Sivu 2/2

Lähetetty: Ke Syys 19, 2007 8:58 pm
Kirjoittaja Epignosis
Urho kirjoitti:Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Hyvä Epignosis!

Tuota "aikapommia" on tullut jonkun kerran ajateltua, kun on suhaillut nelos- ja muita teitä. Ei millään pysty sanomaan, koska tuollainen hullu osuu omalle kohdalle. Kaikkein vähiten sitä kyllä odottaisi keskellä päivää maantien varressa mmaaseudulla. Surullista. :(
Jostain minulla on sellainen mielikuva, että kauppamatkustajan kanssa oli sovittu kaupat jostain tietokoneesta, jolla verukkeella uhri oli saatu jallitettua murhapaikalle. Muistanko ihan omiani?

Lähetetty: La Loka 27, 2007 2:13 pm
Kirjoittaja Katrina
McAbre kirjoitti:Onkos levähdyskaistale muuten Kärsämäen (Turpakukkulan) kummalla puolella? Itse asiassa muistelin että surma olisi tehty pohjoisempana, jossain Pulkkilan-Rantsilan vaiheilla.
Se tapahtui käsittääkseni semmoisella isommalla levähdysalueella Pulkkilaan päin lähdettäessä. En nyt ihan tarkkaan muista, kuinka kaukana Turpakukkulasta tai kuinka lähellä Pulkkilaa se on, mutta kuitenkin semmoinen tosi paljon isompi levähdysalue Kärsämäeltä Pulkkilan suuntaan oikealla puolella. Ei voi missata, jos ohi ajelee.

Lähetetty: La Loka 27, 2007 6:56 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Epignosis kirjoitti:Jostain minulla on sellainen mielikuva, että kauppamatkustajan kanssa oli sovittu kaupat jostain tietokoneesta, jolla verukkeella uhri oli saatu jallitettua murhapaikalle. Muistanko ihan omiani?
Oikeudenkäyntipöytäkirjoista en kyllä muista mitään tuohon (tietokonekauppoihin) viittaavaa, vaan uhri valittiin auton perusteella.

Uhrin kohdalla voidaan puhua huonon tuurin maksimoitumisesta. Tuskin oli koskaan aavistanut, että levähdysalueella joutuisi aseellisen uhkailun saatikka vielä pahemman kohteeksi.

Re: Kauppamatkustajan kuolema

Lähetetty: La Heinä 06, 2013 2:30 am
Kirjoittaja EuroJR
Tuli tässä vanhoja Alibeja kesän aikana luettua. Aikanaan tämä tapaus on ollut isokin juttu. Lehtipinkkani ei ole pitkään aikaan ollut kronologisesti järjestyksessä, mutta silmään pisti että myös perheen äiti oli epäiltyjen/syytettyjen listalla pitkään.

Saiko hän minkäänlaista tuomiota vai oliko syytön tyystin?

Re: Kauppamatkustajan kuolema

Lähetetty: La Heinä 06, 2013 3:08 pm
Kirjoittaja vasikka
Vanhassa Kalevassa on myös ollut juttua tästä tapauksesta. Kopsasin tähän linkin jutun, jossa käy ilmi tapahtumien kulku pääpiirteittäin. Hannibal voisit mielestäni vähän täsmentää tuota otsikkoa. Kauppamatkustajan kuolema sopisi otsikoksi moniin muihinkin tapauskiin.
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-su ... in/367964/

Isä ja poika tuomittiin murhasta elinkautisiin vankeusrangaistuksiin Haapajärven käräjäoikeudessa maanantaina. Sekä isän, Jukka Tapani Härmän että pojan Mika Tapani Härmän syyksi luettiin myös törkeä varkaus ja törkeä ryöstön yritys. Syytteet Härmän aviopuolisoa vastaan hylättiin.
Rikokset tehtiin Kärsämäellä toukokuussa 1996, mutta ne selvisivät vasta viime vuoden lopulla. Murhan kohde Osmo Jorma Antero Lindevall, 35, valittiin sattumalta.

Johtava kihlakunnansyyttäjä Esa Mustonen katsoi, että molemmat olivat tehneet teon sekä vakaasti harkiten että eritäin raa'asti ja julmasti. Tuomion mukaan isä on tehnyt teon vakaasti harkiten ja poika on tehnyt sen eritäin raa'asti ja julmasti. Jukka Härmä väitti olleensa täysin syytön ja Mikä Härmä tunnusti tapon ja törkeän ryöstön yrityksen, mutta kielsi tehneensä murhaa.

Mika Härmä on kertonut olleensa tapahtuma-aikana Jukka Härmän kanssa koeajamassa tämän edellisenä päivänä hankkimaa autoa. Jukka Härmä oli tällöin kertonut Mika Härmälle mahdollisuudesta jollakin parkkipaikalla ampua turisti ja ryöstää tämän auto Venäjälle vietäväksi. Matkan aikana Mikä Härmä oli tullut tietämään, että autossa oli mukana katkaistu haulikko, joka oli sopiva ase rikoksen tekemiseen.

Jukka Härmän pysäytettyä auton Ristisenojan levähdysalueelle nelostien varteen, tämä oli sanonut Mika Härmälle, että heidän taakseen oikealle takaviistoon oli pysähtynyt sopiva kohde. Mika Härmä oli ottanut aseen käteensä ja empinyt lähteä, kun ei ollut varma, oliko isä puhunut tosissaan. Kun tämä ei enää sanonut mitään, Mika Härmä oli lähtenyt seuraamaan metsää kohti kävellyttä Lindevallia.

Mika Härmä ampui "katkaistulla" venäläisellä haulikolla Lindevallia kohti kaksi laukausta. Ensimmäisen laukauksen jälkeen Lindevall juoksi haavoittuneena pakoon. Mika Härmä juoksi hänet kiinni ja ampui uhria lähietäisyydeltä selkään ja hakkasi tämän jälkeen vielä elossa ollutta Lindevallia aseen perällä useita kertoja päähän. Lindevallin kuolema aiheutui kallon murskautumisesta ja aivojen ruhjoutumisesta.

Auton ryöstö epäonnistui, koska Lindevall ei ollut luovuttanut avainta, vaan se oli pudonnut maastoon. Murha-ase oli heitetty läheiseen puroon. Vuosia myöhemmin poliisi selvitti asevarkauden, joka liitti Härmät Lindevallin murhaan. Härmat asuivat tapahtuma-aikaan Raahessa. Mika Härmä oli teon tehdessään 18-vuotias.

Asianomistajien vaatimus saada korvausta läheisen kuoleman aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä hylättiin, koska laki tällaisen kärsimyksen korvaamisesta on tullut voimaan vasta murhan jälkeen, eikä lakia sovelleta taannehtivasti. (lähde Kaleva 30.3 2004)

Re: Kauppamatkustajan kuolema 1996

Lähetetty: Su Elo 25, 2013 5:45 pm
Kirjoittaja Isoviha
Hovioikeudessa pojan tuomio on lyhentynyt tappoon, 9v6kk. Olisikohan jo päässyt vapaaksi? Puolikkailla, kenties?

Laukaus 5-6 metristä, lähilaukaus selkään, ja lopuksi nuijittu kallo murskaksi haulikonperällä. On mahtanut olla poika verinen.

Yksinkertainen idea, ei ne sitä autoa kuitenkaan olisi saaneet Venäjälle myytyä, vaan olisivat jääneet kiinni yrittäessään.


Kärsämäen levikesurmasta tuomitun vankeus lyheni
POHJOIS-SUOMI 23.5.2005

Niin sanotusta levikesurmasta elinkautiseen vankeuteen tuomitun Mika Tapani Härmäntuomio aleni Vaasan hovioikeudessa yhdeksän ja puolen vuoden vankeudeksi.

Hovioikeus katsoi viime viikolla antamassaan tuomiossa, että Härmä syyllistyi murhan sijasta tappoon surmatessaan lahtelaisen myyntimiehen Nelostien levikkeellä Kärsämäellä vuonna 1996. Härmän isän, Jukka Tapani Härmänelinkautinen tuomio murhasta säilyi hovioikeudessa.

Hovioikeuden mukaan Jukka Härmä oli suunnitellut matkailijan surmaamista ja tämän auton myymistä Venäjälle. Raahelaiset Härmät ajoivat 24. toukokuuta 1996 Kärsämäen Ristisenojalle. 18-vuotias Mika Härmä lähestyi varastettu katkaistu haulikko mukanaan levikkeelle pysähtynyttä lahtelaista myyntimiestä. Mika Härmä vaati myyntimiehen auton avaimia itselleen ja kun mies ei niitä antanut, hän ampui isän lataamalla haulikolla viiden tai kuuden metrin päästä kohti myyntimiestä. Hän ampui toisen laukauksen lähietäisyydeltä ja lopuksi vielä hakkasi aseen perällä useita kertoja uhria päähän.

Rytäkässä myyntimiehen auton avaimet kuitenkin katosivat, eivätkä Härmät saaneet surmatun autoa varastettua.


Murhan vaatimukset eivät täyttyneet


Hovioikeus katsoi, että Mika Härmän teko oli raaka ja julma, mutta ei erityisen raaka tai julma. Tapahtumat etenivät nopeasti, eikä Härmä oikeuden mukaan tarkoituksella pitkittänyt myyntimiehen tuskia. Oikeuden mukaan Härmän ampumat kaksi laukausta seurasivat nopeasti toisiaan.

Lisäksi jäi näyttämättä, että myyntimies olisi laukausten jälkeen raahautunut eteenpäin Härmän samanaikaisesti hakatessa häntä. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan myyntimies oli elossa Härmän aloittaessa hakkaamisen, mutta Härmä ei ollut siitä tietoinen. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että teko ei täyttänyt murhan vaatimuksia.

Härmän saamasta 9 vuoden ja 6 kuukauden vankeustuomiosta vähennetään jo hänen vangittuna oloaikansa vuosi ja 7,5 kuukautta.

Lähde: http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-su ... ni/213264/

Re:

Lähetetty: Su Elo 25, 2013 9:48 pm
Kirjoittaja Isoviha
Doctor Lecter kirjoitti:
Epignosis kirjoitti:Jostain minulla on sellainen mielikuva, että kauppamatkustajan kanssa oli sovittu kaupat jostain tietokoneesta, jolla verukkeella uhri oli saatu jallitettua murhapaikalle. Muistanko ihan omiani?
Oikeudenkäyntipöytäkirjoista en kyllä muista mitään tuohon (tietokonekauppoihin) viittaavaa, vaan uhri valittiin auton perusteella.

Uhrin kohdalla voidaan puhua huonon tuurin maksimoitumisesta. Tuskin oli koskaan aavistanut, että levähdysalueella joutuisi aseellisen uhkailun saatikka vielä pahemman kohteeksi.

Ilmeisesti myyntiedustajan autossa on ollut ATK laitteita, joita on jossain vaiheessa tutkintaa epäilty rikoksen motiiviksi, mutta todellinen motiivi on sitten ollut kuitenkin autovarkauden yritys. ATK-laitteet mainitaan oheisessa artikkelissa:
Poliisi selvitti Kärsämäen levikesurman
POHJOIS-SUOMI 22.1.2004 | PÄIVITETTY 22.1.2004 | Jari Niemi MUUTA TEKSTIN KOKOA -+
0 LUKIJAKOMMENTTI(A) 1
Keskusrikospoliisin Oulun yksikkö ja paikallispoliisien tutkijoista koostunut tutkijaryhmä on selvittänyt toukokuun lopulla 1996 tehdyn Kärsämäen levikesurman.
Tapauksen vuoksi on vangittu jo viime syksynä 1954 syntynyt raahelainen yrittäjä ja tämän vuonna 1977 syntynyt poika.

Henkirikos tapahtui nelostiellä 25 kilometriä Kärsämäeltä Pulkkilan suuntaan sijaitsevalla Ristisenojan levikkeellä.

Lahtelainen myyntiedustaja Osmo Lindevall ammuttiin raa'alla tavalla surmapaikalta löytyneellä kaksipiippuisella haulikolla, kun hän pysähtyi levikkeelle tauolle.

Poliisin tutkinnassa selvisi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tapio Mäkelän mukaan nopeasti, että ase oli anastettu edellisenä syksynä Limingasta. Samalla kertaa oli anastettu kolme muuta pitkää ampuma-asetta sekä ilmakivääri.

Sekä Kärsämäen surma että asevarkaus pysyivät tutkimuksista huolimatta pitkään pimeinä. Viime vuoden syksyllä jutut alkoivat selvitä, kun loput anastetuista aseista löytyivät Oulujoesta, jonne ne oli heitetty hävittämistarkoituksessa. Aseiden kätkentään osallistuneet henkilöt on tavoitettu.

"Tekijäkaksikkoa epäiltiin osallisiksi surmaan jo vuonna 1996. Silloin ei tutkinnassa kuitenkaan päästy niin pitkälle, että asia olisi voitu viedä syyteharkintaan. Nyt tutkinnassa on kuultu uudelleen huomattava määrä todistajia sekä käytetty teknisen tutkinnan uusia keinoja surman selvittämiseksi", kertoo Mäkelä.

Lukuisten tarkistusten ja kuulustelujen tuloksena sekä aihetodisteiden avulla tutkinnassa on saatu kootuksi aineisto, joka sitoo epäillyt surmaan.

Tekijäkaksikko on tunnustanut olleensa mukana sekä Limingan asevarkaudessa että Kärsämäen surman tapahtumissa.

Teon mahdolliseksi motiiviksi on kuulusteluissa tullut esiin yritys ryöstää ajoneuvo, jossa oli muun muassa atk-laitteita.

Tekijät eivät kuitenkaan päässeet käsiksi pysäköintiruudussa lukittuna olleeseen autoon, koska uhrilla olleet avaimet joutuivat hukkaan surmateon yhteydessä. Kummallakaan epäillyistä ei ole mainittavaa rikollista taustaa.

Asiassa tulee nostaa syyte viimeistään 31.1.2004. Oikeuskäsittely tapahtuu Haapajärven käräjäoikeudessa. Jutun syyttäjänä toimii Haapajärven kihlakunnan syyttäjäyksikön johtava syyttäjä Esa Mustonen.

Lähde: http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-su ... an/354414/

Re: Kauppamatkustajan kuolema 1996

Lähetetty: La Joulu 12, 2015 8:17 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kyselyissä oli kiinnostusta tästä tapauksesta, joten muistin, että hallussani on kuva:
Lindevall.jpg
Lindevall.jpg (131.45 KiB) Katsottu 7299 kertaa
Uhri on haudattu Lahden Mustankallion hautausmaalle. Olisi nyt 55-vuotias. Mies parhaassa iässä, mutta pöhelöt persaukiset Raahesta päättivät toisin.

Re: Kauppamatkustajan kuolema 1996

Lähetetty: Su Joulu 13, 2015 1:17 pm
Kirjoittaja aumari
Doctor Lecter kirjoitti:Kyselyissä oli kiinnostusta tästä tapauksesta, joten muistin, että hallussani on kuva:
Lindevall.jpg
Uhri on haudattu Lahden Mustankallion hautausmaalle. Olisi nyt 55-vuotias. Mies parhaassa iässä, mutta pöhelöt persaukiset Raahesta päättivät toisin.
Jostain tuli mieleeni tämä tapaus, enkä muistanut jo aiemmin lukeneeni ko. ketjua. Kiitos!

Re: Kauppamatkustajan kuolema 1996

Lähetetty: Ti Tammi 05, 2016 12:01 pm
Kirjoittaja Morgan Kane
Yksi mieleenpainuneimmista jutuista mitä olen aikanaan Alibista lukenut.
En tiedä muistanko omiani, mutta oliko isällä ajatus ettei heitä voida sitoa rikokseen mitenkään, kun kohde on täysin sattumanvarainen?

Mahtavaa poliisityötä kyllä tälläisen selvittäminen.

Re: Kauppamatkustajan kuolema 1996

Lähetetty: To Elo 29, 2024 7:30 pm
Kirjoittaja Ciccarelli
Mitäs näille nerokkaille rosvoille nykyään kuuluu?

Re: Kauppamatkustajan kuolema 1996

Lähetetty: To Elo 29, 2024 9:36 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Ciccarelli kirjoitti: To Elo 29, 2024 7:30 pm Mitäs näille nerokkaille rosvoille nykyään kuuluu?
Jaa...a, siinäpä kysymys.

Isäukko, Jukka Tapani Härmä sai ek:n, joten vapautui noin vuonna 2010. Tänä vuonna on/oli 70-vuotisjuhlat... Oliko Raahen paikallislehdessä onnitteluja? Poikansa on 47-vuotias. Edellytyksellä, että kumpikin elää yhä.
- Jukka Härmä oli tuolloin yrittäjä. Onko tiedossa mikä hänen yritys oli?
Teon mahdolliseksi motiiviksi on kuulusteluissa tullut esiin yritys ryöstää ajoneuvo, jossa oli muun muassa atk-laitteita.

Tekijät eivät kuitenkaan päässeet käsiksi pysäköintiruudussa lukittuna olleeseen autoon, koska uhrilla olleet avaimet joutuivat hukkaan surmateon yhteydessä. Kummallakaan epäillyistä ei ole mainittavaa rikollista taustaa.
Rytäkässä myyntimiehen auton avaimet kuitenkin katosivat, eivätkä Härmät saaneet surmatun autoa varastettua.
Keikka ei tuottanut heille yhtään mitään; auton avaimet katosivat (oliko niin, että olivat jääneet uhrin alle?) ja autoon jäi käteisvaroja sekä ATK-laitteita.
- Piti saada auto ja myydä se Venäjälle! Oliko heillä sinne kontakteja ja miten tuon myymisen piti onnistua; autosta hävitetty kaikki Suomeen viittaava ja väärennetty paperit. Kuten tehtiin Helsingissä anastettujen autojen kohdalla 90-luvun alussa. Autot vietiin mahdollisimman pian pois Suomesta, jopa samana yönä. Se onnistui jonkin aikaa, mutta kyseessä olivat venäläiset ammattirosvot - eivät tumpelot Raahesta.

Se tuomiossa oli erityisen harmillista, että Mika Tapani Härmän elinkautinen vaihtui hovissa sangen lyhyeeseen tuomioon.
Härmän saamasta 9 vuoden ja 6 kuukauden vankeustuomiosta vähennetään jo hänen vangittuna oloaikansa vuosi ja 7,5 kuukautta.
Todennäköisesti istui puolikkaan, ts. tuomionluvun jälkeen jälkeen jäljellä oli enää vajaat 4 vuotta!
- Tai siis vielä vähemmän. Mika Härmä oli tuolloin 18-vuotias, joten tuomioluvun jälkeen hän istui 2 vuotta 7,5 kuukautta!

Tälläisestä teosta:
Mika Härmä vaati myyntimiehen auton avaimia itselleen ja kun mies ei niitä antanut, hän ampui isän lataamalla haulikolla viiden tai kuuden metrin päästä kohti myyntimiestä. Hän ampui toisen laukauksen lähietäisyydeltä ja lopuksi vielä hakkasi aseen perällä useita kertoja uhria päähän.
Mielestäni ihan liian vähän. Tässä puhui vuosituomion puolesta se, että Osmo Lindevall oli ampumisen jälkeen jo todennäköisesti kuollut, joten hakkaamisen katsottiin olleen "sellaista niiku kauhua, kipua ja tuskaa tuottamatonta".

Henkirikoksen tapahtumapaikka oli Ristisenojan levähdyspaikka.

Vasen uutisentynkä Iltalehti 25.5.1996 ja kuvallinen uutinen Iltalehti 28.5.1996.
Vasen uutisentynkä Iltalehti 25.5.1996 ja kuvallinen uutinen Iltalehti 28.5.1996.
kauppamatkustajan_kuolema.jpg (126.48 KiB) Katsottu 1398 kertaa