Sivu 2/2
Re: työkaveri helvetistä
Lähetetty: Ti Loka 28, 2008 9:15 pm
Kirjoittaja Chopper
PaulaDrew kirjoitti:
2. Läheisriippuvainen idiootti, joka valehteli minulle ensimmäisenä työpäivänäni että meidän samantyyppiset työmme on tarkoitus tehdä yhdessä, siis ensin hänen hommansa ja sitten minun. Ei omannut mitään näkemystä mistään, ratsasti minun taidoillani, saattoi kuluttaa tunteja asiaan, jonka olisin yksin tehnyt kymmenessä minuutissa ja sai näin työpäivät venymään tajuttomiksi. Ei kestänyt olla hetkeäkään yksin, oli äärimmäisen utelias yksityiselämääni kohtaan, juorusi koko ajan pitkiä tarinoita ihmisistä joita en edes tunne, vaati että vietän ruokatunnit ja kahvitauot vain hänen seurassaan enkä kenenkään muun ja suuttui kun en tehnyt niin.
Vastaavaan olen törmännyt myös entisessä työpaikassani,tosin ei nyt valehdellut ekana työpäivänä tuollaista mutta teetti kyllä lahjakkaasti omat työnsä muilla itse saamatta mitään aikaan koko päivässä. Juos ees taas naama punaisena ja tärkeänä
Saattoi lahjakkaasti seisoa vieressä juoruamassa vaikka oli juuri delekoinut omat työnsä minulle eikä ollut enää kiire mihinkään.
Ja esimies asemassa tämä kyseinen henkilö... Tosin juorut kertoo että hänet olisi jo siirretty johonkin muutaman ihmisen yksikköön jossa joutuu olemaan osan päivästä ihan itekseen eli joutunee jo itsekkin tekemään töitä.
Lähetetty: Ti Loka 28, 2008 11:25 pm
Kirjoittaja aamu
Juu, pahimpia ovat varmaan olleet ne, jotka sälyttävät omista virheistään vastuun muille, suorastaan valehtelevat, jotta saavat syyn muiden niskoille.
Missään muualla ei taatusti puhuta seläntakana paskaa niin paljon, kuin akkavaltaisella hoitoalalla. Suoranaista kiusaamista esiintyy paljon, ja tietysti kaikille pitäisi olla valmis kertomaan yksityiselämästään.
Ellet kerro, jäät ulkopuolelle.
Re: työkaveri helvetistä
Lähetetty: Ke Loka 29, 2008 2:15 am
Kirjoittaja TooToo
Denso kirjoitti:A
Mitä näille työpaikan syöpäläiselle oikein voi tehdä? Kun ei rakentava keskustelu auta? Loputtomiin kun ei voi ymmärtääkään.

Erittäin terävä litsari naamaan auttaa yleensä näihin tapauksiin. Sitä voi tarvittaessa tehostaa sanomalla, että kohtaa tulee huora/homo kenkääkin päähän jos tuo tyylisi ei muutu.
Re: työkaveri helvetistä
Lähetetty: Ke Loka 29, 2008 8:58 am
Kirjoittaja Bruno
TooToo kirjoitti:Denso kirjoitti:A
Mitä näille työpaikan syöpäläiselle oikein voi tehdä? Kun ei rakentava keskustelu auta? Loputtomiin kun ei voi ymmärtääkään.

Erittäin terävä litsari naamaan auttaa yleensä näihin tapauksiin. Sitä voi tarvittaessa tehostaa sanomalla, että kohtaa tulee huora/homo kenkääkin päähän jos tuo tyylisi ei muutu.
Just samaa mieltä oon!! Useimmiten sitä kiusattu on vaan niin altavastaajan asemassa, että kynnys siihen litsariin on helvetin korkealla ja oma munattomuus voittaa yleensä. Tai sitten kun ylittää kynnyksen, ottaa lattiasta asti vauhtia ja vetää nyrkillä turpaan, hyppää olkapäille ja repii pään irti, eli vaara on pistää padon murtuessa överiksi. Pitäisi pystyä se litsari vetämään niin, että naama on sen jäliltä kuin puolikypsä puolukka. Se varmaan tepsisi.
Lähetetty: Ke Loka 29, 2008 9:23 am
Kirjoittaja joey
Paulan jäljissä oman työhistoriani top3:
1) Työnantaja joka ei hallitse alaansa. Ollenkaan. Mitään osaa alastaan. Minkä lisäksi sotkee muiden töitä sähellyksellään niin pahasti, että muut joutuvat jatkuvasti tekemään töitään uudestaan ja käyttämään aikaansa pomon virheiden korjaamiseen.
2) Naiset, jotka vetävät jatkuvasti sen "minulla on neljä lasta"-kortin silloin kun työtahti vähän kiihtyy. Ahaa! Siis minun vapaa-aikani ei näin ollen olekaan yhtä arvokasta kuin sinun vapaa-aikasi ja minä joudan jäämään vaikka yöhön saakka töihin vain siksi, että sinä olet taas sössinyt lastenhoitojärjestelyt?
3) Lipevä metroseksuaalimies, jonka mielestä työpaikka on erinomainen foorumi etsiä yöseuraa. Taktiikka toimii niin, että verkot ns. heitetään mahdollisimman monille vesille ja odotetaan kalan nappaavan. Iskurepliikit ovat tietysti huonommasta päästä ("No moi, joo mun piti kato taas tulla täältä sulta lainaamaan kun multa on mystisesti kadonnut kaikki kuulakärkikynät...") ja toimitukseen sisältyy usein säälittävä yritys ottaa selville, seurusteleeko uhri.
Lähetetty: Ke Loka 29, 2008 2:43 pm
Kirjoittaja Bleddyn
joey kirjoitti:1) Työnantaja joka ei hallitse alaansa. Ollenkaan. Mitään osaa alastaan. Minkä lisäksi sotkee muiden töitä sähellyksellään niin pahasti, että muut joutuvat jatkuvasti tekemään töitään uudestaan ja käyttämään aikaansa pomon virheiden korjaamiseen.
Sama.
Äijä keksi omia sääntöjä, ei välittänyt tuon taivaallista työturvallisuudesta tai muistakaan elintarvikealan yleisistä säädöksistä. Huusi kuin hyeena pienimmästäkin virheestä ja jos ei virheitä löytynyt, niin niitä joko keksittiin tai sitten huudettiin ihan muuten vain. Loppuaikoina meillä oli työkavereiden kanssa oikein systeemi, että yksi aina tasaisin väliajoin kyttäsi keittiön ikkunasta, että milloin se helvetin tyranni saapuu. Vielä oikein kruununa kaikelle paskamaisuudelle allekirjoittaneen työsopimus purettiin koeajalla, koska tyypille ei " mitkään naiset tule aukomaan päätään ".

Lähetetty: Ke Loka 29, 2008 11:57 pm
Kirjoittaja Insneaker
Viimeinen mesta missä olen paukutellut vasaraa oli järkyttävä! Kaikki paha mahtui samojen seinien sisälle... Iso mesta kun oli.
Meillä oli nopeata ja tarkkaa tekevä akka, jonka piti olla asiassa kuin asiassa nopeampi, tarkempi ja paras. Hän siis teki hommansa ylinopeasti valmiiksi, jonka jälkeen kävi toisten työpisteillä vinoilemassa. Tein selväksi etten kaivannut hänen seuraansa, jonka jälkeen minun pisteeni jätettiin väliin.
Seuraava tyyppi oli vanha parta, joka ei itse tehnyt mitään, mutta piti huolen että muut tekevät sen sijaan ylitöitäkin. Äijä odotteli vain alta vuoden päästä tulevaa eläkeikäänsä ja hörötteli "mun työni on jo tehty..." Sen sijaan mikäli itse yritti edes kaffetta juoda niin alkoi raikkumaan se laulu "hopi hopi pitää hommat tehdä, menes jo tai mä kerron sille ja sille."

Kerran tuli tälle tyypille räjähdettyä pahemman kerran, mutta sama meininki jatkui viikon hiljaiselon jälkeen.
Yksi nuori kolli sen sijaan ei osannut edes porata suoraan. Kaikki hommat mitä hänelle yritti määrätä hän jätti tekemättä. Mikäli hän oli työparisi niin sait itse tehdä hommat yksinäsi ja vahtia ettei mokoma saa vahinkoa aikaiseksi.
Tämä pieni ryhmä tulehdutti toisistaan tietämättöminä ilmapiiriä erittäin tehokkaasti. Koko paikan ilmapiirinä myös oli, että maitolasin kaatuminen on maailmanloppu. Oli miten pienestä virheestä tahansa kysymys, jonka kykenee korjaamaan näyttämällä vähän rälläkkää... Isot miehet juoksivat kiireellä pidellen "susikappaletta" käsissään näytillä ja tekivät selväksi jokaiselle kenen virheestä oli kyse.
Vaikka miten kallis juttu olisi kussut niin tärkeintä oli löytää ensimmäisenä, että kuka on syylinen (eikä esim pohtia, että voiko asiaa pelastaa jotenkin). Aina ensimmäiseksi etsittiin syylinen asialle kuin asialle.
Vaikka kyseessä olisi ollut joku sentin mittavirhe, jonka voi korjata eikä se haittaisi mitään niin se oli silti maailmanloppu ellei sitä ehtinyt korjaamaan ennen kuin nämä sankarit sen huomasivat.
Monet päivät vietin nauraessani partaani, kun aikuiset käyttäytyivät kuin esikoululaiset konsanaan. Silloin päätin ettei ne hommat sovi mulle pätkääkään ja vaihdoin alaa.
Lähetetty: Pe Loka 31, 2008 8:50 am
Kirjoittaja Judge Dredd
joey kirjoitti:Paulan jäljissä oman työhistoriani top3:
1) Työnantaja joka ei hallitse alaansa. Ollenkaan. Mitään osaa alastaan. Minkä lisäksi sotkee muiden töitä sähellyksellään niin pahasti, että muut joutuvat jatkuvasti tekemään töitään uudestaan ja käyttämään aikaansa pomon virheiden korjaamiseen.
Ei noi teidän jutut kyllä innosta siirtymään työelämään.
Lähetetty: Ma Marras 03, 2008 12:42 am
Kirjoittaja Marianne
joey kirjoitti:2) Naiset, jotka vetävät jatkuvasti sen "minulla on neljä lasta"-kortin silloin kun työtahti vähän kiihtyy. Ahaa! Siis minun vapaa-aikani ei näin ollen olekaan yhtä arvokasta kuin sinun vapaa-aikasi ja minä joudan jäämään vaikka yöhön saakka töihin vain siksi, että sinä olet taas sössinyt lastenhoitojärjestelyt?
Jep, näitähän riittää. Itse totean vain kylmästi näissä tilanteissa että ''Joo mullakin on koira'' enkä suostu sen kummemmin tinkimään vapaa-ajastani kuin perheelliset työkaveritkaan. Nämähän vaativat mm. itselleen vuorotyössä enemmän viikonloppuvapaita, ja esim. kaikki joulut pitäisi olla vapaalla.
Lähetetty: Ma Marras 03, 2008 8:13 am
Kirjoittaja Arlene
Työkaverini helvetistä;
Teemme molemmat samoja töitä, työkokemusta niistä minulla on kahdeksan vuotta, työkaverillani helvetistä kaksi vuotta. Annan ohjeet, kuinka tehdä joku juttu, koska työkaverini kitisee "En mie tiijjä, mite tää..", havaitsen ohjeet annettuani, että työkaverini helvetistä lienee tuskin edes kuunnellut ohjeitani, koska alkaa tehdä aivan eri tavalla.. Ensin hän siis kysyy neuvoani, mutta ei sitä kuitenkaan koskaan noudata.
Lähetetty: Ma Marras 03, 2008 8:17 am
Kirjoittaja Juliet Jones
Arlene kirjoitti:Työkaverini helvetistä;
Teemme molemmat samoja töitä, työkokemusta niistä minulla on kahdeksan vuotta, työkaverillani helvetistä kaksi vuotta. Annan ohjeet, kuinka tehdä joku juttu, koska työkaverini kitisee "En mie tiijjä, mite tää..", havaitsen ohjeet annettuani, että työkaverini helvetistä lienee tuskin edes kuunnellut ohjeitani, koska alkaa tehdä aivan eri tavalla.. Ensin hän siis kysyy neuvoani, mutta ei sitä kuitenkaan koskaan noudata.
Sellainen ohjattava, joka ei koskaan kuuntele, on todella rasittava ja sotkee usein työmaan kokonaan. Ärsyttää etenkin silloin, kun kyse on jo "aikuisesta ihmisestä", eli 30- 50v. Naiset pahimpia noista, valitettavasti.
Nuorista ihmisistä ja etenkin harjoittelijoista huomaan, että heillä on innostusta ja todellista halua oppia asiat. Heidän kanssaan on mukava työskennellä.
Lähetetty: Ti Marras 04, 2008 6:50 pm
Kirjoittaja Tiina
Marianne kirjoitti:Nämähän vaativat mm. itselleen vuorotyössä enemmän viikonloppuvapaita, ja esim. kaikki joulut pitäisi olla vapaalla.
Itse taas olen huomannut, että sinkkutyökaverit vaativat itselleen viikonloppu ja esim. juhannusvapaita, sillä nuualla kun heillä ei ole vielä miestä ja sitä sitten pitäisi ikäänkuin päästä metsästämään.

Mutta se heille suotakoon. Säälittäähän se toki ja olenkin aina myöntynyt, jos joku haluaa vuoroa vaihtaa.
Ei saa käydä toisten onnen tielle.

Lähetetty: Ti Marras 04, 2008 7:24 pm
Kirjoittaja Citizen
Denso,
millä alalla olette ja minkä tyyppisissä tehtävissä?
Re: työkaveri helvetistä
Lähetetty: Ti Marras 04, 2008 8:13 pm
Kirjoittaja Arlene
PaulaDrew kirjoitti:
1. Kamala venäläissyntyinen kotka, piti elämäntehtävänään etsiä, laskea, listata ja raportoida pomolle muiden tekemiä virheitä. Oli itse äärimmäisen tehokas ja hyvä, ei erehtynyt koskaan missään, ei pitänyt ikinä taukoja ja teki työtään lähes mielipuolisella tarkkuudella ehtien vielä kyttäämään toisia joka asiassa. Sai kaikki muut hidastumaan ja pelkäämään sinänsä mitättömiä pikkuvirheitä. Kaikkialla tunnelma jäätyi ja lamaantui kun hänen korkokenkiensä kopina alkoi kuulua jostain. Oli jonkinlaisen työhönopastajan asemassa, mutta sai hermokohtauksen aina jos häneltä kysyi neuvoa. Ei tervehtinyt ikinä, ei puhunut muusta kuin työasioista ja niistäkin vain negatiivisesti, ei hymyillyt koskaan vaan katseli kaikkea halveksivasti täydellisen meikkinsä takaa. Pomon suosikki.
Pomon suosikit on kyllä ihan oma rotunsa. Muutamia oman pomoni suosikkeja;
1. Akka, joka ei osannut yhtään mitään, mutta kauheata meteliä piti, että vaikuttaisi tehokkaalta. Varasti työntekijän joululahjan (rahaa ja suklaata), pomo järkkäsi suosikilleen työtodistuksen, jossa työsopimus päättyi "työntekijän pyynnöstä".
2. Ukko, joka saa pitää omaa lomaa keskellä kiireintä kautta 2 - 3 viikkoa, minä ja työkaverini "saamme" juosta takapuoli vaahdossa, että työt tulisivat hoidettua. Ukko ei kuulemma voi koskaan jäädä ylitöihin, kun pitää lapsia kuljettaa harjoituksiin. Kuitenkin samalla hyypiöllä on rahaa pitää omaa lomaa viikkotolkulla ja matkustaa Mauritiukselle, mutta ei lasten taksiin löydy rahaa.
Lähetetty: Ti Marras 04, 2008 9:57 pm
Kirjoittaja IhmeTyyppi
joey kirjoitti:
2) Naiset, jotka vetävät jatkuvasti sen "minulla on neljä lasta"-kortin silloin kun työtahti vähän kiihtyy. Ahaa! Siis minun vapaa-aikani ei näin ollen olekaan yhtä arvokasta kuin sinun vapaa-aikasi ja minä joudan jäämään vaikka yöhön saakka töihin vain siksi, että sinä olet taas sössinyt lastenhoitojärjestelyt?
Meillä joutuu ainakin varaamaan lapselle hoitovuorot yli viikkoa ennen, kuin vie hoitoon. Jos pomo tulee vaikka huomena pyytämään ylitöihin ja emäntä on silloin töissä, en voi jäädä, koska ei ole lapselle hoitopaikkaa. Sattuupa vielä melkein kaikki sukulaiset, joille viedä hoitoon, asumaan vähintään 50 km päässä, joten sieltäkään ei tahdo aina pelastusta löytyä.
Jos pyydetään ajoissa ylitöihin, luonnollisesti jään, ylimääräinen raha on aina tervetullutta
