Sivu 2/2
Lähetetty: Su Joulu 28, 2008 9:27 pm
Kirjoittaja Cotton
Ei tuo minunkaan silmään kovin "mytologiselta" näytä.
Toisaalta on esitetty sellaisiakin väitteitä, että suomenruotsalainen tiede-eliitti ml. museovirasto on tietentahtoen pyrkinyt pimittämään tutkimustuloksia ja todisteita Suomen muinaisuudesta.
Virallinen totuus kuuluu kutakuinkin niin, että maakuopissa asuneet mongoolit joita suomalaisiksikin kutsutaan tavattiin täältä mahtavan muinaisen Ruotsin takapihalta järsimästä raakaa kalaa ja tappelemasta alastomina naapuriheimojensa kanssa.
Suuressa humaaniudessaan Mahtava ja Muinainen Ruotsi lähetti tänne omia kansalaisiaan opettamaan mm. tulenteon ihmeellisen taidon ja muuta sellaista
Suosittelen tutustumaan vaikkapa Pohjanlahden Jätinkirkkoihin ja miettimään olivatko ne vain hylkeenpyytäjien alkeellisia asumuksia ja lihavarastoja?
Lähetetty: Su Joulu 28, 2008 10:52 pm
Kirjoittaja Maybrick
Suosittelen tutustumaan vaikkapa Pohjanlahden Jätinkirkkoihin ja miettimään olivatko ne vain hylkeenpyytäjien alkeellisia asumuksia ja lihavarastoja?
On tullut oltua kaivauksilla ja muutenkin tutustuttua mm. Jätinkirkkoihin mainitsemillasi seuduilla. Niitähän on melkoinen määrä tiedossa, ja aina maastossa liikkuessa tulee katseltua, josko vielä löytyisi "uusia". Niistä tulee minulle hämmentynyt olo, niiden tarkoituksesta tosiaankin, ja minuun ei uppoa ne totutut selitykset niiden tarkoituksesta. Tosin en osaa parempaakaan tarjota.
Maastokokemuksen perusteella tuo tässä keskusteltu kiviasetelma ei vakuuta. Tosin pitäisi nähdä eri puolilta ja ympäristö missä nämä kuvan kivet sijaitsevat. Miten sijoittuvat rannikkoon nähden jne.
Lähetetty: Ma Joulu 29, 2008 7:17 pm
Kirjoittaja Cotton
Olen noita sivuja jo mainostanutkin, mutta omasta mielestäni en lainkaan turhaan!
Juttua Jätinkirkoista ja paljon muustakin! Olkaa hyvä:
http://hermeetikko.com/yabb/YaBB.pl?num=1195393745
Re:
Lähetetty: Pe Huhti 03, 2009 10:52 pm
Kirjoittaja Log Lady
ABC kirjoitti:Kukaan ei ole muistanut kertoa Joylle että Helsinki oli meren alla kivikaudella?

Hän arvelee, että kivet ovat 3 000-5 000 vuotta vanhoja, ja ihmisen paikalleen laittamia.
http://www.iltalehti.fi/helsinki/200811 ... 5_hi.shtml
Oliko Helsingin alue tosiaan tuohon aikaan meren alla?

Re: Shamaani löysi uhritemppelin Helsingistä
Lähetetty: Pe Huhti 24, 2009 6:16 pm
Kirjoittaja ABC
^ Paikoin kyllä. En osaa sanoa tuosta nimenomaisesta paikasta. Voihan rakennelma ollakin muinaissuomalainen, mutta "shamaanin" lausuma ei siitä sellaista tee. Nykyaikaisen shamaanitemppelin siitä toki saa, ja onhan se hieno luonnonihme joka tapauksessa.
Re: Shamaani löysi uhritemppelin Helsingistä
Lähetetty: Ma Huhti 27, 2009 10:14 pm
Kirjoittaja Log Lady
Aika luonnonluomalta vaikuttaa minunkin silmissäni. Oudompaakin olen nähnyt, ihan ilman että ihminen on asiaan vaikuttanut mitenkään. Ehkä jotkut kivilajit ovat erityisen taipuvaisia lohkeilemaan mitä merkillisimpiin muotoihin.
Kuten esmes
http://www.ee.qub.ac.uk/dsp/mmns2003/pi ... useway.jpg
...ja tässä ketjun keississähän ei edes moisista ollut kyse. Shamaanin väitteestä vain.
Re: Shamaani löysi uhritemppelin Helsingistä
Lähetetty: Ti Touko 12, 2009 10:49 am
Kirjoittaja Jack the Ripper
Jääkaudenaikaisia siirtolohkareitahan nuo. Usein missä näet yhden siirtokiven, on usein useampia lohkareita lähiympäristössä. Voi olla hyvinkin mahdollista että on ollut palvonnan kohteena tälläinen lohkarepari. Kivikauden ihmisellä ei ollut tekniikkaa siirtää noin suuria kiviä, vaikka samaan aikaan Egyptissä siirreltiin suurempiakin massoja.
Re: Shamaani löysi uhritemppelin Helsingistä
Lähetetty: Ti Touko 12, 2009 11:50 pm
Kirjoittaja ABC
Jack the Ripper kirjoitti:Jääkaudenaikaisia siirtolohkareitahan nuo. Usein missä näet yhden siirtokiven, on usein useampia lohkareita lähiympäristössä. Voi olla hyvinkin mahdollista että on ollut palvonnan kohteena tälläinen lohkarepari. Kivikauden ihmisellä ei ollut tekniikkaa siirtää noin suuria kiviä, vaikka samaan aikaan Egyptissä siirreltiin suurempiakin massoja.
En nyt osaa sanoa, miten suuria nuo kuvan kivet ovat, mutta kyllä täälläkin osattiin siirrella siirtolohkareita.
Jätinkirkoista
Lähetetty: Pe Touko 15, 2009 12:38 pm
Kirjoittaja MotiivitOn
Cotton kirjoitti:Suosittelen tutustumaan vaikkapa Pohjanlahden Jätinkirkkoihin ja miettimään olivatko ne vain hylkeenpyytäjien alkeellisia asumuksia ja lihavarastoja?
Neuvostasi on otettu vaari:
14.05.2009
Suomen suurin arkeoastronominen löytö: Muinaisista jätinkirkoista havaittiin Aurinkoa
Marko Pekkola
Pohjanmaan jätinkirkot ovat koko Pohjois-Euroopan suurimpia kivikautisia monumentteja. Tähän asti niiden käyttötarkoitus on säilynyt arvoituksena.
Uusi tutkimus osoittaa, että jätinkirkoista on havaittu Auringon asemaa taivaalla. Tulokset on saavutettu laajassa arkeoastronomisessa projektissa, jonka Helsingin yliopiston tähtitieteilijä Marianna Ridderstad ja Oulun yliopiston arkeologi Jari Okkonen aloittivat runsas vuosi sitten.
Jätinkirkoiksi kutsuttuja muinaisia rakennelmia tavataan ainoastaan Pohjanmaalta, josta niitä on löydetty noin 40 kappaletta. Isoimmat jätinkirkoista ovat suorakaiteen muotoisia vallimuodostelmia, joiden pituus on 50–60 metriä. Pienimmät jätinkirkot ovat noin 15 metriä pitkiä ja osa niistä saattoi olla isoja asuinpaikkavalleja.
"Arvoituksellisia rakennelmia on vuosikymmenien saatossa epäilty milloin miksikin. Niitä on spekuloitu asuinpaikoiksi, linnoiksi, kalmistoiksi, hylkeenlihan kylmävarastoiksi ja saaliseläinten kokoonajoaitauksiksi", Marianna Ridderstad kertoo Tähdet ja avaruus -lehden verkkouutisille.
Ridderstadin ja Okkosen tulokset osoittavat, että jätinkirkoista on tehty tähtitieteellisiä havaintoja. Kyseessä on kautta aikojen suurin arkeoastronominen löytö maastamme.
"Jätinkirkot on rakennettu siten, että niiden porttiaukoista on voitu havainnoida Auringon nousuja ja laskuja vuoden kahdeksana tärkeimpänä Auringon kulkuun liittyvänä ajankohtana eli päivänseisauksina, päiväntasauksina ja niin sanottuina välipäivinä", Ridderstad toteaa. Aurinkosuuntauksia löytyi etenkin isoimpien ja parhaiten säilyneiden jätinkirkkojen ympärysvalleista.
Pohjanmaan muinaiset aurinko-observatoriot rakennettiin noin 2500-2000 ennen ajanlaskun alkua eli aikaan, jolloin maanviljelys oli juuri saapunut Suomeen. Jätinkirkkojen rakentajat elivät kuitenkin vielä metsästäjä-keräilijä-taloudessa.
"Maanviljelyskulttuurin mukana saapuneet uudet ideat vaikuttivat todennäköisesti syvällisesti yhä kivikautta eläneeseen yhteisöön", Ridderstad arvioi. "Auringon liikkeiden tarkkailun myötä Suomeen saapui taivaankappaleiden seurantaan liittyvä kalenteri ja samalla uusi käsitys ajasta."
Projektin tulokset julkistettiin tänään kansainvälisesti tieteellisten artikkelien arxiv.org-verkkopalvelussa ja Suomessa tässä Tähdet ja avaruus -lehden verkkouutisessa. Marianna Ridderstadin populaariartikkeli aiheesta on seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä.