Tässä on Crime Libraryn jutun löyhä käännös Bobbie Jo Stinnetin tapauksesta ja lisäilin myös muista lähteistä tietoa, kun vähän innostuin kaivelemaan tätä juttua. Itseäni kiinnostaa teon lisäksi lakipuoli, Jenkeissä kun todella väännetään rautalangasta, että mitä laissa oikeasti sanotaankaan. Esim. tässä tapauksessa oliko sikiö vielä henkilö. Mielenkiintoista on myös, että Montgomery sai kuolemantuomion, jotenkin sitä ajattelee ettei tällaisen teon tehnyt voi olla järjissään.
Lisa Montgomery
Joulukuun 16. päivä 2004 raskaana ollut Bobbie Jo Stinnet, 23, murhattiin Missourin Skidmoressa. Tytön piti syntyä tammikuun puolivälissä, mutta sen sijaan Bobbie Jo joutui pakkomielteisen naisen uhriksi. Vaikka tapaus ei ollut ainutlaatuinen, siitä tuli kansainvälinen uutinen.
36-vuotias Lisa Montgomery kertoi ihmisille odottaneensa kaksosia, mutta menettäneensä toisen
keskenmenossa. Hän näytti ihmisille netistä löytämänsä ultraäänikuvaa ja kertoi lasketun ajan olevan joulukuussa. Hän oli ostanut tarvikkeita lapselle ja tehnyt kotiinsa lastenhuoneen. Hän oli aikaisemminkin väittänyt olevansa raskaana, mutta koskaan ei ollut lasta vielä näkynyt. Hän oli turvottanut vatsaansa uskottavasti, muttei ollut vienyt juonta loppuun asti. (Jotkut naiset pystyvät nielemään ilmaa matkiakseen raskaana olevan kovaa mahaa.) Lisalla oli neljä lasta ex-miehensä kanssa, jotka olivat kaikki teini-iässä, ja hänen ex-miehensä tiesi, että nainen oli näiden jälkeen steriloitu 14 vuotta aikaisemmin. Kuusi päivää ennen murhaa Lisan ex-mies haki oikeudelta kahden keskimmäisen lapsen huoltajuutta, koska he halusivat muuttaa isänsä luo. Lapset asuivat Lisan ja tämän uuden miehen kanssa.
Lisa ja BJ tapasivat koiranäyttelyssä muutama kuukausi ennen murhaa. BJ kasvatti rottaterriereitä. Myöhemmin koiraihmiset, jotka olivat tavanneet Lisan sanoivat etteivät uskoneet tämän olevan raskaana. Lisa oli luultavasti arvioinut milloin BJ olisi noin kuukauden synnyttämisestä, mikä varmistaisi että lapsi voisi säilyä hengissä ennenaikaisesta synnytyksestä. Lisa asetti Bobbie Jolle ansan. Hän laittoi kuvia koirista rottaterrieri-keskustelupalstalle ja Lisa ja Bobbie Jo mailasivat Bobbie Jon koirista. Lisa oli kiinnostunut pennuista ja halusi nähdä ne Bobbie Jon kotona. Bobbie Jo kutsui väärää nimeä käyttäneen Lisan kotiinsa.
Iltapäivällä joulukuun 16. Lisa ajoi 170 mailia Kansasista Bobbie Jon luo. Ei tiedetä hämäsikö hän vielä puhumalla koirista vai kävikö hän heti toimiin. Hän iski takaapäin, kuristi Bobbie Jota köydellä ja leikkasi tämän vatsan auki keittiöveitsellä. Hän pakeni Kansasiin lapsen kanssa. Hän toivoi pystyvänsä uskottelemaan miehelleen, lapsilleen ja ystävilleen synnyttäneensä lapsen. Hän soitti miehelleen Topekasta Kansasista ja kertoi synnyttäneensä. Mies haki Lisan ja lapsen eikä näemmä epäillyt asiaa. Lisa oli jo ehtinyt esitellä lasta sivullisille. Joku teki ilmoituksen poliisille, koska lapsi oli selvästi ennenaikainen.
Samoihin aikoihin BJn äiti Becky löysi tyttärensä verilammikosta puoli neljä iltapäivällä. Asunnon ovi oli auki. Bobbie Joe oli lattialla, kirjaimellisesti teurastettuna. Hän vaivoin hengitti ja näytti siltä kuin hänen sisuksensa olisivat räjähtäneet. Soittaessaan hätänumeroon äiti yritti elvyttä Bobbia, mutta se oli liian myöhäistä. Hän kuoli ennen saapumista sairaalaan. Aikaisemmin aamulla BJ oli kertonut Beckylle puhelimessa, että hänen internetissä tapaamansa nainen Missourin Fairfaxista oli saapunut. He lopettivat puhelun. Äiti kertoi tämän poliiseille.
Oikeuslääkäri totesi, että BJ oli leikattu sivusuunnassa, niin että lapsi voidaan poistaa sitä
vahingoittamatta ja napanuori oli katkaistu. BJn käsissä oli vaaleita hiuksia viitaten tappeluun.
Itse asiassa verta oli ympäri huonetta aivan kuin tekijällä olisi ollut hankalaa nujertaa BJ. Tämäkin
tuki sitä mahdollisuutta että osallisena oli ollut nainen.
Joidenkin byrokraattisten ongelmien jälkeen tehtiin Amber Alert, jotta etsintä laajeni yli osavaltion
rajojen, samalla kun etsivät tutkivat BJn sähköposteja. Pian he löysivät todennäköisen tekijän, joka
käytti nimeä Darlene Fishcer ja joka halusi ostaa pennun. Se kuulosti siltä mitä äiti oli sanonut.
Naapureilta saatiin tietoja autosta.
Vihjeen perusteella auto löytyi Kansasista, mutta se pääsi poliiseilta pakoon kun kuljettaja pimeässä
laittoi auton valot pois päältä ja jatkoi menoa. Tietokoneasiantuntijoiden avulla seuraavana päivänä
löytyi epäillyn oikea osoite, ja sen edestä kyseinen auto. Sisältä talosta löytyi tyttövauva ja Lisa pidätettiin.
Lisa väitti synnyttäneensä edellisenä päivänä, mikä oli valhe. Autosta löytyi köyttä, veitsi, hanskat, hiihtonaamio ym. Lapsi oli hyvässä kunnossa ja DNA-testi varmisti että kyseessä oli BJn lapsi. Vaimonsa menettänyt lapsen isä Zeb Stinnett iloitsi kuitenkin lapsensa löytymisestä ja antoi tälle nimen Victoria Jo. He olivat olleet naimisissa kaksi vuotta ja lapsi oli heidän ensimmäinen.
Kun FBI oli mukana kuvioissa, Lisa lopulta murti ja tunnusti murhan ja kidnappauksen. Aviomiestä ei syytetty, koska Lisa oli huijannut tätä.
Oikeudenkäynti
Lisan ex-mies Carl Boman kertoi toimittajille, että Lisa oli usein hakenut huomiota esittämällä olevansa raskaana, mutta että tämä oli sterilitu 14 vuotta sitten vaikean raskauden jälkeen. Koska Lisa oli tunnustanut, oli hänen asianajajansa ainoa puolustusmahdollisuus vedota mielenvikaisuuteen.
Lisan historia valeraskauksineen auttaisi siinä, kuten myös rikoksen äärimmäisyys ja useimpien ihmisten kyvyttömyys käsittää tekoa. BJn kuristaminen omilla käsillä tuntuisi valamiehistöstä hullun naisen teolta.
Eräs toimittaja löysi mahdollisen diagnoosin pseudocyenis eli huomion hakeminen raskauden esittämisellä. Hän mainitsi myös dissosiaation, jossa jotkut naiset uskottelevat itselleen olevansa raskaana niin hyvin, että heille tulee sen fyysisiä oireita. Taustalla oleva syy on yleensä äärimmäinen ahdistus. Raskaudella on näemmä rauhoittava vaikutus. Lisan äiti oli yrittänyt kerran saada tyttärensä pakkohoitoon, mutta tämän ei katsottu olevan vaaraksi itselleen tai muille. Myös tätä käytettiin oikeudessa.
Syyttäjä Todd Graves ilmoitti hakevansa kuolemantuomiota. Puolustusajaja vastasi kyseenalaistamalla sen, oliko Victoria Jo ollut laillisesti henkilö. Hän nojasi korkeimman oikeuden päätökseen Roe v. Wade (kuuluisa abortin laillistava päätös), että jos Victorian katsottiin olevan sikiö ennen kuin hänen äitinsä kuoli, häntä ei ole voitu kidnapata, koska hän ei teknisesti ollut henkilö. Lisäksi Lisa oli ollut vaaraksi vain yhdelle henkilölle eli Bobbie Jolle, mikä lievensi olosuhteita, joiden nojalla rikos voidaan katsoa kuolemantuomion arvoiseksi (capital crime). Puolustus pyysi oikeutta kieltämään syyttäjiä pyytämästä kuolemantuomiota.
Syyttäjä Gravesin argumentti oli että Victoria otettiin äitinsä kohdusta, hän oli henkilö ja täten hänet voitiin kidnapata. Lisäksi huhtikuussa 2004 presidentti Bush oli allekirjoittanut syntymättömien väkivallan uhrien lain, joka suojaa syntymättömiä lapsia hyökkäyksltä ja murhalta, joten ne ovat henkilöitä. Näin kyseessä oli kidnappaus ja Lisa oli ollut vaaraksi kahdelle ihmiselle. Victoria Jon oli päätetty olevan henkilö täysin oikeuksin.
Lääketieteen asiantuntijat olivat myös eri mieltä asioista. Oikeudenkäyntiä viivytettiin, jotta
asiantuntijat saisivat raporttinsa valmiiksi. Puolustuksen asiantuntijan mukaan Lisan aivoissa
oli poikkeamia, joita löytyy pseudocyesiksen diagnoosissa. Asiantuntijan mukaan Lisa oli myös joskus saanut päävamman, joka vaikutti aggressiota kontrolloivaan osaan aivoissa, eikä hän siksi ehkä pystynyt estämään itseään. Syyttäjän asiantuntija sanoi, että Lisan aivot olivat lähellä normaalia. Kolmas asiantuntija katsoi, että Lisan käytöksen diagnosoiminen aivokuvasta on mahdotonta.
Oikeudessa puolustus yritti siis vedota mielenvikaisuuteen ja lausuntoja oli puoleen ja toiseen. Valamiehistö ei uskonut mielenvikaisuuteen vaan tuomitsi Lisan. Sitten valamiehistön piti päättää annetaanko Lisalle kuolemantuomio. He tarkastelivat lieventäviä ja koventavia asianhaaroja. Koventavia olivat mm. murhan erityinen raakuus, sen suunnitelmallisuus ja Bobbie Jon menetyksen vaikutus tämän läheisille. Lieventäviä asianhaaroja oli mm. se että Lisan äiti oli henkisesti pahoinpidellyt tätä, isäpuoli seksuaalisesti ja fyysisesti, hän oli kasvattanut neljä hyvää lasta, hänen tilansa oli parantunut hoidossa vankilassa, hänen miehensä rakastaa häntä jne. Valamiehistö päätti, että koventavat asianhaarat voittivat lieventävät. Myöhemmin tuomari vahvisti kuolemantuomion. Lisasta tuli toinen nainen, joka odottaa liittovaltion antaman kuolemantuomion täytäntöönpanoa. Liittovaltio ei ole teloittanut naista sitten 50-luvun, eikä kyllä montaa miestäkään.
http://www.trutv.com/library/crime/noto ... index.html
Paljon artikkeleita:
http://search.cjonline.com/?scope=gener ... montgomery