Sivu 2/2

Re: William H. Bonney aka. Billy the Kid

Lähetetty: Ke Elo 18, 2010 12:47 am
Kirjoittaja VoDKa
^Vaikka Brushy Billin ansiot ovat kyllä moninaiset, niin Kidiksi hänestä ei ole. Viime yönä ennen muutaman sivun lukemista harkitsin myös vaihtoehtoa, että Kid todellakin olisi Brushy Bill ja vice versa, mutta Kidin elämään keskittyneet netinkäyttäjät kyllä käänsivät pääni tämän asian tiimoilta ihan täysin.

Kid oli juuri ja juuri keretty haudata Fort Sumneriin, kun häntä alettiin näkemään jo vähän siellä sun täällä (kuten aina tunnettujen henkilöiden kohdalla...), ympäri maata. Brushy Billin, eli Ollie P. Bill Roberts, erot Kidiin ovat kuitenkin selvät, eikä hän voi millään olla Kid, kun asioita tarkastelee faktojen valossa.

Brushy Bill oli syntynyt elokuun 26., 1879. Kid ammuttiin 1881. Syntymäaika löytyi perheen asiakirjoista, jolloin tässä tapauksessa "Kid" olisi kuollut 2-vuotiaana, eikä lähempänä 20-vuotiaana. Kid oli syntynyt joidenkin lähteiden mukaan 1959 kuten olen aiemmin kirjoittanut, mutta tästä ei ole mitään varmuutta. Todennäköistä on näemmä ollutkin, että Kid on ollut kuollessaan 19-vuotias, mutta ei sentään 2-vuotias...
Brushy Bill löytyy lisäksi väestörekisteristä; yksivuotiaana 1880 Arkansasissa, 20-vuotiaana 1900 Hopkinsissa, Teksasissa, 1910 30-vuotiaana Van Zandtissa, Teksasissa, 41-vuotiaana edelleen samassa paikassa 1920 ja 1930 edelleen Van Zandtissa 52-vuotiaana (!) ja hänelle on merkitty vaimo nimeltä Lutcida. Brushy Bill = Kid-kannattajat tosin väittävät, ettei kyseessä ole sama ihminen, koska Billin vaimon nimi oli Louticia, ei Lutcida... :roll: Samojen kannattajien mukaan tämä Bill on haudattu 1939, mutta yllättäen nimeä ei löydy mistään hautausasiakirjoista.

Tuolloin 1950-luvulla armahdusta vaatiessaan esiintyi tuon unohtelun lisäksi toinen merkittävä seikka; Kid oli saanut jo armahduksensa kertaalleen (ainakin teoriassa, käytännössähän se ei koskaan toteutunut), mutta Brushy Bill ei missään vaiheessa vedonnut tuohon aiemmin luvattuun armahdukseen. Huonomuistisuus tosiaan vedettiin hermostuneisuuden ja vanhuuden piikkiin, mutta unohdetut asiat koskivat sellaisiakin asioita, jotka Bill olisi varmasti muistanut, mikäli olisi ollut Kid (sopimuksen lisäksi hän ei muistanut mm. Pat Garrettin nimeä, hän väitti Dolanin ampuneen Tunstallin, vaikka todellisuudessa Dolan ei edes ollut paikalla, samoin kuin Susan McSweenin olleen paikalla kun Huston Chapman ammuttiin, mikä sekään ei pitänyt paikkaansa.)

Bill väitti vannoneensa kostoa Tunstallin haudalla tämän hautajaisissa. Todellisuudessa, Kid oli tuolloin kaltereiden takana ja erittäin ärtynyt siitä, ettei päässyt Tunstallin hautajaisiin.

Bill väitti, ettei koskaan tappanut sellinsä vartijoita, Bob Olingeria ja James Belliä, vaan karkasi sellistään ja ratsasti pois. Tämä ei selitä sitä, miksi molemmat, Olinger ja Bell löytyivät kuolleena Kidin sellin läheisyydestä.

Billin mukaan Garrett ampui häntä leukaan, olkapäähän ja päähän. Jonkinlainen ihmeparantuminen ilmeisesti kuitenkin on tapahtunut, sillä kasvojen alueella Billillä ei näy minkäänlaista arpea muistona tästä. Lisäksi, Bill väitti ratsastaneensa pois paikalta. Vaikka miehet ovat varmasti olleet rautaa ja laivat puuta, tuntuu epäuskottavalta, suorastaan elokuvamaiselta, että vaikeasti haavoittunut ratsastaa yön pimeyteen pakoon... Sinällänsä Barlowin hautaamisen puolesta puhuu se, että hautaaja väitti arkussa olleen parrakkaan miehen; Kidillä parta taasen ei kasvanut kuin hentona haituvana, mitä nuorilla miehillä tekeekin, eikä partamaisena. Sitä vastaan, että Kidiä ei olisi tapettu, puhuu taas se, että Kidin ruumis oli esillä pidemmänkin aikaa, jolloin hänet saattoi nähdä kuka vain; tällöin parrasta ei ole mitään puhetta ja useat tuttavatkin tunnistivat Kidin ruumiin. Yksi näistä oli Kidin naistuttava Deluvina Maxwell, joka myös löysi Kidin ruumiin. Hän oli ikuisesti katkera Garrettille ja kun Garrett ammuttiin, hän kertoi olevansa iloinen siitä, että eli itse niin pitkään nähdäkseen Garrettin kuolevan. Mikäli kuollut olisi ollut joku muu kuin Kid, miksi Maxwell olisi kantanut kaunaa kymmeniä vuosia ja tullut osaksi julkisuuteenkin siinä vaiheessa, kun Garrett ammuttiin? Vaikka kyseessä olisi ollut näyttely, olisi Maxwellille tullut helpommaksi kadota pikkuhiljaa alkuraivon jälkeen. Garrettin kertomus Kidin kuolinyöstä on sekava ja epämääräinen, mikä johtuu luultavasti pitkälti siitä mistä kaikki muukin Garrettin kirjassa; hän tietää tehneensä raukkamaisen teon, tappameen pojan joka ei ollut vielä edes 20-vuotias (toisin kuin hän väitti) ja joutui tarinan muuntelemaan muutenkin niin, että vaikuttaisi kuin hän olisi tarinan sankari.

Kidin hauta sai hautakiven vasta 1930-luvulla, jolloin hänen ystävänsä hommasivat nykyisen kiven Fort Sumnerin hautausmaalle. Mikäli kyseessä ei olisi ollut Kid, miksi he olisivat laittaneet rahaa ja aikaansa kiven hommaamiseen niin kauan Kidin kuoleman jälkeen?

Billin Kidiksi tunnistaneet eivät olleet Kidin läheisiä tuttavia, joten ei ole mikään ihme, että heidät saattoi parhaimmillaan vaikka ostaa "tunnistamaan" Bill Kidiksi.

Bill ei osannut lukea kunnolla, oli vasenkätinen ja kirjoitti harakanvarpailla, joita kuvattiin ala-asteikäisen tekemiksi. Hänen teksteistään löytyi virheitä. Kid oli vasenkätinen, ei osannut lukea kunnolla ja kirjoitti heikosti. Kunnes... Joku fiksu huomasi katsoa, että Kidistä otettu tunnetuin kuva on peilikuva todellisuudesta. Samalla hetkellä kun kuva käännettiin, selvisi, että Kid oli itseasiassa oikeakätinen. Yllättäen myös Bill oli sitä tiedon julkistamisen jälkeen. Tuttavat kertoivat myös, että Kid osasi lukea, ja simsalabim, kyllähän toki Billkin sen taidon hallitsi. Kidin kirjoittamista kirjeistä nähtiin, että Kidin käsiala oli kaunista ja helposti luettavaa, eikä sisältänyt juurikaan virheitä. Billin käsiala pysyi harakanvarpaina ja teksti virheellisenä.

Billissä on espanjalaista verta, hänen hiuksensa ovat tummat, samoin kulmakarvat. Hänen silmänsä olivat harmaat, joissa oli ripaus keltaista pupillien ulko-osassa. Kid oli vaalea, hänen silmänsä olivat kirkkaan siniset, kuten skotlantilais-irlantilaisella suvulla kuuluikin olla. Kidillä oli runsaat kulmakarvat, kun taas Billin kulmakarvat olivat huomattavasti harvemmat (vanhemmiten kulmakarvojen pitäisi tihentyä).

Kaiken kaikkiaan, pelkästään jo noiden perusteella minusta on lähes selvää, ettei Bill voi mitenkään olla Kid. Kyseessä lienee se fanien haluama loppuratkaisu, Elvis ei kuolekaan vessassa, Monroella on salainen lapsi Kennedyn kanssa ja Kurt Cobainkin itseasiassa on elossa ja elää Tahitilla. Puhumattakaan Heath Ledgeristä tai Michael Jacksonista. Minä uskon siihen, että Kid kuoli tuona yönä, mutta se, onko häntä haudattu juuri tuohon Fort Sumnerin hautaan, on eri asia. Toivon, että on, mutta varmuushan saadaan vasta niiden DNA-testien myötä.

Billin lisäksi myös John Miller on aikanaan esittänyt (tai lähinnä hänen perheensä), että hän olisi Kid. Tämä kuitenkin on erittäin todennäköistä, ainakin sen perusteella, mitä Wikipedia sanoo Milleristä:
John Miller (1850? – November 7, 1937) was said to have claimed to be the famous Western outlaw Billy The Kid. In May 2005, Tom Sullivan and Steven Sederwall of the Lincoln County Sheriff's Department in New Mexico exhumed the bones of John Miller from his gravesite at Pioneers' Home Cemetery in Prescott, Arizona in an attempt to get his identity verified. Though the pair believed the exhumation was permitted, official permission was not provided. A DNA analysis was performed by Henry Lee, a noted forensic scientist, but results were never released. As of 2008, a lawsuit is pending against officials in Lincoln County that would, if successful, publicize the results of that test along with other evidence collected by Sullivan and Sederwall in their investigation.

Re: William H. Bonney aka. Billy the Kid

Lähetetty: Ke Elo 18, 2010 1:41 am
Kirjoittaja Kataja
Kyllä olen myös sillä kannalla, että Billy the Kid kuoli kutakuinkin alkuperäisen kertomuksen aikoihin/tapaan, mutta lähdekritiikin säilyttäminen Garrettin kertomusten ja nettisivujen suhteen on melkein yhtä vaikeaa.

Brushy Billin kohdalla noiden syntymävuosien tarina hämärtyi itsellä kun niminä alkoivat vilahdella Oliver P. & Oliver L. Roberts ja vielä William Henry Roberts, joten mielenkiintoinen tarina Brushynkin takaa voisi löytyä joka tapauksessa. DNA-testauskin saattaa olla yhtä tyhjän kanssa kun Billyn oletetun äidin hautausmaa siirrettiin vuonna 1882 ja mitään varmuutta ei ole miten tuolloinen urakoitsija toimi, eli siirrettiinkö vain pelkät kivet tai ladottiinko jäänteitä päällekkäin tms. Billyn itsensä (?) leposija jäi tulvan alle 1904, jolloin luita nousi maan päälle asti, eikä tuonkaan jälkeen voida tietää miten luut saatiin palautettua alkuperäisiin paikkoihinsa. Vuonna 1932 pystyttetty uusi kivi saattaa olla missä vain suhteessa luurankoon, joten kuka tietää toisiko haudan avauskaan mitään varmaa ratkaisua.

Äkkiseltään Millerin uskottavuus on vielä Robertsiakin vähäisempi, kun sitä ajavat lähinnä vain sukulaiset ilman kovin kattavaa tarinaa.

Tuo angelfire-sivuston pitäjä rohkaisee lähettämään kysymyksiä asiaa koskien, joten häntäkin voisi kiusata jos oikein innostuu. Mainitsee tuosta kätisyydestäkin kuitenkin: Another false piece of evidence used against Brushy was that he was left-handed, and the Kid right-handed. In fact, both the Kid and Brushy were ambidextrous. According to people who knew them, both Brushy and the Kid could write and shoot just as well with either hand.

Ja kirjoitustaidon puutteesta It has been claimed that Brushy Bill was illiterate, and therefore could not have been Billy the Kid. In truth, Brushy was completely literate. He had several diaries when Morrison found him, he wrote several letters to Morrison and other people, and he had thought for a time to write his autobiography, but later decided not to, fearing the press he might get. Jim Tully, a good friend of Brushy's, signed an affidavit that Brushy was completely literate. Bob Young, Alton Thorton, W. F. Hafer, Jimmy Ramage, Ablo Norman, Tom Turner, and L. L. Gamble, all surviving friends of Brushy, said he was either literate, or not sure, but none of them said he was illiterate. The theory that he was illiterate sprang from a quote C. L. Sonnichsen wrote in his book, that Roberts was "not a literate man." However, Sonnichsen later said he wished he never wrote that because he meant that Brushy wasn't the type of person who would sit around all day reading history books. He meant to say he was not a literary man.

Lähinnä kyse on siitä mitä lähdettä uskoo ja siltikään ei voi täysin varmasti olla varma totuudesta. Kaikilla harrastajilla on omat teoriansa ja vanhoja asioita tulkitaan sen mukaisesti, että mikä koetaan luotettavaksi, tai mikä ei, suhteessa omaan järkeilyyn.

Re: William H. Bonney aka. Billy the Kid

Lähetetty: Su Huhti 27, 2014 6:00 pm
Kirjoittaja VoDKa
Tänään tuli Billy the Kidistä dokumentti ykköseltä, jota en ollutkaan aiemmin nähnyt. Hirmu paljon oli yksityiskohtaisia asioita jotka tulivat aika uutena allekirjoittaneelle, vaikkakin samaan aikaan laittoivat myös harkitsemaan mahdollista värittämistä: miten muka noin moni yksityiskohta olisi aiemmin jäänyt itseltäni kuulematta, vaikka aika paljon on kuitenkin tullut luettua Kidistä näiden vuosien aikana...

Dokumentin voi katsella Areenasta vielä 3 päivän ajan: http://areena.yle.fi/tv/1862752

Aiemmin piti jo tulla tänne kirjoittamaan mutta unohtui sittemmin. Viime vuoden lopussa Kid nousi otsikoihin kun alettiin puhumaan siitä, voisiko tässä kuvassa olla Kid:

Kuva
Dailymail kirjoitti:Onko tämä Billy the Kid? Historioitsija väittää uuden valokuvan esittävän legendaarista amerikkalaista asemiestä... tehden siitä toisen tunnetun kuvan kuuluisasta lainsuojattomasta

*Newmexicolainen historioitsija Frank Parrish on varma että kuva esittää asemiestä.
*Kuva epäillään otetun kun Billy the Kid oli 20.
*Ainoa selvinnyt autenttinen kuva lainsuojattomasta myytiin yli 2 miljoonalla dollarilla.
Anthony Bond
Julkaistu: 16:20, 30. elokuuta 2013

Hämmästyttävä uusi valokuva esittää legendaarista asemiestä Billy the Kidiä, historioitsija väittää.
Mies oikealla kuvassa - otettu noin vuonna 1879 - uskotaan olevan villin lännen revolverisankari. Kuva on aiheuttanut suurta innostusta sillä osoittautuessaan aidoksi se olisi vasta toinen tunnettu kuva pahamaineisesta lainsuojattomasta. Toinen kuva myytiin yli kahdella miljoonalla dollarilla huutokaupassa.

Hän (Parrish) väittää tutkineensa tarkkaan kuvan taustatietoja voidakseen väittää että se on Billy the Kid. Suuri osa työstä sisälsi vasemmalla olevan miehen tunnistamisen, jonka hän väittää olevan Dan Dedrick - Billyn läheinen ystävä.

Albuquerquen journalille puhuessaan herra Parrish sanoi: "Ratkaiseva osa oli Dedrickin tunnistaminen tässä kuvassa, aiheuttaen sen että kuva esittää lähes varmasti ja selkeästi Kidiä. Se on viimeinkin hyvä kuva Kidistä, joka esittää nuorta miestä jollaiseksi hänet muistaneet ihmiset häntä kuvailivatkin - ei se kuuluisa talttahampainen Billy jonka me tunnemme niin hyvin."

Epäillään, että kuva on otettu revolversisankarista hänen ollessaan 20 - kaksi vuotta ennen hänen kuolemaansa.
Herra Parrish myönsi että jotkut ovat olleet skeptisiä kuvan suhteen. Mutta hän on varma, että se esittää Billy the Kidiä.
"Se on Billy," hän sanoo.
Ainoa toistaiseksi selvinnyt autenttinen kuva lainsuojattomasta myytiin huutokaupassa jossa sen odotettiin tuovan noin 400 000 dollaria. Miljonääri William Koch päätyi kuitenkin maksamaan yli kaksi miljoonaa dollaria siitä.
Valokuva - ferrotypiä jonka Dedrickin perhe on omistanut vuosia - näyttää Billy the Kidin Coltin revolverin ja tunnusomaisen 1873 Winchesterin kiväärin kanssa. Ostamisen jälkeen 71-vuotias kertoi Denver Postille: "Rakastan vanhaa länttä. Suunnitelen nauttivani siitä ja esitteleväni sitä. Luulen, että laitan sen esille muutamiin pieniin museoihin."
Kuva on otettu Fort Sumnerissa saluunan ulkopuolella, kun Billy the Kid, syntymänimeltään William Henry McCarty ja myöhemmin tunnettu nimellä William Bonney, oli juuri ja juuri vasta teini. Ekspertit epäilevät sen otetun noin vuonna 1879.
Mutta 132 vuotta myöhemmin se on yksi tunnetuimmista kuvista Amerikan lännestä. Sen odotettiin myytävän noin 300 000-400 000 dollarin hintaan, mutta hinta nousi dramaattisesti vain parissa minuutissa sen jälkeen kun herra Koch aloitti tarjoamisen.
Kid antoi kuvan ystävälleen, Dan Dedrickille, ja se onkin pidetty heidän perheessään viime vuosisadan, kunnes se laitettiin esille Lincoln Countyn museoon New Mexicossa vuodesta 1986 vuoteen 1998.
Kuva oli myös esillä Kidin heinäkuun 14. pvä vuonna 1881 ampuneen Pat Garrettin kirjassa.