Sivu 2/2

Re: Henkilö kuoli pudottuaan sillalta Jyväskylässä

Lähetetty: To Maalis 12, 2026 12:41 am
Kirjoittaja MustaNaamion
H.Moilanen kirjoitti: Ke Maalis 11, 2026 11:47 pm
lonesjucca kirjoitti: Ti Maalis 10, 2026 1:31 pm Onko se sattumaa vai seurausta ahdistuksesta ja ahdingosta mitä oikeistohallitus on toimillaan saanut aikaan.
Monet syyttävät hallitusta siitä ja tästä. Tämä koskee aiempiakin hallituksia, eikä pelkästään tätä nykyistä.

Itsemurhille on kuitenkin todella monia syitä. Ihan hiljattain Oulussa oman vastasyntyneen vauvansa betonilattiaan paiskannut(?) mies kuoli hyvin pian väkivaltaisen tekonsa jälkeen tutkintavankeuden alkuvaiheessa - ilmeisesti oman käden kautta. Murha.infossa käsitellyistä rikostapauksista tulee mieleen useita henkilöitä, jotka ovat kuolleet rikostutkinnan/syyteharkinnan aikana ollessaan rikoksista epäiltyinä. Rikoksista epäillyt ovat tietysti vain yksi ryhmä itsemurhan tekevistä, mutta halusin nostaa asian esille, koska esimerkiksi näistä itsemurhista ei varmaan kannata hallitusta syyttää.

Kuoliko se vauva muuten? Vai tuliko siitä vaan vihannes.

Jos nimittäin kuoli, tai meni vihannekseksi niin siinähän sen perheenisän elämä oli aika taputeltu. Jos tiedossa oli 10v saunareissu ja turpasaunat sen jälkeen niin teki oman ratkaisunsa. Huono esimerkki mielestäni. Eihän Epsteinkään kuollut oman käden kautta ennenkuin ymmärsi, että se elämä vankilassa ei ole yhtä kivaa kuin lasten raiskailu omalla saarella.

Yleisin itsemurhien syy lienee Suomessa edelleen taloudellinen ahdinko. Hallitus voi toimillaan joko lisätä yhdenvertaisuutta, tai heikentää sitä. Tämä mahdollisuus on jokaisella hallituksella kokoonpanosta riippumatta, tosin vain vasemmalla päin oleva hallitus on näin tehnyt.

Re: Henkilö kuoli pudottuaan sillalta Jyväskylässä

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2026 6:21 pm
Kirjoittaja Belsebuubi224
matamimimmi kirjoitti: Ti Maalis 10, 2026 8:15 pm Onko tämän casen henkilö mies vai nainen ja minkä ikäinen ?
Käsittääkseni nuori tyttö.

Re: Henkilö kuoli pudottuaan sillalta Jyväskylässä 10. maaliskuuta 2026

Lähetetty: Su Maalis 22, 2026 1:59 pm
Kirjoittaja KekkolanKelmi
22.3 Toinen tapaus, tosin ei varmuutta onko tapahtunut sillalla ..

KSML :

"Henkilö kuoli Jyväskylän Siltakadulla sunnuntaina aamuyöllä.

Keski-Suomen pelastuslaitos hälytettiin kello 3.15 ihmisen pelastustehtävän. Pelastuslaitos kertoi aamuneljän jälkeen tiedotusvastuun asiassa siirtyneen poliisille.

Henkilön kuolema vahvistettiin Sisä-Suomen poliisista aamukymmenen jälkeen. Poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyntutkinnan eikä tiedota asiasta enempää.

Siltakadulla sijaitsee muun muassa Kuokkalan silta."

Re: Henkilö kuoli pudottuaan sillalta Jyväskylässä

Lähetetty: Su Maalis 22, 2026 9:13 pm
Kirjoittaja U.N. Owen
lonesjucca kirjoitti: Ti Maalis 10, 2026 1:30 pm Hyppäsi itse. Ei pudonnut.

Koska media alkaa tekemään sitä tehtäväänsä, joka on tiedon välittäminen?
Sinähän varmaan tiedät sellaisen paperinivaskan kuin Journalistin ohjeet. Pykälässä 28 todetaan, että "sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta."

Perusminfolainen raadonsyöjä ei voi ehkä käsittää, että osa journalisteista oikeasti noudattaa kyseistä ohjetta.

Re: Henkilö kuoli pudottuaan sillalta Jyväskylässä 10. maaliskuuta 2026

Lähetetty: Ma Maalis 23, 2026 8:26 am
Kirjoittaja Pahani Julmu
KekkolanKelmi kirjoitti: Su Maalis 22, 2026 1:59 pm 22.3 Toinen tapaus, tosin ei varmuutta onko tapahtunut sillalla ..

KSML :

"Henkilö kuoli Jyväskylän Siltakadulla sunnuntaina aamuyöllä.

Keski-Suomen pelastuslaitos hälytettiin kello 3.15 ihmisen pelastustehtävän. Pelastuslaitos kertoi aamuneljän jälkeen tiedotusvastuun asiassa siirtyneen poliisille…"
On varmuus, oli käytännössä ihan keskellä siltaa.

Re: Henkilö kuoli pudottuaan sillalta Jyväskylässä 10. maaliskuuta 2026

Lähetetty: Ma Maalis 23, 2026 4:22 pm
Kirjoittaja KekkolanKelmi
Eli poliisi ei enää mainitse Kuokkalan siltaa hyppypaikkana kun alkaa hyppijiä olemaan melkein kuin Jätkäsaaren parkkitalolla .. Surullistahan se on toki. Ainahan siitä on kesällä hypitty ja pelastuslaitosta turhaan kuormitettu mutta niistäkin osa on hypänny viimeisen kerran vaikkei olis ollu tarkotus.