Sivu 11/799

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: To Maalis 15, 2012 9:00 pm
Kirjoittaja Sirpa
Äänitteen taustalta kuuluu tallenteet - kaikkiaan ainakin kolme nauhaa tarvitaan. Muistakaa nyt se edes. Tai jos äänite itse on tallenteet, se menee hankalaksi noiden eriaikaisuusväitteiden kanssa, koska se olisi pitänyt olla vastaanotettu häkessä, jolloin häken vastaanotto on yksi äänite, josta kuuluu tallenteet. Kaksi riittää, jos kyse on nauhojen miksauksesta, jolloin miksaus on puhuttu äänite - siis minun logiikan mukaan.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 10:39 am
Kirjoittaja TiiaStiina
Veristi kirjoitti:Jo se seikka, että nauhoitus alkaa vasta Jukan puukotuksen jälkeisestä vaiheesta, viittaa siihen, että päätös nauhasta syntyi vasta riidan jälkeen.
Ajatus kieltämättä hätkähdyttää. Toisaalta jos pedofiili kuvaa tekonsa, miksei sadisti aivan yhtä suurella syyllä nauhoittaisi (kidutusta tai) kidutuksenjälkeistä tilannetta - tavallaan siis työn tulosta.

Emme tiedä onko kyseessä sadismi, mutta nauhoitusidean lähtökohtana se tuntuisi uskottavammalta kuin etukäteen mietitty lavastus. Lavastuksen niinkin tarkka suunnittelu etukäteen tuntuu epäuskottavalta, jos suunnittelussa ei ole ollut edes apuria. Toisaalta mikään apuri tuskin vaivautuisi keksimään nauhoitusmahdollisuutta (”ajattelutyöhön” kykenevillä rikollisilla on varmasti paljon parempia apajia saatavilla), ja toisaalta vähänkin tarkempi harkinta olisi myös paljastanut suunnitelman ontumisen. En myöskään usko, että joku Rosenqvist-juttu muistuisi kesken kaiken mieleen sellaisessa tilanteessa, jollei sitä ole jo pitkään pyöritelty mielessä.
Sirpa kirjoitti:Siis oliko tarkoitus luoda häkeen illuusio, että tapanpa tosta mieheni. Miksi? Saman illuusion olisi voinut luoda poliiseille pari minuuttia myöhemmin sanomalla: tapoinpa tossa mieheni.
Se, että lavastus kääntyy tekijäänsä vastaan, tuskin olisi ensimmäinen kerta tässä maailmassa. Errare humanum est. Ryhtyvätpä monet pelureiksikin, vaikka tappio on huomattavasti todennäköisempää kuin voitto.

Melko tarkkakin suunnitelma on myös voitu laatia etukäteen eräänlaisena mielikuvitusleikkinä, ja tilanteen tullen siihen sitten onkin tartuttu. Keskeneräisenkin ”suunnitelman” olemassaolo voi edesauttaa siihen tarttumista. ”Varkaan tekevässä” tilanteessa tuskin muistuu mieleen, ettei asiaa oltukaan vielä punnittu loppuun asti.

Surkea lavastus voisi selittyä myös sillä, että narsisti tai sadisti uskoo ”huuman” hetkellä ideoihinsa vähän samaan tyyliin kuin nousuhumalassa oleva. Kuvittelisin.

Sadismi ja narsismi ja/tai jonkinasteinen psykoosi ko. surmatyön selittävinä tekijöinä tuntuvat minusta uskottavammilta kuin jokin hyvin täsmällinen motiivi, riippumatta siitä kuka on tekijä.

Jos sadismi voi asustaa ihmisessä, millä perusteella juuri kotiäitiys ja/tai koulutustaso ja/tai turvattu elämä ja toimeentulo olisivat siltä suojaavia tekijöitä? Mielestäni sadistinen luonteenpiirre jo sinänsä voisi selittää nauhoitusidean.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 11:30 am
Kirjoittaja Sirpa
Juttu on vähän ristiriitainen.

Jassoo ja nauhaa alettiin sitten käyttää lavastuksessa apuna, ja lavastettiin itsensä syylliseksi - elinkautinen tuli, että kolina kävi. Sen olisi varmaan saanut helpomminkin. (Vertaa edellinen kappale.)
Jätit viestistäni lopun pois - josta siis osan kopioit edelle. Kyse on siitä, että tuolla lavastuksella ja (k)uole - sitten parit astalon iskut - AA nimenomaan lavasti itsensä syylliseksi. Ei kyse ole mistään, että lavastaminen olisi mennyt pieleen. Jos puhutaan siis lavastamisesta.

Tai millä tavalla pieleen, jos nauha kerran oli syyttäjän vahvin todiste ja sillä AA sai elinkautisen.

Toisin sanoen - mikä tuossa nauhassa ja miten sen oli tarkoitus todistaa hänen syyttömyys, jos sanot nauhan olevan lavastus, jonka AA teki, mutta elinkautisen saaminen olikin pieleen mennyt lavastus?

Mieti nyt - jos haluaisi lavastaa itsensä syyttömäksi, niin mihin siihen häke tarvitaan?

No, masokismiin saattaisi viitata kyllä tuollaisen nauhoituksen soittaminen häkeen.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 11:45 am
Kirjoittaja Veristi
En sotkisi tähän taustanauhaidean synnyn pohtimiseen mitään kyökkipsykologisia horinoita erilaisista patologisista luonteenpiirteistä. Omasta mielestäni nauhoitusidea on voinut putkahtaa Annelin mieleen yksinkertaisesti vain tarpeesta päästä pälkähästä, kun riita meni liian pitkälle. Anneli on psykologisissa testeissä todettu stressaavissa tilanteissa järkeilyyn turvautuvaksi tyypiksi, ja nähdäkseni se jo itsessään riittää. Sitäpaitsi po. Rosenqvist-jutun nauhoittuminen kännykälle oli tullut esille juuri marraskuussa 2006, joten mistään muistin perukoista Annelin ei tarvinnut ideaa kaivella. Toisaalta ei olisi ollut montaa viikkoa aikaa edes suunnitella juuri tämänkaltaista tekoa etukäteen. Pariskunnan 'perhedynamiikan' kuviot olivat kuitenkin jo pidemmän aikaa olleet sekaisin. Lisäksi: murhan etukäteissuunnittelu tuskin olisi johtanut noin lukuisiin puukoniskuihin kuin mitä nyt tapahtui.

Olisihan Anneli toki voinut olla käyttämättä taustanauhaideaa ja soittamatta edes itse häkeen. Olisi vain juossut lasten kanssa pihalle ja pyytänyt naapureita soittamaan. Ehkä tämän esti kuitenkin juuri hänen vetäytyvä luonteensa: netin äärellä viihtyvänä hän turvautui mieluummin tekniikkaan ja omaan ideointiinsa, eikä halunnut mennä vieraita ihmisiä häiritsemään keskellä yötä. (No, nyt itse sorruin kyökkipsykologiaan...) Olisivatko tällöin epäilykset suuntautuneet nopeammin häneen itseensä? Mahdollisesti.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 11:56 am
Kirjoittaja TiiaStiina
Jos turvautuu stressaavissa tilanteissa järkeilyyn, miksei järkeillyt itseään ulos perhehelvetistä, jos sellaisesta oli kyse? Puukotuksen vaihtoehtona luulisi tämän vaihtoehdon houkutelleen.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 12:21 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Veristi kirjoitti:En sotkisi tähän taustanauhaidean synnyn pohtimiseen mitään kyökkipsykologisia horinoita erilaisista patologisista luonteenpiirteistä.
Jos itse teko oli sadistinen, eikö olisi päinvastoin luontevaa ajatella, että sadistisessa toteutuksessa oli myös muita osia, aivan kuten pedofiilit jaksavat keskittyä myös kuvaamiseen tai filmaamiseen? Vai onko senkin toteaminen, että teko oli sadistinen, kyökkipsykologista horinaa? Ajatus ei tietenkään selitä kaikkea, mutta mikäpä selittäisi?

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 12:34 pm
Kirjoittaja Veristi
^Pyydän anteeksi tuota käyttämääni 'kyökkipsykologinen horina' -ilmaisua. Sanavarastoni on kovin suppea ja sorrun aika ajoin kansanomaisiin termeihin.

Ajatukseni oli todellakin se, että 'sadismi' käsitteenä ei ole määritelty eikä se taida olla mikään varsinainen 'diagnoosikaan'. Minulla ei ole näkemystä siitä, millainen teko voitaisiin luokitella 'sadistiseksi', joten siitä syystä pyrin tarkastelemaan tätä taustanauhoitusideaakin mahdollisimman vähin psykologisin selityksin siinä aina kuitenkaan onnistumatta.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 1:09 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
No eipä minullakaan ole tietoa, mutta takertuminen diagnooseihin tai niiden puuttumiseen voi ainoastaan johtaa harhaan, koska oikea DG tulee yleensä vasta kaikkein viimeiseksi jos silloinkaan.

Ehkä kannattaisi miettiä, millainen ihminen pystyisi nauhoittamaan niin suurta – vieläpä läheisensä – kärsimystä, pelkästään oman nahkansa pelastamiseksi.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 1:43 pm
Kirjoittaja Sirpa
Anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta mistä Rosenqvist-jutusta ja kännykällä nauhoittamisesta te puhutte? Laitatko linkin johonkin tietoihin, että pääsen kärryille?

No, tuo oman nahkan pelastamisyritys tuolla nauhoituksella (oikeammin nauhoituksilla) jäi edelleenkin epäselväksi, että miten sen oli tarkoitus tapahtua, onnistua - kerrottuna nyt vaikka niillä kansanomaisilla termeillä.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 2:01 pm
Kirjoittaja huippumies
Sirpa kirjoitti:Anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta mistä Rosenqvist-jutusta ja kännykällä nauhoittamisesta te puhutte? Laitatko linkin johonkin tietoihin, että pääsen kärryille?

No, tuo oman nahkan pelastamisyritys tuolla nauhoituksella (oikeammin nauhoituksilla) jäi edelleenkin epäselväksi, että miten sen oli tarkoitus tapahtua, onnistua - kerrottuna nyt vaikka niillä kansanomaisilla termeillä.
Googlettamalla varmaan löytyy tietoa Rosenqvistista, jos asia on sinulle tuntematon.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 2:50 pm
Kirjoittaja Sirpa
Yritin kuuklata ja tuli vain jotakin ihmisten nimiä. Mikä tapaus on kyseessä?
Tai onko mennyt nimi sekaisin, ja kyseessä olisi Björqvist, tämän keskustapoliitikko? Siinähän tosiaan oli ihan ihme juttu - murha kesällä ja joku äänitys löytyi puolen vuoden kuluttua, jossa mies tiukasti vaati soittamaan poliisit paikalle, että on hengenvaarallinen tilanne. Onko siitä kyse? Ihan ihme äänitys.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 2:57 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Olisiko mahdollisesti Bjorkqvist kyseessa.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 2:59 pm
Kirjoittaja Sirpa
No ihan just sama välähti mieleen edellä. Mitä siinä nauhassa oli? Onkohan sen litterointi jossain.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 3:09 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Rosenqvist- tai Björkqvist-kysymykseen osaa varmaan ainakin Veristi vastata.

Tässä jatkoa Ulvila-arvailulleni:

Nauha tuli tehtyä osana ”rituaalia”.

Häkeen soitto tapahtui lapsen takia, jotta jäisi vähemmän selitettävää lapselle.

Nauhan jääminen päälle puhelun ajaksi oli puhdas vahinko ja johtui siitä, että sen alussa oli tyhjää ja lapsi tuli paikalle huonolla hetkellä, mikä harhautti ajatukset.

Kun alkoi kuulua JL:n valitusta AA:n ollessa puhelimessa, AA ei ollut uskoa korviaan. Sen vuoksi hän kysyi häkenaiselta: ”Kuuleksä ku mun mieheni…?”

Ajatus, että nauha olisi voitu tehdä ikään kuin samalla periaatteella kuin pedofiilit kuvaavat uhriaan, vaikkakin siis eri perusteella, ei tosin ole vielä saanut lainkaan kannatusta.

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 16, 2012 3:10 pm
Kirjoittaja Tiina
^On.Tässä. Tämä siis Sirpalle.

Jarmo: Soita poliisi.
Jarmo: Täh?
Jarmo: Jos ajattelet yhtään lastas.
Paula: Mene pois.
Jarmo: Jos ajattelet yhtään lastas.
Paula: Mene pois.
Jarmo: Ajattele lastakin välillä.
Paula: Anna tytön nukkua.
Jarmo: Ajattele lastasi välillä.
Paula: Anna tytön nukkua.
Jarmo: Soita poliisi.
Paula: Mene pois.
Jarmo: Soita poliisi.
Paula: Minä pyydän, mene pois.
Jarmo: Soita poliisit.
Jarmo: Tää ei rauhoitu tää case tästä.
Paula: Mikä on...
Jarmo: Vaatteet päälle ja helvettiin!
Paula: Mikä on hätänä?
Jarmo: Soita poliisit.
Paula: Anna tytön nukkua.
Jarmo: Ajattele lastasi, soita poliisi! Päästään eteenpäin tästä.
Paula: Sä voit häipyä, jos susta tuntuu siltä.
Jarmo: Vittuako mää häipyisin?
Paula: Anna lapsesi nukkua.
Jarmo: Ajattele lastasi, tälle ei voi mitään. Soita poliisit. Nyt ratkastaan tää tilanne.
Paula: Niin just.
Jarmo: Nii-in. Niinpä.
Paula: Anna tytön nukkua.
Jarmo: Vitut. Nyt se ratkastaan näin. Mää en jää jahkaileen tähän, mikä teillä on tapana.
Paula: No mene pois sitten.