Sivu 2/57
Re: (K) Käteistä rahaa löytyi parkkihallista Turussa
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 7:53 pm
Kirjoittaja X-tine
Tämmöinen tapaus: (YLE:n mobiiliuutisten mukaan)
Kone-suvun tytär siepattiin
- samalla selvisi Turun rahalöytö
13.06.2009, klo 18.34 (päivitetty 13.06.2009 klo 19.41)
Poliisi on selvittänyt Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan tyttären sieppauksen. Helsinkiläisnainen oli siepattuna yli kaksi viikkoa, ja hänet löydettiin metsästä Varsinais-Suomesta Ruskon Vahdolta viime yönä. Nainen vapautettiin suuria lunnaita vastaan, rikosylikomisario Kari Tolvanen kertoo. Tapaus on laatuaan ensimmäinen Suomessa.
Sieppaaja pudotti pakomatkallaan osan lunnasrahoista. Tämä selittää salaperäisen setelikasan, joka perjantaina löytyi Turusta Louhen parkkihallista.
Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan Hanna Nurmisen 26-vuotias tytär ilmoitettiin kadonneeksi lauantaina 30.5. Hän oli kadonnut kotoaan Töölöstä keskiviikkona 27.5. Hanna Nurminen kuuluu Herlinien sukuun ja on Suomen rikkaimpia naisia.
Sieppauksen selvittämiseen osallistui poliisin, puolustusvoimien, rajavartioston ja tullin henkilöstöä. Siepattu löytyi poliisin mukaan olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Tapaus on nyt esitutkintavaiheessa ja keski-ikäinen, suomalaissyntyinen turkulaismies epäiltynä panttivangin ottamisesta. Epäilty ei ole poliisin tuttu. Tolvanen ei halua kommentoida sitä, tunsiko nainen sieppaajansa.
Perhe tiedotti asianajajansa välityksellä, että haluaa toipumisrauhaa eikä halua kertoa tapauksen yksityiskohtia. (YLE Uutiset)
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 8:50 pm
Kirjoittaja Neiti Etsivä
Kyllä nyt on joku katsonut liikaa hollywood tuotantoa
Skeptinen kun olen, tuli kyllä ensimmäisenä mieleen, että tyttö on jotenkin juonessa mukana.
Aika älyttömältä kuullostaisi, jos suomenoloissa joku tällaista akuuttiin rahapulaan keksii. Onneksi on persaukiset vanhemmat

Re: (K) Käteistä rahaa löytyi parkkihallista Turussa
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 8:55 pm
Kirjoittaja kukkuu
Olisiko tosiaan niin, että Turun poliisi ei eilen tiennyt rahojen alkuperää?

Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 9:00 pm
Kirjoittaja Damien
Sama kävi itselläkin mielessä jos kaappajia epäillään olleen vain yksi.
Ja miksi neiti oli metsässä yöllä?

Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 9:06 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Tähän sitten näemmä liittyy ne rahat, jotka löydettiin Turusta parkkihallista.
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 9:07 pm
Kirjoittaja Neiti Etsivä
Minä ymmärsin lehtijuttujen perusteella niin, että nainen oli jätetty metsään ja ei ollut ehtinyt siellä kauaa olemaan. Eli olisiko hylätty sinne eilen, kun lunnasrahat saatu tai niitä lähdetty hakemaan

Iltiksen sivuilla jossakin jutussa mainittiin, että kotoaan oli kadonnut.
Re: (K) Käteistä rahaa löytyi parkkihallista Turussa
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 9:58 pm
Kirjoittaja kaelma
kukkuu kirjoitti:Olisiko tosiaan niin, että Turun poliisi ei eilen tiennyt rahojen alkuperää?

Oma veikkaus on, että kyllä poliisi jo eilen tiennyt mistä rahat on tai ainakin, että liittyy tähän kidnappaukseen. Ei ole vaan halunnut tiedottaa asiasta ennenkuin nainen on lyötynyt. Tämä siis vaan oma veikkaus.
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 10:12 pm
Kirjoittaja SecretService
Haluaisin nähdä, kun "Keijo, 42 v., Orimattilasta" katoaa ja poliisi, tulli, rajavartiolaitos,
puolustusvoimat yms. valjastettaisiin etsintöihin heti alkuvaiheessa tuonlaisella tarmolla.. Eli tavallaan haluan herättää keskustelua kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumisesta katoamistapauksissa yleisellä tasolla, ilman parempaa tietoa tästä tapauksesta.
Kai tuo Kiikalan ilmatilasulkukin tähän liittyy, väitän mä:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sala ... 5246602793
Sitten ihmettelen tämän rikoksen uhrina olleen enon "paimenkirjettä" medialle... Kyseessä on vakava rikos ja poikkeuksellinen tekotapa. Kyllä oikeusvaltiossa median PITÄÄ saada keskustella tapauksesta!
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 10:17 pm
Kirjoittaja MotiivitOn
On muuten aika jännää, että kun mennään muutama sata kilometriä itäänpäin, niin nuo kidnappaukset on ihan varteenotettava uhka... silti meidän lintukodossa ei sellaista kai voi tapahtua. On se jännä.
Ehkä mekin vielä kansainvälistymme.
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 10:19 pm
Kirjoittaja Luckyone
SecretService kirjoitti:Kyllä oikeusvaltiossa median PITÄÄ saada keskustella tapauksesta!
Olen aivan samaamieltä. Iltalehti/sanoma on jo laittanut päälööpiksi kidnappauksen ja miksi pitäisi tämä pitää pimennossa ? Rikas suku ja vaikutusvaltaa ?
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 10:25 pm
Kirjoittaja Neiti Etsivä
Rahalla saa ja hevosella pääsee

Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 11:07 pm
Kirjoittaja Rezah
Poliisi on pidättänyt kidnappauksesta epäiltynä turkulaisen keski-ikäisen miehen. Poliisi tutkii nyt, onko hän toiminut yksin. Nelosen uutisten tietojen mukaan mies on työskennellyt Turun yliopistossa, ja hän on ollut myös kunnallisvaaliehdokkaana.
http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=59497
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 11:08 pm
Kirjoittaja Waja
Teon `suunnittelun´taustalta tulee paljastumaan täydellinen luuseri.Elämänhallintansa menettänyt ihminen.
Jaa että lähellä onnistumista?Hoh hoijjaa..
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 11:14 pm
Kirjoittaja mallory1
Neiti Etsivä kirjoitti:Rahalla saa ja hevosella pääsee

Perkule. Veit jalat suusta!
Re: Helsingistä kidnapattu nainen löytyi
Lähetetty: La Kesä 13, 2009 11:15 pm
Kirjoittaja rei
Minua ei kiinnosta tässä tapauksessa ihmisen sosioekonominen status ja sen vaikutus etsintöihin ja tutkintaan, vaan jäin miettimään kuinka tyttö mahtaa selvitä...kelatkaa; kaksi viikkoa aikaa miettiä kuoleeko vai ei

. Eikä media varmaankaan anna asian painua unholaan pitkään aikaan,hyvässä lykyssä stooria riittää ensi suvelle. Kiva siinä vielä sitten, kun on yleensä niin toipunut että uskaltaa ulos, pelätä minkä nurkan takaa jonkun seiskan reipas reportteri ryntää rupattelemaan mukavia
Ei taida löytyä suomesta tosiaan vastaavaa...?