Kirkkoveneitäkin on piirrelty

:
Tiedustelukone lensi härskin kuvion Venäjän rajalla – ”Hihittelimme”
Pikku hiljaa rajan takana alkoi valjeta, minkälaista reittiä kone oli piirtämässä.
Perjantaina Ilta-Sanomat uutisoi Ilmasotakoulun varusmiesten ideasta piirtää lentokoneiden reittivalinnalla taivaalle peniksiä. Vastaava toiminta ei ole kuitenkaan ollut ennenkään vierasta Ilmavoimissa.
Sotilastiedustelussa uransa tehnyt
eversti Martti J. Kari kertoo postuumisti vuonna 2024 ilmestyneessä muistelmakirjassaan huimia episodeja uraltaan. Kari aloitti Tikkakoskella Viestikoelaitoksella vuonna 1988.
Uralle mahtuu myös kevyempiä sattumuksia.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tiedustelussa ei ollut enää samaa jännitettä. Oli pienten joukkojen harjoittelua, päivystys- ja tunnistuslentoja ja joitain ammuntoja: lennoista alkoi siis tulla vähän tylsiä.
Merkkinä tästä Kari mainitsee ”työpaikkahuumorin” puhkeamisen uudenlaiseen kukkaan.
Kerran naistenpäivänä Kari lensi kollegoineen aivan Venäjän rajalle. Siihen aikaan venäläisillä oli ilmapuolustuksen johtokeskus, jonka etuosassa istuivat upseerit ja takana naiset, jotka piirsivät tutka-aseman antamaa lentokonereittiä – samaan tapaan kuin Flightradar-palvelu tekee nykyään.
Suomalaisten kone lensi aivan rajan pintaan ja miehistö kuunteli, mitä tutka-asemat sanoivat johtokeskukselle samaan aikaan, kun naiset piirsivät koneen reittiä lasilevyyn. Kari kertoo, kuinka kone lensi kuviota, joka muodosti aivan poskettoman ison kirkkoveneen.
– Hihittelimme, kun kuvittelimme, miten tutka-asemat selostaisivat ja naiset piirtäisivät tätä lentoreittimme muodostamaa kirkkovenettä, Kari kertoo.
Pian vastapuoli tajusi, mitä oli meneillään.
– He ryhtyivät huutamaan naisille, että tarkastakaa lukemat, tarkastakaa lukemat, Kari kertoo muistelmateoksessaan.
----
Martti J. Kari oli kysytty asiantuntija yhteiskunnallisessa keskustelussa erityisesti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi laajamittaisesti Ukrainaan. Hän oli seurannut Venäjää ja Neuvostoliittoa yli 30 vuotta.
Pääosan urastaan Kari toimi sotilastiedustelussa. Hän työskenteli muun muassa Suomen puolustusasiamiehenä Puolassa ja Ukrainassa, Viestikoelaitoksen johtajana ja Pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkönä.
Hän oli keskeisesti mukana valmistelemassa tiedustelulainsäädäntöä, joka tuli monien vaiheiden jälkeen voimaan vuonna 2019.
Jäätyään eläkkeelle hän väitteli tohtoriksi ja luennoi muun muassa Venäjän strategisesta kulttuurista Jyväskylässä.
Martti J. Kari menehtyi syöpään vuonna 2023.
----
Koko artikkeli:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011951048.html