Näin Securitaksen vartija sumuttaa kaasua maahan kaadetun miehen kasvoihin
Securitaksen toimitusjohtaja sanoo Ylelle, että yhtiö tekee selvityksen vartijan toiminnasta.
7.7.2026 |
Päivi Happonen
Töitä tekemässä. .png
Tuore video näyttää Securitaksen vartijan kovat otteet Helsingin keskustassa.
Yle on saanut videon silminnäkijältä, joka on kuvannut videon Helsingin keskustassa 26. päivä kesäkuuta.
Silminnäkijä huomasi miehen juoksevan vartijoita karkuun Helsingin keskustassa Metsätalon läheisyydessä.
Silminnäkijän mukaan toinen vartijoista huusi solvauksia miehelle.
– Vartija huusi, että vitun apina ja sä oot hidas paska, silminnäkijä kertoo Ylelle.
Vartija sai pian miehen kiinni ja kaatoi tämän maahan. Sen jälkeen videolla näkyy, kuinka vartija sumuttaa lähietäisyydeltä kaasua maahan kaadetun miehen kasvoihin.
Securitas kertoo aloittavansa vartijoiden toiminnasta sisäisen selvityksen.
”Mikä peruste oli kaasusumuttimen käytölle?”
Videon Ylelle lähettänyt silminnäkijä alkoi kuvata videota sen jälkeen, kun vartijat olivat saaneet kohdehenkilön kiinni ja kaataneet hänet maahan.
– Aloin kuvata, koska tilanne ei vaikuttanut turvalliselta maassa makaavan miehen kannalta.
Yle ei kerro silminnäkijän nimeä, koska hän itse ei ole osallinen tapahtumaan.
Turvallisuusalan opettaja Jari Stolt katsoi Ylen pyynnöstä videon.
– Kysymysmerkiksi jää, mikä oli peruste kaasusumuttimen käytölle, Stolt sanoo.
– Henkilö on suhteellisen hyvin hallussa. Siinä on kaksi vartijaa antamassa niin sanotusti massaa päälle, eli pitämässä henkilöä paikoillaan, hän jatkaa.
Stolt työskentelee turvallisuusalan opettajana Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksiassa.
Koulutuksessa vartijoille opetetaan, ettei kaasua pidä sumuttaa kasvoihin alle metrin etäisyydeltä.
– Kun metrin päästä sumutetaan, voidaan olla suhteellisen varmoja, ettei silmiin aiheuteta vammoja.
Ylellä eikä videon lähettäneellä silminnäkijällä ole tiedossa, miksi vartijat juoksivat miehen perässä videolla.
Vartijat saavat esimerkiksi näpistystilanteessa ottaa lain mukaan kiinni henkilön.
Vartijoilla on myös oikeus käyttää tarvittaessa voimakeinoja kuten kaasusumutinta.
Sitä voidaan käyttää, jos kohdehenkilö vastustelee voimakkaasti kiinniottoa.
Stoltin mukaan videolla näkyvä kiinniottotilanne ja voimankäyttö näyttää sumutusta lukuun ottamatta ”tavanomaiselta”.
Securitas: Selvitämme tilannetta
Securitaksen toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen vahvistaa Ylelle, että yhtiön vartijat tekivät kiinnioton Helsingissä kesäkuun 26. päivä.
– Kaasun käyttämisen perustetta ja käyttötapaa selvitetään sisäisesti, toimitusjohtaja Mikkonen toteaa sähköpostivastauksessaan.
Hänen mukaansa kiinniotolle oli perusteet.
– Kiinniotettu oli luovutettu poliisille ja kiinniotolle on ollut selkeä peruste.
Ylen tiedossa ei ole, että poliisi tutkisi Securitaksen vartijoiden kaasusumuttimen käyttöä kiinniottotilanteessa.
Järjestyksenvalvojien pahoinpitely nousi laajaan julkiseen keskusteluun, kun Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi kahdeksan henkilöä useista pahoinpitelyistä 2024.
Poliisin mukaan väkivalta oli kohdistunut pääsääntöisesti päihtyneisiin ja puolustuskyvyttömiin henkilöihin sekä erilaisiin vähemmistöryhmiin.