Sivu 2/3
Lähetetty: Ti Kesä 26, 2007 11:46 pm
Kirjoittaja Loka
Yökiitäjä kirjoitti:
Miten muuten käy. Tuleeko tuollaisessa tapauksessa syytteitä jollekin, kun lapsi kuoli?
Sikiöllähän ei ole Suomessa
mitään oikeuksia. Eli voit käytännössä tehdä lapsi mahassa mitä vain. Synnytyskin on oman harkinnan varassa, kuinka toimia.
Toinen lapsihan syntyi kuolleena joten siltä osin kaikki on ok, veikkaan että toisenkaan lapsen kohdalla syytteitä ei tule.
Lähetetty: Ke Kesä 27, 2007 12:19 am
Kirjoittaja ABC
Voipi olla, että sekä tässä että Pietarsaaren tapauksessa äiti olisi hyvinkin ollut valmis lähtemään sairaalaan synnytyksen toden teolla alettua, mutta ei enää ollut siinä kunnossa, että olisi kyennyt tahtoaan selvästi ilmaisemaan.
Lähetetty: Ke Kesä 27, 2007 12:22 am
Kirjoittaja ABC
Herkkis kirjoitti:Sitä vaan et elukat just sunnilleen pierasee ne pentunsa, miksihän on meikäläisillä niin vaikeaa, sitä mietin. Joiskus kysyin bilsaopelta, selitti joitain "Lantion muoto muuttui kävelyyn sopeutuessa tai en kyllä tiedä mumin mumin..."

Ihmisen älykkyys eli isot aivot eli iso pää on tehnyt hommasta vaarallista. Samasta syystä ihmisen poikanen syntyy tavallaan keskeneräisenä eikä pysty esim. ryömimäänkään itse.
Naisen lantio ei taas ole voinut kasvaa samalla kun lapsen pään koko, koska silloin kävelystä olisi tullut vaappumista ja juoksu muuttunut mahdottomaksi.
Lähetetty: Ke Kesä 27, 2007 9:28 am
Kirjoittaja Herkkis
Aa tack tack näinhän se varmaan on! Evoluution olisi pitänyt kyllä asia korjata jotenkin! Tosi moni nykyinen eläjä olisi kuollut tai vammautunut synnytyksessä ellei olisi tohtorit olleet paikalla.
Lähetetty: Ke Kesä 27, 2007 4:28 pm
Kirjoittaja Mr Smith
Aariel kirjoitti:Kelailen sitä, onko kotona synnyttäminen sitten rikos?

Tai miten voidaan aloittaa poliistutkintaa, jos ei ole rikosta tapahtunut? Vai mitä, olenko vain nyt niin väsynyt etten ymmärrä?

Kyllä tuo kotisynnytys ihan laillista on mutta siinä pitää lääkäri olla aina mukana. Äskettäin oli Satakunnan Kansassa juttua naisesta joka synnytti lapsensa (1) onnistuneesti. Tällä niin kova trauma sairaalasynnytykseen että päätyi kotissynnytykseen. Muistui tuo nyt mieleen.
Lähetetty: Ke Kesä 27, 2007 4:37 pm
Kirjoittaja Kylli
Juu, kotisynnytys on ihan laillista, tutkimus aloitetaan koska tapahtui kaksi kuolemantapausta

Lähetetty: Ke Kesä 27, 2007 4:52 pm
Kirjoittaja Loka
Mr Smith kirjoitti:
Kyllä tuo kotisynnytys ihan laillista on mutta siinä pitää lääkäri olla aina mukana.
Eikös kätilö eikä lääkäri? :miettiö: Tosin kaksosraskaus on aina riskiraskaus joten lääkäri olisi
vielä järkevämpi vaihtoehto kuin kätilö.
Lähetetty: Ke Kesä 27, 2007 9:29 pm
Kirjoittaja Mr Smith
Loka kirjoitti:Mr Smith kirjoitti:
Kyllä tuo kotisynnytys ihan laillista on mutta siinä pitää lääkäri olla aina mukana.
Eikös kätilö eikä lääkäri? :miettiö: Tosin kaksosraskaus on aina riskiraskaus joten lääkäri olisi
vielä järkevämpi vaihtoehto kuin kätilö.
Tosiaankin kätilö riittää, tuolta linkistä jotain aiheesta.
http://www.lapsiperhe.net/aktiivinensyn ... kkelinr=44
Lähetetty: Ke Kesä 27, 2007 9:47 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Tunnen kotisynnyttäjiä. Itse olen käynyt sairaalassa.
Tässä oli tosiaan riskiraskaus, eikä kätilöä tai lääkäriä. Luin kaupassa syksyllä jostakin vauvalehdestä jutun, jossa käsiteltiin kotisynnytyksiä. Aika huono juttu sinänsä ja esimerkiksi oli otettu akka, joka oli synnyttänyt esikoisensa kotona ukkonsa avustuksella.

Ja aikoi samanlailla tehdä seuraavan kanssa. Oli jo raskaana... Ukko ei ollut ollenkaan kätilö tai lääkäri...
Olisin ehdottanut meidän ukolle, että kai olet kätilönä kulta...
Joo, olen ollut yhdessä kotisynnytyksessä mukana. Ei ollut hullumpaa touhua. Mutta hyvin pitää olla suunnitellut, kahden kätilön kanssa pitää ainakin sopia, koska pitää olla varasuunnitelma. Rahaakin palaa aika paljon ja kaikki tykötarpeet k-vitamiinipistoksesta ompelulankaan pitää itse hankkia.
Sopii terveille, rohkeille ja rahaa pitää olla.

Voi olla myös ensisynnyttäjä. Ei se synnytys niin vaarallista yleensä ole, mutta riskit pitää kyllä ymmärtää. Elämä on riskaapelia noin yleensäkin, mutta riskit kannattaa minimoida.
Lähetetty: To Kesä 28, 2007 9:48 pm
Kirjoittaja vasikka
Aikamoista riskin ottoa osoittaa lähteä synnyttämään _kaksosraskautta_ kotioloissa. Itsellä on sellainen tuntuma, että yleensä ainakin toinen joudutaan ottamaan ulos sektiolla.
Mielenkiintoista nähdä saako kukaan syytettä kuolemantuottamuksesta. Voisin jopa vähän ounastella, että halutaan ennakkopäätös ja sellainen tulee, mutta tuomiota tuskin. Sellainen linja tuntuu olevan, että omien lasten kuolemasta ei koskaan tule syytettä kuoleman tuottamuksesta, mutta jos jonkun toisen ihmisen talon katolta tippuu jääpuikko murtovarkaan päähän tappavasti pärähtää tuomio.
Lähetetty: To Kesä 28, 2007 10:32 pm
Kirjoittaja Loka
vasikka kirjoitti:Aikamoista riskin ottoa osoittaa lähteä synnyttämään _kaksosraskautta_ kotioloissa. Itsellä on sellainen tuntuma, että yleensä ainakin toinen joudutaan ottamaan ulos sektiolla.
Mielenkiintoista nähdä saako kukaan syytettä kuolemantuottamuksesta. Voisin jopa vähän ounastella, että halutaan ennakkopäätös ja sellainen tulee, mutta tuomiota tuskin. Sellainen linja tuntuu olevan, että omien lasten kuolemasta ei koskaan tule syytettä kuoleman tuottamuksesta, mutta jos jonkun toisen ihmisen talon katolta tippuu jääpuikko murtovarkaan päähän tappavasti pärähtää tuomio.
Kyllä ne molemmat lapset napataan vatsan kautta jos sectioon mennään. Vastaavasti molemmat synnytetään alakautta tai mennään sectioon jos toisen lapsen takia se on välttämätöntä. Eli molemmat tulee samoja kanavia pitkin. :peukku:
Vielä tuohon syytejuttuun, poliisi vissiin harkitsee tuon elävänä syntyneen lapsen kohdalla syytettä, sehän kuoli sitten sairaalassa vasta. En tiedä mihin tämä syyte perustuu koska oletan että synnytyksessä mukana olleet ovat kuitenkin heti soittaneet apua? (ts. ei heitteille jättö ainakaan)
kaksossynnytys tai muu riskisynnytys
Lähetetty: Pe Kesä 29, 2007 12:34 pm
Kirjoittaja Emilai
Yleensä kun kaksosia synnytetään on paikalla ei yksi vaan kaksi lääkäriä. Normaalissa synnytyksessä ei lääkäri välttämättä ole paikalla ollenkaan vaan kätilö hoitaa homman. tämä siis ilman ongelmia.
Minusta on edesvastuutonta jättää terveydenhuoltoalan ammattilaisten mielipide huomioimatta. Synnytyksessä saa kuitenkin itse vaikuttaa paljon esimerkiksi kipulääkkeisiin ja muihin toimenpiteisiin. Jos välttämättä haluaa synnyttää kotona niin olisi pitänyt varautua pahimpaan ja sitä kautta hoitaa valmistelut. Eli lääkäri tai edes kätilö mukaan. ja valmius nopeaan avunsaantiin heti kun ammattilainen huomaan jonkin olevan pielessä. (huomattavasti aikaisemmin kuin tavallinen ihminen todennäköisesti) Minusta merkittävää on jo se, että Aktiivinen synnytys ry puolestakin ollaan jo heille järkeä puhuttu ja silti he tekivät oman tahtonsa mukaan. Tuossa linkki mitä tulisi ottaa huomioon.
http://www.lapsiperhe.net/aktiivinensyn ... kkelinr=44
Monet perustelevat kotisynnytykseen myönteistä kantaansa sillä, että raskausaika meni hyvin. Mutta sehän ei missään nimessä tarkoita, että synnytys sujuisi ongelmitta.
Ja jos haluaa ns. pehmeämmän ympäristön synnyttää niin esim. Tammisaari on siihen hyvä vaihtoehto. Kamalaa, että tälläistäkin pitää sattua. Ja vielä suomessa jossa terveydenhuolto ja sosiaaliturva ovat huippuluokkaa. Tälläistä luulisi tapahtuvan kehitysmaissa jossa terveydenhuolto on retuperällä.
Lähetetty: Pe Kesä 29, 2007 9:19 pm
Kirjoittaja Tiina
Hmm..itse kaksoset synnyttäneenä totean että eipä ollut lääkäriä paikalla synnyttäessä...vain kätilö oli.
Lääkäri haettiin vasta kun tuli ongelmia toisen ulossaamisessa ja leikkausaliinhan se lähetti oitis

Lähetetty: Su Heinä 08, 2007 2:12 am
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Niin.
Tulipa muuten asian tiimoilta juttua, kun Tammisaaren ylilääkäri totesi, että suomalaiset äidit eivät voi esim. heillä synnyttää omalla rahalla. Ulkomaalainen voi tulla vaikka venäjältä ja maksaa, mutta suomalaistenhan pitää kiltisti mennä ja tehdä niinkuin viranomaiset määräävät...
Tämä siis ihan OT vähän kaikkeen...

Lähetetty: Su Heinä 08, 2007 8:22 am
Kirjoittaja alisa
Tosta rangaistuksesta vielä, että uskoisin sen menevän niin ettei äiti saa mitään rangaistusta koska syyttäjä/tuomioistuin katsoo lasten menettämisessä jo olleen tarpeeksi rangaistusta.
Vaikuttaa tosiaankin maahanmuuttajien tavoilta tai joltain uskonnolliselta vakaumukselta koko kotisynnytys tämän tapauksen kohdalla.