Lähetetty: Ti Joulu 16, 2008 11:29 pm
Mun kommentilla ei ollut mitään tekemistä koston kanssa. Tietyistä rikoksista kuolemantuomio olisi se oikea tuomio.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Tuntuvasti, mutta ei järjettömäksi.joey kirjoitti:Mikäli tuomioita kovennettaisiin tuntuvasti (lue: järjettömästi, tyyliin Yhdysvallat), saattaisi systeemi kääntyä itseään vastaan: tekoa tehdessä olisi helppo ajatella, ettei "mulla ole mitään menetettävää, joten ihan yhtä hyvin voin tässä samalla"...
Aivan oikein, sekä ja että. Onnistunutta teloittamista on hankala perua jälkikäteen. Lisäksi sillä tuhotaan ihmisen rikollisen potentiaalin lisäksi myös heidän kaikki muu potentiaalinsa. On olemassa ns. tuottavia rikollisia. Heitä, jotka ovat osallistuneet rakentavissa määrin yhteiskunnan ylläpitoon esim. taloudellisilla meriiteillä. On tavallisia perheenisiä ja -äitejä, jotka ovat toimineet väärin ja jotka katuvat tekojaan. Mielestäni tulisi tuomita teko, ei koko ihmistä ja samalla hänen lähipiiriään.Mitäs monimutkaista siinä on? Jotain eettistä, vai mahdollisesti rikosoikeudellista?
Kuten jo mainitsin, suotavaa tässä tapauksessa olisi lainsäätäjien lähestyminen. Jos kovempia rangaistuksia halutaan, niitä varmaan saadaan jossain vaiheessa, mikäli kansalaisten painostus on riittävän voimakasta.Tuollaista koston himoa en ole säännön mukaisesti huomannut tältä palstalta löytyvän, mutta erittäin suurta turhautumista nykyisin langetettavia tuomioita kohtaan sen sijaan on ollut ilmassa.
Valvottu kemiallinen kastraatio vähentää lasten hyväksikäyttäjien halut nollaan. Omatoimisesti otetut pillerit eivät kuulu tähän käytäntöön, josta on hyviä kokemuksia Euroopassa. Se on mahdolllisesti rantautumassa Suomeen jossain vaiheessa.Jos tuomittu on tuomittu ilman mitään jossittelun varaa esim törkeästä lapsen hyväksikäytöstä ja on mitä todennäköisimmin pedofiili, niin miten se tilanne saadaan korjattua? Lääkityksellä? Entäs sitten kun lääkkeitä ei enää päätetäkkään ottaa, koska "niitä tulee hassu olo"?
Pelote-efektistä ei ole mitään näyttöä. Tämän myöntävät jo monet kuolemantuomion puolustajatkin. Esim. USA:ssa ne osavaltiot, joissa teloitetaan eniten (Texas ym), ovat myös niitä joissa tehdään kaikkein raaimpia rikoksia kaikkein useiten koko maahan verrattuna. On jokaisen oman turvallisuuden kannalta turvallisinta asua maassa, jossa ei käytetä kuolemantuomiota.Lisäksi olen sitä mieltä, että rikoksia- tai rikollisten mielihalujensa toteuttamista suunnittelevat miettisivät tarkemmin itseensä kohdistuvia tekojensa seurauksia etukäteen, jos rangaistusta harkittaessa sovellettaisiin asteikon rankinta päätä...
Mites tämä touhu pelaa?Zardoz kirjoitti:Valvottu kemiallinen kastraatio vähentää lasten hyväksikäyttäjien halut nollaan. Omatoimisesti otetut pillerit eivät kuulu tähän käytäntöön, josta on hyviä kokemuksia Euroopassa. Se on mahdolllisesti rantautumassa Suomeen jossain vaiheessa.
Ihan miten tykkäät, jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi.On jokaisen oman turvallisuuden kannalta turvallisinta asua maassa, jossa ei käytetä kuolemantuomiota.
Tarkoitukseni ei ollut argumentoida USA:n syyttömien teloittamista vastaan, jota toki tapahtuu (esim vuodesta 1976 USA:n kuolemanselleistä on löydetty 116 viatonta henkilöä) vaan jakaa se tosiasia ettei pelote-efekti toimi.Mike Manner kirjoitti:Mikäs sinun ehdotuksesi olisi "sopivammaksi" rangaistukseksi pedofiileille (ota huomioon, että olen puhunut koko keskustelun ajan esim. törkeästä hyväksikäytöstä, mitä tässä topicissa käsitellään, ja sen lisäksi mainitsin jo tuossa aikaisemmin tuon "jos tuomittu on tuomittu ilman mitään jossittelun varaa", eli älä vedä tähän mitään "USA:ssakin on teloitettu syyttömiä"-korttia)?
Kutakuinkin. Ja jos henkilöä ei näy, laitetaan etsintäkuulutus ja sanktioita, esim. ehdotonta vankeutta.Zardoz kirjoitti:Mites tämä touhu pelaa?
Pedofiili on siviilissä ja käy hakemassa suoneen lääkkeitä sovittuina ajankohtina?
On jokaisen oman turvallisuuden kannalta turvallisinta asua maassa, jossa ei käytetä kuolemantuomiota.
Kysymys ei ole uskosta, vaan faktoista. Maat, jotka käyttävät kuolemantuomioita ovat muita epävakaisempia, väkivaltaisempia, ja syyttömät ovat usein tulilinjalla. Sananvapautta on vähän tai ei lainkaan. (Somalia, Zimbabwe, Sudan, Uganda, Iran, Irak, Sudan, Saudi-Arabia, Afganistan ym) Korrelaatio on vahva. On perusteltua sanoa, että kuolemantuomion käyttäminen paljastaa maan demokratian ja yleisen turvallisuuden tason.Ihan miten tykkäät, jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi.
Kerro miten tämä demokratia on saanut pedofiilit/raiskaajat parantumaan? Kuolemantuomiosta puhutaan aina että se on ihmisoikeuden vastainen, mutta kumpi on pahempi lapsen raiskaus vai pedofiilin/raiskaajan kuolemantuomioZardoz kirjoitti:Jotenkin siitä tietynlaisten viestien määrästä, joka on näille forumeille melko tyypillistä, on pääteltävissä suuren suuri koston himo. Ajatus siitä, että kostaminen on ylevää ja että se, että jos paha tapetaan, noustaan tämän pahan yläpuolelle. Kuitenkin murhaaminen eli teloittaminen on rikos ja vähintäänkin monimutkainen kysymys, jos sitä kysymykseksi voi luonnehtia. Mustavalkoinen maailma on kuitenkin monille yksinkertaisuudessaan houkutteleva.
Keskiaikaiset oikeusnormit kuuluvat historiaan. Mutta kun kerran ihmiset tässä kostonhimossa rypevät, voi vain miettiä mikseivät he sitten aja sitä asiaansa. Kaikki kuolemanrangaistusta kannattavat suomalaiset voisivat organisoitua ja lähestyä eduskuntaa.
Voi olla, että forumeille kirjoittelu "munat pois / saunan taakse" -hengessä takaa kirjoittajalle pienen "annoksen", eli tavallaan todistellaan omaa luonteen jaloutta julkisesti. Olen hyvä ihminen, koska kirjoitan "munat pois".
Tähän kritiikkiin on sitten tyypillistä syyttäminen rikollisten puolustamisesta, mikä lähinnä kertoo syyttelijän harjoittamasta projisoinnista. Oma (jokaiseen ihmiseen kuuluva) potentiaali rikoksiin torjutaan siirtämällä se johonkin toiseen ja tappamalla tai syyttämällä tätä jostain perusteettomasti.
Mikäli (rikollisen) tappaminen on yksinkertainen ja jalo asia, voi harkita lähimpään anarkiaan, eli vaikkapa Somaliaan muuttamista. Siellä ihmisen henki ei ole minkään arvoinen. Itse en ainakaan halua kasvattaa jälkeläisiäni kostonhimoisten soihtujoukkojen keskellä.
Tuossa ei kyllä ole logiikkaa. Eli pedofiili käyttää lasta hyväkseen ja hänet pitäisi sitten tappaa, sillä hän mahdollisesti on hyväksikäytetty itsekin ja jatkaisi hyväksikäyttöä eläessään? Vai että pedofiilin kuolemantuomio estäisi hänen hyväksikäyttämäänsä lasta käyttämästä toisia lapsia hyväksi? Ei perhana, ei se kierre siitä mihinkään katkeaisi, eikä tuollainen tuomio sairaita himoja hillitsisi yhtään mielestäni.Horst Schimanski kirjoitti:
Pedofiili tuhoaa lapsen elämän loppuiäksi. Tutkijoiden mukaan hyväksikäytetyt lapset ovat itse aikuisina mahdollisia pedofiilejä muita kansalaisia useammin. Kun pedofiili saisi tuomionsa se katkaisi tämän em. kierteen. Mutta, länsimainen malli tukee vain pedofiliaa/raiskauksia, meidän pitää ymmärtää ja kuntouttaa![]()
![]()
Juuri tuossa ylhäällä tekstistäsi irroittamani kohta osoittaa sen, ettei mustavalkoinen ajattelu toimi tässä tapauksessa muutoin kuin erottelemaan väärä ja oikea toisistaan.Horst Schimanski kirjoitti:
Mustavalkoisesta maailmasta ei kannata puhua, koska päätöksiä tehdään tällä periatteella tänäkin päivänä. Jos aletaan asiaa katsomaan monesta eri suunnista niin ei asiat mihinkään etene. Sen ovat poliitikot jo näyttäneet, kukaan ei anna selkeää suoraa vastausta mihinkään kysymykseen.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... ssa/158793STT
Turun hovioikeus on lieventänyt tyttäriensä hyväksikäytöstä syytetyn pirkanmaalaisen isän tuomiota.
Hovioikeus katsoi miehen syylliseksi lapseen kohdistuvaan haureuteen ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Teot tapahtuivat vuosina 1995-2003.
Ikaalisten käräjäoikeus tuomitsi miehen vuonna 2008 kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Toinen rikos tapahtui 1995-2003 ja toinen 2001-2004.
Käräjäoikeudessa tuomio oli neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta vankeutta. Hovioikeus alensi vankeustuomion neljäksi ja puoleksi vuodeksi.
Samassa oikeusjutussa käräjäoikeus tuomitsi isän tuttavamiehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi. Tämän tuomion hovioikeus piti ennallaan. Tuomion pituuteen vaikuttivat muut miehelle määrätyt vankeusrangaistukset.
He voivat tutustua toisiinsa netistä. Antti Puustisellakin oli julkinen profiili Youtubessa ja noin.albaanisissi kirjoitti:taas ihmetyttää että mistä on ukoille tullu puheenaiheeks muksujen nussinta jos kerran ovat molemmat toista vetäneet viikseen. miten helvetissä tollasista asioista voi millään kellekkää puhua yhtään mitään saati sitte että löytäs viä toisen samanlaisen sekopään, kumminki ainaki 95% suomalaisista varmaan vetäis tikkariin heti ja soittas poliisit jos joku alkais saunaillas puhuun jotain tollasia. mistä ne tuntee toisensa?
no aika hasardia ottaa silti puheeks että tekiskö sun mieli painaa tota pikkulissua ku sitä niin tuijottelet, jollei ny ihan muniaan hiero ja kieli pihalla vahtaa. kumminkin on niin tolkuttoman vastenmielisestä asiasta kyse, mut kai se niin sitte menee että koira koiran tuntee.Tai jos useampi pedari on osunut työskentelemään samaan kouluun, päiväkotiin tai lasten harrastuskerhoon, ehkä he vaan huomaavat sen tavasta, jolla toinen katselee lasta.