Lähetetty: La Marras 08, 2008 4:28 pm
En minä ole mikään mielipiteen muokkaaja sen enempää kuin nikki papillonkaan, päin vastoin, mutta kun asia nyt vaan on, kuten mainitsen, eteivät "aikataulut" voi pitää paikkaansa.
Jos ns. kello kuuden mies on ollut liikkeellä silloin, kun Kivilahti on väittänyt hänet nähneensä, niin silloin lintupojat olisivat myös hänet väistämättä nähneet tulevan keskiniemen tyvestä ulos, saapuessaan murhaniemelle ja näinhän ei ole tapahtunut.
Muussa tapauksessa, kuka se olisi ollutkaan, se teltalla häärivä penkereen taakse piiloutuva henkilö?
Lintupojat ovat olleet teltalla joskus heti kuuden jälkeen, sehän tiedetään ja silloin teltalla häärivä hahmo, ei ole voinut olla tuo kuuluisa kuuden mies.
Sekin, että lintupojat kuuluisteluissa silloin v.60 puhuivat poliisille puppua kulkemisistaan aamulla, johtui siitä, että he pysähtyivät murhaniemestä poistuttuaan vanhan uimarannan keskivaiheille tupakoimaan, jota ei voinut paljastaa vanhemmille, sillä siihen aikaan vielä sai antaa lapsilleen selkäsaunaa ja ne olivat hieman rankempia kuin nykyään oikeuksiin johtavat pienet luunapit, tai tukistamiset.
En ymmärrä mitä teemu tarkoitat tuolla häviämisellä, sillä en ole tietääkseni missään kilpailussa, vaan pohtimassa vakavaa kolmoissurmaa, joten tuollaiset spekulaatiot ovat turhia ja taas suitsen tietenkin nikki papillonin mielestä jonkun suuta.
Eli voisitko selittää teemu tuon aikaeron ja henkilöiden sijainnin jotenkin uudella tavalla, että saataisiin Kivilahdenkin kertomus natsaamaan, sillä sehän on annettu oikeudessa valan velvoittamana ja tuskin vääränä valana olisi edes vielä vanhentunut.
Joku ilmiselvästi valehtelee ajoista, enkä se ole minä.
Mitä sitten tulee nikki papilonin mainitsemaan mielipidepoliisiin, niin kuka se täällä eniten on asioitten sivusta ihan jotain muuta mieltä, kuin kuuluisi olla, sillä nyt noilla älyttömillä selityksillä ajatte tiettyä tyyppiä enemmän suohon, kuin varmaan olisi tarkoituskaan.