Sivu 2/9
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 6:48 am
Kirjoittaja vasikka
Toivottavasti se lippuvaras saadaan kiinni ja vastaamaan tekosestaan. Eihän hakaristi ole edes samalla tavalla ruma kuin kaiken maailman pääkalloliput ja Lordin kuvat. Sitäpaitsi hakaristi on suomen ilmavoimien vanha symboolikin.
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 10:04 am
Kirjoittaja jamppa
^Suomen ilmavoimien ristihan oli alun perin sininen joka sitten muuttui mustaksi, ennen kuin otettiin valvontakomission suosituksesta pois käytöstä. Eli pointti oli se, että ei tuo puna valkopohjalla olevaa ristiä mielestäni kannata verrata suomen ilmavoimien tunnukseen.
Sitten itse aiheeseen, hyvä, että joku kävi pöllimässä urpon lipun. Minua henkilökohtaisesti rupeaisi vituttamaan pitemmän päälle jos joutuisi jatkuvasti tuijottelemaan moista riepua vastapäisessä ikkunassa, toki jokaisella on oikeus roikotella mitä haluaa mutta olisi se kai ihan kohteliasta ajatella mitäköhän naapurit saattaisivat ajatella asioista. Noh uskon, että kyseiset liputtelijat eivät hirveästi ajattele mitä naapurit miettivät, todennäköisesti vielä melkein päivittäin dokaavat ja soittavat örinämusaa myös naapureille.
Kaverilla oli joskus viikonlopun yli Entisen Neuvostoliiton lippu salossa ja joku naapureista soitti kytät paikalle niin lopputulos oli, että kehottivat ottamaan ihan naapurisovun vuoksi lipun salosta.
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 10:17 am
Kirjoittaja debbie
seppoilmari kirjoitti:Poliisi on rasisti jos ei selvitä kuka lipun vei...
Millä tavalla liittyy rasismiin?
Itse ajattelen, että oma häpeä jos pitää natsilippua parvekkeellaan.
Monelle se symboloi kuitenkin ihmiskuntaa vastaan tehtyä suurta rikosta ja siksi se herättää pahoja fiiliksiä.
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 10:21 am
Kirjoittaja Mike Manner
seppoilmari kirjoitti:Poliisi on rasisti jos ei selvitä kuka lipun vei...
Jos nussittu omaisuus olisi esim. 15€ maksanut puutarhatonttu, niin olisiko poliisi edelleen mielestäsi rasisti?
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 11:25 am
Kirjoittaja SVC
Jos lipunliehuttelija on saksalainen ja vieläpä puhtainta arjalaisperimää, niin kyllä kai se suomalaisvarkaan puolustelu rasismiksi voi mennä

Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 11:42 am
Kirjoittaja esmes-
jos asuis vastapäisessä talossa ni vois laittaa omalle partsille jamaikan lipun leijonineen, tai bob marleyn kuvan. ja muutama muovipalmu nojaamaan kaidetta vasten..
meidän talossa ei tollaset liputukset onnistuis, on sen verran jämpti täti tuo taloyhtiön puheenjohtaja. jakoi jokaiselle kesällä tiedotteen ettei ranskalaisella parvekkeella saa pitää kukkia eikä kuivattaa vaatteita.
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 11:45 am
Kirjoittaja Setä
Tuo toinen lippuhan on lehtijutun perusteella ollut jo ainakin kuukauden ja nyt se rupesi häiritsemään kun yhdeltä parvekkeelta onnistuivat VARASTAMAAN TOISEN OMAISUUTTA!!!
Jos tuo lippu olisi minun parvekkeellani ollut, tekisin rikosilmoituksen asuntoon tunkeutumisesta, murtovarkaudesta ja niin eespäin, vaikka ihan vain silkkaa vittumaisuuttani.
Se on saletti, että jos näen parvekkeella roikkumassa jonkun Che Quevara tai muun vastaavan rastafari lipun, käyn repimässä sen alas. Sellainen loukkaa minua.
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 12:16 pm
Kirjoittaja lapsus
Kuka on Che Quevara?
Kaikki liputukset voitaisiin kieltää julkisella paikalla, sekä häiritsevästi. Turhamaista patriotismia.
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 12:18 pm
Kirjoittaja cicero
jaa ja mikäs sitten on puhtainta arjalaisperimää jos lähdetään siitä että persia on arjalaisten alkuperäismaata?
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 2:48 pm
Kirjoittaja combat18
Jamppa kirjoitti Suomen ilmavoimien ristihan oli alun perin sininen joka sitten muuttui mustaksi, ennen kuin otettiin valvontakomission suosituksesta pois käytöstä.
Suomella on vieläkin käytössä hakaristi ja sininen se vieläkin on.
Lainaus puolustuvoimilta: Karjalan Lennoston lipun sinisellä pohjalla on siipikehän sisällä hakaristi. Karjalan maakuntatunnuksen kuvat ovat lipun vasemmassa yläkulmassa. Hakaristi on Ruotsalaisen kreivin Erik von Rosenin onnenmerkki. Von Rosen lahjoitti Suomen ilmavoimille sen ensimmäisen lentokoneen josta syystä hakaristiä alettiin käyttää ilmavoimien tunnuksena. Lipun on suunnitellut eversti Olavi Seeve jonka ehdotuksen pohjalta lipun on laatinut taiteilija Olof Eriksson. Tasavallan presidentti vahvisti lipun 8.11.1957 ja se vihittiin käyttöön 4.6.1958. Karjalan lennoston perinnehuoneessa on tämä ensimmäinen lippu. Lipun uudelleen naulaus on suoritettu 6.3.1978 ja 28.9.1993.
Tiedot on 2008. Vuodelta
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 3:08 pm
Kirjoittaja loneliness
lapsus kirjoitti:Kuka on Che Quevara?
Kaikki liputukset voitaisiin kieltää julkisella paikalla, sekä häiritsevästi. Turhamaista patriotismia.
Che Guevara on edesmennyt sissijohtaja, Fidel Castron alaisia. Vallankumouksellinen toiminta oli Chen heiniä. Kovasti näkyy Che Guevara t-paitaa yms kesäisin liikkeellä täällä Suomessakin. Itse vieroksun myös hiukan Suomen lippuja deekukämpissä, missä jengi napsii pameja ja bisseä ja möykkää ylistäen valkoisuuttaan. Kaikki fanittaa jotain, mutta ei tarvitse mennä äärimmäisyyksiin. Eikö jotkut ajatkuset voisi pitää päänsäkin sisällä.
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 4:11 pm
Kirjoittaja teppo
combat18 kirjoitti:
Suomella on vieläkin käytössä hakaristi ja sininen se vieläkin on.
Ollaanko tykkimiehiä? Lipun pohja on sininen mutta svastika on musta.
Suomessa hakaristin siivekkeet on piirretty suoraan. Arjalassa ne olivat viturallaan. Ja jos yrittää tehdä tatuointia peilin kanssa, niin pitää olla tarkka ettei piirrä elämänpyörää kieppumaan väärään suuntaa. Sitten luulevat Falun Gongin mieheksi.
Lipun nyysiminen taitaa olla Suomessa asianomistajarikos. Omistaja voi käydä pyytämässä poliisilta apua, että saadaan lippu talteen ja turvallisuus palautettua.
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 4:47 pm
Kirjoittaja turkoosi
debbie kirjoitti:
Pisteet sille tyypille, joka kävi repimässä sen kuvotuksen pois.
Repisitkö tältä kaverilta paidan pois päältä?
http://kebable.1g.fi/kuvat/Sekalaiset%2 ... i.jpg/full
Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 5:03 pm
Kirjoittaja VoDKa
Suosittelen muuten jokaiselle käyntiä opiskelijoiden asuttamilla kerrostaloalueilla ja katselemaan niitä ikkunoita ja parvekkeita; olen lähes valmis lyömään vetoa, että jokaisen tälläisen kerrostalon ikkunassa/parvekkeella roikkuu jonkinlainen lakana vähintään yhdessä asunnossa. Jos ei ihan natsimeiningillä, niin suomenlippu, se aiemmin mainittu Che, puolialaston nainen, lohikäärmelippu, jokin symbolilippu tai vastaava.
Ja siis tiedättekste miten kovasti puolialastomat naiset loukkaa toisii naisii niiq? Sellaset liput pitäs niiq heti repii alas, tajuuttekste?
Sympatiat natsilippumiehelle.

Lähetetty: Ma Syys 15, 2008 6:06 pm
Kirjoittaja rimma
Ymmärrän tavallaan tuota tyyppiä joka oli närkästynyt lipusta ja käynyt sen repimässä alas. Ei sillä että se lain mukaan olisi oikein kuitenkaan. Ei tuollasessa tilanteessa taida löytyä laista yhtään pykälää, jolla tuon lipun olisi saanut alas ilman rikkomusta. Kuitenki joitakin tuollainen liputtaminen suututtaa ja kyllä itseänikin, jos nenän edessä kyseistä symbolia heiluteltaisiin. Tuossa sitä ei kuitenkaan liputeltu ympäriinsä.
Toisaalta taas olen sitä mieltä että liputtakoot jos sille tuntuu kunhan se ei tekojen tasolle mene. Jokainen osaa varmasti sulkea silmänsä ja hyväksyttävähän se on, että ihmisillä on eri aatteita. Valitettavast.
Tässä asiassa voin asettua oikeastaan kumpaankin veneeseen. Puolesta ja vastaan riippuen vähän tilanteesta. Loppupeleissä ei kamalasti edes väliä.
Lisäys: Joku vertasi tuolla suomenlippua ja tuota hakaristi lippua. Öö, no ei kai nyt ihan niin. Eihän?