Sivu 2/3

Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 12:19 pm
Kirjoittaja Kylli
Ei Kylli mitään vihaa. Miksi laittaa energiaa moiseen? Antaa tulla vaan! Lisää juhlia = lisää tilanteita jättää stressaaminen muitten tehtäväksi!


P.S. Ainuttakaan joululahjaa en ole vielä ostanut. Pitäisi kai lähteä kaupungille jahka viitsin. Aattona kerkeää siivota jollei muut ole jo sitä ennen kerenneet tehdä sitä.

Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 4:33 pm
Kirjoittaja Yökiitäjä
Kyllä joulu on kaikkein ikävin juhla.

Lähinnä siksi, että jouluvalmisteluja ei pääse mihinkään pakoon vaan tässä joutuu elämään niiden keskellä. Kauppakeskusten megalomaaniset ruuhkat ja kärttyisät ihmiset jo mainittiin. Lisäksi vielä TV:stä ja radiosta tulvii joululauluja marraskuusta lähtien, ellei rajoita kanavien katselua muutamiin erikoiskanaviin.

Toinen ikävä puoli on se että joulukuu on vuoden pimeintä aikaa, mikä tekee monelle elämästä fyysisesti ja henkisesti raskaan. Silti esim. palvelualoilla joulukuu on yksi vuoden kiireisimmistä, joten on vaan pakko venyä uupumuksen partaalle vaikka niitä voimia ei oikeasti enää olisi. Minulle joulukuu on työssäkäyntiä ja nukkumista, mihinkään harrastuksiin ei aikaa jää.

Kaikki muut juhlapyhät voi jättää huomiotta ja olla viettämättä niitä, mutta joulun pitkä valmistelukausi tekee siitä vuoden ikävimmän juhlan.

Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 6:59 pm
Kirjoittaja ABC
Pidän juhlapyhistä, koska silloin on taajamissa hiljaista, kun kaikki ovat maaseudulla sukulaisissa, tai rymypaikoissa juhlimassa.

Juhannus on sikäli tylsä, ettei ole oikein vaihtoehtoja tekemiselle, jos ei halua nähdä toistasataa kännikalaa yhtäaikaa. Joulussa on sentään tunnelmaa kotona, mutta kesällä olisi kiva olla ulkona.

Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 8:56 pm
Kirjoittaja Tiina
Juhannus on ihan perseestä. :)

Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 9:52 pm
Kirjoittaja Howler
Juhannus, ihan sen takia, että se on nykyään vain "vedetään kännit!"-juhla Vaikka muutkin on, niin juhannuksena taitaa kuolla eniten ihmisiä. Ja ei, minulla ei ole tästä tilastotietoa, tuntuu vain ainakin itsestä siltä.

Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 10:28 pm
Kirjoittaja Bambinos
Kekrin juhlinta voisi minun puolesta olla paljon ärhäkämpää kuin mitä se nyt on. Käydään vaan heittämässä muutama kynttilä sukulaisten haudoille ja se on siinä. Halloween vaan tännekin! Ennenmuinoin uskottiin että raja elävien ja kuolleiden välillä on ohuimmillaan loka-marraskuun vaihteessa. Tykkään kummitusjutuista ja juhla on enemmän pakanallissävytteinen kuin esim. joulu.

Joulusta tykkään koska se tietää vähintään kahta vapaapäivää, ja tänä vuonna on mega-vapaa ke-su.

Masentavin juhla lienee juhannus. Kuten mainittu, ei juuri muita vaihtoehtoja kuin mennä mökille dokaamaan, mitä voi tehdä muutenkin pitkin kesää. Kaikenlisäksi se on typerästi sidottu tiettyyn viikonloppuun eikä ole liikkuva kuten joulu. Juhannuksen pitäisi aina olla kesäpäivänseisauksena, oliko se nyt 21. vai 22.6. Plus tietenkin se, että yleensä sataa vettä, jos ei sitä niin sitten lunta.

Lähetetty: Ma Joulu 22, 2008 9:49 am
Kirjoittaja Loka
Tykkään kaikista juhlista, vähiten kuitenkin juhlitaan jenkkihalloweenia jota ei oikeastaan edes juhlita. Vastaan sen.

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2008 2:38 am
Kirjoittaja aamu
Vappu, jotenkin en vaan koskaan ole ollut vappu-ihmisiä. Pitäisi rymytä lakki päässä kännissä kamalan sotketussa keskustassa,joka on täynnä känni-ääliöitä...EI KIITOS. Paitsi jos tarjoot? :D

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2008 2:41 am
Kirjoittaja aamu
Niin ja piti lisätä edelliseen, että juhannus eroaa vapusta monellakin tavalla. Vaikka "pitääkin juoda", niin se tapahtuu mökillä, ilma on lämmin, koolla on lähin piiri ja saa mokailla rauhassa ja pelata kivoja kesäpelejä...Juhannuksessa on aina tunnelmaa!! Se kesäillan seesteisyys, kun saunasta punottavana istutaan laiturilla siireriä hörppäämässä...ja haitarimusa soi ylen radiosta, aah!

ja,jos viettää kaupunkijuhannuksen, niin baarissa ei ole tunkua!

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2008 6:20 pm
Kirjoittaja ABC
Bambinos kirjoitti:Kekrin juhlinta voisi minun puolesta olla paljon ärhäkämpää kuin mitä se nyt on. Käydään vaan heittämässä muutama kynttilä sukulaisten haudoille ja se on siinä. Halloween vaan tännekin! Ennenmuinoin uskottiin että raja elävien ja kuolleiden välillä on ohuimmillaan loka-marraskuun vaihteessa. Tykkään kummitusjutuista ja juhla on enemmän pakanallissävytteinen kuin esim. joulu.
Alkuperäisiin kekrin juhlatapoihin kuului mm. kollektiivinen viinan juominen siten, että sen talon isäntä, joka oli eniten kännissä, sai parhaan viljaonnen seuraavaksi vuodeksi.

Samaten taloissa kiersivät kekripukit, jotka olivat pukeutuneet oudosti, miehet naisten ja naiset miesten vaatteisiin. He vitsoivat naapureitaan leikillisesti ja jossain talossa heidät sitten syötettiin ja juotettiin känniin, mistä hyvästä talo sai onnea viljankasvun ynnä muun hedelmällisyyden saralla.

En epäile, etteikö uudistunut kekrin juhlinta voisi saavuttaa suurta suosiota nykysuomalaistenkin keskuudessa. 8)

Lähetetty: To Tammi 01, 2009 9:36 pm
Kirjoittaja wretch
Inhoan eniten vappua.Kaikki idiootit "amatöörijuopot" liikkeellä joukoittain.Kieltäydyn käyttämästä alkoholia vappuna.Menee hyvä känni hukkaan kun ei edes voi pahennusta herättää :P

Lähetetty: Pe Tammi 02, 2009 7:39 am
Kirjoittaja Mäsä-Masa
Ingrid kirjoitti:Äänestin Halloweeniä, ärsyttävää epäsuomalaista krääsäpaskaa. Ei tarvitsisi ihan kaikkien amerikkalaisten kaupallisuusmaksimointien tänne puskea.
Minäkin olen samaa mieltä. Halloween on tuontihöttöä. Missä on vanhasuomalainen kekripäivä?
Ja karkkeja kerjäävät lapset pääsiäistä edeltävänä sunnuntaina ja halloweenina ovat kauhistus, sillä jotkut heistä voisivat kasvaa kauheiksi rahojen kiristäjiksi.

Lähetetty: Pe Tammi 02, 2009 10:18 am
Kirjoittaja combat18
Kaikkia pyhiä mutta joulu ja vitun uusivuosi on kyllä paskimmat.

* Uudenvuodenpäivä
* Loppiainen
* Pitkäperjantai
* Pääsiäispäivä
* Toinen pääsiäispäivä eli pääsiäismaanantai
* Helatorstai
* Helluntai
* Juhannuspäivä
* Pyhäinpäivä
* Joulupäivä
* Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä
* Adventtisunnuntait
* Kynttilänpäivä
* Laskiaissunnuntai
* Marian ilmestyspäivä
* Palmusunnuntai
* Pyhän Kolminaisuuden päivä
* Kirkastussunnuntai
* Mikkelinpäivä
* Tuomiosunnuntai
* Itsenäisyyspäivä
* Vappu
* Juhannusaatto
* Jouluaatto

Kaikki nuo saisi jättää jo pitämättä!

Lähetetty: Pe Tammi 02, 2009 2:18 pm
Kirjoittaja joey
Vaikkei uusivuosi mikään pyhä juhla olekaan, se herättää kyllä sanoinkuvailematonta raivoa allekirjoittaneessa. Jumalauta, eiköhän aleta juhlistamaan kuukausienkin vaihtumista?

Suosikkeja ovat joulu ja juhannus; joulu on meidän perheessä keskitalven juhla, jolloin ajetaan pimeyttä kynttilöillä karkuun ja juhlistetaan sitä, että koko perhe on koolla. Juhannuksena juhlitaan keskikesää keskellä suomalaista luontoa.

Kristinuskoon perustuvat juhlapyhät pitäisi minusta kieltää lailla.

Lähetetty: Pe Helmi 06, 2009 1:37 pm
Kirjoittaja Peggy
Joulu se on. Lapset lellitään pilalle, yritetään jeesustella ja samaan aikaan sanoa ettei jouluna tärkeintä ole lahjat. Tekopyhyys. Punaista pitää olla joka lävessä. Liikkeet rahastaa ihmisiä minkä ehtii ja ryysis on kova. Auts.