Sivu 11/16
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 1:22 pm
Kirjoittaja corppi
jukuripää kirjoitti:En tunne tuota aluetta millään tavalla. Mutta jos normaaliin kevät-kesä-syksyaikaan joku olisi tuupertunut ojaan tai penkereen pusikkoon ja sinne kuollut, niin kyllä sen mätänevän ruumiin hajun olisi joku ohikulkija noteerannut. Tällä perusteella on oletettavaa, että henkilö tai osia hänestä on ihan tietoisesti haudattu.
Paikka on sellainen,että ei sitä hajua olisi välttämättä kukaan noteerannut. Syvä oja,vilkkaasti liikennöity tie välissä ja jalankulkijat +10m päässä löytöpaikasta. Vaikka se kroppa haiseekin joissain tilanteissa erittäin voimakkaasti vuoden aika,paikka,keliolosuhteet yms vaikuttavat aika paljon.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 2:59 pm
Kirjoittaja LAWoman
Tuo kaivurimiehen kertoma että ei ollut edes kunnolla hiekan alla vaan aika pinnassa kertoo mielestäni siitä ettei ruumista ole tainnut sinne kukaan pahemmin kaivaa. Olisiko siis kuollut sinne ja jäänyt vaan löytymättä. Etenkin jos siellä ei paljoa liikuta niin varmaan ihan mahdollista. Ja se että nousee esiin paloina voinee johtua varmaan vaan siitä että kaivuri on kolhinut osiin?
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 3:27 pm
Kirjoittaja VoDKa
LAWoman kirjoitti:Tuo kaivurimiehen kertoma että ei ollut edes kunnolla hiekan alla vaan aika pinnassa kertoo mielestäni siitä ettei ruumista ole tainnut sinne kukaan pahemmin kaivaa. Olisiko siis kuollut sinne ja jäänyt vaan löytymättä. Etenkin jos siellä ei paljoa liikuta niin varmaan ihan mahdollista. Ja se että nousee esiin paloina voinee johtua varmaan vaan siitä että kaivuri on kolhinut osiin?
Tähän mennessä kuvittelisi että sieltä olisi löytynyt jo enemmän kuin yksi (tai kaksi jalkaa, kuten kaivurikuski väittää mutta poliisi ei vahvista) jos siellä olisi koko raato. Tuntuu erikoiselta ettei enempää ole löydetty, etenkin kun vaikka tuo on syrjässä, niin ei se niin syrjässä ole että siellä juoksisi isompia petoeläimiä (tai varmaan keskikokoisiakaan juurikaan) herkuttelemassa raadolla.
Minustakin tuntuu että ei se tosiaan ole kenenkään kaivuutyön tulos siellä, sillä kyllä se olisi huomattu jos joku kaivaisi raatoa pinnan alle siinä kohtaa. Ennemmin juuri niin että siinä on vuosien saatossa lakastuneet kasvit ja muut peittäneet sitä kalmoa, kuten täällä joku veikkasikin. Mutta jos asia olisi näin, niin mihin hittoon suurin osa siitä ihmisestä olisi siellä hävinnyt? Joku keskitorsokin on sen verran kookas, että tuskin sitä paikalliset ulkona vapaasti ulkoilevat kissatkaan on raahanneet piiloon.
Joko poliisi on löytänyt lisää ja ei ole toistaiseksi siitä tiedottanut (miksi? Jotta saataisiin pidettyä uteliaat poissa?) tai sitten sieltä ei tosiaan ole löytynyt kuin ne yksi tai kaksi koipea.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 3:33 pm
Kirjoittaja reijoreipas
VoDKa kirjoitti:niin mihin hittoon suurin osa siitä ihmisestä olisi siellä hävinnyt? Joku keskitorsokin on sen verran kookas, että tuskin sitä paikalliset ulkona vapaasti ulkoilevat kissatkaan on raahanneet piiloon.
Omituista on joo.
Ihmisen ruumis kuitenkin on niin täynnä elintarvikkeista saatua säilöntäainetta, että sen pitäisi kestää lähes muuttumattomana ehkä jotain 10vuotta tai enemmän.
Madot tai kärpäsen toukatkaan eivät juuri ihmisen mausta välitä.
Mielestäni ainut mahdollisuus ruumiin häviämiseen on se, että jokin isompi peto, kuten harmaakarhu, on käynyt herkuttelemassa.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 5:35 pm
Kirjoittaja Syskon S
reijoreipas kirjoitti:Omituista on joo.
Ihmisen ruumis kuitenkin on niin täynnä elintarvikkeista saatua säilöntäainetta, että sen pitäisi kestää lähes muuttumattomana ehkä jotain 10vuotta tai enemmän.
Madot tai kärpäsen toukatkaan eivät juuri ihmisen mausta välitä.
Ihmisen ruumis säilyy vuosikausia helteissä ja vesisateissa, ei mätäne, eikä pieneliöt syö? Sano ettet ole tosissasi

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 6:18 pm
Kirjoittaja lepajoki
No nii. Elintarvikkeiden säilöntäaineet säilöö ruumiin tottakai vuosikausia. Ja jos vielä viinaa juonut reippaammin, niin ei mätäne koskaan? Täh? Tuota kannattaisikohan omaa juomista hiukan vähentää?!.

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 6:24 pm
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
Syskon S kirjoitti:reijoreipas kirjoitti:Omituista on joo.
Ihmisen ruumis kuitenkin on niin täynnä elintarvikkeista saatua säilöntäainetta, että sen pitäisi kestää lähes muuttumattomana ehkä jotain 10vuotta tai enemmän.
Madot tai kärpäsen toukatkaan eivät juuri ihmisen mausta välitä.
Ihmisen ruumis säilyy vuosikausia helteissä ja vesisateissa, ei mätäne, eikä pieneliöt syö? Sano ettet ole tosissasi

Olisikohan se ollut sarkasmia

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 7:50 pm
Kirjoittaja lepajoki
Jaksoin kuumeessa lukea hiukan tarkemmin. Kaikkeen sitä kommentoikin. Tosin ne luut kyllä pitäisi olla torsostakin tallella, jos yleensäkin samalla alueella ovat.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 7:53 pm
Kirjoittaja VoDKa
Itseasiassa itse kuvittelin että tuolla viitattiin siihen että nykyaikaiset säilöntäaineet ja muut ruokiimme lisättyinä aiheuttaa sen, että ruumiit haudoissakin mätänee tutkitusti hitaammin kuin mitä ennen. Ei ne toki mitään priimakuntoisia ole jos hauta avataan vaikka sen kymmenen vuotta hautaamisen jälkeen, toki mätänemistä ja muuta tapahtuu, mutta ruumis ei "pilaannu" niin nopeasti kuin mitä ennen säilöntäaineiden ja muiden myrkkyjen ruokakulttuurin tuloa tapahtui. Tästä oli muistaakseni joskus jossain hautausalan lehdessäkin juttua.
Toki maan pinnalla oleva ruumis on sitten enemmän alttiille kaikelle mahdolliselle kuin arkun sisällä maan povessa oleva ja luonto tekee kyllä tehtävänsä niiden kanssa nopeammin.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 9:05 pm
Kirjoittaja reijoreipas
VoDKa kirjoitti:Tästä oli muistaakseni joskus jossain hautausalan lehdessäkin juttua.
5/2004.
Kattava artikkeli.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2016 11:08 pm
Kirjoittaja MaAl
Nykyäänhän ollaan jo useamman vuoden hautausmailla nopeutettu maatumista arkku rikkomalla. Hautaa täytettäessä se käytännössä painetaan rikki koneella (mm.pikku kaivuri)jotta maatuminen nopeutuu. Isäni veli täyttää hautoja seurakunnalla ja tämä on käytäntönä ollut jo vuosia, että arkku rikotaan kun hauta täytetään. Näin hautakummulle ei myöskään tule arkun lahoamisesta painaumia vaan hauta pysyy tasaisena.
Aika erikoinen tapaus. Toivotaan, että vainaja löytyisi kokonaan. Toki poliisi varmasti tutkii nyt lähiseudulla kadonneet ja pyytää heidän omaisiltaan dna-näytteet, jotta voidaan verrata kadonneiden dna-ta koivesta otettuun näytteeseen. Poliiseilla kumminkin kattava rekisteri kadonneista. Kaikkiahan ei julkisesti välttämättä edes etsitä. Toivottavasti koiven omistajan henkilöllisyys selviää ja omaisten kannalta toivon koko vainajan löytymistä.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: La Kesä 25, 2016 7:23 pm
Kirjoittaja Tiina
MaAl kirjoitti:Nykyäänhän ollaan jo useamman vuoden hautausmailla nopeutettu maatumista arkku rikkomalla. Hautaa täytettäessä se käytännössä painetaan rikki koneella (mm.pikku kaivuri)jotta maatuminen nopeutuu. Isäni veli täyttää hautoja seurakunnalla ja tämä on käytäntönä ollut jo vuosia, että arkku rikotaan kun hauta täytetään. Näin hautakummulle ei myöskään tule arkun lahoamisesta painaumia vaan hauta pysyy tasaisena.
No johan on toimintaa. Ensin ostetaan kallis arkku ja hautapaikka. Sitten ei saa edes maatua rauhassa.
Toivottavasti saavat koiven omistajan selvitettyä. Kummallinen löytöpaikka kieltämättä.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: La Kesä 25, 2016 8:11 pm
Kirjoittaja Syskon S
http://www.easydna.fi/rikostekniset-dna-testit.html
Dna-testin onnistumisprosentti luista on n. 75 %. Kuikon jäljiltä tuskin mitään omaisuutta, mistä saisi vertailunäytteen dna-testiä varten, joten hänen suhteensa tilanne voi olla ongelmallinen. Terveydenhuollon tiedostoista saattaa löytyä sukulainen, jonka Kuikko on ilmoittanut yhteyshenkilöksi ja Suomi on muutenkin pieni maa, mutta eihän sitä tiedä vaikka joskus kukaan sukulainen ei haluaisi ilmoittautua...
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: La Kesä 25, 2016 8:14 pm
Kirjoittaja Syskon S
Tempaisin nyt vaan yhden labran tiedot tuohon enempää perehtymättä, mutta tiedän ettei onnistumisprosentti ole yhtä hyvä luunäytteissä kuin pehmytkudosten suhteen.
Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta
Lähetetty: La Kesä 25, 2016 8:23 pm
Kirjoittaja McMann
MaAl kirjoitti:Nykyäänhän ollaan jo useamman vuoden hautausmailla nopeutettu maatumista arkku rikkomalla. Hautaa täytettäessä se käytännössä painetaan rikki koneella (mm.pikku kaivuri)jotta maatuminen nopeutuu. Isäni veli täyttää hautoja seurakunnalla ja tämä on käytäntönä ollut jo vuosia, että arkku rikotaan kun hauta täytetään. Näin hautakummulle ei myöskään tule arkun lahoamisesta painaumia vaan hauta pysyy tasaisena.
Tämähän ei suinkaan koske kaikkia hautausmaita. Joillakin hautausmailla (kun kumpu on poistettu ja hauta tiivistetty) haudan nurmetus tehdään hieman kumpumaiseen muotoon niin, että kun arkku aikanaan hajoaa ja maan pinta hiukan laskee, maa ei painu kuopalle ja hautapaikka jää tasaiseksi.