Sivu 2/3
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 10:50 am
Kirjoittaja DollariExpress
VoDKa kirjoitti:Siellä mistä Myllylä tulee, on käytöstavat erilaiset kuin isomman kaupungin hienoilla herroilla. Kyllä, kansa on juntimpaa, naiset ovat eri arvossa (ja samaan aikaan samassa, kummallisesti tasapainoillen) kuin miehet. Ei naisille availla ovia ja vältetä niiden lyömistä, jos ne päälle käyvät. Kuvitelkaa jokin Helsingin omituinen lähiö, Kallio käsittääkseni on tälläinen. Se on lähes sama kuin tuo pikkukaupunki, jossa Myllylä asui kuuluisimpien päiviensä aikana. Hänelle tulivat tutuksi pikkukaupungin räkälät (muitahan siellä ei olekaan) ja ihmiset tiesivät hänen käyvän niissä. Silloinen vaimokkeensa piti jonkinlaista vaatekauppaa, joka oli joko liian kallis tai liian hienosteleva tuon kaupungin asukkaille ja lopetettiin lopulta. Ympäristö lienee opettanut tavoilleen, eikä tuo paikka, missä Myllylä on "rähinöinyt" paljon poikkea tuosta pikkukaupungista, josta Myllylä lopulta muutti pois.
Tässä on siis ehkä yksi syy, miksi kynnys takaisin turpaan antamiselle on ollut matalempi. Tuo ei ole mitenkään tavatonta siellä missä Myllylä asui (liian kauan?), naiset puukottelevat tuttuja ja puolituttuja miehiä siinä missä miehet rähinöivät naisille ja kohottavat kätensä näitä vastaan.
Tervetuloa pohjois-Pohjanmaalle.
tähän ei voi sanoa,muutakuin,että mitä ihmeen kirjaa sä nyt olet lukenut? jotain 1700 luvulla painettua?
Terv. lapin mies,ilmeisesti vielä törkeämpi siis kuin pohjanmaalaiset? (sinun käsityksen mukaan)
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 2:17 pm
Kirjoittaja VoDKa
DollariExpress kirjoitti:tähän ei voi sanoa,muutakuin,että mitä ihmeen kirjaa sä nyt olet lukenut? jotain 1700 luvulla painettua?
Terv. lapin mies,ilmeisesti vielä törkeämpi siis kuin pohjanmaalaiset? (sinun käsityksen mukaan)
Asunut siellä helvetissä yli 20 vuotta.
Terv. tuppukylän pohjanmaalainen, tietää mistä puhuu.
Edit:
Netissä näkyy tosiaan olevan videokin, missä näkyy itse tilanteesta enemmän:
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?14109283
Eipä kyllä naiset kehtaa naamaansa näyttää julkisuudessa, kun ei omakaan käytös ole ollut kyllä mitenkään kehuttavaa. Itseni ei tarvitse olla edes humalassa, saatika tuossa tilanteessa ja tekee mieli jo motata.
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 2:25 pm
Kirjoittaja observer
Sorry OT, mutta pakko kommentoida vielä tota Vodkan tekstiä. Olen asunut sekä Pohjanmaalla (pienessä ja vähän isommassa paikassa), että Kalliossa, molemmissa vieläpä useita vuosia. Täytyy sanoa, että en pysty tunnistamaan niitä kuvauksesi perusteella. Pohjanmaalla oli kyllä Kalliota väkivaltaisempi meininki, mutta ei nyt sentään mitään villin lännen touhua. Kalliosta sinulla on ilmeisesti vain mielikuva? Kyllähän siellä kaikenlaista hiihtäjää liikkuu, mutta siihen nähden todella harvoin mitään tapahtuu.
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 2:33 pm
Kirjoittaja VoDKa
observer kirjoitti:Sorry OT, mutta pakko kommentoida vielä tota Vodkan tekstiä. Olen asunut sekä Pohjanmaalla (pienessä ja vähän isommassa paikassa), että Kalliossa, molemmissa vieläpä useita vuosia. Täytyy sanoa, että en pysty tunnistamaan niitä kuvauksesi perusteella. Pohjanmaalla oli kyllä Kalliota väkivaltaisempi meininki, mutta ei nyt sentään mitään villin lännen touhua. Kalliosta sinulla on ilmeisesti vain mielikuva? Kyllähän siellä kaikenlaista hiihtäjää liikkuu, mutta siihen nähden todella harvoin mitään tapahtuu.
Kuten tekstissäni lukeekin, ilmoitan Kallion siksi, että se on käsittääkseni juuri sellainen. Ei, en ole koskaan käynyt siellä, käsitykseni on täysin niiden juttujen pohjalla, mitä olen sieltä kuullut.
Te vuorostanne olette saaneet nyt päähänpinttymän, että pohjanmaalla olisi pelkkää väkivaltaa. Ei, sitä en tarkoittanut myöskään viestilläni. Kuten sanoin, puhun tuosta nimenomaisesta peräpohjanmaan helvetistä jossa Myllyläkin asui ja sielläkin on mahdollista toki selvitä hengissä jopa vuosia, siitä ei ollut kyse. Mutta se, että sen paikan räkälöissä (muita ei tosiaan ole koko paikkakunnalla kuin pelkkiä räkälöitä) nainen lyö siinä missä mieskin, eikä ole sitä hienoa ajatusmaailmaa mitä jotkut kantavat, jonka mukaan naista ei saisi lyödä. Tokihan siitä puhutaan aina valoisan aikaan, että naisen lyöminen on väärin, mutta heti kun pimeys laskeutuu, moinen ajatus katoaa tuhkana tuuleen.
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 3:01 pm
Kirjoittaja DollariExpress
eiköhän noiden on sama lyödä kättä päälle koko asian kans ja antaa olla,käsittääkseni kenellekään ei ole vammoja tullut?
akat yritää rahastaa Myllylällä ja julkisuudella. tavallisten hiippareiden kinatessa tonne ei olis tarvittu poliisiakaan vaan järjestysmies (vai omistaja) olis käskeny lähteä erisuuntiin siitä ovelta ja sillä selvä
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 3:16 pm
Kirjoittaja v-a-45
DollariExpress kirjoitti:eiköhän noiden on sama lyödä kättä päälle koko asian kans ja antaa olla,käsittääkseni kenellekään ei ole vammoja tullut?
akat yritää rahastaa Myllylällä ja julkisuudella. tavallisten hiippareiden kinatessa tonne ei olis tarvittu poliisiakaan vaan järjestysmies (vai omistaja) olis käskeny lähteä erisuuntiin siitä ovelta ja sillä selvä
Samaa mieltä, jotenkin noinhan sen olis voinut hoitaa, mutta niin kuin esim.Keskisen jutussa, rahan ahneus, sitähän riittää ja seiraava 7päivää on varmaankin jo tyttöjen kuvien kanssa saanut aikaan jonkin todella säälittävän jutun

Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 4:02 pm
Kirjoittaja observer
Kuten tekstissäni lukeekin, ilmoitan Kallion siksi, että se on käsittääkseni juuri sellainen. Ei, en ole koskaan käynyt siellä, käsitykseni on täysin niiden juttujen pohjalla, mitä olen sieltä kuullut.
Te vuorostanne olette saaneet nyt päähänpinttymän, että pohjanmaalla olisi pelkkää väkivaltaa. Ei, sitä en tarkoittanut myöskään viestilläni. Kuten sanoin, puhun tuosta nimenomaisesta peräpohjanmaan helvetistä jossa Myllyläkin asui ja sielläkin on mahdollista toki selvitä hengissä jopa vuosia, siitä ei ollut kyse. Mutta se, että sen paikan räkälöissä (muita ei tosiaan ole koko paikkakunnalla kuin pelkkiä räkälöitä) nainen lyö siinä missä mieskin, eikä ole sitä hienoa ajatusmaailmaa mitä jotkut kantavat, jonka mukaan naista ei saisi lyödä. Tokihan siitä puhutaan aina valoisan aikaan, että naisen lyöminen on väärin, mutta heti kun pimeys laskeutuu, moinen ajatus katoaa tuhkana tuuleen.
Ok Vodka, kiitos selvennyksestä. Ei ollut tosiaan tarkoitus mitenkään kritisoida (päinvastoin; sultahan tulee palstan parhaimpia alustuksia!). Halusin vain tuoda esille, että mielestäni Kallio on mainettaan paljon rauhallisempi. Pohjanmaalla tuli useimmin viikonloppusin nähtyä rähinöitä, vaikka en nyt haluaisi sitäkään väkivaltaiseksi mitenkään yleistää. Tapahtuuhan näitä käsittääkseni kaikkialla.
Nyt Myllylään. Vaikka rahastuksesta selvästi onkin kysymys, on se, sekä lööpit ikävä kyllä raskas taakka, jonka nämä julkisuudenhenkilöt joutuvat kantamaan, varsinkin jos menevät toilailemaan, vaikka se ei oikeiudenmukaista olekaan.
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 4:51 pm
Kirjoittaja aga
Voi voi, ehkäpä noi nartut ansaitsisivatkin vähän turpaansa. Vaikka nyt tasa-arvonkin kannalta. Miettikääpä miten maassa, jossa käytöstavat vielä ovat kunniassaan ja niitä arvostetaan, moisille muijille olisi käynyt? Eikä nyt edes paljoa säälittäisi...
Osan yöstä jouduin edellisyönä valvomaan kun kerrostaloni pihalla pari typerää naista keksi kirkua ja naureskella idioottimaisia läppiään kovaan ääneen.. ei mukavaa.
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: To Tammi 21, 2010 7:35 pm
Kirjoittaja Antsa
Myllylä on nyt elämänsä aallonpohjassa ja enemmän säälittää kuin ärsyttää tuo heppu. Pudotus suomen huipulta pohjalle oli liian nopea ja raju.
Enemmän sitten suututtaa nuo pellet jotka haastavat riitaa ja nauravat toisen kärsimyksille. Ihan sama oliko julkkis vai ei, niin jokaisella pitäisi olla oikeus omaan rauhaa. Tuota videota oli nyt pakko katsoa, kun kaikki siitä puhuvat ja Myllylä otti aika rauhallisesti (kaatokännissä?), kun hattupäinen juippi aukoi päätään. Moni muu olisi toiminut väkivaltaisemmin tilanteessa.
Sitten nuo akat on ihan toinen juttu. Eka auotaan päätään ja sitten haastetaan riitaa ulkona. Tietysti video on vähän sekava, mutta enemmän muita voi syyttää kun Myllylää. Mutta kaiketi se on sitä kuuluisuuden kiroa, että olet aina "syyllinen".
Sitten vielä saarna sellaisesta nykymaailman kirosta kun vittuilevat akat ja naisen lyöminen. Nykynaisilla on sellainen luulo, että nainen saa tehdä mitä vain ilman, että kukaan voi tehdä asialle mitään. Nytkin tuolla videolla akat haastavat riitaa ja kun Myllylä huitaisee ollaan heti kiljumassa kuinka "naista lyödään". Olen itse ollut todistamassa tilanteita, joissa nainen on käynyt miehen kimppuun ja kun mies yrittä puolustautua saakin yhtä äkkiä kaikki pillua janoavat "herrasmiehet" kimppuunsa.
Tästä onneksi on eräs hauska juttu kerrottavana. Tuttu oli baarissa kavereineen ja jostain syystä joku nainen alkoi vittuilemaan ja lopuksi läpsimään poskille kun ei saanyt tahtoaan läpi (ilmeisesti tuolin olisi halunnut kaverin alta?). No naisella oli miespuolinen kaveri mukanaan ja tuttavani sitten tälle tokaisi, että sä saat kohta turpiisi jos et vie tuota naista pois. No se toimi ja nainen talutettiin pihalle kiroillen ja potkien

Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: Pe Tammi 22, 2010 4:04 pm
Kirjoittaja katupoika
Antsa kirjoitti:Nykynaisilla on sellainen luulo, että nainen saa tehdä mitä vain ilman, että kukaan voi tehdä asialle mitään. Nytkin tuolla videolla akat haastavat riitaa ja kun Myllylä huitaisee ollaan heti kiljumassa kuinka "naista lyödään". Olen itse ollut todistamassa tilanteita, joissa nainen on käynyt miehen kimppuun ja kun mies yrittä puolustautua saakin yhtä äkkiä kaikki pillua janoavat "herrasmiehet" kimppuunsa.
Perusläppää kyl. Jurrinen mies mielellään esittää helvetinmoista herrasmiestä jos kyseessä on miehen suorittaman naisen "kaltoinkohtelu". Ja ei siinä, kyllähän sitä väliin pitääkin mennä, mutta aika moni tuntuu heräävän tilanteeseen vasta, kun nainen rupeaa huutamaan ja paukkii sit paikalle tietämättä sen enempää koko jutusta.
Toinen klassinen temppu ämmiltä on haastaa riitaa jonkun miehen kanssa ja sit feidata miesystävänsä luo vaatimaan tätä ns. 'viemään riita loppuun'. Todella vittumaista käytöstä. Muistan joskus kauan sitten kun "seurustelin" erään tyttösen kanssa, joka kerran baarissa kilahti jollekin miehelle. Rähjäs siinä sille aikansa, repi vaatteista ja yritti läpsiä, ynnä muuta. Tsiigailin sitä touhua pöydästä jonkun aikaa ja kelasin hiljaa mielessäni, että "vittu minkä ämmän kanssa mäkin täällä pyörin". Sit se rupes käymään jo ihan vitun kuumana ja tuli nykimään mua käsivarresta "selvittämään tilannetta". Sanoin sille vaan ihan suoraan, että "Haista vittu, en oo tulossa. Ja kun täältä lähetään veke, niin sä lähdet eri suuntaan ku mä.". Koitti sit heittää bisset mun päälle, mutta sain työnnettyä sen kättä sillai, ettei lentäneet päälle. Siihen iltaan loppu se suhde

Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: Pe Tammi 22, 2010 4:48 pm
Kirjoittaja aga
No en mä kyllä pisteitä anna sellaisille naisille, jotka tarkoituksella kehittävät riitaa miesten välille tarkoituksena saada hienoa osoitusta siitä, kuinka paljon hänen pillustaan välitetään. Miesten väkivaltaisuudesta paljon puhellaan, mutta kyllä sitä naisetkin tekee ja myöskin tosiaan ihan tarkoituksella provosoivat väkivaltaisia tilanteita. Ei arvostusta moiselle käytökselle / moisille naisihmisille.
Toinen (tai ehkä sama) asia ovat sitten nämä, jotka menevät yhteen väkivaltaisen ja juopon miehen kanssa ja yllättyvät, kuinka mies onkin juoppo ja väkivaltainen. Pitäisikö muita säälittää ja muiden vuodattaa kyyneleitä tämän vuoksi? Yeah.
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: Pe Tammi 22, 2010 5:13 pm
Kirjoittaja v-a-45
Eniten mua tässä koko älyttömassä "kännisten kärhämässä" harmittaa se kun Mika nyt joka paikassa (mm.lehdet) kertoo muistamattomuudesta ja halustaan sopia asia ilman käräjiä. Videollahan näkyy hyvin selvästi se, että tämä nainen kaatoi Mikan siihen eteiseen (joku pulpetin tapainen välikkö) miehet siinä sivussa kaivamalla kaivoivat riitaa(tönittiin ym.), naiset oikein keksivät laulaa- Mikaa lentää uulos (kertaa 3). Siinä eteisen tuuletuskaapissa Mika yrittää lähteä ulos, silloin se mies ja nainen tönivät taas ja nainen lyö Mikaa. Tulee nyt mieleen, että Mika tunsi siinä vaiheessa olonsa jo niin uhatuksi että löi takas ja ei sen kummemmin ajatellut osuvansa naiseen, vaan lähinnä siihen joka löi häntä. Känniläisten rähinää, ei tarvittu sairasautoa ym. Naurettavaa nostaa mitään syytettä kun ensin on itse, haastanut riitaa sekä lyönyt.
Ihan vaan sovittelijalle kaikki osapuolet ja kättäpäälle, seuraavaksi voisivat leikkiä, etteivät tunne toisiaan ollenkaan kun ja jos joskus kohtaavat.
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: Su Tammi 24, 2010 10:31 am
Kirjoittaja Mäkrö
v-a-45 kirjoitti:Eniten mua tässä koko älyttömassä "kännisten kärhämässä" harmittaa se kun Mika nyt joka paikassa (mm.lehdet) kertoo muistamattomuudesta ja halustaan sopia asia ilman käräjiä. Videollahan näkyy hyvin selvästi se, että tämä nainen kaatoi Mikan siihen eteiseen (joku pulpetin tapainen välikkö) miehet siinä sivussa kaivamalla kaivoivat riitaa(tönittiin ym.), naiset oikein keksivät laulaa- Mikaa lentää uulos (kertaa 3). Siinä eteisen tuuletuskaapissa Mika yrittää lähteä ulos, silloin se mies ja nainen tönivät taas ja nainen lyö Mikaa. Tulee nyt mieleen, että Mika tunsi siinä vaiheessa olonsa jo niin uhatuksi että löi takas ja ei sen kummemmin ajatellut osuvansa naiseen, vaan lähinnä siihen joka löi häntä. Känniläisten rähinää, ei tarvittu sairasautoa ym. Naurettavaa nostaa mitään syytettä kun ensin on itse, haastanut riitaa sekä lyönyt.
Ihan vaan sovittelijalle kaikki osapuolet ja kättäpäälle, seuraavaksi voisivat leikkiä, etteivät tunne toisiaan ollenkaan kun ja jos joskus kohtaavat.
Kyllä käy sääliksi Myllylää. Työpaikka ja kaikki menossa viinan takia, eikä asiaan auta nuo tyrkyt, jotka koittavat vain rahastaa hänellä. Ärsyttää todella paljon katsoa tuota videota, kun kaikki käyttävät psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa miestä kohtaan ja kun paine lopulta purkautuu, muuttuu ilkkuminen säälittäväksi "löi naista"-huuteluksi, joka on todellinen isku vyön alle tuossa tapauksessa. Kun jatkuvasti toista potkitaan, niin varmasti jossain kohtaan se pistää vastaan - eikä alkoholi varmasti auta asiaan.
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: Ke Tammi 27, 2010 11:31 am
Kirjoittaja viikate
Syyttäjä vaatii Mika Myllylälle vankeutta
26.01.2010 09:35
Syyttäjän mukaan Mika Myllylän ajoa humaltuneena marraskuussa 2009 käsitellään törkeänä rattijuopumuksena Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa.
Mika Myllylän kaahailu marraskuussa 2009 sai ikävän lopun, kun poliisi nappasi humalassa autoilleen ex-karpaasin haaviinsa. Poliisin esitutkinnan jälkeen asia siirtyi syyttäjälle, joka päätti syyttää Myllylää törkeästä rattijuopumuksesta. Asiaa käsitellään Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa.
– Nimikkeenä tässä on törkeä rattijuopumus. Yleensä törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan vankeuteen. Ensikertalaiselle se tulee yleensä ehdollisena sekä oheissakkona, syyttäjä Esa Mustonen kertoo Viihdeuutisille.
Ikävät tapahtumat sattuivat marraskuussa 2009, jolloin poliisi otti Myllylän kiinni hänen omasta kotipihastaan. Sitä ennen ex-karpaasi oli nähty autoilevan Nivalassa.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Re: Mika Myllylä uutisissa (rikos)
Lähetetty: La Helmi 20, 2010 12:54 pm
Kirjoittaja viikate
Myllylälle ehdollista törkeästä rattijuopumuksesta
Haapajärvinen hiihtäjälegenda Mika Myllylä on saanut Ylivieskan käräjäoikeudessa tuomion törkeästä rattijuopumuksesta. Hän ajeli viime marraskuussa Nivalassa henkilöautolla 1,28 promillen humalassa olosuhteissa, jotka olivat omiaan aiheuttamaan vaaraa toisten turvallisuudella.
Tuomio on kolme kuukautta vankeutta ehdollisena. Koeaika päättyy ensi vuoden heinäkuussa ja ajokielto tämän vuoden lopussa.
Edellisen kerran Myllylä tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta vuoden 2008 tammikuussa vastaavan suuruiseen rangaistukseen. Sen koeaika ehti umpeutua, joten sitä ei panna täytäntöön.
Myllylä on kirjallisesti tunnustanut menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja suostui asian ratkaisemiseen kirjallisella menettelyllä.
Kaleva