MURHA.INFO

Madeline_Poel kirjoitti:

kakkosurpo kirjoitti:

Ailar kirjoitti:Vanhasta Kotimaa-lehdestä ote:
Hyvinkään poliisi pitää todennäköisenä, että Kytäjän kartanossa entisen kumppaninsa ampunut 26-vuotias mies suunnitteli tekoaan etukäteen. Miehen kanssa läheisissä tekemisissä olleet henkilöt ovat kertoneet poliisille, että hän vihjaili heille aikeistaan jo ennen surmaa.Lisäksi mies oli viikkoa ennen surmaa matkustanut kotiseudulleen Perhoon, mistä hän haki surma-aseena käytetyn haulikon. Sillä hän ampui 34-vuotiasta naista kahdesti lähietäisyydeltä viime lauantain vastaisena yönä.Teon motiiviksi on varmistunut mustasukkaisuus. Rikosylikomisario Pekka Partasen mukaan nainen oli katkaissut viitisen vuotta kestäneen parisuhteen, mutta mies ei ottanut suhteen päättymistä uskoakseen.Sekä surmaaja että uhri työskentelivät Kytäjän kartanossa eläintenhoitajina. Mies ampui naisen omassa huoneessaan kartanon henkilökunnan asuntolassa.Mies oli surmatyön tehdessään keskivahvassa humalassa.Mies on tunnustanut teon ja kertonut tapahtumista kuulusteluissa hyvinkin tarkasti. Partanen kertoo, että miehellä on hyvin katuvainen olo.

Julkaistu 29.7.2003 16:22:00

Kuten nyt huomaaat niin tapauksen tiedot on aika pitkälti tässä lainauksessa. Siitä voit miettiä oman kirjoituksesi järkevyyttä.
Ja tuota vähän odotinkin sinulta että missä vaiheessa alat mollaamaan tai syyllistämään uhria.
Kysyn sinulta että miksi haluat mollata uhria joka on ennen kuolemaansa jättänyt tämän murhaajan?

Etkö huomannut lukea että uhri oli jättänyt tämän murhaajan? Olisiko uhrin pitänyt sitkeästi roikkua vasten tahtoaan, kuoleman pelossa, tämän murhaajan kanssa suhteessa?
Etkö huomannut että murhaaja vihjaili lähipiirilleen tulevasta murhasta, eikä suinkaan baarin lähdöstä parin päivän päästä.
Et tietenkään halunnut huomata sitäkään että murhaaja alkoi valmistella tekoaan jo viikkoa aikaisemmin hakemalla Perhosta haulikon vain tätä tarkoitusta varten. Ja ihan vahingoossa varmaankin ampui kahdesti uhria teloitustyyliin lähietäisyydeltä.
Et tietenkään huomannut murhan motiivia, mustasukkaisuutta. Senkö takia uhri ei ollut niin puhtoinen kun lemppasi mustasukkaisen varttihullun murhaajansa pihalle parisuhteesta?
Tämän murhaaja paskiaisen olisi pitänyt kohdistaa haulikon laukaus omaan päähänsä, mutta kun ei ihkun luonto riitä.

Olet ihana kun osaat puolustella murhaaja ja syyllistää edes vähän uhria vihjailemalla täysin perättömiä.
Ehkä laitat seuraavaksi teon syyksi tuon jälkikäteen hommatun keskivahvan humalatilan, koska onhan murhaaja nyt kuitenkin pikkuisen ihku ja perheellinen mies. Hyi vittu, se mikään mies ole, ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan.

No joo, mutta kakkosurpo jos tietäisit asian monen muun kuin vain lehdistön kannalta, niin se ei oikein nyt mene ihan tuolla tavalla, mitä on kirjoitettu.
Tunnen tekijän ja pari hänen tuttavaansa, tietty myös nykyisen puolison.
Eikös se nyt ole parempi, että on kunnostautunut ja elää uutta elämää uuden perheensä kanssa?
Ja satavarmaan ei tule tekoaan toistamaan, ja aivan varmasti katuu ja miettii tekoansa aina, eikä siitä ehkä koskaan pääse yli eikä ympäri.

Kytäjän karmivat tapahtumat eivät unohdu: kartanonherra avasi teltan vetoketjun ja teki hirvittävimmän mahdollisen
Kytäjän kartanon historia on synkkä.
Kytäjän kartanon historia on synkkä. (KUVA: Tuomas Selänne)

Julkaistu: 12.5. 12:59

Jaa60
Twiittaa
Sähköposti

Tasan 45 vuotta sitten paljastui veriteko, jota Suomi ei unohda.
Hyvinkään lähellä sijaitseva rapistunut kartano on vain luuranko entisestä loistostaan. Vuosien varrella sen lukuisten asukkaiden kohtaloksi ovat koituneet murheelliset tapahtumat ja epäonni.

Kytäjän kylä sijaitsee Uudenmaan maakunnassa peltotasankojen ja metsien ympäröimänä. Se on syrjässä kantakaupungistaan Hyvinkäästä, jonka keskusta on 15 kilometriä Kytäjältä itään.

Tie Kytäjän kartanolle on kapea ja koivujen reunustama. Jos kartanon kaikki entiset omistajat ja vieraat saisi manattua haamuina kerralla paikalle, tällä hiljaisella raitilla riittäisi väkeä.



Tragedia, johon Kytäjän kartano tullaan aina yhdistämään, tapahtui helatorstaita seuranneena aamuyönä toukokuussa 1972.

Kas tuossa köröttelisi Suomen rikkaimpiin kuulunut Hjalmar Linder vuosimallin 1902 Mercedes Simplexillään, se oli ensimmäisiä autoja maassamme. Linder heittäisi hopealantteja autostaan tien vierustalla ihmetteleville lapsille, kuten hänellä tapana oli. Yhden lantin saattaisi hyvinkin poimia Aarne Vähäkallio, pikku-Aarne, joka kuoli vain 11-vuotiaana kartanon puutarhassa vahingonlaukaukseen.

Tietä Kytäjän kartanolle reunustavat koivujen rivistöt.
Tietä Kytäjän kartanolle reunustavat koivujen rivistöt. (KUVA: Tuomas Selänne)

Presidentti P. E. Svinhufvud kulkisi tien vartta metsästyskivääri kainalossaan ja myhäilisi ammuttuaan juuri nurin kymmenpiikkisen hirven. Yhtä lailla vastaan voisi tulla pitkänhuiskea kartanonherra Kai Kustaa Vähäkallio, joka tuomittiin Kytäjän kartanon kolmoissurmasta 1972 ja joka myöhemmin riisti hengen itseltään. Pikku-Aarne, jos olisi elänyt kauemmin, olisi ollut Kain setä.

”Tervetuloa katsomaan tätä murheenkryyniä”
Mutta ei ole väkeä täällä: tiellä näkyy vain yksinäinen pölypilvi, jota valkoinen Volkswagen Amarok vetää perässään. Auto pysähtyy kartanon ruosteisen rautaportin viereen ja ratin takaa nousee rallilegenda Juha Kankkusen kartanlukija Juha Repo.

Hän on nyt Kytäjä Golfin toimitusjohtaja ja hoitaa samalla kartanon juoksevia asioita.

– Tunsin kartanon (nykyisen) omistajan Yrjö Laakkosen entuudestaan autourheilupiireistä. Kuusi vuotta sitten hän soitti minulle ja kysyi, ymmärränkö mitään golfista. Minä vastasin, että tarkoitatkohan nyt automerkkiä vai peliä.

Oli miten oli, Repo päätyi Laakkosen leipiin ja on viime vuodet asunut kartanoa vastapäätä.

– No, tervetuloa nyt sitten katsomaan tätä murheenkryyniä, sanoo Repo ja viittilöi astumaan sisään Kytäjän kartanoon.

Loiston vuodet
Tänään Kytäjärven rannalla sijaitseva kartano on pelkkä luuranko entisestä loistostaan, kuin kummitustalo. Lattiat on revitty auki, seinähirret lahonneet ja koko rakennus on notkahtanut viistoon. Huoneesta toiseen kuljetaan lankunpätkien päällä.

Vuosien varrella Kytäjän kartanon lukuisten asukkaiden kohtaloksi ovat koituneet murheelliset tapahtumat ja epäonni.
Vuosien varrella Kytäjän kartanon lukuisten asukkaiden kohtaloksi ovat koituneet murheelliset tapahtumat ja epäonni. (KUVA: Tuomas Selänne)

Vaikka suurin osa irtaimistosta – kuten presidentin ampuman hirven täytetty pää – on muualla säilössä, vartiointia alueella on lisätty. Keväällä kutsumattomat vieraat veivät talon keittiöstä vanhan jääkaapin mukanaan.

– Ilkivaltaakin on ollut, sanoo Repo ja osoittaa rikki hakattuja ikkunoita.



Se kirous saisi minun puolestani jäädä jo menneisyyteen.

Vuosisata sitten tämä luuranko oli kuitenkin seutunsa pääkallonpaikka, ympäristönsä aineellisen ja henkisen kulttuurin keskus.

Sen suuruutta on vaikea käsittää: kun Linderien suku hallitsi kartanon maita 1860-luvulta vuoteen 1918, kartanolle kulki oma rautatie ja eräässä vaiheessa tiluksilla oli käytössään oma raha. Kytäjän lantteihin oli painettu se, mitä niillä sai, kuten ”1 litra maitoa”.

Linderien loppu kartanon herroina oli onneton. Constantin Linder kuoli 1908, vuosi sen jälkeen kun oli siirtänyt omistuksen pojalleen Hjalmarille. Kamariherra Hjalmar oli sekä Mustion että Kytäjän kartanoiden pääpamppu ja joidenkin arvioiden mukaan hänellä oli parhaimmillaan jopa 5 000 työntekijää – siis yhtä monta kuin hampurilaisketju Hesburgerilla.

– Kaiken lisäksi hän omisti niin paljon maata, että pystyi ajamaan Kytäjältä omistamaansa Mustion linnaan omia maitaan pitkin, kertoo Repo.

Hyvinkään lähellä sijaitseva rapistunut kartano on vain luuranko entisestä loistostaan.
Hyvinkään lähellä sijaitseva rapistunut kartano on vain luuranko entisestä loistostaan. (KUVA: Tuomas Selänne)

Välimatkaa Kytäjän kartanolla ja Mustion linnalla on noin 80 kilometriä.

Hjalmar Linderin loppu koitti vuonna 1921 Ranskan Marseillessa. Hän oli lähtenyt maanpakoon Suomesta sisällissodan jälkeen arvosteltuaan punavankien kohtelua Hufvudstadsbladetissa ilmestyneessä kirjoituksessaan ”Jo riittää verikylpy!”. Maanpetturiksi leimattuna, omaisuutensa menettäneenä ja velkojat perässään Linder sulkeutui hotellihuoneeseen, asettui kylpyammeeseen ja viilsi ranteensa auki.

Vahingonlaukaus osui sydämeen
Kytäjän kartano päätyi Linderien jälkeen mutkien kautta Vähäkallion suvun omistukseen. Se on suku, jota murheelliset käänteet ja epäonni näyttivät suorastaan vainoavan. Tämän vuoksi paikalliset alkoivatkin puhua Kytäjän kartanon kirouksesta.

– Se kirous saisi minun puolestani jäädä jo menneisyyteen, sanoo Repo ja sen jälkeen koputtaa puista ovenkarmia.

– Ihan vain varmemmaksi vakuudeksi.

Vuoden 1972 kolmoissurma oli tragedian huipentuma, muttei suinkaan suvun ainoa koettelemus.

Vähäkallioiden historia Kytäjän kartanossa alkaa vuodesta 1928, jolloin kuuluisa arkkitehti Väinö Vähäkallio hankki kartanon 20 miljoonalla markalla (nykyrahassa se vastaisi noin seitsemää miljoonaa euroa) yhdessä ystävänsä Kaarlo Kairan kanssa.



Luoti lensi suoraan pikku-Aarnen sydämeen.

Myöhemmin Vähäkallio lunasti koko kartanon itselleen. Siitä tuli Väinön ja hänen vaimonsa Astridin (o.s. Sahlberg) pysyvä koti 1930-luvun alussa. Pariskunnalla oli tuolloin kolme lasta, joista kaikki kuolivat seuraavien 15 vuoden aikana.

Ensin kuoli 11-vuotias Aarne vuonna 1931. Poika oli lähdössä ystävänsä kanssa hillerimetsälle kartanon maille ja kaksikko joutui kipuamaan aidan ylitse. Aarne ylitti esteen ensimmäisenä, ja kun ystävä yritti tulla perässä, pienoiskivääri osui aitaan ja laukesi. Luoti lensi suoraan pikku-Aarnen sydämeen.

Vastoinkäymiset jatkuvat
Pariskunnan toinen poika, 21-vuotias Kai Väinö kuoli vänrikkinä sodassa vuonna 1940. Hänen tulenjohtopaikalleen osui 10. maaliskuuta kranaatti. Kai sekä neljä muuta miestä silpoutuivat sirpaleisiin ja paineaaltoon hetkessä, vain kolme päivää ennen talvisodan päättymistä. Kuolinpäivänään Kaista tuli isä, kun hänen vaimonsa Katri synnytti samalla päivämäärällä poikalapsen.

Vanhin Väinön ja Astridin lapsista, 29-vuotias Eva kuoli 1944 synnytyksen jälkeiseen verenvuotoon. Väinö ja Astrid erosivat pian tämän jälkeen.

Vuonna 1955 leivottiin jälleen uusi kartanon isäntä. Tuon vuoden syyskuu oli poikkeuksellisen lämmin, keskilämpötila oli lähes 15 astetta. Syyskuun 25. päivän iltapäivänä Väinö soitti ystävälleen, luutnantti Aake Pesoselle, joka myöhemmin kertasi hänen sanansa kirjassaan Kytäjä, kohtalon kartano (1983).

– Olen saanut kuolemantuomion. Minussa on todettu syöpä.

Väinö alkoi valmistella kuolemaansa ja teki testamentin, jossa jätti kartanon sodassa kaatuneen poikansa pojalle.

Syöpä jäyti Väinön kuoliaaksi kolmessa vuodessa ja hänet haudattiin Hietaniemeen sukuhautaan vuonna 1959. Kartanon perijä Kai Kustaa Vähäkallio oli tuolloin 19-vuotias.

”Pimeä hetki”
Tragedia, johon Kytäjän kartano tullaan aina yhdistämään, tapahtui helatorstaita seuranneena aamuyönä toukokuussa 1972.

Kai Kustaa oli nyt 32-vuotias kartanonherra, vaikkei tiluksilla kulkiessaan häntä olisi sellaiseksi tunnistanut. Hän pukeutui huolettomiin ulkovaatteisiin, lenkkareihin ja oli kasvattanut itselleen mustan parran. Palkolliset tunnistivat hänet kuitenkin jo kaukaa, sillä hän oli pitkä, 195-senttinen mies.

Helatorstaina illalla hän katseli kartanossaan televisiota. Illan hämärässä hän näki kartanonsa ikkunasta Kytäjärven yli, kuinka vastakkaiselle rannalle Kaalimaannokkaan oli sytytetty nuotio ja pystytetty oranssi teltta.

Kai sai jostain päähänpiston ja lähti yön kähmässä katsomaan, ketkä hänen maillaan majoittuvat. Taskuunsa hän pani revolverin.

Siitä mitä seurasi, on lukuisia teorioita. Yhden version mukaan Kai kimpaantui siitä, kun näki telttailijoiden kaataneen mailtaan leppiä. Toisen tarinan mukaan hän oli karkottanut mailtaan jo aiemmin kutsumattomia vieraita, ja tänä yönä häneltä meni viimeinkin kuppi nurin. Kytäjästä kirjoittaneen Aake Pesosen mukaan Kaille tuli ”pimeä hetki”, joka näkyi kartanonherran luonteessa muutoinkin yllättävinä kiivastumisina, väkivallan purkauksina ja itsemurha-ajatuksina.

Oli asia niin tai näin, Kai meni teltan luo ja avasi vetoketjun. Sisällä teltassa nukkuivat vieretysten Veijo Häkkinen, 19 sekä veljekset Esa Hyväkkä, 18, ja Kai Hyväkkä, 14, kaikki päät ovelle päin.

Kai ampui revolverillaan jokaista poikaa päähän lähietäisyydeltä, ja kun yksi heistä vielä liikahti, ampui hän lisäksi kaksi luotia pojan rintaan. Sitten hän pakeni takaisin yöhön ja kartanoonsa.

Tänä päivänä Kai Kustaa Vähäkallio lepää isoisänsä suunnitteleman Kytäjän kirkon hautausmaalla. Kain hauta erottuu muista, sillä hänen hautapaatensa on luonnonkivi, jonka päällä kasvaa jo jäkälää ja sammalta.

– Kyllä me kaikki palkolliset tiesimme heti seuraavana päivänä, kuka sen teki. Hänellä oli vastaavia kahnauksia aiemminkin, sanoo 58-vuotias Martti Skyttä kolmoissurmasta.

15 vuotta kuritushuonetta
Skyttä on Kytäjän kartanon pitkäaikaisin työntekijä, sillä hän tuli kartanoon töihin jo Kain ollessa isäntänä. Skytän mukaan Kai oli kiivasluontoinen mies, joka ei sietänyt vieraita maillaan.

– Kaitsu ei suhtautunut kauhean hyvin siihen, jos tulia tehtiin minne sattuu. Meille palkollisille hän oli mukava, minun kaltaiselleni rengillekin. Minulla ei ole pahaa sanottavaa hänestä, vaikka tämän homman hän olisi voinut tehdä toisinkin.

Kai Vähäkallio ampui teinipojat telttaan Kaalimaannokkaan, joka näkyy kartanon ikkunoista.
Kai Vähäkallio ampui teinipojat telttaan Kaalimaannokkaan, joka näkyy kartanon ikkunoista. (KUVA: Tuomas Selänne)

Vuonna 1972 poliisilta meni kuitenkin kuukauden päivät, ennen kuin epäilys kartanonherran osuudesta surmiin julkistettiin ensimmäisen kerran. Tähän lienee vaikuttanut se, että kartanonherra oli sen verran kunnioitettu henkilö 1970-luvun Suomessa.

Näyttö oli lopulta aukoton: poliisi löysi surma-aseen ja sai tunnustuksen. Mielentilatutkimuksessa Kai Vähäkallion todettiin olleen surmat tehdessään täyttä ymmärrystä vailla. Hänet tuomittiin kihlakunnanoikeudessa kolmesta taposta 15 vuodeksi kuritushuoneeseen.

Hovioikeus vahvisti tuomion. Korkein oikeus alensi tuomiota myöhemmin kolmella vuodella. Ensikertalaisena hän istui 12 vuoden tuomiostaan puolet ja vapautui 1978.

Heinäkuun 20. päivänä 1979 Kai oli ollut vuoden vapaalla jalalla. Hän istuskeli kartanon pihamaalla ja riiteli kovaäänisesti tuoreen puolisonsa kanssa. Lopulta Kai hyppäsi pystyyn kivahtaen:

– Minun kanssani ei kenenkään tarvitse enää riidellä, sanoi Kai ja marssi sisälle taloon.

Sitten hän ampui itseään päähän. Martti Skytän käskettiin mennä kartanon taakse harjulle, kallioiselle maalle.

Siellä oli jo kivi katsottuna, joka pitäisi nostaa kauhalla ja viedä Kain haudalle. Niin Skyttä teki.

– Se oli hänen isäpuolensa ja äitinsä toive. Molemmat olivat murheen murtamia.


Miika Viljakainen
Kartanon työntekijä surmasi toisen työntekijän
Viimeisin verityö Kytäjän kartanon mailla tapahtui vuoden 2003 heinäkuussa.

Epäilty ja uhri, 35-vuotias nainen, olivat kartanon työntekijöitä. Kun nainen yritti katkaista heidän seurustelunsa, mies ampui tätä haulikolla.

26-vuotias mies tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta.