Sivu 2/5

Lähetetty: Ma Elo 25, 2008 11:03 pm
Kirjoittaja che che
MissHolmes kirjoitti:
Sampola kyllä kuuluu myös tuolla toisessa ketjussa mainittuun ''vaaralliseen alueeseen'' noin niin kuin Porissa yleensä.


Sekään ei tietenkään ole varmaa, etteikö olisi tarkoituksella lähtenyt niinkuin olisi ollut menossa junaan, mutta kuitenkin lähtenyt ihan muualle.
Nii toi Keulatie on Pormestarinluodossa eli näin paikallisten kutsumana "porkka" ja totta on se että kuuluu myös "vaarallisiin alueisiin" porissa.

Jotenkin tuntuu siltä että olis tällähetkellä jonkun kaverin luona piilossa. Tosin voihan se olla että porkan hurjat on tarvinnu kaljarahaa ja ryöstön lopuks tuupannu jokeen.

Toivottavasti löytyy ehjänä ja elossa.

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 12:51 am
Kirjoittaja Antti_
pikku-my kirjoitti:
saralinton kirjoitti:Katoamispäivänä on seuraava Riihimäelle lähtenyt juna ollut lähdössä 18:15 ja näyttäis kartan mukaan olevan keulantieltä hippasen yli kilometrin matka rautatieasemalle.

Onkohan varmuuden vuoksi lähtenyt noin ajoissa kävelemään vaiko ajatuksena käydä jossakin matkan varrella?
mistähän tuona matkan oot saanut? matkaa on eniron karttojen perusteella aika tasan 5 kilometriä. hieman saa oiottua pyöräteitä pitkin. ei musta yhtään liian ajoissa liikenteessä.
Google Maps meinaa, että kävelen matkaa olisi 4,3 km ja kestäisi noin 55 minuuttia..

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 1:58 am
Kirjoittaja VoDKa
miinushka kirjoitti:
Tiina kirjoitti: Tuo--->hänellä oli lyhyeksi leikatut hiukset oli kyllä hyvä selvennys.
Käsittääkseni kaikilla MIEHILLÄ armeijassa on.... :roll:
Niimpä... :roll:
Olen käsittänyt, että armeijassa nykyään saa kohtalaisen pitkilläkin hiuksilla olla liikenteessä.

En tiedä mistä olen saanut tämän käsityksen. Voi myös olla, että kyseessä oli joku ehdotus vain, jota yritettiin saada läpi. Mutta muutamia vuosia sitten asiasta kuulin ensimmäistä kertaa.

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 9:28 am
Kirjoittaja Tiina
^OT...Joo, no kansanedustaja Päivi Räsänenhän tästä viimeksi jollotti tyyliin:
" Oi...Säästäkää poikani kiharat" :lol:
Mutta eipä tainnut läpi mennä.
Mielestäni kyllä väärin, koska mimmit saa lettinsä kuitenkin pitää.
Tukka vaan pois kaikilta tai sitten samat tukkaoikeudet molemmille.
Onhan tuo törkeää epätasa-arvoa tuommoinen. :o

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 9:33 am
Kirjoittaja loneliness
Olisiko ollut se kristittyjen kansanedustaja Päivi Räsänen, joka muistaakseni suri sitä, että hänen poikansa pitkät kutrit joudutaan ajamaan pois armeijassa. Aloite ei mennyt läpi. Kyllä vähän voisin äitille kuitata, jos jossain eduskunnassa alkaisi nostamaan haloota minun hiuksistani.

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 9:57 am
Kirjoittaja Katjushka
Kadonnut varusmies löytyi kuolleena
26.08.2008 09:44


Kadonnut porilainen varusmies on löytynyt kuolleena. Lenkkeilijä löysi vainajan maanantai-iltana Porissa.

Poliisi ei epäile, että tapaukseen liittyy rikosta.

Varusmies ehti olla kateissa viikon, hän lähti kotoaan viime viikon maanantaina.

Hänellä ole poliisin mukaan tarkoitus kävellä junalle ja nousta Riihimäelle menevään junaan. Kadonneen olisi pitänyt olla viestikomppaniassa samana iltana puoleen yöhön mennessä, mutta hän ei koskaan ilmaantunut perille. IS

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 10:02 am
Kirjoittaja joey
Ei tuo viestikomppania nyt se kaikista rankinkaan paikka ole... Mitäköhän pojalle on sattunut :o ? Koska tapaukseen ei taaskaan epäillä liittyneen rikosta ja koska ruumis on käsittääkseni löytynyt maastosta (sen mielikuvan uutisesta ainakin saa, kun vesistön osuutta asiaan ei erikseen mainita), olisikohan puuhunhirttäytyjä? Ei sitä näillä ilmoilla oikein palellutakaan, eikä toisaalta tuo matka kotoa asemalle ole ollut niin pitkä, että joutuisi huilimaan kesken matkanteon.

Tuosta tukka-asiasta vielä, että käsittääkseni vain tosi pitkä tukka sallitaan miehillä täydellisen lyhyen lisäksi. Logiikkana se, että on väärin joutua ajelemaan päänsä mikäli on tarkoitushakuisesti kasvattanut kuontaloaan vuositolkulla. Ja minusta tuo käytäntö nykyisellään on itseasiassa oikein sopiva, naisille pään ajeleminen olisi pikkiriikkisen rankempi juttu ja kyllä nainenkin voi näyttää sotilaalliselta pitkällä tukalla. Mies nyt näyttää pitkällä tukalla aina hieman.. nojoo, tässä mennään jo henkilökohtaisiin mielipiteisiin :D

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 10:13 am
Kirjoittaja MissHolmes
No hups.
On aika säälittävää, että ihminen jo tuossa iässä kokee maailman ja elämän niin turhaksi, että päättää päättää päivänsä.

Sunnuntaina, juuri tuota maanantaita ennen, tuli se ällö ''dokumentti'' maailmanlopusta 2012.

Minä kyllä henkilökohtaisesti ahdistuin hetkellisesti, mutta voisiko tuollainen saada heikomman täyden epätoivon valtaan? Ja mahdollisesti jopa hetkellisesti nostaa itsemurhalukuja?
Katsoitteko?

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 10:36 am
Kirjoittaja loneliness
MissHolmes kirjoitti:
Minä kyllä henkilökohtaisesti ahdistuin hetkellisesti, mutta voisiko tuollainen saada heikomman täyden epätoivon valtaan? Ja mahdollisesti jopa hetkellisesti nostaa itsemurhalukuja?
Katsoitteko?
No eiköhän tässä kuitenkin kallistuttaisi itsemurhan puolelle, joka johtuu raskaasta armeija-ajasta tai henkilökohtaisista kriiseistä elämässä, esim. ero. Tai joku tapaturma. Kuulostaa äkkiseltään vähän kaukaa haetulta joku dokumentin vaikutus tähän asiaan.

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 10:47 am
Kirjoittaja SVC
Niin no, jos 2012 toteutuu, ei hyvää aikaa ole paljoakaan raskaan asepalveluksen käymisen jälkeen. Aika turhalta se laiffi saattaa siinä vaiheessa vaikuttaa... Tosin ajatelkaas niitä jotka käyvät palvelusta vuonna 2011.

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 10:52 am
Kirjoittaja loneliness
joey kirjoitti:Ei tuo viestikomppania nyt se kaikista rankinkaan paikka ole... Mitäköhän pojalle on sattunut :o ?

Tuosta tukka-asiasta vielä, että käsittääkseni vain tosi pitkä tukka sallitaan miehillä täydellisen lyhyen lisäksi. Logiikkana se, että on väärin joutua ajelemaan päänsä mikäli on tarkoitushakuisesti kasvattanut kuontaloaan vuositolkulla. Ja minusta tuo käytäntö nykyisellään on itseasiassa oikein sopiva, naisille pään ajeleminen olisi pikkiriikkisen rankempi juttu ja kyllä nainenkin voi näyttää sotilaalliselta pitkällä tukalla. Mies nyt näyttää pitkällä tukalla aina hieman.. nojoo, tässä mennään jo henkilökohtaisiin mielipiteisiin :D
Ei se rankkuus aina paikkaa katso tai komppaniaa. Useimmitenhan se armeijan kurjuus on varusmiehille sitä, ettei osata ottaa huutoa vastaan ja tehdä paineen alla hommia, eli kun joku on huutamassa korvaan. Sitten jos sattuu olemaan tavallista kömpelömpi, laiskempi, tai niskoittelevampi, niin varmasti joutuu alikersanttien silmätikuksi. Oli se komppania mikä tahansa. Fyysisesti komppanioissa toki voi olla eroa, mutta nykyään tuo henkinen jaksaminen on vähintään yhtä oleellinen tekijä, kuin fyysinen.

Tukka-asiasta, en ole kyllä kuullut, että kenelläkään äijällä mitään hevilettiä saisi olla. Oletkohan sekoittanut kertausharjoitukset varusmiespalvelukseen?

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 11:31 am
Kirjoittaja Mickey
Poika on sitten löytynyt ja valitettavasti kuolleena, voimia omaisille.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008082 ... 2_uu.shtml

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 11:35 am
Kirjoittaja Marsalkka
MissHolmes kirjoitti:No hups.
On aika säälittävää, että ihminen jo tuossa iässä kokee maailman ja elämän niin turhaksi, että päättää päättää päivänsä.
Eikö enemmänkin surullista?

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 11:39 am
Kirjoittaja joey
loneliness kirjoitti: Tukka-asiasta, en ole kyllä kuullut, että kenelläkään äijällä mitään hevilettiä saisi olla. Oletkohan sekoittanut kertausharjoitukset varusmiespalvelukseen?
En ole sekoittanut. Etkö tosiaan ole kuullut tuosta "elämäntyö"-jutusta? Että mikäli voi osoittaa, että tukkaa on tosiaan kasvatettu oikein urakalla, sitä ei tarvitse leikata. Käsittääkseni tuon määritelmän saa toisaalta nykyään hieman helpommin, ts. tukka-asian kanssa ollaan paljon lepsumpia. Syy sille, että moni sitten kuitenkin päätyy ajelemaan hurmaavat kiehkuransa pois, on oletettavasti käytännöllinen: siinähän yrität huolehtia shampoon ja hoitoaineen käytöstä, harjaamisesta ja nutturan kestämisestä parin viikon metsäreissulla.

Pahoittelen OT:tä. Tarkennusta uutiseen odoteltaessa.

Lähetetty: Ti Elo 26, 2008 11:42 am
Kirjoittaja Marsalkka
joey kirjoitti:
loneliness kirjoitti: Tukka-asiasta, en ole kyllä kuullut, että kenelläkään äijällä mitään hevilettiä saisi olla. Oletkohan sekoittanut kertausharjoitukset varusmiespalvelukseen?
En ole sekoittanut.
Epäilen vahvasti, että olet. Lähdenpä tästä etsimään faktaa. ;)

edit. Ainakin vuosi sitten hiusten tuli miehillä olla lyhyet:

http://www.mil.fi/ruotuvaki/?pid=3290