Kappas, täällähän on ylletty huimiin suorituksiin OT-jankutuksissa

Näyttää pahasti siltä, että isoegoiset herrasmiehet ottavat mittaa toisistaan yhteisen kiinnostuksen äärellä... mikäs siinä, mutta pieni kurinplautus voisi olla tarpeen molemmille, jos vielä kinaatte asiasta muualla kuin Lautamiehissä
Kiitokset Katajalle kommentoinnista, onnistuit sanomaan lähes kaiken sen, mitä itsekin ajattelen noista avausten tekemisistä.
Oma vaatimaton panokseni tähän ketjuun olkoon lyhyt selostus Jerryn tekosista (heitä ajatellen, joiden aika ja into ei riitä kahlata vieraskielistä tekstiä sivukaupalla, puhumattakaan jonkun pitkän dokumentin katsomisesta)
Käännösvirheet mahdollisia, mutta toivottavasti pääasiat tulevat oikein. Kuvotuksen tunne esti mua katsomasta dokumenttia loppuun asti, mutta tässä se, mitä sain tiivistettyä noista avaukseen laitetuista linkeistä:
Jerome (Jerry) Brudos syntyi nuoremmaksi pojaksi ihan tavalliseen, keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen äitinsä olisi ilmeisesti halunnut toiseksi lapsekseen tytön ja tuhlasi äidinrakkautensa vanhempaan veljeen Jerryn kustannuksella. Jo alle kouluikäisenä Jerry kiinnostui naisten kengistä ja kehitti vahvan fetissin naisten jalkoihin. Äidin hermostuttua tästä taipumuksesta poika jatkoi kengillä leikkimistä ja laajensi fetisismiään naisten alusvaatteisiin teini-ikäisenä.
Valokuvauksesta kiinnostunut poika sai ensimmäiset seksuaalisesti kiihottavat kuvansa uhattuaan puukolla naapurin teinityttöä ja pakotettuaan tämän alusvaatekuvauksiin. Tämän session seurauksena hän joutui 16-vuotiaana mielisairaalaan, jossa hänen pakkomielteensä tulkittiin "ohimeneväksi vaiheeksi" ja hänet kotiutettiin 9 kuukauden kuluttua skitsofrenia-diagnoosilla. Lukemissani artikkeleissa ei kuitenkaan mainittu, saiko hän tuohon skitsofreniaan minkäänlaista lääkitystä.
Collegesta jerry valmistui niukinnaukin, eikä armeijakaan häneltä onnistunut. Kerrottuaan armeijan kallonkutistajille mieltymyksistään hän sai pikaiset lähtöpassit yksiköstään. Ilmeisesti pakkomielteet pysyivät kuitenkin jotenkuten kurissa, koska Jerry onnistui kouluttautumaan sähkäasentajaksi. Hän oli myös töissä pienellä radioasemalla ja löysikin sitä kautta itselleen 17-vuotiaan "nukkevaimon" ollessaan itse 23-vuotias. Aluksi Jerry tyydytti taipumuksiaan valokuvaamalla alastomana keittiöpuuhia tekevää vaimoaan, myöhemmin kuvaan tuli mukaan vaimon alusvaatteisiin pukeutuminen ja kuvien ottaminen myös itsestä näissä vetimissä.
Pariskuntaa siunattiin myös kahdella lapsella, mutta Ralphene-vaimon keskittyessä talouspuuhiin ja lasten kasvattamiseen Jerryn taipumukset saivat hänestä vallan.
Ensimmäinen uhri oli tammikuussa -68 19-vuotias Linda Slawson, joka toimi ovelta ovelle -tietosanakirjamyyjänä. Jerry tainnutti hänet lyömällä kakkosnelosella ja päätti surmatyön kuristamalla. Valokuvattuaan uhriaan kyllikseen kellarissa hän sahasi tältä irti toisen jalkaterän. Tätä voitonmerkkiä hän myöhemmin säilytti pakastimessa ja sovitteli kenkäkokoelmansa kenkiin

Ruumiin hän upotti lähistöllä olevaan jokeen.
Tämän surmatyön hehkussa kului yli puoli vuotta, ennenkuin seuraava nainen katosi. Jerry oli perheineen muuttanut Portlandista Salemiin, missä loput kolme srmaa tapahtuivat kiihtyvässä tempossa.
Toinen uhri, Jan Whitney, oli 23-vuotias opiskelija, joka joutui Jerryn kynsiin autonsa rikkoonnuttua marraskuussa -68 Albanyssa. Hänet Jerry kuristi ja raiskasi autossa ja kuljetti ruumiin kotiinsa autotalliin valokuvattavaksi. Hän myös jatkoi ruumiin häpäisyä seksuaalisesti useiden aktien verran. Voitonmerkiksi hän irrotti Janin oikean rinnan, josta suunnitteli tekevänsä myöhemmin paperipainon. Karmaisevinta jutussa on kuitenkin se, että hän jätti ruumiin roikkumaan koukkuun autotallin kattoon useiksi päiviksi, koska perhe lähti viikonlopun viettoon pois kotoa. Läheltä piti, ettei ruumis löytynyt, kun eräs auto törmäsi talon seinään aiheuttaen selviä vaurioita rakennukselle. Juttua tutkivat poliisit eivät kuitenkaan kurkistaneet autotalliin perheen ollessa pois kotoa. Kotiin palattuaan kylmäverinen murhaaja kääri vain ruumiin muoviin ja siirsi piharakennukseen siksi aikaa, kun poliisit tutkivat autotallin. Myöhemmin sitten Janinkin ruumis päätyi jokeen heitetyksi, josta löytyi vasta vuoden -70 puolella.
Kolmannen uhrinsa, 19-vuotiaan Karen Sprinkerin, Jerry kaappasi ostoskeskuksen parkkipaikalta maaliskuussa -69. Jerry oli ilmeisesti väijynyt ensin toista naista, mutta tämän onnistuttua pekenemaan (naisen vaatteisiin pukeutunutta) Jerryä uhriksi joutuikin Karen. Hänet Jerry pakotti autoon aseella uhaten, vei kotiinsa raiskattavaksi ja kuvattavaksi aiempien uhrien tapaan. TV-dokumentissa kerrottiin vielä, että Karen ripustettiin henkitoreissaan roikkumaan koukkuun ja että hän kuristui pikkuhiljaa kuoliaaksi Jerryn siirryttyä keittiöön ruokailemaan

Karenin ruumis silvottiin leikkaamalla irti molemmat rinnat, koska aiempi kokeilu paperipainojen valmistamiseksi oli epäonnistunut. Lopun ruumiin uppoamisen järveen Jerry vielä varmisti sitomalla lisäpainoksi auton moottorin.
(tämän pidemmälle en enää dokumenttia katsellut, ehkä rohkaistun katsomaan loputkin tämän kirjoitukseni postaamisen jälkeen, mikäli pahoinvointini menee ohi

)
Viimeinen uhri oli 22-vuotias Linda Salee, joka katosi jo kuukauden kuluttua Karenin tapauksesta. Lindan Jerry houkutteli mukaansa väärennetyn poliisimerkin avulla ostoskeskuksesta. Jo tutuksi tulleiden valokuvaus- ja raiskaussessioiden lisäksi Linda joutui kokemaan myös sähkökidutusta, kun Jerry antoi hänelle sähköiskuja ennen lopullista surmaamista.
Surmat alkoivat selvitä vasta sitten, kun ensin löytyi Linda Saleen ruumis 10.5.-69 ja muutamaa päivää myöhemmin myös Karenin ruumis. Toukokuun lopulla pidettyjen kolmepäiväisten kuulustelujen aikana Jerry tunnusti tekosensa, eikä osoittanut juurikaan katumusta. Hän katsoi olevansa olosuhteiden uhri ja väitti tekojensa olevan seurausta lapsuuden traumoista. Osatekijäksi Jerry väitti myös vuonna -67 saadun sähköiskun (työtapaturma) seurauksena häntä vaivanneen migreenin.
Pitkän vankeutensa aikana Jerry anoi useasti armahdusta, väittipä jopa parantuneensa taipumuksistaan, mutta vankilaan hän kuitenkin kuoli maaliskuussa 2006, 67-vuotiaana.
Tässä tapauksessa lienee elinkautinen vankeus todellakin ansaittu. Jopa kuolemantuomion olisin itse hyväksynyt mukisematta.