Hieman vielä tuosta säkkimurhien mielentilatutkimuksen uutisoinnista:
HS uutisoi 2.6.1973 mm.
"Helsingin raastuvanoikeudelle antamissaan mielentilalausunnoissaan lääkintöhallitus katsoo, että Kulo ja Aho ovat syytteessä mainittujen tekojen tapahtumahetkellä olleet täyttä ymmärrystä vailla. Kumpikaan syytetty ei kuitenkaan lääkintöhallituksen mukaan ole mielisairaalahoidon tarpeessa.
Kulosta saadussa 36-sivuisessa mielentilatutkimuslausunnossa, jossa on varsinaisen lausunnon lisäksi toinen mokoma liitteitä, todettiin Kulon sairastavan vaikeata varhaissyntyistä psykopatiaa. Lausunnon mukaan Kuloa voidaan pitää henkilönä, joka on erittäin vaarallinen toisen hengelle ja terveydelle. Älyllisesti Kulon todettiin olevan normaalilahjainen."
Uutisessa vielä mainittiin Kulon väittäneen, ettei hänelle mitään mt-tutkimusta oltu koskaan tehtykään, vaan hän oli istunut kolme kuukautta Helsingin keskusvankilan eristysosastolla. Kulo oli valittanut asiasta lääkintöhallitukselle ja sitten oikeuskanslerille, joka taasen siirsi valituksen eduskunnan oikeusasiamiehelle, jossa tämän uutisen ilmestymisen aikoihin tuo käsittely vieläkin oli.
"...Kulon kaksoissisaren kopisti Anne Carita Hantulan, häntä vastaan ajetussa syytteessä mainittujen tekojen tapahtuessa olleen täyttä ymmärrystä vailla. Lausunnon mukaan Hantula on älyllisesti hyvätasoinen, eikä hänessä ole mitään mielisairauteen viittavaa."
Useissa eri yhteyksissä mainittu "Ippa", oli 27-vuotias rouva Ritva K, joka luisti ensimmäisestä istunnosta saaden sakkoja ja määräyksen tulla seuraavaan istuntoon poliisin noutamana.
---------------------------
Mutta sitten tekojen muihin jälkimaininkeihin:
Kuulusteluissa Carita Hantula oli sulkeutunut ja kiisti tietävänsä mitään Arskasta. Hantulan asunto oli erittäin siisti. Mitään merkkejä siitä, että Arska tai kukaan muukaan olisi kohdannut siellä matkansa pään ei ollut näkyvissä, joten kolme vuorokautta kestäneiden kuulustelujen jälkeen, syyskuun alussa, poliisin oli lopulta päästettävä hänet vapaaksi.
Raimo Ahon naisystävä, Ippa, oli lopulta ketjuin heikoin lenkki ja hänen kerrottua surmista vyyhti purkautui lopullisesti. Ippa oli pakotettu pesemään Hantulan asunto ja kun poliisit tutkivat asuntoa tarkemmin, niin löytyihän sieltä todisteita Arskan vierailusta asunnolla. Hantula pidätettiin uudestaan ja vangittiin.
Raimo Aho oli tekojen aikaan karkumatkalla vankilasta ja kun osuutensa tekoihin selvisi, niin hänet oli saatu jo kiinni, mutta toimitettiin Turun Kakolasta Sörkkään odottamaan oikeudenkäyntiä.
Osalliset tuomittiin, Raimo Aho kuoli vankilassa, Kari Kulo jatkoi rikollista elämäänsä vapautumisen jälkeen, mutta kuten aiemmin kerroin, niin hänkin on jo saanut kutsun iäisyyteen - millainen se sitten kohdallaan onkin.
Carita Hantula elää yhä, joskin toisella sukunimellä. Tapahtuipa Espoon Tapiolassa 1990-luvun puolivälissä seuraavanlainen kohtaaminen; jo eläkkeellä olevaa murharyhmän entistä päällikköä
Väinö Rantiota vastaan käveli keski-ikäinen nainen. Hän kysyi Rantiolta, että muistako minut? Rantio kielsi muistavansa. Nainen sanoi olevansa "punatukka". Samantien Rantio muisti hänet osallisena törkeään henkirikosjuttuun. Punatukka oli tuolloin 24-vuotias, eronnut, kolmen lapsen äiti ja varsin hyvän näköinen. Nyt punatukka piti rikoksiaan hävettävinä ja typerinä. Hän halusi kertoa Rantiolle, miten hyvin hänellä menee ja että kolme lastaan ovat hyvässä asemassa olevia koulutettuja ihmisiä.
-Rantio muisti, että jo rikoksen tutkinta-aikana hänelle tuli mieleen, että veljensä, pahimman luokan rikollinen, oli voimakkaasti vaikuttanut punatukan osallisuuteen henkirikosvyyhdessä.

- Säkkimurhat kuitti.jpg (198.24 KiB) Katsottu 1928 kertaa
Se kuuluisa kuitti, joka oli todisteena, että surmatun Aarne Nymanin tililtä oli nostettu rahaa Kurvin KOP:n konttorista.

- Säkkimurhat ruumis.jpg (139.14 KiB) Katsottu 1928 kertaa
Aarne Nymanin ruumis löytöhetkellä. Paikka on Raakelinkadun läheisyydessä oleva metsikkö. Raakelinkatu taisi hävitä kun Pasilaa muokattiin uuteen uskoon? Vaikka vanha Pasila katosi, niin vielä vuonna 1997 Nymanin asunto oli jäljellä Veturitien varrella olevassa metsikössä.

- Säkkimurhat Leankadun talo.jpg (102.98 KiB) Katsottu 1928 kertaa
Punatukan, Carita Hantulan asunto oli tämän taloa toisessa kerroksessa. Osoite on Leankatu 8.

- säkkimurhat vaunut.jpg (114.91 KiB) Katsottu 1928 kertaa
Näillä vaunuilla Aarne Nymanin tomumaja kuskattiin Pasilan pellolle. Vaunut olivat Carita Hantulan omaisuutta.
Kuvat ja muut lähteet Murharyhmä 2/1998 sekä mainittu HS.
Kuvat olivat pudonneet. Palautettu
-NILS-