Sivu 2/124
Lähetetty: La Loka 18, 2008 10:35 pm
Kirjoittaja ABC
joey kirjoitti:En halua sotkea Ulvila-ketjua, joten kommentoin tilannetta tänne.
Joudun hieman pyörtämään omia puheitani. Minäkin toki uskon tekijän olevan älykäs, mutta tuolla ketjussa tunnutaan uskovan käsittämättömiä kykyjä omaavaan rikollisneroon. Jotenkin tämä seuraava ei minusta kuulosta kovinkaan uskottavalta. Luonnehdintani ei ole yhtenäinen tapahtumaketju, vaan kooste irrallisista oletuksista:
- Tekijä on varastanut veripusseja tai putkiloita jostakin laboratoriosta ja onnistunut roiskimaan niiden sisältöä tekopaikalla ympäriinsä vetäen ammattirikostutkijoita täysin höplästä.
- Tekijä on nainen ja naamioitunut uskottavasti mieheksi, myös puheäänensä osalta.
- Tekijä on Lahden vaimo ja on n. 10-vuotiaan lapsensa edessä surmannut isänsä ilman, että lapsi on kertonut asiasta kuulusteluissa. Tämän lisäksi vaimo on onnistunut soittamaan hätäkeskukseen siten, että häke-tallenteelle on jäänyt vaikutelma surman tapahtumisesta taustalla. Lahden kenkiä lainaamalla vaimo on luonut vaikutelman ulkopuolisesta hyökkääjästä. Vaimo on toiminut siten, että on juossut kengät jalassaan tiettyyn suuntaan talolta luodakseen vaikutelman tekijän pakenemisesta. Tämän jälkeen hän on palannut talolle lentäen, minkä jälkeen on puukottanut itseään ja saanut jotenkin toisen tekovälineen häviämään ns. tuhka tuuleen -tyylillä. Ja kaikki tämä ilman että rikostutkijat tajuavat mitään.
Seuraavaksi ehdotetaan todennäköisesti humanoidien hyökkäystä. Aion itse olla mieluummin sen teorian kannalla.
En nyt oikein ymmärrä, miksei tätä kommenttia olisi voinut postata itse ketjuun?
Erikoisten teorioiden esittämisessä ei ole mitään ihmeellistä, tämähän on keskustelupalsta eikä KRP:n laboratorio...
Rasittavaksi teoria menee vasta, kun keskustelija on rasittava, eli ei tajua selvää suomen kieltä, eikä viitsi lukea aiemmin postattuja kommentteja vaan kyselee asioita kymmeneen kertaan. Tämä on se mikä on pilannut Maddy-ketjun: turhat toistot.
Lähetetty: Su Loka 19, 2008 8:39 am
Kirjoittaja Marsalkka
ABC kirjoitti:
Rasittavaksi teoria menee vasta, kun keskustelija on rasittava, eli ei tajua selvää suomen kieltä,
Tämän olen tosiaan huomannut. Vaikka kuinka pyydät, että voitaisiinko lyödä väitteille faktaa tiskiin, niin tietyt kirjoittajat eivät tähän kykene. He vain jatkavat houreisten spekulaatioidensa esittämistä faktana. Ja usein he tekevät tämän hyvin ilkeämielisesti. Saattavat käyttää termejä kuten "kerjääminen", kun ihmiset vaativat asianmukaisia korvauksia siitä, että lehti on kirjoittanut heistä paskaa. Tämä on kummallinen ilmiö. Mikä on tehnyt näistä kirjoittajista näin säälittäviä surkimuksia?
eikä viitsi lukea aiemmin postattuja kommentteja vaan kyselee asioita kymmeneen kertaan.
Joskus on tosiaan pakko kysellä, kun sitä vastausta ei millään saa. Pelkkää kiertelyä ja väistelyä. Sitten sen kymmenennen kyselyn jälkeen saatetaankin jo myöntää, että paskaa tuli kirjoitettua.
Tämä on se mikä on pilannut Maddy-ketjun: turhat toistot
Sile ei tosiaan näköjään mahda mitään, että ilkeämieliset kretiinit eivät kykene kerralla vastaamaan kysyttyyn asiaan.
Lähetetty: Su Loka 19, 2008 11:48 am
Kirjoittaja joey
ABC kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä, miksei tätä kommenttia olisi voinut postata itse ketjuun?
Koska se oli tarkoitettu kummallisten teorioiden tarkoitushakuiseksi pilkkaamiseksi eikä keskustelun jatkeeksi.
Spekulaatiotahan kaikki tällaisella palstalla käyty keskustelu on, etenkin tämän tapauksen yhteydessä. Mutta silti tuollainen ärsyttää; eniten ehkäpä vielä se, kuinka meidän kotidekkareiden joukosta löytyy jatkuvasti niitä, jotka kuvittelevat ammattirikostutkijoiden olevan täysiä taulapäitä. Puhumattakaan kuvitelmista siitä, että telkkarisarjojen rikosten tapahtumakulut olisivat todenmukaisia. Ja kun sitten kyseenalaistat jonkun mahdottoman teorian, sinulle vastataan jotakin tyyliin: "ONX SULLA NIINKU FAKTATIETOA JOLLA VOIT KUMOTA TÄN MUN TÄYSIN-MAHDOLLISEN HUIPPUTEORIAN???? NIINPÄ, EI OO!!"
Lähetetty: Su Loka 19, 2008 5:43 pm
Kirjoittaja ABC
^ Tuossa kommentin lopussa pääset asian ytimeen, eli siihen mikä itseäni ärsyttää: jankuttamiseen. Uskomattomiakin teorioita on kiva lukea ja pähkäillä - yhden kerran. Sitten kun jankutus jatkuu sivukaupalla, ei vaan jaksa...
Lähetetty: Su Loka 19, 2008 6:27 pm
Kirjoittaja joey
ABC kirjoitti:Uskomattomiakin teorioita on kiva lukea ja pähkäillä - yhden kerran. Sitten kun jankutus jatkuu sivukaupalla, ei vaan jaksa...
Samaa mieltä. Valitettavasti esimerkiksi vaimon syyttämisestä ei olla ketjussa vieläkään päästy eroon.
Lähetetty: La Loka 25, 2008 11:07 pm
Kirjoittaja Matula
Pakko sortua tähän samaan....
Harriet Makepeace kirjoitti:
"Vai olisko Lahti tapettu jo aikaisemmin ja vaimo syystä tai toisesta odotti ennen kuin soitti virkavallan paikalle.Antaakseen tekijälle aikaa poistua paikalta, suojellakseen omia reviirejä?"
- Vaimo todella odotti tuntikaupalla ilmarintaisena ???
Lähetetty: Su Loka 26, 2008 6:35 am
Kirjoittaja Harriet Makepeace
Tämän korjasin jo seuraavassa viestissä, en välttämättä muistanut että vaimon vammat olivat 'hengenvaarallisia'.
Mutta mihin se läpimurto sitten jäi?

Ulvilan ketjussa joka toisessa viestissä jankataan mitä kaikkea poliisi on julkisesti kertonut. Suomessa käsittääkseni poliisilla toisin kuin esim USAssa ei ole velvollisuutta tiedottaa keskeneräisestä tutkinnasta ja jakaa asiasta medialle tutkintamateriaalia väittämiensä tueksi.
Jos Porin poliisista kerrottais että Kuu on tehty juustossa niin juntit vaan nyökkäisivät innokaasti mukana, heh.
Matulan viestejä:
ähetetty: Ti Huh 10, 2007 6:45 pm Viestin aihe: Lähes varmaa on se, että poliisilla on "kutina" tekijästä tai ainakin motiivista
Matula
Ran-tan-plan
Liittynyt: 10 Huh 2007
Viestejä: 379
LähetäLähetetty: To Tou 10, 2007 1:45 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Veikkaan että kiinniotto tapahtuu ennen viikonloppua. Yleensä hiljaiselo on tarkoittanut sitä, että poliisi valmistelee tätä.
Matula
Ran-tan-plan
Liittynyt: 10 Huh 2007
Viestejä: 379
LähetäLähetetty: To Tou 24, 2007 9:37 pm Viestin aihe:
Poliisilla on VARMASTI raskauttavia todisteita ja luulen että poliisi on aivan ratkaisun kynnyksellä. Poliisi ei ole kertonut kaikkea. Ennustin pidätyksen tapahtuvan jo männä viikolla. Uusi ennusteeni on viikon sisällä.
Lähetetty: Ti Kes 12, 2007 10:18 pm
Tämä juttu selviää, ratkaisun olen luullut tapahtuvan jo, mutta uusi arvioni on kiinniotto ennen Juhannusta.
Lähetetty: To Kes 14, 2007 11:10 am
Mielestäni silmukka on oleellisesti kiristynyt, kun 150 henkilöä on kyetty lähipiiristä eliminoimaan epäiltyjen listalta.
Matulalla itsellään näyttää olevan peräti selvännäkijän taitoja

Lähetetty: Pe Marras 21, 2008 10:45 am
Kirjoittaja Marsalkka
Aivopierut-osio päivitetty!
Lähetetty: To Joulu 18, 2008 11:03 am
Kirjoittaja Marsalkka
Aivopierut-osio päivitetty!
Lähetetty: Pe Tammi 02, 2009 1:19 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Aivopierut-osio päivitetty!
Lähetetty: Ma Tammi 05, 2009 9:29 pm
Kirjoittaja Matula
Harriet Makepeace kirjoitti:Tämän korjasin jo seuraavassa viestissä, en välttämättä muistanut että vaimon vammat olivat 'hengenvaarallisia'.
Mutta mihin se läpimurto sitten jäi?

Ulvilan ketjussa joka toisessa viestissä jankataan mitä kaikkea poliisi on julkisesti kertonut. Suomessa käsittääkseni poliisilla toisin kuin esim USAssa ei ole velvollisuutta tiedottaa keskeneräisestä tutkinnasta ja jakaa asiasta medialle tutkintamateriaalia väittämiensä tueksi.
Jos Porin poliisista kerrottais että Kuu on tehty juustossa niin juntit vaan nyökkäisivät innokaasti mukana, heh.
Matulan viestejä:
ähetetty: Ti Huh 10, 2007 6:45 pm Viestin aihe: Lähes varmaa on se, että poliisilla on "kutina" tekijästä tai ainakin motiivista
Matula
Ran-tan-plan
Liittynyt: 10 Huh 2007
Viestejä: 379
LähetäLähetetty: To Tou 10, 2007 1:45 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Veikkaan että kiinniotto tapahtuu ennen viikonloppua. Yleensä hiljaiselo on tarkoittanut sitä, että poliisi valmistelee tätä.
Matula
Ran-tan-plan
Liittynyt: 10 Huh 2007
Viestejä: 379
LähetäLähetetty: To Tou 24, 2007 9:37 pm Viestin aihe:
Poliisilla on VARMASTI raskauttavia todisteita ja luulen että poliisi on aivan ratkaisun kynnyksellä. Poliisi ei ole kertonut kaikkea. Ennustin pidätyksen tapahtuvan jo männä viikolla. Uusi ennusteeni on viikon sisällä.
Lähetetty: Ti Kes 12, 2007 10:18 pm
Tämä juttu selviää, ratkaisun olen luullut tapahtuvan jo, mutta uusi arvioni on kiinniotto ennen Juhannusta.
Lähetetty: To Kes 14, 2007 11:10 am
Mielestäni silmukka on oleellisesti kiristynyt, kun 150 henkilöä on kyetty lähipiiristä eliminoimaan epäiltyjen listalta.
Matulalla itsellään näyttää olevan peräti selvännäkijän taitoja

Jaksat kaivella YLI VUODEN VANHOJA viestejä !!!
On totta, että niiden sisältö on olematon, mutta tänä aikana keskustelu kävi kuumimmillaan ja irrotat yksittäiset virkkeet ajallisesta kontekstista. Voisin helposti sortua samaan ja kaivella omat viestisi, joista saisi varmasti pitemmänkin lainauksen kuin itselläsi. Tähän en sorru vaan annan palstan muiden lukijoitten tehdä oman arvionsa.
Lähetetty: Ke Tammi 14, 2009 12:46 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Kretiinien aivoituksia-osio päivitetty!
Lähetetty: Su Tammi 18, 2009 10:40 am
Kirjoittaja Marsalkka
synkempi hautajaisvieras kirjoitti:.
^Herääkin kysymys, missä viipyy Minfon virallinen paskakuski, nimerkki Marsalkka? Eikö nimimerkki Marsalkan aika enää riitäkään paskan suoltamiseen joka ketjuun?
.
Olet oikeilla jäljillä. Kackelsbergiä on murha.infossa ponnisteluistani huolimatta niin paljon, että aikani ei mietenkään riitä sen kaiken setvimiseen. Yritän kyllä parhaani, älä huoli.
Sain vähän aikaa sitten tietolähteitteni kautta tietää, että myös Susanne Lindholm-ketjussa on huomattavan paljon kakkia. Täytyy yrittää ehtiä sinnekin.
Onneksi olen saanut apuvoimia, joista tässä hyvä esimerkki:
Rousku kirjoitti:MissHolmes kirjoitti:Lahden seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole mitään faktaa.
Asialla on spekuloitu, koska tiettävästi ystävänsä P oli kiinnostunut enemmän miehistä ja asiasta on myös liikkunut paikallinen huhu.
En ehdi nyt lukea kaikkea aiheesta käytyä keskustelua läpi, joten pyydän anteeksi jos kysyn sellaista, mikä on aiemmin jo perusteellisesti selvitetty. Mutta siis: Onko mitään faktaa siitä, että Lahti ja tämä kyseinen P edes olivat ystäviä? Muistelen, että se mitä aiheesta on esitetty, ei olisi ollut kovin vakuuttavaa, vaan jotain tyyliin asuneet samassa naapurustossa lapsina, opiskelleet samassa oppilaitoksessa.
Minäkin olen kiinnostunut tietämään, onko ystävä-termi oikea kuvaamaan Lahden ja P:n suhdetta.
edit. No eihän se ollut...
Lähetetty: Su Tammi 18, 2009 11:21 am
Kirjoittaja Marsalkka
Voimakas tuoksu-osio päivitetty!
Lähetetty: Su Tammi 18, 2009 11:26 am
Kirjoittaja Marsalkka
MissHolmes kirjoitti:
Ystävä on mielestäni ilmaisu sellaiselle henkilölle, jonka kanssa vietät aikaa, vaikka vain harvoinkin, jolle kerrot asioitasi ja jonka tunnet paremmin kuin hyvän päivän tutut.
Kackelsberg muuttuu selittelemällä ainoastaan entistä pahemman hajuiseksi.
MissHolmes kirjoitti:
En tiedä voidaanko samassa oppilaitoksessa opiskelleita, mutta toisiensa kanssa 'ei missään tekemisissä' olevia kutsua 'opiskelukavereiksi'. Tuolloin ehkä asia ilmaistaisiin toisella tavalla.
Tuskin kukaan järkevä ihminen käyttäisi tässä tilanteessa myöskään termiä ystävä.