Porin 5. osan miessurma - joulukuu 2009

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Porin 5. osan miessurma - joulukuu 2009

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

PPK 2013

Henkirikos Porissa

Lauantaina 19. joulukuuta 2009 kello 21.50 aikaan Satakunnan hätäkeskukseen tuli puhelu,jossa ilmoittaja oli pyytänyt ambulanssia osoitteeseen Vähäuusikatu 4.
Ilmoittajan mukaan eloton mieshenkilö makaa ulkona asunnon edessä.
Paikalle hälytettiin ambulanssin lisäksi myös poliisi.
Partion saapuessa tapahtumapaikalle oli tapahtumaosoitteessa lääkintäesimies ja sairaankuljetusauto.
Sairaankuljetushenkilöstö oli kääntänyt asunnon edessä makaavan miehenselälleen ja peittänyt hänet valkoisella lakanalla.
Henkirikoksen uhri peitettynä valkoisella lakanalla..jpg
Henkirikoksen uhri peitettynä valkoisella lakanalla..jpg (173.73 KiB) Katsottu 653 kertaa
Vietimme porukalla iltaa Juha Kekin asunnossa. Asunnossa oli Petri Tuomi, Milla Einonen, Juha Kekki, Kari Koski, Kimmo Tuominen,
Jussi Kaurabäck ja Kimmo Oja.
Oja saapui asunnolle myöhemmin humalassa.
Ilta sujui hyvin Ojan saapumiseen asti.
Alkoholia kului runsaasti.
Illan aikana Oja haastoi riitaa Kaurabäckin kanssa.
Koski yritti sanoa Ojalle, että hän lopettaisi Kaurabäckin härnäämisen, mutta Oja ei kuitenkaan uskonut Koskea,
vaan jatkoi yhä.
Ainakin Jussi Kaurabäck, Oja ja Koski käyttivät piriä useampaan kertaan illan aikana.
Tuominen kielsi Kaurabäckia juomasta liikaa Koskenkorvaa, koska Kaurabäcksta tulee väkivaltainen juodessaan väkeviä alkoholituotteita. Ilta eteni erilaisia päihteitä käyttäen.

Poliisipartio saapuu paikalle
Partio 213 sai tehtävän hätäkeskukselta Vähäuusikadulle, jossa pihalla makaa eloton mies.
Sairaanhoitohenkilöstö kertoi partiolle 213 peitelleensä elottoman mieshenkilön lakanan alle ja kääntäneensä miehen selälleen.
Miestä ei siirretty missään vaiheessa.
Miehen kasvojen alueella oli havaittavissa ulkoisen väkivallan merkkejä.
Kasvoissa oli ruhjeita ja vasemmalla ohimossa haava.
Miehen pään alueelta oli valunut maahan verilammikko.
Partio totesi miehen makaavan selällään.
Miehellä oli vaatetuksena collegepaita, farkut ja jalassaan lenkkarit.
Miehen takki oli epämääräisesti mytyssä.
Mies oli lämmin ja lumi oli sulanut hänen altansa.
Tässä vaiheessa tapahtumapaikalle saapui partio 214 ja myöhemmin partio 223.
Poliisipartio havaitsi talon toisen kerroksen ikkunasta kurkistelevan miehen, jonka partio käski tulla ulos.
Mies totteli poliisipartion käskytystä ja kertoi partiolle olevansa Juha Kekki ja soittaneensa asian johdosta hätäkeskukseen.
Asunnon ulkopuolella oli verijälkiä, jotka johtivat asunnon ulko-ovelle.
Alakerrassa asui yksin Leena niminen naishenkilö.
Lisäksi alakerrassa oli toinen asunto, jonka asukkaita partio ei tavoittanut.
Yläkertaan johtavien rappusten takana oli kaksi asuntoa.
Veriset raahausjäljet jatkuivat rappusia pitkin yläkertaan Kekin ja Einosen asuntojen oville.
Partiot tarkastivat yläkerran asunnot ja toisesta asunnosta otettiin kiinni Jussi Kaurabäck -niminen mieshenkilö.
Partio havaitsi Kekin asunnon wc-tilassa märän mopin ja ämpärin.
Ämpärissä oli ollut tuoretta pesuainevaahtoa veden pinnalla.
Viereisestä asunnosta otettiin kiinni Tuominen, joka kuljetettiin Satakunnan pääpoliisiasemalle Poriin asian selvittämiseksi.
Tapahtumapaikalle saapui tekninen tutkinta.
Veriset jäljet rappukäytävässä.jpg
Veriset jäljet rappukäytävässä.jpg (297.54 KiB) Katsottu 653 kertaa
Tutkinnan alkumetrit
Hautausurakoitsija kuljetti uhrin Satakunnan keskussairaalan avaushuoneelle, jossa lääkäri totesi uhrin kuolleeksi.
Vainajan vaatteet laitettiin pusseihin ja otettiin talteen tutkimuksia varten.
Vainajaa riisuttaessa todettiin, että hänen kasvonsa olivat muuten normaalit, mutta vasemmalla puolella oli kaksi haavaa ja ihoruhjeita.
Vainajan rektaalilämpötila oli 34,1 astetta.
Ulkoilman lämpötila tapahtuma-aikana oli noin 10 astetta pakkasta.
Poliisipartio kirjasi tapahtumasta rikosilmoituksen.
Tapauksen rikosnimikkeet olivat tappo, törkeä kuolemantuottamus ja huumausainerikos.
Rikoksesta epäiltyjen alustavat puhuttelut aloitettiin.
Alustavien puhutteluiden ja kuulustelujen perusteella kiinniotettuina poliisilaitokselle tuotiin myös Tuomi, Einonen ja Koski.
Maasta löydetyn vainajan henkilöllisyys selvisi ja poliisi kävi viemässä uhrin omaisille tiedoksi kuolinviestin.

Kuulustelut pyörähtävät käyntiin
Asianosaisten kuulustelut aloitettiin Satakunnan poliisilaitoksella Porin pääpoliisiasemalla.
Taktinen tutkija pyydettiin vielä tapahtumailtana poliisilaitokselle suorittamaan rikoksesta epäiltyjen alustavia puhutteluja.
Kuulusteltaessa Jussi Kaurabäck kiisti syyllistyneensä Kimmo Ojan tappoon.
Kaurabäck kertoi olleensa ryypiskelemässä Kekin asunnolla ja riidelleensä Ojan kanssa.
Kaurabäckin mukaan häntä oli alkanut jossain vaiheessa väsyttää, jolloin hän oli poistunut Einosen asunnolle nukkumaan.
Kaurabäck sanoi heränneensä siihen, että Kekki oli tullut herättämään häntä kertoen Ojan kuolemasta.
Kaurabäck kertoi kiskoneensa muiden mukana Ojaa ulos asunnon toisesta kerroksesta.
Kantamisen jälkeen Kaurabäck kertoi olleensa niin väsynyt, että oli mennyt takaisin nukkumaan ja heränneensä siihen,
kun ulko-oveen oli hakattu.
Tämän jälkeen poliisipartio oli kuljettanut hänet poliisilaitokselle.
Kaurabäck myönsi kuulusteluissa käyttäneensä amfetamiinia Kekin asunnolla.
Juha Kekki kertoi kuulustelussa olleensa asunnollaan, kun Kaurabäck oli pahoinpidellyt Ojaa.
Kekin mielestä pahoinpitelyyn ei osallistunut muita kuin Kaurabäck.
Kaurabäck oli lyönyt ja potkinut Ojaa iskujen osuessa suurimmaksi osaksi päähän.
Kekki oli muistellut, että Kaurabäcklla oli ollut jaloissaan turvakengät, joilla Kaurabäck oli potkinut maassa makaavaa Ojaa.
Potkut olivat olleet voimakkaan näköisiä.
Uhri oli Kekin mukaan jäänyt tajuttomana makaamaan asunnon lattialle, josta hänet oli kannettu pihalle.
Kekin mukaan Kaurabäck oli pakottanut hänet kantamaan Ojaa.
Kekki kertoi siivonneensa verijälkiä asuntonsa lattialta kissan takia.
Siivouksen aikana Kekki oli katsonut asuntonsa ikkunasta ulkona ma kaavaa Ojaa ja todennut Ojan makaavan samassa asennossa,
johon hänet oli jätetty.
Kekki kertoi soittaneensa tapahtuneen vuoksi hätäkeskukseen.
Kuulustelut etenivät hyvällä vauhdilla ja tapahtuman kulku alkoi selkeytyä.
Petri Tuomen, Milla Einosen, Kari Kosken ja Kimmo Tuomisen kuulustelujen jälkeen tapahtuman kuva alkoi selkiytyä.
Kuulusteluissa ilmenneiden seikkojen johdosta kävi ilmi, että kaverusten ilta oli johtanut väkivaltaiseen henkirikokseen.
Kaurabäckia kuulusteltiin uudelleen ja kuulusteluissa Kaurabäck myönsi lyöneensä Ojaa kaksi kertaa nyrkillä kasvojen alueelle,
suupielien tuntumaan.
Tämän jälkeen Kaurabäck kertoi lyöneensä pitkällä lattiaharjalla Ojaa ylävartalon alueelle.
Illanviettopaikka.jpg
Illanviettopaikka.jpg (209.97 KiB) Katsottu 653 kertaa
Mitä oikein tapahtui?
Ojalle ja Kaurabäcklla oli syntynyt sanaharkkaa illan aikana.
Asunnossa riidan aikana oli ollut Oja, Kaurabäck, Kekki, Tuominen ja Koski.
Tuomi oli mennyt aiemmin Einosen asuntoon.
Tuomi ja Einonen kertoivat kuulleensa naapurista kovaa meteliä.
Kekin asunnolla Kaurabäck oli alkanut lyödä Ojaa sanaharkan päätteeksi.
Kaurabäck oli lyönyt nyrkeillään Ojaa suurimmaksi osaksi päähän.
Riidan lopuksi Kaurabäck oli ottanut käteensä puisen harjanvarren ja lyönyt sillä Ojaa.
Oja oli yrittänyt suojautua lyönneiltä laittaen kätensä päänsä suojaksi.
Lyöntien seurauksena Oja oli kaatunut lattialle, minkä jälkeen Kaurabäck oli potkinut Ojaa potkujen osuessa ylävartaloon ja päähän.
Kaurabäcklla oli ollut jalassaan turvakengät, joiden kärki on kova. Potkuja ja lyöntejä oli ollut useita.
Oja oli jäänyt makaamaan olohuoneen lattialle tajuttomana.
Tuominen oli nukkunut illan aikana Kekin asunnolla rauhoittavien lääkkeiden vuoksi.
Herättyään Tuominen oli nähnyt Ojan makaavan lattialla ja Kaurabäckin potkaisevan Ojaa päähän.
Tuominen oli päättänyt lähteä nopeasti pois paikalta, koska Kaurabäck oli niin väkivaltainen.
Tuominen tiesi entuudestaan, että voi tapahtua mitä vaan, kun Kaurabäck juo väkevää viinaa.
Kaurabäck oli sanonut kavereilleen, että Oja on vietävä pois asunnosta.
Kaurabäck oli myös pyytänyt naapurista Tuomen asunnolleen kantoavuksi.
Oja oli kannettu asunnon toisesta kerroksesta ulos rappusia pitkin.
Kantajina oli ollut Kaurabäck, Kekki, Tuomi ja Koski.
Kekin mukaan Ojan kantaminen oli ollut työlästä, koska Oja painoi niin paljon.
Ojaa oli kannettu jalat edellä, kasvot lattiaan päin.
Ojan pää saattoi osua kantamisen yhteydessä rappusiin aiheuttaen nirhaumia kasvojen alueelle.
Ulkona Oja oli jätetty pakkaseen makaamaan maahan vatsa maata kohden.
Kekki oli palannut asunnolleen takaisin.
Kaurabäck oli tullut hänen luokseen ja vaatinut Kekkiä siivoamaan jäljet.
Kekki moppasi lattian, koska asunnon lattialla oli verijälkiä.
Siivouksen lomassa Kekki kävi katsomassa asuntonsa ikkunasta ulkona makaavaa kaveriaan todeten
Ojan makaavan samassa asennossa kuin mihin hänet oli jätetty.
Kekki oli kertonut näkemästään muille, jolloin joku oli todennut, että pitää soittaa ambulanssi paikalle. Kekki soitti hätäkeskukseen,
jolloin ambulanssi ja poliisipartio saapuivat pian paikalle.

Satakunnan käräjäoikeuden käsittely
Esitutkinta saatiin päätökseen ja Satakunnan käräjäoikeus antoi Ojaa koskevassa asiassa kansliapäätöksen.
Syyttäjä oli vaatinut Kaurabäckille rangaistusta taposta tai vaihtoehtoisina syytteinä rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä pahoinpitelystä.
Lisäksi Kaurabäckia syytettiin huumausaineen käyttörikoksesta.
Syyttäjän rangaistusvaatimus tapon osalta oli, että Kaurabäck on keskinäisten erimielisyyksien jälkeen tappanut Ojan
lyömällä tätä ensin useamman kerran nyrkeillä kasvoihin ja sitten puisella harjalla päähän.
Ojan pudottua maahan hän on ryhtynyt potkimaan tätä päähän ja ylävartaloon.
Lyönneistä ja potkuista on aiheutunut Ojalle aivoruhjeita, joista on ollut seurauksena kuolema.
Kuolemaan myötävaikuttavana tekijänä on ollut myrkytystilaa lähentelevä veren alkoholipitoisuus ja uhrin asento maassa.
Koska Kaurabäckilla on teon aikana ollut turvakengät jalassaan ja potkut ovat kohdistuneet uhrin suojaamattomaan päähän,
on hänen täytynyt käsittää potkujen saattavan aiheuttaa uhrin kuoleman.
Käräjäoikeudessa käytettiin kirjallisia todisteita, joita olivat oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen pöytäkirja lausuntoineen, neuropatologista tutkimusta ja valokuvia.
Lisäksi henkilötodistelu oli merkittävä.
Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa perus- ja välittömänä kuolinsyynä on pidetty aivoruhjeita.
Vaikka kuolemaan vaikuttavana tekijänä on pidetty myrkytystilaa lähentelevää veren alkoholipitoisuutta sekä mahdollisesti
uhrin asentoa maassa, kuoleman ovat kuitenkin oikeuslääketieteellistä ruumiinavausta koskevan lausunnon mukaan aiheuttaneet nimenomaan perus- ja välittömäksi kuolinsyyksi nimetyt aivoruhjeet.
Kaurabäck on väittänyt, että osa Ojan aivoruhjeista on saattanut aiheutua, kun tätä oli kuljetettu asunnosta ulos ja tämän pää oli kolahtanut rappusiin.
Sekä Kekin että Kosken kertomuksista sinänsä ilmenee, että Ojanpää oli kuljetettaessa osunut rappuihin.
Käräjäoikeus pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että kuljettamisen yhteydessä Ojalle olisi aiheutunut muita kuin vähäisiä vammoja.
Tätä näkemystä käräjäoikeus perustelee sillä, ettei pään kolahtaminen kuljetettaessa ole voinut tapahtua voimallisesti,
koska Ojaa ei ole voitu tämän koonkaan vuoksi kantaa kuin aivan lähellä lattiaa.
Satakunnan hätäkeskuksen ja pelastuslaitoksen tehtäväraporttien perusteella voitiin tarkistaa se, että Kekki oli soittanut
hätäkeskukseen 19. joulukuuta 2009 kello 21.50.

Tuomiolauselma
Kari Koski tuomittiin huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta yhteiseen sakkorangaistukseen.
Jussi Mika Tapani Kaurabäck tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Syyksi luetut rikokset ovat tappo, huumausainerikos ja huumausaineen käyttörikos.
Yhteinen vankeusrangaistus on yhdeksän vuotta vankeutta.
Kaurabäck passitettiin vankilaan rangaistusta suorittamaan, mikäli hän tyytyy ratkaisuun tai muutoin siellä säilytettäväksi,
kunnes rangaistuksen täytäntöönpano alkaa tai asiasta toisin määrätään. Ratkaisusta valitettiin ja juttu siirtyi Vaasan hovioikeuden ratkaistavaksi.

Hovioikeudessa
Jussi Kaurabäck katsoi syyllistyneensä vain pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen ja vaati, että syyte enemmälti hylätään ja
että hänelle tuomittua rangaistusta sen vuoksi alennetaan.
Hovioikeudessa on esitetty samat kirjalliset todisteet kuin käräjäoikeudessa.
Hovioikeudessa on kuultu samoja henkilöitä kuin käräjäoikeudessa.
Uusina todistajina juttuun kuultiin oikeuslääkäriä ja Kimmo Ojan äitiä.
Vaasan hovioikeudessa Kaurabäckin valitus hylättiin.
Kaurabäck määrättiin edelleen pidettäväksi tämän asian vuoksi vangittuna.
Muutos käräjäoikeuden tuomioon oli vapaudenmenetysaikaan tehty vähennys yksi vuosi 21 päivää
Kaurabäckin oltua vangittuna tähän rikokseen.

Jussi Kaurabäck valitti asiasta korkeimpaan oikeuteen, joka ei kuitenkaan myöntänyt valituslupaa.
Vastaa Viestiin