Sivu 2/16

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Su Kesä 06, 2010 11:36 am
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Syytön.

Toivoisin että olisi syyllinen. Valitettavasti täytyy kuitenkin todeta että en voi tulla mihinkään muuhun lopputulemaan kuin syyttömyyteen.

Tutkinnanjohtajan vaihduttua AA valittiin syylliseksi ja alettiin kasamaan lihaa luiden ympärille eli tätä valintaa tukevia todisteita. Paljon melua tyhjästä ja samoin kuin Bodomin oikeudenkäynnissä paljon rummutetut avantodisteet (teltta<>Häke-nauha) itse asiassa kääntyivätkin ideaansa vastaan ja vahvistivat epäillyn syyttömyyttä.

Tosiaan paljon on yritetty - salakuuntelua,peitetoimintaa yms. - näyttö on plus miinus nolla.

Kaikki aiemmat varteenotettavat aihetodisteet syyttömyyden puolesta on ignorattu täysin

Eniten häiritsee se että poliisi on yrittänyt käyttää jopa mediaa hyväkseen muokatakseen mielipidettä. Esim. epämääräinen "tunnustukseksi" nimitetty episodi, jossa epäilty luki paperista poliisin hänelle laatiman dokumentin, uutisoitiin heti tunnustuksena ! Vanhaa poliisiylijohtaja Paateroa käytetiin häikäilemättä hyväksi ja hänet marssitettiin julkisuuteen ilmoittamaan "..Ulvilan tapaus on ratkaistu..". Eli mies joka ei osaa arvioida pitäisikö mummot heittää maasta pois vain maahan sisään kykenisi arvioimaan tämän luokan asioita jopa ohi tuomioistuimen :D

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Su Kesä 06, 2010 6:49 pm
Kirjoittaja hanneli
syytön mutta tietää avustajansa

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ma Kesä 07, 2010 12:51 am
Kirjoittaja Arska
Peräkylän Maigret kirjoitti:Tutkinnanjohtajan vaihduttua AA valittiin syylliseksi ja alettiin kasamaan lihaa luiden ympärille eli tätä valintaa tukevia todisteita. Paljon melua tyhjästä ja samoin kuin Bodomin oikeudenkäynnissä paljon rummutetut avantodisteet (teltta<>Häke-nauha) itse asiassa kääntyivätkin ideaansa vastaan ja vahvistivat epäillyn syyttömyyttä.
Tutkinnanjohtajan vaihduttua alettiin miettiä voiko Annelin tarina pitää paikkansa. Ilta-Pulun sivuilta voi katsoa, kuinka 180-senttiset poliisimiehet äheltävät oven ikkunasta läpi kuukausi sen jälkeen kun uusi tutkinnanjohtaja aloitetti hommissa. Sen näytöksen jälkeen hälytyskeskuksen nauhoite on kyllä kuunneltu läpi. Useampaan kertaan.

Annelin kertomus yön tapahtumista ei voinut pitää paikkaansa. Anneli puhui ristiin kaiken sen fyysisen todistusaineiston kasnssa, jota poliisilla oli illasta: terassinoven, hätäkeskuksen nauhoituksen, verijälkien.

Voi tietysti olla, että paikalla oli ulkopuolinen hupparihemmo- tai heidi. Voi olla että heidi puukotti, ja hemmo löi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Anneli ei olisi ollut mukana murhassa.
Peräkylän Maigret kirjoitti:Kaikki aiemmat varteenotettavat aihetodisteet syyttömyyden puolesta on ignorattu täysin
Kuten esimerkiksi mitkä?
Peräkylän Maigret kirjoitti:Eniten häiritsee se että poliisi on yrittänyt käyttää jopa mediaa hyväkseen muokatakseen mielipidettä. Esim. epämääräinen "tunnustukseksi" nimitetty episodi, jossa epäilty luki paperista poliisin hänelle laatiman dokumentin, uutisoitiin heti tunnustuksena !
Tarkoitat 24.9.2009 pidettyä kuulustelua, jossa oli paikalla Santaoja, Auer ja tämän avustaja Manner? Sen jälkeen olisi vielä kuulustelut 26.9., 27.9., 30.9., 1.10. ja Auerin videoitu tapaaminen lasten kanssa 2.10.2009. Käsittääkseni poliisi ja syyttäjä kutsuu näitä kaikkia tunnustukseksi. Poliisi tiedotti tunnustuksesta 30.9.

Annelin avustaja Manner nosti niistä esiin 30.9. kuulustelun, koska ei saanut siitä sanaa etukäteen, sitä ei oltu videoitu ja Anneli olis silloin kuulemma hyvin hyvin väsynyt. Samoin jotkut julkisuudenkipeät proffat (pyrin välttämään Virolaisen nimen mainitsemista tässä yhteydessä ihan myötätunnosta vanhaa höppänää kohti) repäisivät vaatteensa nimenomaan tästä 30.9. kuulustelusta, sitä kun ei oltu videoitu.

Tämä 24.9. käyty kuulustelu oli ensimmäinen, jossa Annelilla oli avustaja, ja ensimmäinen, jossa Anneli avautui illan tapahtumista. Aikaisemmmat kuulustelut olivat sujuneet enempi tyyliin "No Comments". Tässä kuulustelussa Anneli ensimmäisen kerran antaa ymmärtää olevan mahdollista, että hän olisi surmannut miehensä. Koska paikalla ei ollut kuulustelutodistajaa, vaan ainoastaan kuulustelija, epäilty ja tämän avustaja, Santaoja kirjoitti ripeästi kuulustelukertomuksen ja pyysi epäiltyä lukemaan sen videonauhalle.
 
Nyt kun Ilta-Pulu julkaisi tämän 24.9. tehdyn videoinnin, niin kaiken maailman matulat, marskat, maigretit sun muut itkijäeukot ovat virittämässä virsiään siitä kuinka kyseessä ei ole kunnon tunnustus. Vaikka kukaan ei ole väittänyt, että kyseessä olisi tunnustus.
Peräkylän Maigret kirjoitti:Vanhaa poliisiylijohtaja Paateroa käytetiin häikäilemättä hyväksi ja hänet marssitettiin julkisuuteen ilmoittamaan "..Ulvilan tapaus on ratkaistu..".
Nykyinen poliisiylijohtaja Paatero on Joutenlahden kummisetä. Hän ei suostunut vaihtamaan tutkinnanjohtajaa ennen kuin pakon edessä. Paatero laitettiin juomaan katkera kalkki.

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ma Kesä 07, 2010 1:15 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Arska kirjoitti: 
Nyt kun Ilta-Pulu julkaisi tämän 24.9. tehdyn videoinnin, niin kaiken maailman matulat, marskat, maigretit sun muut itkijäeukot ovat virittämässä virsiään siitä kuinka kyseessä ei ole kunnon tunnustus. Vaikka kukaan ei ole väittänyt, että kyseessä olisi tunnustus.
Ahaa! Eli se varsinainen tunnustus sijoittuu johonkin noista muista ajankohdista! Ja se on varmaan yksiselitteinen ja jotenkin tämän tyylinen:
Tapoin mieheni Jukka Lahden.

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 2:40 pm
Kirjoittaja Nux vomica
Arska kirjoitti:Vaikka kukaan ei ole väittänyt, että kyseessä olisi tunnustus.
Ai ei vai? :mrgreen:

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 2:59 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Nyt joku näppärä ulvilan aineiston omistaja voisi ladata sen kaiken Annelin kuulemismateriaalin tänne kaiken kansan nähtäville.

Voin referoida tähän vähän.

''Makuuhuoneesta olen kuitenkin uudelleen mennyt keittiöön ja Jukka on tullut perässäni ja riitely on edelleen jatkunut. Keittiöstä minulla on sellainen mielikuva, että minä seison keskellä keittiötä ja Jukka pitää minusta kiinni ja yrittää estää minua lähtemästä. Olen muistikuvani mukaan tässä vaiheessa ottanut keittiön alakaapin ylimmästä vetolaatikosta veitsen käteeni.
Seuraavaksi muistan, että olemme olleet makuuhuoneessa. En muista olenko itse juossut sinne vai onko Jukka vienyt minut sinne. Joka tapauksessa muistan olleeni meidän sängyllä ja Jukka on minulle raivoissaan ja huutaa, että nyt Annu rauhoitut. Jukka oli tuolloin pelottavan näköinen ja hänellä oli kädessään veitsi.''

Ja näitä erinnäisiä tarinoita on vaikka pilvin pimein.
Anneli on siis aivan itse kertonut ja poliisi vain kirjannut.
Myöhemmin Anneli on sitten tajunnut puolustusasianajajansa kehoituksesta perua tunnustuksensa.
Kai Manner on sitten huomannut kertoa, että tuolla tavalla räpsähtää elinkautinen ja näet lapsesi sitten kun he ovat itsesi ikäisiä....

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 3:27 pm
Kirjoittaja taavetti
Manner on voinut myös huomauttaa, että itsepuolustukseen vetoaminen ei oikein rimmaa astaloniskujen kanssa. Manner on voinut myös huomauttaa, ettei sekavuustila (luulin miestäni tappajaksi) yleensä toim on offina : häkepuhelun aikana puhutaan ulkopuolisesta ja kysellään, kuuluuko, kuinka aviomies huutaa. Takkahuoneessa taas luullaan uudestaan aviomiestä tappajaksi . Ehkäpä Taran aatoksissa -ei riitaa, tarkoitus päästä leskiäidiksi- on aihetta jatkopohdintoihin.

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 3:34 pm
Kirjoittaja v-a-45
Nyt joku näppärä ulvilan aineiston omistaja voisi ladata sen kaiken Annelin kuulemismateriaalin tänne kaiken kansan nähtäville.
Kannatan myös, mutta jos niistä sitten vaan poistaa nimet(tarkoitan lähinnä lasten).
Kuka vaan osaa ja jaksaa ne postata (tara,nice, turunmurre esim.?)
Voisi laittaa vaikka tuonne tunnustukset ketjuun :D

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 3:41 pm
Kirjoittaja Tara
Jos siitä ei vaan tule harmia kenellekään eikä millekään taholle, niin oon käytettävissä, mutta esim tänään en taida ehtiä kuin vasta iltasella jotain kopsimaan.. Ne sivuthan voisi vaikka jakaa jotenkin, tai miten vaan. Joka kerkee kirjoittaa yhden sivun, joku jollon aikaa enemmän kaksi. Montakos sivua niitä tunnustus-kuulusteluja on yhteensä? (olen töissä.. enemmän tai vähemmän sormet varattuna muuhun koko ajan..)

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 3:47 pm
Kirjoittaja Rouva_Etsivä
Voin olla myös yksi sivujen kirjoittelija. Ensiksi olisi hyvä sopia porukan kesken, että kuka kirjoittaa minkäkin sivun, alusta aloittaen ja sitä mukaa lisäten kun ehditään kirjoittaa. Kaikki postattaisiin mieluiten omaan ketjuun, vaikka nimellä Annelin kuulustelut. Ehtisin myös tänä iltana kirjoittaa sivun tai kaksi. Eli laittakaa mulle viestiä, privaa, jos saatte porukan kasaan ja jaetaan sitten kirjoitettavat sivut.

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 4:02 pm
Kirjoittaja v-a-45
Tara kirjoitti:Jos siitä ei vaan tule harmia kenellekään eikä millekään taholle, niin oon käytettävissä, mutta esim tänään en taida ehtiä kuin vasta iltasella jotain kopsimaan.. Ne sivuthan voisi vaikka jakaa jotenkin, tai miten vaan. Joka kerkee kirjoittaa yhden sivun, joku jollon aikaa enemmän kaksi. Montakos sivua niitä tunnustus-kuulusteluja on yhteensä? (olen töissä.. enemmän tai vähemmän sormet varattuna muuhun koko ajan..)
Ei tule jos siis nimet vaan jätetään pois ja kiitos jo etukäteen teille.

Ihan vaan mun oma ehdotus, mut jos Rouva-Etsivä laittaa ne pari ekaa ja tara jatkaa siitä seuraavat pari ?
Kyl te ootte sit hyviä :D

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 4:30 pm
Kirjoittaja Rouva_Etsivä
Ehkä hyvä aloittaa tuosta ekasta kuulustelusta kun nimikkeenä oli rikoksesta epäilty.

Eli aloitan kirjoittamalla tänä iltana nuo JPEG067-070, että tulee koko kuulustelu kerralla. Tara jatkaa sitten JPEG073--> mihin sitten ehtii.

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 5:00 pm
Kirjoittaja Tara
Rouva_Etsivä kirjoitti:Ehkä hyvä aloittaa tuosta ekasta kuulustelusta kun nimikkeenä oli rikoksesta epäilty.

Eli aloitan kirjoittamalla tänä iltana nuo JPEG067-070, että tulee koko kuulustelu kerralla. Tara jatkaa sitten JPEG073--> mihin sitten ehtii.
Ok, sovitaan näin! Alotan illalla ja silloin tiedän miten monta sivua ehdin seuraavssta kuulustelusta 19.9. - siinä on 8 sivua litterointa yhteensä (73- 80). Olin just laittamassa yv:tä, mutta onhan tää näin selvempi, ja voi sitten joku muu innokas kopioitsija ilmoittautua helposti myös, kun näkee missä nyt mennään. Koitan tempasta neljä sivua huomiseen aamupäivään mennessä!

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 8:02 pm
Kirjoittaja Mariacka
Marsalkka kirjoitti:Ahaa! Eli se varsinainen tunnustus sijoittuu johonkin noista muista ajankohdista! Ja se on varmaan yksiselitteinen ja jotenkin tämän tyylinen:
Tapoin mieheni Jukka Lahden.
Ei tuolla tavalla tunnusteta syyllisyyttä. Pitää sanoa: "Olen syyllinen". Vasta silloin voimme olla varmoja syyllisyydestä :wink:

Re: Syyllinen vai syytön? (ei tuomio!)

Lähetetty: Ke Kesä 09, 2010 12:27 am
Kirjoittaja awa
Mariacka kirjoitti:Ei tuolla tavalla tunnusteta syyllisyyttä. Pitää sanoa: "Olen syyllinen". Vasta silloin voimme olla varmoja syyllisyydestä :wink:
Ja sitten sanoa, että se oli vain huulen heittoa.