Sivu 2/25
Lähetetty: Ma Huhti 30, 2007 4:07 am
Kirjoittaja Yökiitäjä
white_trash kirjoitti:Tai ehkä kunnioitus ei ole oikea sama mutta jollain tavalla ne kuitenkin kiinnostaa ja kiehtoo..
.
Täytyy myöntää että kunniotan tekona sitä joku on osannut rakentaa ja suunnitella tuollaisen pommin ja vielä on ollut päättäväisyyttä räjäyttää se ostarissa.
En kyllä voi arvostaa ihmistä joka on tarkoituksella halunnut tappaa tai vahingoittaa muita.
Re: Petri Gerdt ts. Myyrmannin pommi
Lähetetty: Ma Huhti 30, 2007 12:07 pm
Kirjoittaja Juniorihölkkääjä
Olen lukenut ja seurannut tapausta aika paljonkin. Isän tekemää kirjaa en ole lukenut, mutta sen mitä kotikemiafoorumilta olen lukenut, vertaamalla sitä oman lapsuuteni kiinnostukseen kemiaan kohtaan, oma päätelmäni tilanteesta on tämä:
Petri teki ison pommin ja etsi sopivaa paikkaa räjäyttää se - jäämättä kiinni ja vahingoittamatta ketään. Paukku oli sen verran iso, ettei sopivaa paikkaa löytynyt. Hän päätti poiketa Myyrmannin kautta. Hyvin todennäköisesti hän oli kävellyt muissakin suurta yleisöä täynnä olevissa paikoissa aiemmin, joten Myyrmanni ei ollut mitenkään poikkeuksellinen valinta liikkumiseen esimerkiksi Helsingin Rautatieasemaan verrattuna. Hän omasta mielestään hallitsi nämä hommat siten, että pommin kanssa liikkuminen oli turvallista.
Rapuissa hän huomaa, että pommi alkaa vuotaa repusta ulos. Tällaiset kotitekoiset räjähteet eivät yleensä ole mitenkään stabiileja kasoja. Hän tunkee repun roskapönttöön, johon rikospaikkatutkinnan mukaan pommi oli asetettu ja aikoo varoittaa muita kun tämä on tehty. Pommi kuitenkin räjähtää kesken kaiken ja lopun tiedämmekin.
Lähetetty: Ti Touko 01, 2007 3:55 am
Kirjoittaja EuroJR
Juniorihölkkääjän kanssa samoilla linjoilla ollaan tässä.
Lähetetty: Ti Touko 01, 2007 7:05 pm
Kirjoittaja Kekkonen
Pommin oleminen roskiksessa oli mulle uutta. Missä näin on kerrottu?
Lähetetty: Ti Touko 01, 2007 7:45 pm
Kirjoittaja vasikka
Vahvasti eri linjoilla olen juniorihölkkääjän kanssa arvioidessani tapahtumien todennäköisintä kulkua. Joka vuosi noin 1500 suomalaista tekee itsemurhan. Noin suuresta joukosta löytyy aina silloin tällöin joku joka päättää lähteä vähän näyttävämmin ja ottaa sivullisiakin matkaansa. Gerdt kuului arvioni mukaan tähän joukkoon.
Lähetetty: Ti Touko 01, 2007 10:48 pm
Kirjoittaja EuroJR
vasikka kirjoitti:Vahvasti eri linjoilla olen juniorihölkkääjän kanssa arvioidessani tapahtumien todennäköisintä kulkua. Joka vuosi noin 1500 suomalaista tekee itsemurhan. Noin suuresta joukosta löytyy aina silloin tällöin joku joka päättää lähteä vähän näyttävämmin ja ottaa sivullisiakin matkaansa. Gerdt kuului arvioni mukaan tähän joukkoon.
On kuitenkin hyvin harvinaista että:
- itsemurhaaja ottaa muita mukaansa (tätä kyllä tapahtuu mutta yleensä vain ns. laajennetuissa itsemurhissa eli otetaan perhe mukaan.
- tekijä ei jätä jälkeensä mitään viestiä
- kaikki tulevat koitokset sovittuna ilman mitään "palaneen käryä" esim. tässä tapauksessa nuo koristreenit ja taisi olla sovittuna lomaa perheenkin kanssa tulevaisuudessa
Lähetetty: Ti Touko 01, 2007 11:37 pm
Kirjoittaja vasikka
-Suunnilleen puolet suisidin tehneistä jättää jälkeensä viestin
-PG on ollut se 1:10000, joka on päättänyt ottaa enempi sivullisia mukaansa. Ei näitä onneksi joka päivä Suomessa satukaan.
-Jos PG olisi vaan rauhassa kävellyt ja odotellut pimeää pommi ei olisi räjähtänyt itsestään repussa.
-Omatekoinen pommi voi kyllä räjähtää vahingossakin, mutta se tapahtuu pommia virittäessä. Ei suinkaan silloin kun kävellään rauhakseltaan pommi repussa.
-Jotkut silminnäkijät olivat kiinnittäneet huomiota Gerdtin omituiseen käytökseen.
-Tapahtumapaikka on sellainen missä on mahdollisimman paljon ihmisiä
-Haulit sopivat hyvin siihen, että halutaan aiheuttaa mahdolisimman paljon tuhoa
-Tarkoituksena ei välttämättä ole ollut aiheuttaa mahdollisimman paljoa kärsimystä muille, mutta se on ollut "ihan sama", tullut sivutuotteena kun PG on päättänyt lähteä näyttävästi.
-Koristreenien ja loman sopiminen ei vaadi erityisempää aktivoitumista
-On hyvin ymmärrettävää, että isä haluaa uskoa kauniimpaan teoriaan.
EuroJR kirjoitti:

Lähetetty: Ke Touko 02, 2007 12:09 am
Kirjoittaja EuroJR
[quote="vasikka"]
-Suunnilleen puolet suisidin tehneistä jättää jälkeensä viestin
Muistelisin paljon suurempaa osuutta. Tollasta 80-90%. Täytyypä yrittää tarkistaa.
-PG on ollut se 1:10000, joka on päättänyt ottaa enempi sivullisia mukaansa. Ei näitä onneksi joka päivä Suomessa satukaan.
Mahdollista kyllä.
-Jos PG olisi vaan rauhassa kävellyt ja odotellut pimeää pommi ei olisi räjähtänyt itsestään repussa.
Noita omatekoisia pommeja räjähtelee vähän väliä milloin missäkin. Useimmin tuntuvat räjähtäen "ei sovitusti" kuin onnistuneesti. Esim. Arkadian kauko-ohjaipommi, Tammisaaren Sand-kostaja, NBK:n johtajan auton pommi jne.
-Omatekoinen pommi voi kyllä räjähtää vahingossakin, mutta se tapahtuu pommia virittäessä. Ei suinkaan silloin kun kävellään rauhakseltaan pommi repussa.
Useimmiten näin onkin. Tuo viritys siinä se pahin paikka on. Kuitenkin esim. tuo Tammisaaren kostaja pamahti kävellessään rauhallisesti kohti uhriaan.
-Jotkut silminnäkijät olivat kiinnittäneet huomiota Gerdtin omituiseen käytökseen.
Petrin gasellimainen kävelytyyli kiinnitti aina ja kaikkialla muutenkin huomion. Varmasti olisi myös ollut hermostunut ihan vain muualla räjäyttämisenkin takia.
-Tapahtumapaikka on sellainen missä on mahdollisimman paljon ihmisiä
Näin kävi kyllä. Onko se sitten tarkoitus vai vahinko.
-Haulit sopivat hyvin siihen, että halutaan aiheuttaa mahdolisimman paljon tuhoa
Totta. Totta myös se, että paljon tuhoa aiheuttavia pommeja on kiva nähdä muuallakin räjäytettynä jos niitä harrastaa.
-Tarkoituksena ei välttämättä ole ollut aiheuttaa mahdollisimman paljoa kärsimystä muille, mutta se on ollut "ihan sama", tullut sivutuotteena kun PG on päättänyt lähteä näyttävästi.
Tai vahinkona.
-Koristreenien ja loman sopiminen ei vaadi erityisempää aktivoitumista
Ei mutta on näyttöä siitä, että tulevaisuutta on suunniteltu edes joltain osin. Itsemurhasta ei ole näyttöä sen kummempaa kuin vahingostakaan.
-On hyvin ymmärrettävää, että isä haluaa uskoa kauniimpaan teoriaan.
Kyllä. Olen tässä samaa mieltä. Kirja oli kuitenkin suht asiallisesti kirjoitettu. Isä puntaroi siinä kaikkia mahdollisuuksia.[/quote]
Lähetetty: Ke Touko 02, 2007 12:24 am
Kirjoittaja vasikka
Kiitos vastauksestasi EJ. Selvästikin olet tuota asiaa punnninnut.
Tuohon prosentti arvioiden erilaisuuteen jäähyväiskirjeistä voisi yhtenä selityksenä olla se, että tilastoinneissa käytetään jonkin verran kuoleman luokkaa epäselvä. Silloinhan luokka ei jää yleensä epäselväksi, jos on jäähyväiskirje.
Lähetetty: To Touko 03, 2007 8:54 pm
Kirjoittaja Aariel
Minunkin mielestä itsemurhan tehneistä oli jotain 90% pinnoilla, kuinka moni jättää jonkinnäköisen viestin.

Lähetetty: Pe Touko 04, 2007 7:28 pm
Kirjoittaja vasikka
Pistäkäähän viittaus, jos löydätte tiedon jostain.
Aariel kirjoitti:Minunkin mielestä itsemurhan tehneistä oli jotain 90% pinnoilla, kuinka moni jättää jonkinnäköisen viestin.

Lähetetty: Pe Touko 04, 2007 10:04 pm
Kirjoittaja EuroJR
vasikka kirjoitti:Pistäkäähän viittaus, jos löydätte tiedon jostain.
Aariel kirjoitti:Minunkin mielestä itsemurhan tehneistä oli jotain 90% pinnoilla, kuinka moni jättää jonkinnäköisen viestin.

Juu laitetaan. Ei ihan helpoin googletettava. Luulen, että kirjoitan alan erityisasiantuntijalle. Kyllä se sieltä saadaan tuo prosentti. Ennemmin tai myöhemmin.

Lähetetty: Ti Heinä 10, 2007 2:39 pm
Kirjoittaja Ro0pE
OT, Tässä taas yksi hyvä esimerkki miksi koulukiusaamiseen pitäisin enempi puuttua. Olisi tämäkin tragedia voitu
ehkä estää
Asun itse n. 500m päässä turmapaikasta ja jo se pamaus oli niin kova että ei mikään myyrmäen metsä olis riittäny suojaamaan sivullisia.
itsemurhasta
Lähetetty: To Heinä 12, 2007 10:47 pm
Kirjoittaja Katjushka
EuroJR kirjoitti:
- kaikki tulevat koitokset sovittuna ilman mitään "palaneen käryä" esim. tässä tapauksessa nuo koristreenit ja taisi olla sovittuna lomaa perheenkin kanssa tulevaisuudessa
Vaikea olisi mielestäni ilmoittaa koristreenejä sovittaessa, että ei käy kun aion vetää itseni jojoon. Tai perheen lomasuunnityelmista keskusteltaessa sanoa, että nii-in kyllä se loma pitää aikaisemmin pitää, kun silloin ja silloin räjäytän sen Myyrmannin...
Että jos itse tuollaisia harkitsisin niin myöntyisin sekä koristreeneihin että perhelomiin ihan mihin ajankohtaan vaan...
Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 12:22 am
Kirjoittaja Tattoo
Mä en kans usko että itsensäräjäytys oli tarkoituksellinen, tuntuisi että noin hurjan pommiattentaatin suunnittelija tarkoituksenaan tappaa itsensä ja joukon muita jättäisi viestin (haluaisi teolleen mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja tarkoitusta).
En ole perehtynyt juttuun kovin paljoa joten ihan mutu-tuntumaa.
heksametyleenitriperoksididiamiini-pommin kanssa ostarilla kuupoilu oli kyllä kummaa, noin kemian tuntijalta ja räjähteistä kiinnostuneelta, todella epävakaa paukku, joka voi räjähtää vähän mistä tahansa syystä.
Ennemmin uskon vaikka siihen että tekijällä oli tarkoitus räjäyttää myyrmanni muttei itseään.
eEkä se pommi mikään järjettömän voimakas edes ollut, mutta sisätiloissa on aina eri juttu kuin ulkona.
Tiedän eräänkin pikkupojan joka räjäytteli hiekkakuopalla ja metsissä naula/mutteri/putkiviritelmiä yms. just tollaisia tuhopaukkuja ihan vaan mielenkiinnosta.
Ei ne mitään kamalia pommeja ollut ulkona, mutta kun tietämättömyyttään ja uteliaana kokeili sitä soratien alittavassa ojarummussa niin sortui koko tie:lol:
...rikos on vanhentunut