehkäpä vielä enempi! 8)
Komppailen aiempaa Tiinan viestiä. On kyllä vähän masentuneen näköinen, mutta ehkä ei vaan diggaa olla kuvassa, eikä mikään linssilude, ei näistä ota selvää. Iloiselta näyttävät ihmiset kuvassa voivat toki myös olla masentuneita. Taisin jo tyrmätä oman kantani parissa lauseessa kannasta toiseen :shock:

Lähetetty: To Elo 21, 2008 9:23 am
Kirjoittaja mice
oon samaa mieltä tästä kuvasta kuin loneliness ja Tiina. Ihan heti kun näin kuvan tuli mieleen masentunut ihminen.

Toisen silmän ympäristö vähän tummunut...

Lähetetty: To Elo 21, 2008 1:43 pm
Kirjoittaja esmes-
voisi myös olla aamutuimaan otettu kuva, kukaanhan ei heti aamusta ole parhaimmillaan. ja minun silmään näyttää enempi ihan tavan passikuvalta eikä poliisin ottamalta. passikuville on ominaista hymyilemättömyyden lisäksi tarkat mittasuhteet, se miltä etäisyydeltä kuva otetaan jne. oon itse ollut valokuvausliikkeessä ottamassa ihmisistä passikuvia eikä niissä kukaan loistanut, tuon näköisiä useimmat oli, etenkin heti aamusta.

Lähetetty: To Elo 21, 2008 2:31 pm
Kirjoittaja serialist
Passikuva, johon se on pyöräillyt kilometrejä vesisateessa. Niin kuin minä ajokortin kuvaani. Näytän siinä hyvinkin vittuuntuneelta, väsyneeltä ja elämääni kyllästyneeltä. Kuitenkin olen suht elämäniloinen ja kiva kaveri.:)

Toistaiseksi uskon siihen, että hänelle on sattunut polkupyörällä onnettomuus. Joko oma tai jonkun muun vika.

Lähetetty: La Elo 23, 2008 10:12 am
Kirjoittaja Cicciolina
Asuks tää neitonen yksin? Jos onkin palauttanut pyöränsä jo varastoon, ja sitten jalkanaisena lähtenyt liikkeelle... :roll:
Onko pyörästä mitään kuvauksia ollut missään, meinaan vaan et olis helpompi ihmisten vaik sit esim ilmoitella jos hylättynä jossain samanlainen fillari?

Lähetetty: La Elo 23, 2008 12:08 pm
Kirjoittaja Priora
MissHolmes kirjoitti:Minusta tuntuu aina kauhealta, kun ihminen ehtii olla kateissa pari viikkoa
ennen kuin kukaan kaipaa.
Minulla on onneksi turvanani perhe, mutta äitinikin tekisi varmasti ilmoituksen jo parissa-kolmessa päivässä, jos ei minua tavoittaisi. (ja mää oon sentään yli 40 vee)
Jossain lehdessä luki, että sillä oli puhelin unohtunut kaverilleen ja se oli siitä vanhemmilleen ilmottanut, joten sen takia vanhemmat eivät heti huolestuneet, kun tyttöä ei tavoittanut puhelimitse.

Lähetetty: Su Elo 24, 2008 9:56 pm
Kirjoittaja Haapojan veli
villivadelma kirjoitti:Hui...heti tuli mieleen M.Haantien ja T.Lukkarisen tapaukset:/
Herätellään nyt vähän henkiin tätä tutkintalinjaa, kun näemmä kukaan muu ei ole villivadelman kommenttiin kiinnittänyt suurempaa huomiota. Eikös vaan olekin niin, että heti kuvan nähdessään tulee mieleen ko. tapaukset? Ulkonäöllisesti saman kaliiberin tyttöjä, en sitten tiä, onko nähtävissä kuvasta vai tuleeko mielikuva just näistä vanhoista tapauksista, mutta varovasti vois arvailla, että samansuuntaisia taustojakin saattais löytyä, kuin Haantie/Lukkarinen -akselilta.

...vaikka todennäköisimmin tyttö löytyy jostain salaisen armaan kainalosta tai ojanpohjalta fillareineen, aika kaukaa haetultahan teoria sarjamurhaajan(?) paluusta kuulostaa. Vai oliskohan voinut vapautua hiljan elinkautisesta, jos ois sellaisen 90-luvulla saanut...???

Lähetetty: Su Elo 24, 2008 9:59 pm
Kirjoittaja villivadelma
Juu, kuvan nähtyäni tosiaan minulle tulivat mieleen nuo pari tapausta. Mutta toivotaan, että edes tämä Pauliinan kohtalo ratkeaa mahd.pian.

Lähetetty: Su Elo 24, 2008 10:11 pm
Kirjoittaja Tapiiri
Kuinka vanha lienee tuo kuva. Ainakaan nykyisiä passikuvasäädöksiä se ei vastaa. Elokuussa 06 tuli säädökset mm. siitä, että molempien korvien täytyy näkyä.

Eipä tässä muuta.
Terv. kuvaamon täti.

Lähetetty: Su Elo 24, 2008 10:36 pm
Kirjoittaja loneliness
Haapojan veli kirjoitti:
villivadelma kirjoitti:Hui...heti tuli mieleen M.Haantien ja T.Lukkarisen tapaukset:/
Herätellään nyt vähän henkiin tätä tutkintalinjaa, kun näemmä kukaan muu ei ole villivadelman kommenttiin kiinnittänyt suurempaa huomiota. Eikös vaan olekin niin, että heti kuvan nähdessään tulee mieleen ko. tapaukset? Ulkonäöllisesti saman kaliiberin tyttöjä, en sitten tiä, onko nähtävissä kuvasta vai tuleeko mielikuva just näistä vanhoista tapauksista, mutta varovasti vois arvailla, että samansuuntaisia taustojakin saattais löytyä, kuin Haantie/Lukkarinen -akselilta.
Eikös sillä oletetulla sarjamurhaajalla ollut tapana iskeä keski-ikäisiin vähän alkoholiin meneviin naisiin? Tämä Pauliina on aika paljon nuorempi ja tekijäkin olisi vankilassa ikääntynyt vuosia paljon. Mutta ei toki mahdottomuus. Jos ei äijällä ole niin tarkka enää se kohderyhmä, mitä metsästää.

Lähetetty: Su Elo 24, 2008 10:46 pm
Kirjoittaja Poiroo
Tässä lähempää karttaa paikasta. Suitsikatu on aika lähellä Metsäkankaan ostoskeskusta.
Kartassa näkyy aika hyvin maasto yms. kuviot ja talot

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kart ... al&lang=FI

Lähetetty: Su Elo 24, 2008 11:33 pm
Kirjoittaja hipsulainen
http://www.ess.fi/?article=205820

Poliisille puolenkymmentä vihjettä kadonneesta lahtelaisnaisesta
Nuoli 10:42 - 22. elokuuta 2008

Lahden poliisi on saanut puolenkymmentä vihjettä kolme viikkoa sitten kadonneesta Pauliina Virtasesta. Tapauksen tutkinta ei ole kuitenkaan juurikaan edennyt. Poliisi tiedotti katoamisesta tiistaina.
- Enimmäkseen vihjeet ovat sellaisia, että samannäköinen henkilö on nähty jossain. Tarkastamme vihjeitä, mutta mitään selventävää ei ole kuitenkaan tullut ilmi, rikoskomisario Esko Heinonen Lahden poliisista kertoo.
Hän ei halua ottaa kantaa rikoksen todennäköisyyteen.
- Kaikki mahdollisuudet ovat olemassa.
Viimeinen varma havainto Suitsikadulla asuvasta Pauliina Maritta Virtasesta tehtiin Metsäkankaan ostoskeskuksella heinä-elokuun vaihteessa. Hän oli tuolloin liikkeellä polkupyörällä.
Tummahiuksinen 25-vuotias Virtanen on 163 senttiä pitkä. Hän painaa noin 60 kiloa.
Poliisi pyytää tietoja kaikista havainnoista numeroon 071-8737 495 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]

Lähetetty: Ke Elo 27, 2008 12:52 pm
Kirjoittaja ABC
Katsokaa uusi kuva Tuula Lukkarinen -ketjusta...

Lähetetty: Ke Elo 27, 2008 2:22 pm
Kirjoittaja loneliness
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 2&start=45

Tuolla siis kuva, mihin ABC viittasi. Sivulla neljä.

No joo, kylläpä näyttää yhdennäköisyys olevan melko suuri. Onko sitten sattumaa vai ei? Tällaisissa tapauksissa alkaa helposti yhdistellä tekoja toisiinsa.

Pauliina Virtanen, Maarit Haantie ja Tuula Lukkarinen ovat kaikki tummatukkaisia naisia, mutta kyllähän Suomessa tummatukkaisia naisia vilisee muutenkin...

Lähetetty: Ke Elo 27, 2008 3:22 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Mhhh...
yhdestä ainoasta lauseesta tein oman johtopäätökseni! (sanonut vanhemmilleen puhelimen unohtuneen kaverilleen. ??)

Joko puhelin on jo mennyt velkojen hoitoon tuolloin aiemmin ja noiden velkojen seurauksena joko a) ottanut hengen itseltään ahdistuksessa tai b) joutunut velkojien kynsiin kunnolla.