Sivu 2/7
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: La Loka 02, 2010 11:29 am
Kirjoittaja matlockb
Kyseessä voi olla myös joku yksinäinen, erakkoluontoinen henkilö josta ei ole katoamisilmoitusta tehty suomessa eikä mistään muustakaan maasta. Voi myöskin olla, kuten joku sanoi, henkilö jonka olosta Kuhmossa tai sillä suunnalla ei tiedetä mitään vaan henkilö on kadonnut kesällä vaikkapa Helsingistä ja katoamisesta ei pahemmin ole uutisoitu.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: Ke Loka 13, 2010 4:03 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Poliisi saanut vihjeitä tuntemattoman vainajan tutkintaan
Kainuun poliisi on saanut puolenkymmentä yleisövihjettä liittyen tuntemattomaan kultahampaiseen vainajaan, joka on löytyi 11. päivänä syyskuuta Kuhmoniemen pohjoislaidalta Osuuspankkisäätiön metsäpalstalta Kierinniementien sivuhaaran varresta.
Poliisi tarkastaa saamiaan yleisövihjeitä parasta aikaa. Läpimurtovihjettä poliisi ei ole kuitenkaan vielä saanut. Lisäksi poliisi on tarkistanut yhden tarkan henkilövihjeen, jonka kohde tavattiin elossa.
Poliisi odottaa tulosta Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikön kansainvälistä yhteyksistä. Se on edelleen yksi keskeinen tutkintalinja vainajan henkilöllisyyden selvittämiseksi.
Poliisi toivoo alueella, Kuhmossa tai muualla tehtyjä havaintoja tai tuntomerkkeihin sopivan henkilön liikkeistä viime kesältä. Vainaja on todennäköisesti mies, iältään 40–65 vuotta ja pituudeltaan noin 180 senttiä. Vainajalla oli pääsävyltään harmaat, lyhyeksi leikatut hiukset ja takahampaissa oli useita kultapaikkoja. Löytöhetkellä vainajan yllä oli vaalea kauluspaita ja vaalea hihaton aluspaita. Mukana on ollut mahdollisesti kirkkaansininen vyölaukku, kassi, reppu tai vastaava.
Poliisi toivoo lisää vihjeitä, joilla on mahdollisuus liittyä tutkittavaan tapaukseen. Vihjeet voi ilmoittaa virka-aikana Kuhmon tai Kajaanin poliisille.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: To Loka 14, 2010 2:18 pm
Kirjoittaja mardy
Kuhmon outo vainaja yhä tunnistamatta
Torstai 14.10.2010 klo 13.34
Kuhmosta Kuhmonniemen maastosta maanantaina löytynyt vainaja on edelleen tunnistamatta.
Vainajalta puuttuivat kaikki raajat ja muukin osa kehoa oli pahoin vahingoittunut petoeläinten toimien vuoksi. Asiaa tutkitaan Kainuun poliisilaitoksella kuolemansyyn selvittämisenä. Asiassa ei epäillä rikosta.
Oikeuslääketieteellisten tutkimusten perusteella miesvainaja on iältään 40-65 -vuotias ja pituudeltaan noin 180 senttiä. Löytöhetkellä vainajalla oli ollut yllään vaalea kauluspaita ja vaalea hihaton aluspaita. Mukana on ollut mahdollisesti kirkkaansininen vyölaukku, kassi, reppu tai vastaava.
Erityistuntomerkkeinä vainajalla ovat kultatäytteet kahdeksassa takahampaassa, näistä viisi on alaleuassa ja kolme yläleuassa.
On mahdollista, että vainaja ei ole suomalainen. Vainajan henkilöllisyyttä yhdessä Kainuun poliisilaitoksen kanssa selvittää Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikkö. Yksikkö on käytettävissä olevien tuntomerkkien perusteella tehnyt Interpolin kautta kansainvälisen kyselyn, löytyykö jonkun maan kadonneiden henkilöiden -rekistereistä tuntomerkkeihin sopivaa henkilöä.
Mahdolliset tiedot tai vihjeet vainajan henkilöllisyyteen liittyen voi ilmoittaa Kainuun poliisilaitokselle tai KRP:n uhrintunnistusyksikölle.
IL
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: To Loka 14, 2010 5:49 pm
Kirjoittaja härkä
Voisiko tämä Kuhmon vainaja liittyä jotenkin Sonkajärven ammuskelijaan , joka nyt mitä ilmeisimmin on Raahessa ?
Vainaja on kaiketikkin venäläinen .
Samaa epäilen myös Sonkajärven ammuskelijasta. Hänellä täytyy olla jossain määrin sissitaitoja , koska noinkin kauan on pystynyt / viitsinyt metsiä koluta.
Josko miehet olisivat tulleet kimpassa Kuhmon seudulle alkusyksystä ?
Huomioitavaa on se , että tätä vainajaa ovat eläimet syöneet tuntuvasti.
Toisin kuin erästä toista vainajaa.
Tosin itärajalla on petoja enemmän kuin Pirkanmaalla.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: To Loka 14, 2010 11:28 pm
Kirjoittaja Munch
Mieshän oli torso kun löydettiin , varmaan aivan hirvittävä näky. Mutta eiköhän tämä ole veli venäläinen tällä kertaa...varmaan aika työ poliisilla selvittää miehen henkilöllisyys.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: La Loka 16, 2010 11:11 am
Kirjoittaja NancyDrew
härkä kirjoitti:Voisiko tämä Kuhmon vainaja liittyä jotenkin Sonkajärven ammuskelijaan , joka nyt mitä ilmeisimmin on Raahessa ?
Tuntuu vähän kaukaa haetulta. Yksinkertaisin vastaus tuntuu todennäköisimmältä. Ehkä hän on ollut vain "tarkkailemassa luontoa", kuten poliisi epäili jo aiemmin. Sitä harrastetaan Kuhmon seudulla muutenkin paljon.
Sitä ihmettelin, että syökö petoeläin kuollutta ihmisruumista? Sitä spekuloitiin toisessakin ketjussa. Muistaakseni Sallassa kadonneen marjastajan tapauksessa. Siellä oltiin sitä mieltä, että petoeläin metsästää ja syö saaliinsa tuoreena. Ihminen ei taida muutenkaan olla hyvänmakuinen. Puhumattakaan, jos löydetty henkilö on kerennyt olemaan kuolleena jo jonkun aikaa. Haikin taitaa olla eläin, joka jättää syömättä, jos huomaa saaneensa ihmisen suuhunsa. Voisiko olla mahdollista, että kuolema olisi aiheutunut jo alunperin petoeläimen kimppuun käymisestä? Kyseessä voisi olla lähinnä karhu.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: La Loka 16, 2010 11:51 am
Kirjoittaja VoDKa
NancyDrew kirjoitti:Sitä ihmettelin, että syökö petoeläin kuollutta ihmisruumista? Sitä spekuloitiin toisessakin ketjussa. Muistaakseni Sallassa kadonneen marjastajan tapauksessa. Siellä oltiin sitä mieltä, että petoeläin metsästää ja syö saaliinsa tuoreena. Ihminen ei taida muutenkaan olla hyvänmakuinen. Puhumattakaan, jos löydetty henkilö on kerennyt olemaan kuolleena jo jonkun aikaa. Haikin taitaa olla eläin, joka jättää syömättä, jos huomaa saaneensa ihmisen suuhunsa. Voisiko olla mahdollista, että kuolema olisi aiheutunut jo alunperin petoeläimen kimppuun käymisestä? Kyseessä voisi olla lähinnä karhu.
Ihminen on nisäkäs. Miksi jättäisi syömättä? "Oho hei, tää oliki ihiminen, ei tällästä voe syörä."
Onhan noita petoeläinten syömiä ihmisruumiita ollut iät ja ajat, tuskin ne metsän elukat on siitä kummemmin muuttuneet vaikka 2000-luvulle tultiinkin. Syöjänä voi olla melkein mikä tahansa metsässä liikkuva lihansyöjä, karhu, susi, näätä, kettu, ilves, ahma, mäyrä... Onhan noita, vaikka muille jakaa. Eikä siinä raadolla usein käy vain yksi, vaan useampikin elukka, joilla on jokaisella omat mieltymyksensä ja tapansa syödä sitten. Petolinnutkaan varmaan eivät nirsoile, jos sattuvat vain apajille, joten kyllä tuolla metsissä liikkuessa sitä jakajaa riittää.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: Su Loka 17, 2010 8:04 pm
Kirjoittaja Scilla
NancyDrew kirjoitti:
Sitä ihmettelin, että syökö petoeläin kuollutta ihmisruumista? Sitä spekuloitiin toisessakin ketjussa. Muistaakseni Sallassa kadonneen marjastajan tapauksessa. Siellä oltiin sitä mieltä, että petoeläin metsästää ja syö saaliinsa tuoreena. Ihminen ei taida muutenkaan olla hyvänmakuinen. Puhumattakaan, jos löydetty henkilö on kerennyt olemaan kuolleena jo jonkun aikaa. Haikin taitaa olla eläin, joka jättää syömättä, jos huomaa saaneensa ihmisen suuhunsa. Voisiko olla mahdollista, että kuolema olisi aiheutunut jo alunperin petoeläimen kimppuun käymisestä? Kyseessä voisi olla lähinnä karhu.
Kyllähän karhut ja sudet ja ahmat käy haaskoilla, useankin päivän ajan->niin kauan kuin on syötävää haaskassa. Metsiinhän raahataan varta vasten haaskoja pedoille, jotta niitä sitten taas saa kuvata, turistit ihmetellä jne.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: Su Loka 17, 2010 8:23 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Scilla kirjoitti:Kyllähän karhut ja sudet ja ahmat käy haaskoilla, useankin päivän ajan->niin kauan kuin on syötävää haaskassa. Metsiinhän raahataan varta vasten haaskoja pedoille, jotta niitä sitten taas saa kuvata, turistit ihmetellä jne.
Näinhän se on. Olen käynyt jopa paikan päällä tutustumassa kuhmolaiseen yritykseen, jossa turistit voivat käydä ihmettelemässä haaskoilla ruokailevia karhuja. Pahoittelen siis ajattelemattomuuttani. Kyllähän haaskaeläimiä riittää.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: Ke Joulu 22, 2010 11:07 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Kuhmoniemen vainaja ei ole suomalainen tai venäläinen
Tarkennettujen dna-tutkimusten mukaan syyskuussa Kuhmoniemeltä metsästä löydetty vainaja ei ole suomalainen tai venäläinen. Kansainvälinen haku painottuu entistä enemmän Keski-Eurooppaan. Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikkö on tehnyt vainajasta Interpolin kautta kansainvälisen kyselyn.
Tuntematon vainaja löytyi 11. päivänä syyskuuta Kuhmoniemen pohjoislaidalta Osuuspankkisäätiön metsäpalstalta Kierinniementien sivuhaaran varresta.
Poliisi toivoo Kuhmoniemeltä ja lähiteiltä, Lentiirantien varresta ja Kuhmosta tai muualta tehtyjä havaintoja tuntomerkkeihin sopivan henkilön liikkeistä viime kesältä.
Tunnistettava vainaja on todennäköisesti mies, iältään 40-65 vuotta ja pituudeltaan noin 180 senttiä. Vainajalla oli pääsävyltään harmaat, lyhyeksi leikatut hiukset ja takahampaissa oli kahdeksan kultatäytteistä hammasta. Löytöhetkellä vainajan yllä oli vaalea kauluspaita ja vaalea hihaton aluspaita. Mukana on ollut mahdollisesti kirkkaansininen vyölaukku, kassi, reppu tai vastaava.
Lähde:
Kuhmolainen
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: Ti Joulu 28, 2010 11:45 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Onnistuukohan karttalinkin laitto.. Kierinniementie jatkuu metsäautotienä rantaan saakka. Liekö vainaja ollut sinne menossa, vai sieltä tulossa?
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&tab=wl
Annettu ison haarukan ikäarvio, keskieurooppalaisuus ja metsäinen löytöpaikka tuovat mieleen Oriveden tapauksen.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: Pe Joulu 31, 2010 9:35 am
Kirjoittaja Helmie
Juliet Jones kirjoitti:
Annettu ison haarukan ikäarvio, keskieurooppalaisuus ja metsäinen löytöpaikka tuovat mieleen Oriveden tapauksen.
No toivottavasti tämän ruumiin henkilöllisyys saadaan nopeammin selville.
EDIT: Annettu varoitus saantorikkomuksesta - RAID
*4 §* Kirjoitetuilta viesteiltä odotetaan jotain uutta sisältöä
keskusteltavana olevaan aiheeseen. Miettikää hetki ennen kuin painatte
.lähetä.-nappulaa: onko viestissänne todellakin annettavaa ketjuun.
Sisällöttömiin viesteihin puututaan erityisesti silloin, kun ne
häiritsevät ketjun alkuperäistä keskustelua.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: Su Tammi 16, 2011 10:29 pm
Kirjoittaja nurich
Tunteeko joku tuota aluetta, rakennuksia siellä? Voisiko arvuutella miehen motiiveista liikkua alueella, siis oliko mökkejä tms, bussilinjaa?
Semmoinen vaan pistää silmään että vaatteena kauluspaita. Sen verran olen Suomeen matkaavien turistien kanssa ollut tekemisissä että en kyllä ihan peruspatikointi/Retkeilyvaatteeksi ajattelisi, ainakin saksalaiset ovat tässä hyvin tarkkoja siitä että vaatteet ovat tarkoituksenmukaiset.
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: Pe Tammi 21, 2011 11:59 pm
Kirjoittaja Kötti
nurich kirjoitti:Tunteeko joku tuota aluetta, rakennuksia siellä? Voisiko arvuutella miehen motiiveista liikkua alueella, siis oliko mökkejä tms, bussilinjaa?
Semmoinen vaan pistää silmään että vaatteena kauluspaita. Sen verran olen Suomeen matkaavien turistien kanssa ollut tekemisissä että en kyllä ihan peruspatikointi/Retkeilyvaatteeksi ajattelisi, ainakin saksalaiset ovat tässä hyvin tarkkoja siitä että vaatteet ovat tarkoituksenmukaiset.
Itse tunnen ko. alueen joten kuten. Vainaja löytyi syyskuussa ja kuoleminen oli tapahtunut kesällä. Aluetta tuntevana täytyy ihmetellä, että mitähän henkilö on ollut tekemässä siellä, kun se on sellaista metsikköä? Ihan autiota seutu ei ole, mutta vainaja ei kyllä löytynyt mistään piha-aukeastakaan. Jos kuolema on tapahtunut kesällä, niin marjastaminen ei käy selitykseksi. Ehkä hän on ollut tarkkailemassa luontoa?
Re: Kuhmosta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: La Tammi 22, 2011 12:27 pm
Kirjoittaja Helmie
Poliisi-TV:n sivuilta löytyi pari kuvaa jotka vissiin vainajan hampaista, sitten siitä mahdollisesta sinisestä repusta tms ja jotain muita kuvia. Laitan jutun tänne kokonaisuudessaan, toivottavasti saan myös ne kuvat näkyviin!
Kuhmon tuntematon vainaja
Kuhmo 11.9.2010
Poliisilla ei eelleenkään ole tietoa Kuhmonniemen maastosta löytyneen tuntemattoman ja petoeläinten runteleman vainajan henkilöllisyydestä.
Oikeuslääketieteellisten tutkimusten perusteella miesvainaja on iältään 40-65 -vuotias ja pituudeltaan n. 180 cm. Vainajalla oli ollut yllään vaalea kauluspaita ja vaalea hihaton aluspaita. Mukana on ollut mahdollisesti kirkkaansininen vyölaukku, kassi, reppu tai vastaava.
(Oma huomio: Tämän kuvan osoitteessa lukee kuhmo-paita)
Erityistuntomerkkeinä vainajalla on kahdeksassa takahampaassa kultatäytteet, näistä viisi on alaleuassa ja kolme yläleuassa.
(Kuhmo-sinista)
On mahdollista, että vainaja ei ole suomalainen. Vainajan henkilöllisyyttä yhdessä Kainuun poliisilaitoksen kanssa selvittää Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikkö. Yksikkö on käytettävissä olevien tuntomerkkien perusteella tehnyt Interpolin kautta kansainvälisen kyselyn, löytyykö jonkun maan kadonneiden henkilöiden -rekistereissä tuntomerkkeihin sopivaa henkilöä.
(Kuhmo-rompetta)
Suomessa ei ole käytössä kadonneet henkilöt -rekisteriä, vaan mahdolliset tiedot suomalaisista kadonneiksi ilmoitetuista pitää kerätä muista lähteistä.
071 878 6766

(Kuhmo-neputt

Mikä tuo on??)
***
Juttu löytyy täältä,
kun vähän selailee alemmaksi:
http://ohjelmat.yle.fi/poliisitv/haemme_vihjeita